Huomaamaton hengenvaara. Kukaan ei huomannut ensimmäistä tyypillistä varoitusmerkkiä. Sitten iskivät oudot oireet jaloissa. Terveen miehen kuoleman aiheutti tauti, jonka riski on suurimmillaan kesällä.
Hän oli nelikymmenvuotias, perusterve mies, poika, veli, isä, kuljetusyrityksen omistaja ja yhdentoista työntekijän esihenkilö.
Elokuisena perjantaina vuonna 2023 jalat lähtivät yllättäen alta. Lauantaina mies vielä viestitti äidilleen sairaalasta, ettei ole hätää. Samana iltana hänet kiidätettiin teho-osastolle, nukutettiin ja kiinnitettiin hengityskoneeseen. Puolentoista vuorokauden kuluttua sairaalaan tulosta mies oli neliraajahalvaantunut. Lopulta hän kuoli.
https://www.is.fi/terveys/art-2000012080486.html
Mikä ihme tällainen sairaus on ?
20
165
Vastaukset
- Anonyymi00001
Harmi ettei saanut luetuksi koko juttua maksumuurin takaa. Mikä minä olen diagnooseja tekemään, mutta tuttavalle kävi niin että kaatui fillarilla kun tasapaino hävisi ensin tilapäisesti, sitten kokonaan. Sitten menivät toimimattomiksi jalat ja kädet. Sisäelimistä ensi virtsan tulo omin avuin. Sitten hengitys alkoi kulkea raskaasti, jonkin aika hapetus auttoi, sitten ei. Hermoradat tuhoutuivat yksi kerrallaan. Koko prosessi kesti muutaman vuoden, keuhkojen toimimattomuuteen loppui elämä. Alun perin oli erittäin hyväkuntoinen ihminen. Taudin puhkeamissyy jäi tuntemattomaksi, lääkärin arveluiksi. Muutamia näitä tapauksia on vuodessa.
- Anonyymi00004
yksi tuttu kaatui pp, maksa repesi, selvisi kun oli 500m sairaalasta.
- Anonyymi00003
Voi olla vaikka Polyradikuliitti.
ollut mm. Helena Sundbäckillä. Jorma Uotinen jne.
noin 5 prosentilla käy hyvin huonosti. - Anonyymi00005
Nuo ovat näitä Iltapaskojen rahastuksia. Pelkkää sosiaalipornoa. Joka päivä joku terveyspaskauutinen maksumuurin takana. Hermoheikot ja luulotautiset sitten peloissaan noita paskajuttuja ostavat ja lukevat.
- Anonyymi00010
juuri näin
ja tarkoitus on että hölmöt linkittävät niitä toisille
ja
päivittelevät keskenään ja joku tilaa vielä hesarista jonkun lukuoikeuden
- Anonyymi00006
Punkin purema.
- Anonyymi00007
Maailmassa on huolia. Älkää olko median juoksutettava. Keskittykää omaan elämään ja jos omat asiat kunnossa auttakaa muita suomalaisia! Jos tarvitsevat apua johonkin. Pienikin asia on suuri palvelus ja autraja saa itse hyvän mielen. Ihmiset ei välitä naapureistaan. Kylmiä, vahingoniloisia. Kokemusta on krs talo.
- Anonyymi00008
mitävilttua täällä linkität maksumuurin takana olevaanpskaan
arviolta kyseessä on virus/bakteeri joka on päässyt selkäytimeen
ja jota ei heti parannettu massiivisella antibioottiannoksilla
vielä erilaisilla koska taudin yksityiskohtia on vaikea määrittää
tämä edellytyksenä ettei kyseessä ole veritulpan kaltainen tukkeuma - Anonyymi00009
Turhaa laittaa linkkejä maksumuurin takana oleviin juttuihin!
- Anonyymi00011
Ehkä joku omn maksanut ja pääsee lukemaan tai tunnistaa sairauden
joka iskee kesäisin.
Linkissä on suremaan jäänyt miehen äiti omalla nimellään ja kasvoilllaan,
tuskinpa valehtelee. - Anonyymi00012
Minusta kyllä voi juttuja laittaa lehdistä ja linkinkin että tiedetään että perustuu johonkin. Mutta olisi kiva jos itse kertoisi lyhyesti mistä jutussa on kyse. Sitten voisi ottaa kantaa asiaan.
- Anonyymi00013
Samaa mieltä, että turhaa laittaa tänne maksumuurin juttuja.
- Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Samaa mieltä, että turhaa laittaa tänne maksumuurin juttuja.
E h k ä joku on maksanut ja pääsee lukemaan tai tunnistaa sairauden
joka iskee kesäisin ja voi kertoa asiasta. - Anonyymi00021
Anonyymi00013 kirjoitti:
Samaa mieltä, että turhaa laittaa tänne maksumuurin juttuja.
Sulta ei kysytä mitä tänne saa laittaa.
- Anonyymi00016
Voisiko olla puutiaisaivokuume? Yleistynyt ja tiedän yhden pyörätuoliin sen vuoksi joutuneen.
- Anonyymi00017
TBE oli kyseessä
- Anonyymi00018
TBE eli puutiaisaivotulehdus on punkkien levittämä vakava virustauti.
Punkin puremasta seuraa flunssan kaltaisia oireita, ja osalle kehittyy vaarallinen aivotulehdus.
TBE:hen ei ole parantavaa hoitoa. Tauti tarttuu punkin syljestä pureman tapahduttua
tai pastöroimattoman maidon välityksellä. - Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
TBE eli puutiaisaivotulehdus on punkkien levittämä vakava virustauti.
Punkin puremasta seuraa flunssan kaltaisia oireita, ja osalle kehittyy vaarallinen aivotulehdus.
TBE:hen ei ole parantavaa hoitoa. Tauti tarttuu punkin syljestä pureman tapahduttua
tai pastöroimattoman maidon välityksellä.Pastöroimaton maito saattaa sisältää useita taudinaiheuttajia, kuten kampylobakteereja, kolibakteereja, listeriaa, salmonellaa, ym. Suomessa maidolla ei ole pastörointipakkoa, joten sitä on myös myynnissä. Älkää hyvät ihmiset ostako sitä kaupan"vanhan ajan maito"a.
- Anonyymi00020
Linkin kuvasta päätellen ei ole.
- Anonyymi00022
Mitä nämä asiat pöntöille kuuluu tai näkyy?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 641056
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla3421037- 61832
- 56731
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k98656Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49641- 26633
- 68620
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14618- 57600