Julkisilla menoilla tuotetaan suoraan julkisia palveluita tai rakennetaan yhteistä infrastruktuuria . Näihin kuuluvat esimerkiksi terveydenhuolto (sairaalat), koulutus (koulut ja yliopistot), yleinen järjestys ja turvallisuus (poliisi ja puolustusvoimat) sekä tieverkostot ja joukkoliikenne.
(Tämä ei ole kaikille selvää)
(Tämä ei ole kaikille selvää)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ylimielinen hallitus on jo romuttanut kaiken leikkauksillaan.
Mitä romutettavaa vielä olisi ?
Hallituksen tavoite on yövartijavaltio, jossa on vain puolustuvoimat
ja poliisi pampun kanssa vahtimassa kansaa, ettei ne ryövää rikkaitten
omaisuutta.
Orpo jatkaa yksityissektorin rikastuttamista verorahoilla.
Ei ollut 16 miljoonaa apua kotihoidon ongelmiin, mutta 4 miljardia
olis turhaan tunninjunaan ja Vapaavuoren (kok) halliin 35 miljoonaa,
koska ne ovat "vetovoimaisia".
Ei ole heikompaa perustelua kuultu.
Koko hallitusaika on ollut "perusteluja", joihin ei kukaan usko.
Tuet lopetetaan kaikesta hah hah. Ne tuhlreiden ja siivestäjien tuet työsdäkäyvät ja menneet sukupolvet maksaneet. Ei ne ulkomaan parasiitit elä työllään eikä edustajat.
Luuletteko että elämän piti olla tälläistä. Että juuralaismafia tuo elätteja raiskaamaan valkoiset naiset tapattaa sodissa miehet ja sieppaa lapset psykopaattien leluiksi?
Miksi vouhotatte vaaleista ? Ei poliitikot teitä auta höpönassyt