Hei! Kävin juuri puolen vuoden kontrollissa ja lääkäri ei löytänyt sitä entistä kohdunkaulan paikkaa eli siis leikkaussaumaa, on kuulemma niin vaikea anatomia? No samaa valitettiin jo ennen kohdunpoistoa ei siinä mutta jäi mietityttämään kun siitä olisi pitänyt näytteet ottaa ja värjätä jollain että näkee onko syöpää vielä mutta nyt vaan sörkki sinnepäin papa kokeen eikä mitään koepalojakaan uskallanko luottaa riittääkö tämä varmistamaan ettei siellä muhi syöpää enää.
Kohdunpoiston jälkeen
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Jos entistä kohdunkaulan leikkaussaumaa ei löydy tutkimuksissa, se johtuu usein siitä, että limakalvo on korjaantunut täydellisesti tai arpi on sulautunut osaksi emättimen normaalia kudosta.Jos kohdunkaula on poistettu, varsinaista leikkaussaumaa (kohdunnapukkaa) ei gynekologisesti enää ole, mikä selittää sen löytymättömyyden. Syövän kontrollit perustuvat tällöin emättimen limakalvon näytteisiin. Kohdun runko-osa on poistettu, mutta kohdunkaula on jätetty paikoilleen. Tässä tapauksessa kohdunkaulan syövän riski säilyy, ja kohdunkaulan tähystys tai näytteiden otto on edelleen mahdollista.Kontrollikäynnillä otetaan tavallisesti irtosolunäyte (PAPA) emättimen pohjalta tai leikkausalueelta. Vaikka kohdunkaulaa ei olisi, emättimen limakalvolla voi esiintyä solumuutoksia.
- Anonyymi00002UUSI
Lääkäri siis sanoi että ei pääse niin syvälle että löytäisi, suunnitelma oli tutkia se tarkkaan ja ottaa koepaloja mutta sanoi ettei onnistu kun spekula ei pysy tms
- Anonyymi00003UUSI
Anonyymi00002 kirjoitti:
Lääkäri siis sanoi että ei pääse niin syvälle että löytäisi, suunnitelma oli tutkia se tarkkaan ja ottaa koepaloja mutta sanoi ettei onnistu kun spekula ei pysy tms
Eihän spekulalla oteta näytteitä vaan sillä levitetään . Spekula on emätinlevätin eikä sillä oteta näytteitä. Mihin spekula ei pysty? levittämään emätintä vai mitä?
- Anonyymi00004UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:
Eihän spekulalla oteta näytteitä vaan sillä levitetään . Spekula on emätinlevätin eikä sillä oteta näytteitä. Mihin spekula ei pysty? levittämään emätintä vai mitä?
En kyllä missään väittänytkään että sillä näytettä otettaisiin mutta näytettä ei saatu otettua kun spekula ei jotenkin pysy siellä missä pitäisi eikä lääkäri nähnyt tarpeeksi syvälle mistä näyte piti ottaa. En näistä sen enempää ymmärrä.
- Anonyymi00005UUSI
Anonyymi00004 kirjoitti:

Mambojambo gubaubablaablaa. Lekurit on hävinny pelin jo ennen ko se alkaa peitteeelee epäpätevyyttään piiiloutumalla ammattijargonin taakke. Jos mahdollista, vaihda lääkäriä. VIhtamalla paranee.
- Anonyymi00006UUSI
Anonyymi00004 kirjoitti:
En kyllä missään väittänytkään että sillä näytettä otettaisiin mutta näytettä ei saatu otettua kun spekula ei jotenkin pysy siellä missä pitäisi eikä lääkäri nähnyt tarpeeksi syvälle mistä näyte piti ottaa. En näistä sen enempää ymmärrä.
Johtuiko se sun anatomiasta ettei lääkäri saanut spekulaa paikoilleen? Oliko eka kerta lääkäri tutki spekulalla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647