Kelalle 2 kertaa "pataan" Turun hallinto-oikeudesta

https://www.tuomioistuimet.fi/ratkaisut/turun-hao-30-6-2026-1364-2026/
Toimeentulotuki – Perusosan alentaminen – Kuukauden määräaika
"Hallinto-oikeus kumosi Kelan oikaisuvaatimuskeskuksen päätöksen ja palautti asian Kelalle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus totesi, että perusosan alentaminen 50 prosentilla edellyttää sitä, että henkilö ei ole toimeentulotuesta annetussa laissa (toimeentulotukilaki) tarkoitetulla tavalla hänelle annetusta kehotuksesta huolimatta hakenut yhden kuukauden määräajassa ensisijaista etuutta tai ilmoittautunut työnhakijaksi. Toimeentulotukilaissa ei säädetä siitä, miten laissa tarkoitettu yhden kuukauden määräaika on laskettava. Kun kuitenkin otetaan huomioon, että kyse on yksilön oikeuteen ja velvollisuuteen vaikuttavasta laissa kestoltaan säädetystä määräajasta, ei voida pitää perusteltuna sitä, että määräaika alkaisi kulua jo ennen kuin hän on saanut kehotuksen tiedokseen. Muu tulkinta tarkoittaisi sitä, että kehotuksella olisi henkilöä sitovia oikeusvaikutuksia jo ennen kehotuksen tiedoksisaamista ja että määräaika voisi tietyissä tilanteissa olla tätä ennen jopa kokonaan kulunut."

https://www.tuomioistuimet.fi/ratkaisut/turun-hao-29-6-2026-1349-2026/
Perustoimeentulotuki – Huomioon otettavat tulot – Työssäkäynnistä aiheutuvia menoja vastaavat tulot – Ateriakorvaus
"Hallinto-oikeus kumosi päätöksen ja palautti asian Kansaneläkelaitokselle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus totesi, ettei kyse ollut ravintoedusta vaan työnantajan X:lle Verohallinnon verovapaista matkakustannusten korvauksista kyseessä olevalle vuodelle antaman päätöksen mukaisesti maksamista verovapaista ateriakorvauksista. Työntekijä voi saada työmatkasta kyseisen päätöksen mukaista ateriakorvausta, joka on korvausta siitä, että hänellä ei työmatkan vuoksi ole ollut mahdollisuutta aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan tai päivärahaa, joka on myös korvausta siitä, että työmatkasta aiheutuu esimerkiksi tavallista suurempia ruokailukuluja. Hallinto-oikeus katsoi, että ateriakorvaus rinnastuu luonteeltaan päivärahaan, sillä molemmat on tarkoitettu korvaukseksi kattamaan työmatkasta aiheutuneita erityisiä kuluja. Hallinto-oikeus katsoi siten, että verovapaalla ateriakorvauksella katetaan lähtökohtaisesti toimeentulotukilain 11 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja muita työssäkäynnistä aiheutuvia menoja. Kohtuullisen suuruista ateriakorvausta ei näin ollen kyseisen lainkohdan mukaan tule ottaa perustoimeentulotukea myönnettäessä tulona huomioon, ellei ole ilmeistä, että hakijan todelliset ruokailukulut ovat olleet hänelle maksettua ateriakorvausta pienemmät. X:lle maksettuja ateriakorvauksia ei ollut siten voitu ottaa huomioon tulona perustoimeentulotuen laskelmalla Kansaneläkelaitoksen käyttämillä perusteilla."
23158
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Varsin tyypillistä Kelan perseilyä.

3Äänestä
  • Täysin tahallista. Kela-paskiainen on kun uhmaikäinen kakara kokeilemassa lain rajoja. Helppoahan se on kun virkavastuu ei oikeasti toimi.

    Kelan perseily jatkuu ja pahenee.
    Maailman Onnellisin maa ja sen onnettomat virkamiehet
    https://onnellinen-maa.webnode.fi/tilanne/

    Terveisin
    ®167-176
    toimitusjohtaja-perseentervaaja
    Murrinperse Oy
    😁 😆 😅 😂 🤣

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Täysin tahallista. Kela-paskiainen on kun uhmaikäinen kakara kokeilemassa lain rajoja. Helppoahan se on kun virkavastuu ei oikeasti toimi.

    Kelan perseily jatkuu ja pahenee.
    Maailman Onnellisin maa ja sen onnettomat virkamiehet
    https://onnellinen-maa.webnode.fi/tilanne/

    Terveisin
    ®167-176
    toimitusjohtaja-perseentervaaja
    Murrinperse Oy
    😁 😆 😅 😂 🤣

    Kalju Apina

    Äänestä

    Apina

    Äänestä

ToImeentulotuen alentaminen sillä perusteella, ettei ilmoittaudu pakkotyöhön, on perusoikeuksien vastaista. Työttömyysturvalaki ja laki toimeentulotuesta ovat perusoikeuksien vastaisia.

1Äänestä
  • Ei ketään pakoteta pakkotyöhön, mutta työttömyyskorvauksen (nykyinen perustulo) saanti Kelalta edellyttää työpaikan hakua/TE-palveluihin osallistumista. Ei liene keneltäkään työttömältä / työkuntoiselta liikaa vaadittu. Jos ei ole työvoiman käytettävissä on hakeuduttava eläkkeelle tai kunnan/kuntaliitoksen sosiaalipalveluiden asiakkaaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ei ketään pakoteta pakkotyöhön, mutta työttömyyskorvauksen (nykyinen perustulo) saanti Kelalta edellyttää työpaikan hakua/TE-palveluihin osallistumista. Ei liene keneltäkään työttömältä / työkuntoiselta liikaa vaadittu. Jos ei ole työvoiman käytettävissä on hakeuduttava eläkkeelle tai kunnan/kuntaliitoksen sosiaalipalveluiden asiakkaaksi.

    Miksi työttömyyskorvaus edellyttää työllisyyspalveluihin osallistumista?

    Luuletko että lainsäätäjä voi säädellä hatustaan kaikenlaisista ehtoja vain jonkun ideologisen periaatteen vuoksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Miksi työttömyyskorvaus edellyttää työllisyyspalveluihin osallistumista?

    Luuletko että lainsäätäjä voi säädellä hatustaan kaikenlaisista ehtoja vain jonkun ideologisen periaatteen vuoksi?

    Suomen kaikkia hallituskokoonpanoja on aina "työttömyyden hoitoon" liittyvässä politiikassa ajanut periaatteellinen idealismi ei mikään todellinen halu saada työttömät ansiotyöhön ulos tukijärjestelmästä. Työttömyyden hoito on aina perustunut moralisoivaan asenteeseen passiivisesti sohvalla notkuvia työnvieroksujia kohtaan joita pitää aktivoida erilaisilla kurinpitotoimilla.

    Tavoite ei ole koskaan ollut se että työtön köyhä pääsisi tukijärjestelmästä taloudellisesti omille jaloilleen työnteon kautta. Johtoajatuksena kaikilla hallituskokoonpanoilla oikealta vasemmalle on aina ollut se että työttömän on periaatteen vuoksi tehtävä "edes jotain" tukiensa eteen koska on moraalisesti väärin saada ilmaiseksi rahaa.

    Sillä ei periaatteellisella idealismilla varustetuille päättäjille ole väliä vaikka se "jotain" olisi mudan kantamista taskuissa paikasta a paikkaan b ilman mitään järkeä. Pääasia että työtön tekee "jotain" tukiensa eteen. Ja pääasia että julkisten palveluiden kautta työllistyvät saavat pitää tekotyönsä jotta hekin pysyvät poissa työttömyystilastoista.

    Äänestä

Kelan ämmät laitettava oikeaan vastuuseen tekosistaan.

1Äänestä
  • Jos laitetttaisiin, niin kaikki muslimeille annetut tuet tulisi periä takaisin.

    Äänestä

  • Hallitus on vastuussa näistä päätöksistä ei Kela. Kelan on noudatettava näitä hallituksen/eduskunnan laatimia lakeja. P,S. Kelassa on paljon miespuolisia virkailijoita ja hakemusten käsittelijöitä.

    Äänestä

  • Jalkapuuhun torille viikonlopuksi jossa kaikki saisivat antaa heille suoraa palautetta parhaaksi katsomallaan tavalla. Torille myös ilmaisten paskaämpäriden jako.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Hallitus on vastuussa näistä päätöksistä ei Kela. Kelan on noudatettava näitä hallituksen/eduskunnan laatimia lakeja. P,S. Kelassa on paljon miespuolisia virkailijoita ja hakemusten käsittelijöitä.

    Tekoälymode taas riehuu.

    Kelan tekee myös päätöksensä työkköärin virkailijoiden lausuntojen perusteella.

    En ymmärrä miksi sekä kelan että työkkärin virkailijat sukupuolitetaan aina "ämmiksi" kun siellä on sukupuolijakauma varmaan puolet ja puolet. Miespuoliset virkailijat ovat lähes aina asennevammaisia kummassakin virastossa. Nuoret naiset ovat tyypillisesti asiallisimpia. Nuori nainen kun on virkailija ei pelota ollenkaan niin paljoa kuin tieto että siellä on joku miespuolinen tyyppi. Varsinkaan työkkärissä en ole törmännyt KOSKAAN asialliseen hyvin käyttäytyvään miesvirkailijaan. Miespuolinen viranomainen tietää aina vaikeuksia. Nuoret naiset osaavat yleensä sekä käytöstavat että kuuntelevat ja kunnioittavat asiakasta. Iäkkäämmillä puolestaan on tapana spedeillä sukupuoleen katsomatta.

    En tiedä miksi näin on mutta tämä on realiteetti.

    Äänestä

💩🙊🙉🙈🐵🍌🤡

Äänestä

"Hallinto-oikeus kumosi Kelan oikaisuvaatimuskeskuksen päätöksen ja palautti asian Kelalle uudelleen käsiteltäväksi."

Vaikka kela tällä kertaa tekisi oikean ratkaisun ja maksaisi takautuvasti menetetyt tuen takaisin ei aiheutettua vahinkoa voi korjata.

Uusintakäsittelyiden ajat venyvät puoleenkin vuoteen ja kaikki nämä kanteluiden käsitelyajat siihen päälle. Kohtuuttomien tukileikkausten köyhille aiheuttamat vahingot ovat joka tapauksessa aiheuttaneet peruuttamatonta tuhoa. Vuokrarästejä, laskujen myöhästymismaksuja, mahdollisesti luottotietojen menetyksiä.

50% leikkaus viimesijaisimpien tukeen on täysin kohtuuton ja perusteeton.

Äänestä
  • Aina kun Kela häviää hallinto-oikeudessa pitäisi tehdä rikosilmoitus virkarikoksesta vaikka virkavastuu ei käytännössä toimi ollenkaan. Kiusa se on pienikin kiusa.

    Onkohan kukaan hakenut vahingonkorvausta Kelan nilkkien laittomista toimista johtuneista vahingoista valtionkonttorilta. En usko että maksavat mutta päätöksen joutuvat tekemään ja on varsin hankala perustella laitonta touhua laillisilla perusteilla joita ei ole. Nuo päätökset olis selvää Hymy-lehtikamaa mutta eihän nykyiset lehdet uskalla julkaista niitä.

    Kelan perseily jatkuu ja pahenee.
    Maailman Onnellisin maa ja sen onnettomat virkamiehet
    https://onnellinen-maa.webnode.fi/tilanne/

    Terveisin
    ®167-176
    toimitusjohtaja-perseentervaaja
    Murrinperse Oy
    😁 😆 😅 😂 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Aina kun Kela häviää hallinto-oikeudessa pitäisi tehdä rikosilmoitus virkarikoksesta vaikka virkavastuu ei käytännössä toimi ollenkaan. Kiusa se on pienikin kiusa.

    🧑‍🦲 apina.

    Oletko Murrinperse yhtä intohimoisesti seurannut myös työvoimaviranomaisten virkarikoksia? Siellä olisi työsarkaa vähintään yhtä paljon kuin Kelassa.

    Kelan päätökset perustuvat työvoimavirkailijoiden lausuntoihin kun kyse on työttömien tukiasioista. Se on siis usein työllisyyspalveluiden viranomainen yleensä syyllinen työttömien kiusaamiseen taustalla kun Kela tekee väärän päätöksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Olin aikoinaan paljonkin tekemisissä työvoimaviranomaisten kanssa ja joten kuten pärjäsin kun kerroin heille suoraan päin näköä muutamia tosiasioita, Kelan nilkkeihin ei tosiasiat tehoa. Järkipuhe tehosi ja vaikka olin työkkärin asiakkaana yhteensä viidellä eri vuosikymmenellä en yhtään karennssia saanut. Nyt olen jo eläkkeellä enkä ole missään tekemisissä työvoimaviranomaisten kanssa.

    Kelan perseily jatkuu ja pahenee.
    Maailman Onnellisin maa ja sen onnettomat virkamiehet
    https://onnellinen-maa.webnode.fi/tilanne/

    Terveisin
    ®167-176
    toimitusjohtaja-perseentervaaja
    Murrinperse Oy
    😁 😆 😅 😂 🤣

    Äänestä

  • Kalju Kullinaamainen Kelaaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kalju Kullinaamainen Kelaaja.

    Ai olet?
    Otan osaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Olin aikoinaan paljonkin tekemisissä työvoimaviranomaisten kanssa ja joten kuten pärjäsin kun kerroin heille suoraan päin näköä muutamia tosiasioita, Kelan nilkkeihin ei tosiasiat tehoa. Järkipuhe tehosi ja vaikka olin työkkärin asiakkaana yhteensä viidellä eri vuosikymmenellä en yhtään karennssia saanut. Nyt olen jo eläkkeellä enkä ole missään tekemisissä työvoimaviranomaisten kanssa.

    Kelan perseily jatkuu ja pahenee.
    Maailman Onnellisin maa ja sen onnettomat virkamiehet
    https://onnellinen-maa.webnode.fi/tilanne/

    Terveisin
    ®167-176
    toimitusjohtaja-perseentervaaja
    Murrinperse Oy
    😁 😆 😅 😂 🤣

    Aaaai eläkeläinen siellä taas elää vieläkin keskiaikaa. Ajat on muuttuneet.

    Äänestä

Sain tiedon että Kelassa asiaa käsitellyt virkanilkki on hallintotieteiden maisteri vaikka käytöksen perusteella voisi luulla että on vähintään vittuilutieteen idiootti 😂

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.tuomioistuimet.fi/ratkaisut/turun-hao-30-6-2026-1364-2026/
Toimeentulotuki – Perusosan alentaminen – Kuukauden määräaika
"Hallinto-oikeus kumosi Kelan oikaisuvaatimuskeskuksen päätöksen ja palautti asian Kelalle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus totesi, että perusosan alentaminen 50 prosentilla edellyttää sitä, että henkilö ei ole toimeentulotuesta annetussa laissa (toimeentulotukilaki) tarkoitetulla tavalla hänelle annetusta kehotuksesta huolimatta hakenut yhden kuukauden määräajassa ensisijaista etuutta tai ilmoittautunut työnhakijaksi. Toimeentulotukilaissa ei säädetä siitä, miten laissa tarkoitettu yhden kuukauden määräaika on laskettava. Kun kuitenkin otetaan huomioon, että kyse on yksilön oikeuteen ja velvollisuuteen vaikuttavasta laissa kestoltaan säädetystä määräajasta, ei voida pitää perusteltuna sitä, että määräaika alkaisi kulua jo ennen kuin hän on saanut kehotuksen tiedokseen. Muu tulkinta tarkoittaisi sitä, että kehotuksella olisi henkilöä sitovia oikeusvaikutuksia jo ennen kehotuksen tiedoksisaamista ja että määräaika voisi tietyissä tilanteissa olla tätä ennen jopa kokonaan kulunut."

https://www.tuomioistuimet.fi/ratkaisut/turun-hao-29-6-2026-1349-2026/
Perustoimeentulotuki – Huomioon otettavat tulot – Työssäkäynnistä aiheutuvia menoja vastaavat tulot – Ateriakorvaus
"Hallinto-oikeus kumosi päätöksen ja palautti asian Kansaneläkelaitokselle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus totesi, ettei kyse ollut ravintoedusta vaan työnantajan X:lle Verohallinnon verovapaista matkakustannusten korvauksista kyseessä olevalle vuodelle antaman päätöksen mukaisesti maksamista verovapaista ateriakorvauksista. Työntekijä voi saada työmatkasta kyseisen päätöksen mukaista ateriakorvausta, joka on korvausta siitä, että hänellä ei työmatkan vuoksi ole ollut mahdollisuutta aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan tai päivärahaa, joka on myös korvausta siitä, että työmatkasta aiheutuu esimerkiksi tavallista suurempia ruokailukuluja. Hallinto-oikeus katsoi, että ateriakorvaus rinnastuu luonteeltaan päivärahaan, sillä molemmat on tarkoitettu korvaukseksi kattamaan työmatkasta aiheutuneita erityisiä kuluja. Hallinto-oikeus katsoi siten, että verovapaalla ateriakorvauksella katetaan lähtökohtaisesti toimeentulotukilain 11 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja muita työssäkäynnistä aiheutuvia menoja. Kohtuullisen suuruista ateriakorvausta ei näin ollen kyseisen lainkohdan mukaan tule ottaa perustoimeentulotukea myönnettäessä tulona huomioon, ellei ole ilmeistä, että hakijan todelliset ruokailukulut ovat olleet hänelle maksettua ateriakorvausta pienemmät. X:lle maksettuja ateriakorvauksia ei ollut siten voitu ottaa huomioon tulona perustoimeentulotuen laskelmalla Kansaneläkelaitoksen käyttämillä perusteilla."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu