Naisten pyöräily kiellettävä

Anonyymi-ap

Naiset kun hyppää pyörän satulaan niin satulan etuosan kouhouma painaa naisen sukupuolielintä ja polkiessa syntyy edestakainen, sivuttainen hieronta joka laukaisee voimakkaan seksuaalisen kiihottumisen. Kasvoista yleensä näkee kuinka ne punoittaa, huulet on tiukasti kiinni ja silmissä on tietynlainen kiihottumisen aikaan saanut ilme.
Tämä tila mihin naiset joutuvat pyöräillessään voi kestää pidempään kuin itse pyöräily ja varsinkin jos nainen pyöräilee työpaikalleen ja heti pyöräilyn jälkeen joutuu tekemään merkittäviäkin päätöksiä, niin katson että pyöräilyn aiheuttama seksuaalinen, jännittynyt tila voi ohjata päätöksentekoa väärään, ei niin järkevään suuntaan.
Yhtenä keinona on että jokin miespuolinen henkilö laukaisee omalla toiminnallaan tällaisen, naisen jänittneen tilan työntämällä sukuelinensä naisen vulvaan ja edestakaisin jäykistynyttä sukuelintä liikuttamalla saa aikaa naisessa seksuaalisen jännityksen laukeamisen ja nainen on rentoutuneempi tekemään merkittäviä yhteiskunnallisia päätöksiä.

-Urologian ja seksilogian erikoistohtori V.E.Mutterich-

31

307

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ööörrhgöääähh... Pilluu... Läääääääähhh...!!!

      • Anonyymi00005

        No voihan kikkelis.


    • Anonyymi00002

      Nyt oli asiantunteva aloitus👍

    • Anonyymi00003

      Etumus pullottaa kun vedän tiukat spandex trikoot päälle.

    • Anonyymi00004

      Paljon pyöräilevillä naisilla on karvanlähtöaika kesäisin.

    • Anonyymi00006

      Tykkään nuuhkia naistenpyörien satuloita...! 🙋‍♂️

    • Anonyymi00007

      Kiellä ratsastus samaan nippuun.

      • Anonyymi00008

        Ratsastusta on turha kieltää ja kieltäminen olisi jopa vahingollista.
        Ratsastus opettaa naisia kuinka lantion tulee liikkua kun lapsia tehdään.

        -V.E.Mutterich-


    • Anonyymi00011

      Vauhti vain kiihtyy.

    • Anonyymi00013

      Urheileva nainen on timmilihainen. 😘

      • Anonyymi00014

        Paitsi moukarinheittäjänaiset.


    • Anonyymi00015

      Afganistanissa se on jo kielletty.

    • Anonyymi00019

      spermat lensi pimun satulan kautta pinppiin paljaalla

      • Anonyymi00020

        Sperma lensi 3,2 sekunnissa pimun pinppiin paljaalla.


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Sperma lensi 3,2 sekunnissa pimun pinppiin paljaalla.

        Voiko kovana olevasta pipoelistä mitata verenpaineen?


      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Voiko kovana olevasta pipoelistä mitata verenpaineen?

        Ei voi, kun sinun pulin tiiti on lerppa, eikä se nouse enää kuolleista!


      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Ei voi, kun sinun pulin tiiti on lerppa, eikä se nouse enää kuolleista!

        Mälli lentää myös puoli löysästä munasta kaarisillalla pimun pinppiin paljaalla menee 3,4 sekuntia 2kymmenystä pitempää panonautintoa.


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Mälli lentää myös puoli löysästä munasta kaarisillalla pimun pinppiin paljaalla menee 3,4 sekuntia 2kymmenystä pitempää panonautintoa.

        Mulla on pyöräillessä bilbo ahnuksessa, vauhti aina kiihtyy


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Mulla on pyöräillessä bilbo ahnuksessa, vauhti aina kiihtyy

        Panin serkkua paljaalla kaarisillalla pinppiin mällit sisälle, nahka-alushousun läpi


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Panin serkkua paljaalla kaarisillalla pinppiin mällit sisälle, nahka-alushousun läpi

        Oliko nuoriin tämä serkku kun on kerran pinppi


    • Anonyymi00026

      joisuussa on pyöräilijä pojillaki sukkahousut kuulemma...

      • Anonyymi00028

        Mee homostelemaan muualle😖


      • Anonyymi00029
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Mee homostelemaan muualle😖

        Jep, menen sivariksi!


    • Anonyymi00032

      Pistä hakuun pilluvideot, niin saat muuta mietittävää.

      • Anonyymi00033

        Ei minua nuo pilut kiinnosta.


    • Anonyymi00035

      Käykö pyöräily esileikistä?

      • Anonyymi00036

        Kyllä jos on dildo aunuksessa.


    • Anonyymi00038

      Onneksi Lieksassa taas parhaat jutut!

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      702
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe