Alemmassa ketjussa joku kertoi saavansa uskovaisen perheensä taholta huonoa kohtelua siksi, että on kieltänyt uskonsa.
Omasta kokemuksestani tiedän, että meidän perheessä ei sellaista kohtelua ole joutunut kukaan kokemaan.
Kuitenkin tiedän, että joissakin (monessakin) perheessä uskostaan luopunut saa rakkaudetonta kohtelua, joka on väärin.
Tiedän, että on jopa nuhdeltu äitiä, joka on "liian" rakkaasti kohdellut uskonsa kieltänyttä lasta.
Tällaiset rakkaudettomat ihmiset pitäisi puhutella.
Mistä se kovuus on, jota luopuja kohtaa kotonaan?
Eikö lähimmäisen rakkaus tulisi olla yksi keskeisin uskon hedelmä, jonka osalliseksi myös perheen uskostaan luopunut jäsen ilman muuta kuuluisi?
Emme saa olla malttamattomasti "sirppi kädessä" vaatia parannuksentekoa, vaan pitkämielisesti ja rakkaudellisesti kylvää siementä.
Minusta tuntuu, että asiaa pitäisi pitää enemmän esillä esimerkisi vanhempien leireillä aiheenaan "lähimmäisen rakkaus - mitä se tarkoittaa käytännössä?" ja "totuudessa rakastaminen - jotain muuta kuin torjuntaa".
Miksi tästä kirjoitin?
Siksi että täällä moni mitätöi väärää kohtelua saaneen kokemukset "vakuuttamalla, ettei kovin yleistä". Valitettavasti se lienee liian yleistä. Tiedän sen siitäkin, että itsellänikin monesti pyrkii kovat ajatukset mieleen vastaavissa tilanteissa.
Jos joku sanoo saaneensa huonoa kohtelua, se on totta hänen kohdallaan ja siitä katkeroituu aiheellisesti. Ja tähän katkeruuteen meidän tulee suhtautua kypsästi, eikä mitätöiden.
Jos täällä mitätöimme toisen kokemukset, kotona koettu kovuus ikään kuin saa jatkumonsa tällä, joten millainen kuva liikkeestämme silloin syntyy? Totuudenmukainen ja oikea? Ja kertooko se Jumalan valtakunnasta?
Omasta kokemuksestani tiedän, että meidän perheessä ei sellaista kohtelua ole joutunut kukaan kokemaan.
Kuitenkin tiedän, että joissakin (monessakin) perheessä uskostaan luopunut saa rakkaudetonta kohtelua, joka on väärin.
Tiedän, että on jopa nuhdeltu äitiä, joka on "liian" rakkaasti kohdellut uskonsa kieltänyttä lasta.
Tällaiset rakkaudettomat ihmiset pitäisi puhutella.
Mistä se kovuus on, jota luopuja kohtaa kotonaan?
Eikö lähimmäisen rakkaus tulisi olla yksi keskeisin uskon hedelmä, jonka osalliseksi myös perheen uskostaan luopunut jäsen ilman muuta kuuluisi?
Emme saa olla malttamattomasti "sirppi kädessä" vaatia parannuksentekoa, vaan pitkämielisesti ja rakkaudellisesti kylvää siementä.
Minusta tuntuu, että asiaa pitäisi pitää enemmän esillä esimerkisi vanhempien leireillä aiheenaan "lähimmäisen rakkaus - mitä se tarkoittaa käytännössä?" ja "totuudessa rakastaminen - jotain muuta kuin torjuntaa".
Miksi tästä kirjoitin?
Siksi että täällä moni mitätöi väärää kohtelua saaneen kokemukset "vakuuttamalla, ettei kovin yleistä". Valitettavasti se lienee liian yleistä. Tiedän sen siitäkin, että itsellänikin monesti pyrkii kovat ajatukset mieleen vastaavissa tilanteissa.
Jos joku sanoo saaneensa huonoa kohtelua, se on totta hänen kohdallaan ja siitä katkeroituu aiheellisesti. Ja tähän katkeruuteen meidän tulee suhtautua kypsästi, eikä mitätöiden.
Jos täällä mitätöimme toisen kokemukset, kotona koettu kovuus ikään kuin saa jatkumonsa tällä, joten millainen kuva liikkeestämme silloin syntyy? Totuudenmukainen ja oikea? Ja kertooko se Jumalan valtakunnasta?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Tilanteessa on vastakkain sekä liika kovuus (lakihenkisyys) ja hempeys, jossa synnistä ei nuhdella.
Toisaalta pitää hyävksyä toisen valinta, toisaalta pitää "kynnys matalana" ja evankeliumi tarjolla katuvalle.
Mistäs sitä osattaisiin synnistä nuhdella, jos ei syntilistoja olisi?
"...ja hempeys, jossa synnistä ei nuhdella."
Kristushan nimenomaan pelastaa lempeydellään.
Laki on kurittaja Kristuksen tykö. Kun ihminen uudestisyntyy, niin hänen sisimmässään on silloin Kristuksen Henki joka nuhtelee synnistä ja kehoittaa parannukseen.
Ei silloin enää tietoisuus synnistä ole ulkopuolisten nuhtelijoiden varassa, vaan Kristuksen hengen varassa.
Olette eksyneet näissä asioissa siksi, koska ette tunne kirjoituksia, siis Jumalan sanaa. Tästä syystä te olette ihmisoppien manipuloimia, ulkopuoleltanne kielloin ja käskyin ohjattavia robotteja.
Hepr. 8:11 Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
Hepr. 8:12 Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
Kol. 2:20-3:3 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: "Älä tartu, älä maista, älä koske!" - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.
Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
Hempeys (engl. lenience) on ollut yhden eriseurankin syynä. Hempeys oli temppelin ylipappi Eelinkin synti, kun hän ei nuhdellut poikiaan kun he elivät synnissä.
Tällainen johtaa lopulta myös omakohtaisen uskon hämärtymiseen ja synnin luvallisuuteen.
ihminen on neljäkymmentä vuotta työssä työpaikalla, missä on ei-vl ihmisiä työkavereina. Uskovainen seuraa sivusta heidän juhliaan, yms, mutta ei puutu niihin ja säilyy silti uskomassa.
Joskus on ihan turhaa hakata päätänsä seinään ja koittaa käännyttää ihmisiä, jos he eivät halua uskoa ja jos heitä ei kiinnosta koko uskonto. Aika äkkiä työssäkin huomaa, kuka on sellainen, jota ei uskonto vähempää voi kiinnostaa.
Ei voida antaa niin yksinkertaistettuja selityksiä asioille, kun pitäisi muistaa palstalaistenkin, että kun ei sovi joka ohjeet ja ojennukset joka tilanteeseen ja paikkaan ja aikaan.
Olet oikeassa, seinään ei pidä päätänsä hakata. Omilla valinnoillaan voi osoittaa ilman suurta julistusta jo riittävästi jos joku on etsivällä mielellä. Mutta keskustelu alkoikin siitä, että joku Jumalan valtakunnan ulkopuolelle joutunut oli kyseessä. Eikö hukkaan joutunut haparoi ympäriinsä ja vahingoita samalla itseään?
Ja aina toista on kuitenkin lähestyttävä rakkauden hengessä, ei lyöden, edes raamatulla ;)
Käsittelin avauksessani huonoa kohtelua, joka voi ilmetä eriarvoisuutena perheessä. En siis hengellisiä keskusteluja.
Kuulehan, kumpikohan meistä on ehtinyt enemmän syntiä tehdä? Tai saada anteeksi?
"Mutta keskustelu alkoikin siitä, että joku Jumalan valtakunnan ulkopuolelle joutunut oli kyseessä."
Ei suinkaan, vaan henkilö oli siinä harhassa jossa monet ovat edelleenkin, että vasnhoillislestadiolaisuus olisi muka Jumalan valtakunta.
Vanhoillisuus on todellisuudessa yksi syvimmällä oman vanhurkskauden suossa rypevistä hengellisistä liikeistä suomessa.
He eivät ole edes lestadiolaisia, vaikka heidän yhdisryksensä nimessä lukee vieläkin Lestadius. Se on melkoista petosta, sillä he sanoutuivat irti lestadiolaisuudesta virallisesti jo vuonna 1902.
Tämä on totuus.
Niitä tulee useita miljardeja minullekin joka päivä. Kuten sanoin sinet tiiä synnistä vielä mittää ja koko kristinoppi on sinulle hämärän pitossa, koska yrität kilpailla toisten kanssa synnin määrästä, tietämättä itsekään sitä missä kaikissa synneissä juuri tällä hetkelläkin ryvet, ja kuten näen, täysin katumattomana.
Kauhiast minä ihmettelen miten alas olet Jumalan työn arvioinut itsesi kohdalla. Kuinka sinä kehtaat tuolla tavoin itsesi nimittelemällä mitätöidä Jumalan arvokasta työtä sinussa?
Jotakin on kyllä todella pahasti vinossa!
Minä sinä ajattelit muiden kohtelevan itseäsi, kun itsekin nimittelet itseäsi halveksivasti koiraksi? Jos olet Jeesuksen lunastama opetuslapsi niin älä kiellä minkäänlaisen saatanan painostuksen alla uskoasi. Mutta jos et uskossa ole, niin rukoile että Kristus sinua armahtaisi.
Porukkasihan saavat hyvin paljon salaista tyydytystä omalle vanhurskaudelleen saadessaan tuomita sinut muka "pyhän" yhteisönsä ulkopuolelle. Näin he välttävät sinut hylätessään itsekeskeisen omavanhurskaan yhteisönsä langettaman häpeän, jonka he saisivat armotta päälleen rakastaessaan sinua. Katala yhdistys on katala yhdistys. Omavanhurskaus ei voi koskaan rakastaa syntistä.
Kristus ei taas muita voi pelastaakaan kun syntisiä, siinä on tuo vissi ero!!!
Minä olen syyllinen kaikkeen kunnes toisin todistetaan. Syntijoukon numeroituvuus ei ole oleellinen kysymys, vaan anteeksisaanti. Tukussa siis.
Sanoit todella osuvasti:
"Vanhoillisuus on todellisuudessa yksi syvimmällä oman vanhurkskauden suossa rypevistä hengellisistä liikeistä suomessa."
Miten perustellaan tämä väite?
Yhteisön perusajatuksena on palvoa omaa itseään eli yhteisöä. Uskonyhteisö on ykönen, korotettu "Jumalan valtakunnaksi" ja sen hyväksyntä ja normien noudattaminen on tärkeämpää kuin vaikkapa omien lasten rakastaminen. Yhteisön jäsenet vahtivat omia ja toistensa arkea, perhe- ja sukupuolielämää, harrastuksia, hiuslaitteita ym, kuten tältä palstalta selkeästi käy ilmi. Samaan hengenvetoon toisella tavalla kristinuskon ymmärtävät julistetaan yksikselitteisesti helvettiin.
Tätäkö on Kristuksen armoevankeliumi?
Minua ärsyttää tuollainen jatkuva kirjoittelu, jossa jokin maallinen yhdistys on korotettu Kristukseksi ja Jumalan seurakunnaksi. Niin että sieltä lähtiessään ihminen tekee elämänsä pahimman virheen, kieltää uskonsa. Vai onko se sitten niin, kuin ajattelen, että te uskottekin oikeasti ensisijaisesti yhdistykseenne, ja ehkä vähän Kristukseenkin joskus.
Ennen kaikkea älkää hyvät ihmiset kieltäkö Kristusta, jossa koko teidän pelastuksenne on, vaikka sanottekin hatkat yhdistykselle ja sen isäin perinnäissäännöille. Siitä ei tule vahinkoa vaikka yhdistyksen jättääkin, mutta jos luopuu Kristuksesta, niin silloin joutuu kadotukseen.
Ylenkatsot siis uskontunnustuksessakin mainitun pyhän, yhteisen seurakunnan?
No, uskontohan on nykyisin niin privaatti ja omakohtainen asia, että kukin rakentakoon ja valitkoon omasta uskonnon lego-sarjasta vain ne haluamansa palat. Jokainen pääsee silloin tällä itse itselleen rakentamallaan uskolla autuaaksi.
Minä kuulun itse kaikkien kristittyjen yhteiseen Kristuksen seurakuntaan. Kristus itse on minussa ja minä olen Kristuksessa. Kiitos Herralle!
Vanhoillislestadiolaiset on vain yksi surkea joukko, jossa valitettavasti valtaosa uskovista rypee kaulaansa myöden oman vanhurskauden suossa, tietämättä siitä itse kuitenkaan mitään, koska he ovat hengellisesti sokeita.
Olemme siis niin kuin hakomaja yrttitarhassa, jotain todella rumaa kaiken kauniin keskellä? Halveksittuja ja heikkoja, joita pilkataan ja luullaan siten tekevän hyväkin palvelus Jumalalle?
Tämä kaikki on raamatussa Jumalan valtakunnasta sanottu.
Kyllähän teillä kupoli kiiltää loistavana ja kauniina ihmisten silmissä. Aivan samoin kun kaikilla omaa vanhurskautta rakentavilla.
Ei teidän laitoksenne nöyrry koskaan syntisten hakomajaksi, ja maailman langettamaa häpeää Kristuksen tähden, te ette ota vastaan mistään hinnasta.
Sen sijaan, te pilkkaatte röyhkeästi hengellisessä ylpeydessänne Kristusta, korottamalla yhdistyksenne isän säädökset ohi Jumalan Pyhän Sanan, tuomitsemalla sydämessänne ja usein suullisestikin Kristuksen lunastamat Jumalan lapset helvettiin.
Kerropas sinä, mikä olisi sinun ratkaisusi. Mikä on sellaista elämää, joka on oikeanlaista ja hyvää?
Omavanhurskaus tarkoittaa sitä, että yritetään omilla ansioilla pelastua. Tätä ei vanhoillislestadiolaisessa kristillisyydessä kuitenkaan opeteta, päin vastoin.
Perustelisitko tarkemmin pointtisi, miksi rikot käskyä "älä tapa" meidän kohdallamme?
"Vanhoillislestadiolaiset on vain yksi surkea joukko, jossa valitettavasti valtaosa uskovista rypee kaulaansa myöden oman vanhurskauden suossa, tietämättä siitä itse kuitenkaan mitään, koska he ovat hengellisesti sokeita."
Kirjoitus tuoksuu Melperille ja monien viestiketjujen lukijamäärätkin kohoavat F5:n voimalla etusivulle niin kuin "ennen vanhaan".
Olen iloinen siitä, että nykyään sanot suoraan pitäväsi meitä vääräuskoisina 'omavanhurskaina'. Tosin aikoinaan kutsuit vastaavaa näkökantaa 'tuomitsemiseksi', jota pitäisi ankaran rangaistuksen pelossa välttää. Taas kerran joudun toteamaan, miten Jumalan valtakunnan ulkopuolella takinkääntö näkemyksessä kuin näkemyksessä on arkipäivää. Onneksi on kuitenkin yksi joukko, joka ei ole kaikenlaisilta opetuksen tuulilta vieteltävissä. Ahkeroisit Sinäkin parannuksen askelille, niin löytäisit jotain pysyvää tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa ja saisit Jumalan rauhan tunnollesi.
Itse olen saanut vl-kodissani uskosta luopuneena hyvinkin eriarvoista kohtelua muihin sisaruksiini verrattuna.
Koin luopumiseni aikoihin vanhempani hyvin neuvottomiksi ja jotenkin vl-liikkeeseen "sairastuneeksi."
Toinen samanlainen "viileyden" aihe ovat nykyisin uskottomat miniät.
Kiitos avauksestasi jossa puutut tärkeään ja konreettiseen asiaan jossa meidän uskonyhteisössämme näkyy syvä rakkaudettomuus. Minkä uskon hedelmä on se että "erilaiset" joutuvat kovan ja torjuvan kohtelun kohteiksi?
Jeesus itse seurusteli avoimesti oman aikansa väheksyttyjen ja erilaisiksi, torjuttaviksi leimattujen kanssa. Laupeudessa ja lähimmäisenrakkaudessa ilmenevät armosta omat syntinsä anteeksi saaneen uskon hedelmät.
Muistakaamme Raamatun kertomusta palvelijasta joka ei kovuudessaan voinut armahtaa itselleen velkaantunutta vaikka itse sai paljon suuremman velan anteeksi... Olemmeko tämän kovan palvelijan seuraajia?
Kiitos vielä kerran arvokkaasta avauksestasi!
Matteus 11 luku:
18 Sillä Johannes tuli ei syöden eikä juoden, ja he sanovat: hänellä on perkele.
19 Ihmisen Poika tuli syöden ja juoden, ja he sanovat: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanein ja syntisten ystävää. Mutta viisaus vanhurskautetaan lapsiltansa.
Siinä on väkevä teksti jokaiselle meille, ettei vaadittais mahdottomia toisiltamme.
natsit on natseja, uskovaiset erikseen. natsit tuomitsee, uskovainen elää oman elämän.
Itse olen ollut uskosta luopuneitten sisarusteni kanssa tekemisissä ihan samalla tavoin kuin ennenkin. Erona on lähinnä se, että emme tervehdi toisiamme jumalanterveellä ja uskon asioista ei paljon keskustella. Itse keskustelisin kyllä mielelläni, mutta en halua tungetella. Joskus olen kyllä miettinyt, että saattaisivat odottaa, että ottaisin asiaa esille enemmän. Kuitenkin haluan luottaa siihen, että usko ei synny mistään aktiivisesta käännyttämisestä vaan on kokonaan Jumalan työ, vaikka Hän onkin säätänyt meidät tekemään hedelmää (Joh.15:16). Siispä Jumala avaa suuni ajallaan, jos niin hyväksi näkee. No muuta keskusteltavaa riittää kyllä elämäntilanteesta, opiskelusta, työstä, politiikasta, urheilusta, perheestä, lapsista, jaksamisesta, ruuasta, ihmissuhteista, autoista, matkustamisesta jne.
"Tiedän, että on jopa nuhdeltu äitiä, joka on "liian" rakkaasti kohdellut uskonsa kieltänyttä lasta. Tällaiset rakkaudettomat ihmiset pitäisi puhutella."
Itse en juurikaan tiedä tuollaisia tapauksia, mutta saattaa myös olla, etten vain ole kiinnittänyt niihin huomiota. Olen samaa mieltä, että tuollainen käytös on rakkaudetonta. Jos joku on sellaiseen joutunut, häntä olisi puhuteltava kuten Kristuksen kirkkolaki meitä opettaa.
"täällä moni mitätöi väärää kohtelua saaneen kokemukset "vakuuttamalla, ettei kovin yleistä"."
Tämä lause on oikeastaan syy, miksi kommentoin tähän viestiin. Eräs Hellaripakana(F) syytti taannoin yleistäen ja kaikkea muuta rakentavasti vl:ia uskonsa kieltäneiden perheenjäsenten hylkäämisestä. Totesin siihen, että minun tietääkseni sellainen ei ole ainakaan kovin yleistä, joskin myös sellaista voi esiintyä. Minusta vaikutti, että kirjoittajalla oli ihan muut motiivit kirjoittaa kuin kantaa huolta vl:suudesta eronneiden jaksamisesta. Sävystä voi lukea paljon. Esim. Sinun viestisi sävy on minusta rakentava, vaikka käyttämäsi sanamuoto toisen kokemuksen mitätöimisestä aiheuttaakin minussa vähän ikävän mielleyhtymän. Toivottavasti kirjoituksesi herättää ajatuksia ja itsetutkiskelua muissakin kuin minussa.
kauheaa...
Kyllä teillä uskovaisilla on pieni maailma, kaikki muut on väärässä paitsi te. Oikein armorikasta elämää vaan keskenänne, mä erosin kirkosta jo 20-v sitten ja suosittelen sitä, eli levitän sanaa muillekin.
Ei ainuttakaan omaa ajatusta päässä , aina vedetään jostain kirjasta lause jota ette ittekkään tajua. Herätkää nykyaikaan, ei raamattu enää päde!
Muutami mun vl-sukulaiste on pitäny luoppu uskost ikkä ku pako' eres. Flikk', jo semne pian nelikymppine, ei vaa löytäny rauhanyhdistyksen piirist puoliso. Ulkkopuolise kanss ei uskovaine saa avioittu. Sitt ku nii kävi et serkku rakastu ei-vl-miähe ja halus perusta perheen tän kanss', tervehtimine Jumalan terveel loppus sihe.
Koira sanoi:
"Jos täällä mitätöimme toisen kokemukset, kotona koettu kovuus ikään kuin saa jatkumonsa tällä, joten millainen kuva liikkeestämme silloin syntyy? Totuudenmukainen ja oikea? Ja kertooko se Jumalan valtakunnasta?"
Vl-liikkeen sisältä suorapuheisesti kysymyksiä tarkastellut nimim. Anna-Mari on joutunut palstalla raivokkaan hyökkäyksen ja vihan kohteeksi. Näin on monelle muullekin käynyt.
Tämän perusteella on ymmärrettävää että todella harva liikkeen jäsen uskaltaa seuroissa, keskusteluilloissa ja tuskin toisen uskovaisen luona kyläillessä yksityisestikään esittää mitään liikkeen päätöksiä ja menettelyjä kritisoivia näkemyksiä. Kyllä se taitaa todella niin olla että vl-liikkeessä eletään pelon ja uhan alla.
Ihmiset pitävät kuitenkin kiinni siitä silloinkin kun johto on vienyt sen harhaan, koska haluavat elää jumalanlapsina eivätkä muutakaan osaa...
Nimimerkki Anna-Marin kuvaus siitä miten hän joutui mielipiteidensä takia leimatuksi palstalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000009763444