Kaikki ei aina onnistu, asiat ei mene niin kuin Strömsössä tai edes Tromssassa. Ei sille mitään voi, mutta hyvinhän me selvitään silti. Hymyillään vaikkkei tavata.
Ei se haittaa
Anonyymi-ap
10203
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No ei varmasti tavata😂
toivottavasti oli koko homma sen väärti
hyvää yötä
Harvemminhan mikään on, mutta rakkaudesta lajiin jne.
Just mietin, että en pärjää hyvin, vaikka päivästä toiseen menenkin.
En olisi halunnut tällaista, etten ikinä enää näe. Nyt tämä ajattelu on muuttunut sellaiseksi, kun aikaa on kulunut niin paljon. Olisin halunnut, että olisi sanonut, että ikävöi minua, ja mitään muuta halua kuin nähdä minut.
Ei ollut sellainen.
Veikkaisin palstaromanssia.
Ei ollut sellainen höpö!
Selvitään, selvitään. Tapailemattomisiin.
Hymyssäsuin,
ylleni takin puin,
ja kävelin ulos uuteen,
loppuelämäni kello kuuteen.
Sitähän se sitten on, elämä jatkuu 🤭
Itsestähän se on kiinni näkeekö vaivaa toisen eteen. Jos vähän haasteita on, niin jääkö niihin makamaan ja luovuttaa? En ainakaan minä.
Näinpä näin. Kyllä me mun puolesta voidaan tavata. Vaikka kaikki on mennyt ihan tromssasti. Voisin jopa melkein hymyillä. Kaikelle.
n>m