Mitkä ihmeen oikeudet?

Anonyymi-ap

Siellä oli taas lauantaina Helsingin keskusta totaalisesti jumissa ja juuri silloin kun olin esittelemässä Helsinkiä ulkomaalaisille sukulaisille. Kyselivät että teinkö sen tahallani esitelläkseni suomalaista sateenkaarikulttuuria? En tehnyt ja en tiennyt tapahtumasta. Uutiset siitä menivät ohi.

Luin tuosta tapahtumasta muutaman jutun ja katselin kuvia sekä haastatteluja. Ei ihan valjennut että mitä he niinkuin ajavat takaa? Hyväksyntääkö seksuaaliselle suuntautumiselleen vaiko mitä? Minulle on aivan sama mitä ihmiset tekee kotonaan ja mitä suuntausta he edustavat, mutta ei kiitos julkisella paikalla painella mikään nahkapallo suussa koirapuvussa eikä rakennella tukevien ikämiesten seksikeinuja keskustaan lasten nähtäville, jossa roikkuu vanha pullukka käsiraudoissa.

Jos siellä ollaan niinkuin rauhan ja rakkauden asialla, niin miksi moisia vihanpurkauksia ja uhoamista tavallisia ihmisiä kohtaan? Räsäselläkin on kristittynä oikeus kertoa mitä Raamatussa lukee ilman rangaistusta, sillä ei hän ketään ole kivittämässä eikä Suomessa sellainen ole tapanakaan kuin vain erään kulttuurin edustajilla.

Mitkä on siis ne extraoikeudet joita nämä vaativat? Sekä että esimerkiksi minun olisi otettava ennemmin töihin myyntiedustajaksi joku romutransun näköinen kiroileva vajakki vaiko sitten joku fiksu ja edustava tavallinen ihminen joka ei tuo perversioitaan julki ulkonäöllään. Voin kertoa että se romutransu ei pääse edes haastatteluun, koska en halua joutua kysymään häneltä että oletko tosissasi.

Se ei ole syrjintää että en halua pellen mainetta ja konkurssia sen vuoksi että saataisiin oikeuksia friikeille. Ei me heterotkaan mitään paraateja pidetä joissa ollaan vihaisia niille jotka eivät ole heteroita.

11

60

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
    • Anonyymi00002

      Olet nyt asenteesi kanssa harhateillä käsitykselläsi että kaikki nuo tilaisuuteen osallistujat olisi muita kuin heteroja, ei ole, kyse on suvaitsevaisuudesta, juuri sinun kaltaisten ihmisten johdosta.
      Toki kiikut ym. on ylilyöntejä, mutta niinhän on moni muukin juttu, kuten Pattayan rakkaus ja piparit.

      • Anonyymi00004

        Kerro miten toteutuu käytännössä sitten tämä heidän kokema vastaisuus? En ole koskaan nähnyt että ketään syrjittäisiin sukupuolisen suuntautumisensa vuoksi. Jokainen saa olla mikä on mutta miksi sitä pitää mainostaa ja lietsoa vihaa heteroita kohtaan?
        Toisten puolesta mielensä pahoittajat ovat niitä pahimpia vihapuhujia. Jos homoseksuaali korostaa omaa suuntautumistaan, niin eihän se ole vihapuhetta kutsua häntä sellaiseksi kuin hän on. Tunnen monia, eikä heillä ole mitään ongelmia elämässään eikä tarvetta korostaa itseään tai hakea erityisasemaa.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Kerro miten toteutuu käytännössä sitten tämä heidän kokema vastaisuus? En ole koskaan nähnyt että ketään syrjittäisiin sukupuolisen suuntautumisensa vuoksi. Jokainen saa olla mikä on mutta miksi sitä pitää mainostaa ja lietsoa vihaa heteroita kohtaan?
        Toisten puolesta mielensä pahoittajat ovat niitä pahimpia vihapuhujia. Jos homoseksuaali korostaa omaa suuntautumistaan, niin eihän se ole vihapuhetta kutsua häntä sellaiseksi kuin hän on. Tunnen monia, eikä heillä ole mitään ongelmia elämässään eikä tarvetta korostaa itseään tai hakea erityisasemaa.

        En vaivaudu vastaamaan sun väittelyysi, mainitsen vain vaikka et ymmärräkään, lueppa tuon ystäväsi syylittåjån alituisia jos ymmärrät, ei ole kyse vihapuheista.

        Voit jatkaa aiheesta rakkaan syylittåjåsi kanssa.


      • Anonyymi00007

        Kyllä asiat on paremmin paratiisissa sillä on sentään boystown joka suomesta puuttuu kuten 10.000 bordellia, ainoa motiivi pattaya rakkauteen on halpa pipari.


      • Anonyymi00009

        Tyypillinen laholaisen kommentti, muista ottaa testoa.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        En vaivaudu vastaamaan sun väittelyysi, mainitsen vain vaikka et ymmärräkään, lueppa tuon ystäväsi syylittåjån alituisia jos ymmärrät, ei ole kyse vihapuheista.

        Voit jatkaa aiheesta rakkaan syylittåjåsi kanssa.

        Paljonko kello on siekkä Suomi24 chiang maissa??


    • Anonyymi00003

      Meidän pojat kuuluvat sateenkaari perheeseen 🌈🌈🌈🌈

      2010

    • Anonyymi00005

      Kyrvånsyylån seksuaalinen suuntautuminen on varmasti kaikkien palstalaisten tiedossa puppeineen ja rakkaineen.

      • Anonyymi00010

        Puppe on kylläkin Senssun alter ego, aina kun takuueläke on tilillä ja elämä hymyilee.


    • Anonyymi00013

      Thaimaassa ei ole näitä ongelmia. Kaikki tietää että heillä on samat oikeudet esim päästä töihin, kouluun taikka viihdealalle. Kyvyt ja käytös ratkaisee, joskus myös ulkonäkö.

      Valitettava tosiasiahan Thaimaassa on että tummempia thaimaalaisia ei huolita malleiksi eikä TV- mainoksiin, ei saippuasarjoihin ja artisteinakin he menettävät suosiota.

      Tummempi iho on synonyymi köyhyydelle. Maaseudulla sillä ei juurikaan ole mitään väliä, mutta Bangkokissa kyllä.

      2010

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      96
      1610
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1073
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      15
      926
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      858
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      82
      778
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      747
    7. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      93
      746
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      738
    9. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      725
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      707
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      705
    12. 68
      692
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      674
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      661
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      595
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      47
      594
    17. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      586
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      575
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      150
      546
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      545
    Aihe