Lannanlevitykseen käytettävissä olevaa peltoalaa on 98 ha, josta omistuksessa
olevaa peltoa on 31 ha, vuokrapeltoa 56 ha ja sopimuspeltoa 11 ha.
Laskennallinen peltoalan tarve koko eläinmäärälle eläinpaikkojen lisäyksen
jälkeen on 90,6 ha.
olevaa peltoa on 31 ha, vuokrapeltoa 56 ha ja sopimuspeltoa 11 ha.
Laskennallinen peltoalan tarve koko eläinmäärälle eläinpaikkojen lisäyksen
jälkeen on 90,6 ha.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Metsitystukea myönnettäisiin yksityisille maanomistajille.
• Metsitettävän alan tulee olla luontaisesti ja vesitaloudeltaan metsänkasvatukseen sopiva eikä saman alan metsittämiseksi ole aiemmin myönnetty julkista rahoitusta.
• Metsitystukihakemukseen kohdistuva pinta-ala tulee olla vähintään hehtaarin suuruinen, ja sen tulee koostua vähintään 0,5 hehtaaria suuruisista yhtenäisistä, keskimäärin vähintään 20 metriä leveistä aloista.
• Aktiivisessa viljelyssä olevia peltoja ei ole tarkoitus metsittää. Tuen saamisen ehtona on, että alueelle ei ole haettu maataloustukea edeltävänä vuonna tai sen jälkeen.
• Tuen tavoitteena on pysyvän metsäalan aikaansaaminen, joten metsitystukea ei myönnettäisi esimerkiksi joulukuusien kasvattamiseen. Tavoitteena on, että metsittävillä aloilla edistettäisiin myös monimuotoisuutta esimerkiksi kasvattamalla useampia puulajeja.
Alkukantainen asia maanviljelys.Itsekkin maatalossa asunut lapsuuteni.Suomal.puhdas ruoka syntyy suomen maasta.Suomen maaperästä.Viljelijä tarvitsisi enemmän tuottoa tuotteille mitä valmistaa,kauppako se syö välistä?joku muukin.Kun miettii mitä kaikki maksaa kaikki se mitä tarvitaan ,koneet jne,se ei ole pikkuraha.Ennenkin pellot lannoitettu luonnontuottein.Sitten tuli kemikaaleja.Nykyään pitää olla iso tila että se kannattaa,mutta voisi moni muukin siirtyä omavaraistalouteen ruoan suhteen,voisi suoramyynti olla maatiloilta ilman välikäsiä,prosessoituja tuotteiita kauppojen hyllyt notkuu Erik.leipiä,maitotuotteita,lihaa,kanaa jne.Ennenkin saatiin riista kaikki itse saalistettuna,tehtyinä.Kannustan maatalouteen puhtaaseen suomal.ruokaan.En espanj.saaste kasviksia syö.Vilja omasta maasta .Kiitos kun jaksatte