Ulla-myrsky esti viimeksi Paradise Lost yhtyeen esiintymisen, mutta lauantaina bändi nähdään lavalla.
Ilovaari 2026
Anonyymi-ap
111367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 111
Vanhimmat
Toivon kunnon ukkosmyrskyä raesateineen jokaisen rokkifestarin ajaksi. Kiitos.
Sinusta ei sitten suvaitsevaista kasvanutkaan vaan kovin etikkainen.
Liika suvaitsevaisuus on sairaus.
Tunnut olevan terve kuin etikkakurkku.
Kyseessä lienee tällainen rauhaa ja hiljaisuutta vaativa reinotossuinen töpöttelijä jolta on oma nuoruus jäänyt elämättä ja joka katkerana toivoo kaikkea pahaa muiden ilonpitoon helpottaakseen omaa kurjaa oloaan.
Kyseessä on sellainen "Reino" joka on elänyt elämänsä, tehnyt työnsä ja huvitellut koskaan muita häiritsemättä ja odottaisi vastaavaa huomaavaisuutta myös muilta.
Etenkin niiltä jotka näitä meluisia ja roskaisia tapahtumia tuovat kaupunkikeskustaan asutuksen keskelle.
Eikö todellakaan löydy puolityhjästä Itä-Suomesta paikkaa missä voisi rillutella asukkaita häiritsemättä?
Mutta itä- Suomesta löytynee paikkoja joissa voisit olla rauhassa.
Löytyisi varmasti, mutta miksi minun pitäisi kotoani karkuun lähteä?
Kyllä se on nuo tapahtumat jotka on ihan väärässä paikassa.
Jos hiljaisuutta haet niin asut väärässä paikassa.
Kyllä aikoinaan oli hiljaista, kunnes hipit keksi ilosaarirokit.
Asuin täällä jo ennen sitä, eli kuka se on väärässä paikassa?
Kaupungista löytyy monenlaista ääntä ja... valittajaa.
Valittajia ei olisi ilman häiriöitä.
Rokkifestarien pääagenda tuntuukin olevan mahdollisimman suuren haitan ja häiriön tuottaminen.
Ihanaa säätä luvassa lauantaina ja sunnuntaina. Muutamaa lyhyttä taukoa lukuunottamatta Joensuu on silloin varjojen kaupunki - sateenvarjojen😂
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/joensuu?forecast=daily
Rukoilen mahdollisimman kylmää, rännänsekaista sadetta ja kovaa pohjoistuulta! 🙏
Toivottavasti myös eläkepäiväsi ovat synkät ja raesateen piiskaamat.
Kiitos huolenpidostasi, mutta pärjään kyllä mainiosti ja vielä paremmin jos nuo möykkäjuhlat siirrettäisiin Rääkkylään.
Kyseessä voi olla myös nillittävä opiskelija. Kukapa sen tietää?
Ei vaan torin laidan puliukot siellä valittaa kun eivät kuule ryypätä musiikin takia...
Mikä siinä joensuulaisena olemisessa niin mahtavan tekee että siirtäisit festateita Rääkkylään. Olen paljon mieluimmin rääkkyläläinen kuin ylimielinen joensuulainen.
Rääkkyläläisellä on sama kumpiko pää puhuu, konkurssikunnasta ei paljon ilkiäisi huudella.
Ihan sopiva paikka kaikille möykkäjuhlille, saisitte sinnekin jotakin elämää.
Toivottavasti minusta ei tule sitten monen ja monen vuosikymmenen jälkeen yhtä kärttyistä vanhusta kuin näistä valittajista.
Tulee sinusta sitten kun et enää jaksa näytellä teiniä.
Kokemus puhuu.
Nämä nykyihmiset ovat jotenkin jääneet teini-ikäänsä jumiin, kun vielä viiskymppiset yrittää olla kuin teinit, jopa samoin harrastuksin. Kyllä ihmisen pitäisi osata ikääntyä arvolleen sopivasti ja kasvaa ikänsä mukana.
Kyllä se jaksaa. Näitä ikiteinejä näkyy nykyisin aika paljon.
Ei ollut rauhallista ennenkään. Jos torin yli käveli, niin vähintään kolme markan pummaajaa oli kimpussa sillä matkalla, joskus aika aggressiivisia olivat.
Mutta ei ne yötä myöten mölynneet niin että koko kaupunki raikuu, eikä niiden jälkeen jäänyt puolen metrin roskakerrosta.
Katselepas vaikka 1970 järjestetyn Ruisrocin kuvia ja tule sitten vasta "tietämään" siisteydestä. Samanlaisia rymyäjiä ovat nuoret olleet aina.
Toki tietysti itse veistelit teininä veneitä ja autoit mummoja mattopyykillä.
En ole koskaan käynyt yksilläkään rokkijuhlilla, enkä käyttänyt huumeita. Roskatkin olen aina osannut laittaa roskikseen. Olenko siis epänormaali?
No niinhän dr oli silloin aikoinaan. Sitten lopetin ryyppäämisen, kouluttauduin hyvään ammattiin ja nykyisin maksan veroina sinunkin joutenolosi.
Nuoriso rymyää nyt ja jatkossakin. Festareita tuskin perutaan jos joku pitää hiljaisuudesta. Asuinpaikka on valintakysymys.
Entä jos sinun asuinalueellesi tuotaisiin jokin sinua häiritsevä tapahtuma josta et pidä tai vaikka metallitakomo, niin olisiko silloinkin asuinpaikkasi sinulle valintakysymys ja miten ratkaisisit tilanteen?
Nykyajan itsekkäät pennut ajattelee vain omaa napaansa, eivät näe, eivätkä välitä miltä asia näyttää sen oman navan ulkopuolella.
Ei haittaa vaikka toiset kärsii, kunhan vain itsellä on kivaa.
Hyvänen aika! Kyseessä on KAUPUNKI eikä mikään pumpulitehdas. Pienenä vinkkinä vanhuksillekin: kaupunki on äänekäs paikka. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?
Luuletko umpiluu että ikänsä kaupungissa asuneet vanhukset eivät tunnista kaupungin normaalia äänimaailmaa?
Kyllä siitä erottuu ylimääräinen epänormaali mötäkkä, varsinkin kun siihen liittyy järjetön roskaaminen, ilkivalta, kaduille kuseskelu...
Tuskin nämä möykkäjuhlien osallistujat itsekään riemusta pomppisivat jos heidän ikkunansa alla järjestettäisiin 3 päiväiset tanhu- ja kansanlaulu karnevaalit, saati jos siihen todellakin tulisi se matallitakomo.
Varmaan selittelisitte itsellenne että voi voi, kun ei se kaupunki ole mikään pumpulitehdas, mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?
Mutta häiriöhän on aina OK kun se ei kohdistu itseen, eikö niin?
Ilosaarirock on järjestetty vuodesta 1971 alkaen ja aika monesti olen ko. rokissa käynyt KOSKA ASUN TÄSSÄ IHAN ROKKIPAIKAN LÄHELLÄ. Capire?
Niin, tuolla aiemmin kirjoitettiinkin ihmisistä joille on teini-ikä jämähtänyt päälle...
Ja jos tarkoituksesi oli kysyä että ymmärränkö, niin capire on sanan perusmuoto ja kääntyy suomeksi ymmärtää.
Oikea kysymys olisi; Capisci?
Mutta on tainnut aika mennä rokatessa, olisit lukenut mieluummin vaikka kieliä silläkin aikaa. Ymmärtääkö?
Pappa - Rokkikukko 1-0... 😂🤣😂👍
Sitä tarkoitinkin: ymmärtää?
Hymiöpelle siirtynyt lutkutustuomariksi?
Lutkutustuomari...? Onkos se joku rokkiyhtye? Ainakin siltä tuo nimi kuulostaa. Eikös niitä ollut tuomari turmiota ja jotain sellaista ennestäänkin?
No katos kun se muutti Mätäsvaarasta Joensuuhun ja nyt luulee tietävänsä mikä ja mitä on kaupunki.
Mitä tarkoittaa capire?
Eiköhän todeta että rokkitapahtumia järjestetään Joensuussakin vaikka kuinka kaupungissa asuisi rauhallisuutta rakastavia kansalaisia.
Mitä väliä sillä iällä on? Yläikärajaa tuskin on, joten vanhus voi ostaa lipun samoin kuin muut. Nytkö joitakin vaivaa jo vanhuksetkin rokissa?
Ikäsyrjintää rokissa?
Eläkeläisiä on joskus kosiskeltu jakamalla eläkeläisille ilmaislippuja, ei tainnut saada suurtakaan suosiota. Säälittävä kasvojenkohotusyritys.
Harvoin jos koskaan eläkeläisten kasvot nousevat hymyyn.
Edessä se on sinullakin, ellet sitten jämähdä tuhon teini-ikääsi, mutta hyytyy se hymysi sittenkin kunhan elämä opettaa elämään.
Jos hymyn vähenemisestä voisi päätellä elämisen määrää olisit varmaan jo kunniatohtori.
Oma isäni ja hänen isänsä eivät tainneet sitä sinun luonnehtimaasi elämää oppia elämään koska olivat kovinkin iloisia ja huumorintajuisia kuolemaansa asti. Eivät tosin olleetkaan joensuulaisia.
Noissa rokkijuhlissa en näe mitään huumoria enkä iloista, muuten huumori toimii kyllä järkevässä porukassa.
Ilosaarirock, aina takuuvarma keskustelun aihe Joensuussa! 😁👍
Niin kauan pamistaan kuin tuota bakkanaalia järjestetään.
Jos kauppiaat ei tuosta rikastuisi niin se olisi jo lopetettu.
Nämä mölysaasteen aiheuttajat ovat tärkeitä arvostaan. Pahimman Suomen lipun häpäisijän Itä-Suomen yliopisto palkitsi kunniatohtorin arvolla, mutta ei niitä riitä jokaiselle ja näön vuoksi joku pitäisi antaa tieteenharjoittajallekin. Ehdotan titteliksi mölinäneuvosta.
++
Rokatkaa ikään katsomatta.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Tuomari Nurmio & Luupäät, J. Karjalainen, Paradise Lost.
Eiköhän esim. näiden bändien kuuntelijoissa ole aika monella sitä ikääkin.
Voihan sitä kuunnella ihan vain itselleen, pakkoko se on laittaa sellaiset ämyrit että kuuluu Kontiolahteen asti? Sairastahan tuollainen meteli on! Tuossa pääagenda on mahdollisimman suuren häiriön ja haitan tuottaminen. Täysin viratonta ja turhaa sakkia.
Itärajalla riittää korpea Lestipaalit voisi viettää siellä Sudet huolehtisivat sammuneista huumehörhöistä
naapuri saattaisi kyllästyä saatanalliseen mölinään ja lähettäisi tänne kostoksi muutaman kymmenen tuhatta ns. pakolaista.
Saatanallinen mölinä on siis aina parempi vaihtoehto.
Asemalle menevä siltakin kiinni autoliikenteeltä moisen öykkäkinkerin takia ja suvantosiltakin on kiinni, joten onpa ruuhkat sirkkalan sillalla ja molempien päiden liikenneympyröissä. Mitä se olisi haitannut jos aseman silta olisi ollut auki, niin humalassako ne rokkarit ovat että jäisivät autojen alle?
Nämä melusaastetta ja roskaamisfestivaaleja kiihkeimmin puolustavat "Joensuulaiset" asuvat itse Rantakylän ja Noljakan slummeissa.
Eihän ne rokin haitat sinne asti ulotu, joten hyvä se on ruutukaavan asukkaita neuvoa ja kusta heidän rappusilleen.
Voi sitä valittaa vaikka Utran asukas, joten ei se valittaminen katso asuinpaikkaan.
Mitä ne valittaa, tykkäävät metelistä, roskasta ja kaaoksesta.
Ei se utralainen ainakaan rokin metelistä ja sen ympäristöhaitoista valita, eihän ne sinne näy eikä kuulu. Utrassa vain pölkkypäät ihmettelee että mitä ihmettä ne keskustan asukkaat valittaa.
Ilosaari rokkaa ja koirat haukkuu.
Ilosaarirock tulee, Ilosaarirock menee, Joensuun asukasluvun verran tulee väkeä kaupunkiin, roskaa tulee ja ääntä kuuluu. Mitä sitten? Tuskinpa se ulisemalla miksikään muuttuu.
Niin tulee. Ja kun sivusta touhua katsoo niin väkisinkin tulee ajatelleeksi että mikähän vajaamielisten, pultsarien ja narkkarien kokoontuminen täällä on, sekö pride?
Eikö yhtään esiintyjää ole vielä peruuttanut? Ilosaari ja vaari on siinä hyviä, et vielä esiintymispäivänä tulee yllättäviä kuvioita aivan joka vuosi.
Pöljää touhua. Moisesta vielä maksamaan.
Valittajat ovat säälittävä, pieni vähemmistö😆
Eiköhän se rokkiväki kummajaiset vaan siihen vähemmistöön kuulu ja säälittäviäkin ovat kun tuollaista harrastavat. Voi voi...
Hankkisit käppänä itsellesi elämän😆😆😆
Olen jo elämääni paljon käyttänyt, käyttäisit sinäkin omaasi viisaammin...
Taitaa loppujen lopuksi olla kyse vain siitä että jotkut vanhukset eivät hyväksy vanhenemistaan.
Koska niin tunnutte pitävän siitä, niin toivon myös rokkiväen elämän eri vaiheisiin paljon sietämättömiä häiriöitä, niin kotiin kuin vapaa-ajallekin.
Olisi mielenkiintoista nähdä oma häiriönsietokykynne teidän kotioloissanne, kuinka kauan vieterinne venyy jos häiritsevä toiminta tulee säännöllisesti kotipiiriinne?
Asun oikein rauhallisessa paikassa. Kesäisin on mukava nukkua ikkuna raollaan, kun viileä kesäinen ilma tuoksuu hyvälle😊
Kivat sulle. Me rokkialueen lähellä ikämme asuneet emme ole yhtä onnellisia.
Joo, säännöllisesti. Yli 360 päivää vuodessa sitten ollaan hiljaisuudessa sukkasillaan? Voi hurja...
Sietäisitkö itse vastaavaa meteliä pihapiirissäsi? Eihän se ole yksi viikonloppu kesässä, tapahtumia on useita.
Sieto on absurdi käsite.
Jokainen sietää häiritseviä asioita, kunhan ne eivät tule hänen omalle reviirilleen.
Mukavaa käydä kaikenlaisissa tapahtumissa, kunhan ne ovat kaukana omasta pihapiiristä, eikä silloin toisten kotirauhaa ajatella kun kerran lippukin kalliilla rahalla ostetaan.
Täällä ei tarvitse pitkiä runoja, kun jo yksi sana "Ilosaarirock" saa aikaan kansalaissodan... 😂
Tuottavatko sodat sinulle iloa? Tykkäätkö katsella kinailua ja sanasotaa?
Juu, ihan viihdyttävää on seurata kun joukko eri tavalla tyhmiä kinastelee...🤣
Onneksi oma tyhmyytesi paljastuu helposti noista lapsellisista hymiöistäsi.
Ja sinun kireä piposi heijastuu jokaisesta sanastasi... 😂
Todisteena: tervetuloa kaikki Ilosaarirockiin!
Ainahan näitä toisten selän takana olevia yllyttäjiä on ollut. Mut kun kiinnostus kohdistuu heihin saavat he jalat alleen. Heillehän oli joku nimikin, mikäs se... hmmm...?
Ei se valittaminen katso ikään. Opiskelija voi valittaa siinä missä vanhuskin.
Aikuiset ihmiset rällästää kuin kusiset teinit. Myötähäpeää tunnen...
No kyllä ne nyt rockin peruvat kun SINÄ tunnet myötähäpeää.
Eläkeläiset tänään lavalla.
Ainoa asia, minkä nämä rockista vinkujat saavat aikaan, on se, että tekevät vain itsensä naurunalaisiksi joka vuosi.
Tietääpähän järjestäjät että hommalla ei ole paikallisten varauksetonta hyväksyntää.
Järjestäjä ja kauppiaat tekee tiliä piittaamatta asukkaille aiheutuvasta häiriöstä, tästä puhutaan ja tullaan puhumaan. Häiriöntuottajien nauraminen ei haittaa yhtään, nauraminenhan on vain merkki siitä että hymy voi joskus myös hyytyä.
Helppo ja varma rahanteko jatkuu vuodesta toiseen, joten tuskin muutosta tulee. Rahantekijät vähättelevät aina häiriöitä.
Minä en pidä mistään tapahtumasta joten olet oikeassa.
Hymy vaan levenee, kun teidän vinkumista kuuntelee😆
Kuuletko jotakin ääniä? Minä näen näytölläni vain tekstiä.
Liekkö näitä palstan itkijäeukkoja kiittäminen, kun Ilovaarirock muutettiin kaksipäiväisestä kolmipäiväiseksi😂😂😂
Voi olla, sillä rokkarit ovat yleensä niin lapsellisia että tykkäävät kiusata ja häiritä ihmisiä.
Jumala käsitti rukoukseni väärin. Rukoilin rajuilmaa ilovaarirokkiin, mutta hän laittoi sen ruisrokkiin, joka on yksi fiksusti järjestetyistä rokkitapahtumista koska on viety kauemmas kaupungista, eikä näin ollen aiheuta haittaa asutulla alueella.
Mutta ehkäpä Jumala kuulee minua sitten kun rukoilen trombeja ja ukkosta ilosaarirokin ajaksi.
Jumalakin nauraa sulle😂
Mutta ei jumalattomille rokkibakkanaaleille!
Paitsi hirvensalossa.
Missähän vaiheessa se teidän nurkkiinne festareilla kusemani kusi nousee teidän valittajien päähän?
samovaari-sami?
Mieluummin kuuntelen rockia, kuin vanhojen pierujen narinaa.
Ottakaa mallia Ruisrockista. Se tapahtuma on viety hyvään paikkaan ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Paradise Lost
Joensuun kaupunki haluaa kaksinkertaistaa järjestettävien tapahtumien määrän.
Että sellainen tulevaisuus, ei hetken rauhaa.
365 päivästä pois tapahtumat = 0? Onko tapahtumia siis joka päivä???
Airbnb vuokraukset aiheuttaa jo muutenkin paljon ongelmia omistusasukkaille, joten lisää olisi sitten ongelmia tiedoissa.