Maaliskuussa 2008 Hymy-lehti kertoi Kanervan
olleen viestinvaihdossa Johanna Tukiaisen kanssa. Kanervan–Tukiaisen tekstiviestikohu oli keväällä 2008. Kohu herätti huomiota ulkomaita myöten.
SATTUMAAKO?
● Julia Tukiainen kuoli 14.12.2013 vain olleessaan 30-vuotias
● Jasmine Tukiainen kuoli 11.8. 2021 vain olleessaan 32-vuotias.
● Johanna tukiainen hän avioitui helmikuussa 2011, mutta liitto päättyi alle kuukauden jälkeen.
● Johanna Tukiainen Veijo Lalliin tiiviisti tekemisissä ainakin vuodesta 2015 lähtien. Suhde on jatkunut katkonaisena, ja siihen on mahtunut useita eroja ja yhteenpalamisia.
● Johanna Tukiainen sai esikoislapsensa lokakuussa 2020 ollessaan 42-vuotias. tyttären isä on eteläeurooppalaistaustainen mies.
● Johanna Tukiaisen esikoislapsi syntyi maanantaina 5. lokakuuta 2020.
● Johanna tukiainen kesällä 2022. Tukholman hallinto-oikeus päätti lapsen huostaanotosta ja sijoittamisesta sijaisperheeseen.
● Johanna Tukiainen Tämän jälkeen elokuussa 2022 Tukiainen syyllistyi törkeään lapsikaappaukseen viemällä lapsensa Ranskaan, lapsi löytyi ja palautettiin Ruotsiin.
● 2.8.2022 Johanna Tukiainen menetti tyttärensä huoltajuuden. Ruotsin kamarioikeuden mukaan Johanna tai lapsen isä, eivät pysty huolehtimaan lapsesta eikä kumpikaan heistä luota toisen huolehtivan tyttärestä. menettivät tyttärensä huoltajuuden.
Lapsi määrättiin sijoitettavaksi sijaisperheeseen heti. Tytär on tähän mennessä asunut Marja-mummon luona. Lapsen huostaantotopäätös tehtiin alun perin jo alkukesästä.
OUTOA TÄSSÄ ON SE, Johanna Tukiainen Suomen kansalainen jonka lapsen Ruotsi on mielivaltaisesti kaapannut!
TOISIN on Suomessa!!
Lapsi saa Suomen kansalaisuuden syntymäpaikan perusteella vain, jos:
1
Lapsi ei saa minkään toisen valtion kansalaisuutta vanhempiensa kansalaisuuden perusteella.
2
Lapsella ei ole syntymänsä perusteella oikeutta saada minkään valtion kansalaisuutta edes toissijaisesti esimerkiksi isyyden vahvistamisella tai ilmoitusmenettelyllä.
3
Lapsen vanhemmilla on pakolaisasema tai heille on annettu suojelua kansalaisuusvaltionsa viranomaisia vastaan.
4
Lapsi ei saa kummankaan vanhempansa kansalaisuutta ilman kansalaisuusvaltion viranomaisten apua.
Ja Johanna Tukiainen EI voi saada Ruotsin kansalaisuutta yleensä vähintään kahdeksan vuoden yhtäjaksoinen asuminen Ruotsissa, hyväksyttävä ruotsin kielen ja yhteiskuntatietouden taso, toimeentulovaatimus sekä nuhteeton tausta.
Ruotsin kansalaisuus syntymän perusteella
Ruotsin kansalaisen lapsi saa automaattisesti Ruotsin kansalaisuuden riippumatta siitä, syntyykö lapsi Ruotsissa vai ulkomailla. Jos toinen tai kumpikin vanhemmista on Ruotsin kansalainen, lapselle voidaan rekisteröidä Ruotsin kansalaisuus.
Joten miten ihmeessä Johanna Tukiaisen lapsi sai Ruotsin kansalaisuuden? Kumpikaan vanhemmilla ei ole Ruotsin kansalaisuutta!!
Suomen sosiaalihuoltoon ja sijaisperheeseen olisi kuulunut! Eikä Ruotsin. Tässä Johanna Tukiainen on oikeassa. Muuten ei ole!
Hymy - Lehti Tukiaiset ahdikkoon ajoi?
6
86
Vastaukset 6
- Anonyymi00001
Lapsi syntyi Ruotsissa joten hän on oikeutettu myös Ruotsin kansalaisuuteen. Tuksulta jäi "jostain syystä" paperityöt aikoinaan tekemättä kun oli alussa vielä hetken lapsen huoltaja. Hänen olisi heti pitänyt vaihtaa lapsen kansallisuus joko kaksoiskansalaisuus suomi-ruotsi tai muuttaa Isabell Suomen kansalaiseksi ja muuttaa Suomeen. Hän ei enää voi sitä tehdä koska lapsi on Ruotsin lakien mukaan huostaanotettu. Kansalaisuus ei muutenkaan ohita lapsen edun turvaamiseksi tehtyjä kansainvälisiä lakeja tai oikeudenkäyntipäätöksiä. Lapsen etu ajaa kaiken ohi. Isabel syntyi Ruotsissa ja sai ruotsalaisen henkilötunnuksen jota Tuksu ei muuttanut ja joka oikeutti Isabellin itsenäisenä kansalaisena niihin hyvinvointipalveluihin, suojaan ja turvaan mitä Ruotsin hyvinvointiyhteiskunta on velvollinen kansalaisilleen takaamaan vauvasta vaariin.
Ja mitä se edes olisi muuttanut? Ruotsi ja Suomi tekee tiivistä yhteistyötä näissä asioissa. Lapsi olisi samalla tavoin huostaanotettu myös Suomessa.- Anonyymi00006
Raskauduttuaan Tuksu pinkoi pakoon Ruotsiin. Siis karkuun Suomen äitiysneuvolan huume- ym. seuloilta, joita Suomessa olisi tehty ja sitten alettu asianmukaisiin toimiin. Ruotsissa Tuksu teki ainakin yhden videon Sevenille, missä kertoi käyneensä neuvolassa. Ehkä kävi ehkä ei.
Synnärillä ammattiruotsalaiset olivat heti huolissaan lapsesta. Tuksulle tuli yllärinä, että lapsi juo maitoa jopa yöllä! Äitiä oli hänen omien sanojen mukaan kehotettu lepäämään ja nukkumaan ja isä hoiti lasta sairaalassa jo. Asia on päin vastoin, heti liikkeelle sektion jälkeen kun puudutus laskenut. Kolme viikkoa Tuksu kesti synnytyksen jälkeen, sitten oli pakko lähteä ryyppäämään. Äideille ja lapsille tarkoitettu tukikoti ei Tuksua kiinnostanut, kun se oli maanpäällinen helvetti. Oli joo, kun on normaalielämästä erkaantunut ja jolle on kaikki tuotu valmiina eteen ei alkanut ymmärtää asioita.
Tuksu on vaikeroinut lapsen varastamista, vaikka itse ei ole yhtään selvillä lapsen tarpeista ja kehityksestä ja on kyvytön kasvattamaan lasta. Ähäys ei ole pelkkää kivojen kuvien ottamista tai jättimäistä lahjakasaa. Hän on valitellut asiaa Ruotsin kuningashuoneen somessa ja ihan äsken pyytänyt Alexander Stubbia puuttumaan asiaan, kun tätsy kerran hoiti Stubbin pressaksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vielä kokeilematta. Mutta Isabell on turvassa ja saa tasapainoisen kasvatuksen ja hyvät elämän eväät. Thank you, Sweden!!!!!
- Anonyymi00002
Heippa ap, siis johanna tukiainen
- Anonyymi00003
Eikös Tukiaisesta ole tehty samanlainen tv-sarja kuin Belorfista. Kuka sen tuotti? Ja onko Tukiaisesta kirjoitettu myös kirja. Kuka sen kirjoitti?
- Anonyymi00004
Tukaisesta haluttiin tehdä myös laulaja. Kuka siinä oli asialla?
- Anonyymi00005
Tuksu-tv pyöri jossain Hymyn sivuilla mutta onko joku muukin sarja tehty?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831799
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.113940Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo114840En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209684- 135646
- 56631
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 38568