Näin puoli vuotta ennen tapaamistamme unen eläimestä joka oli erilaisen värinen kuin muut. Ja unen tunnelma oli sama kuin sinun katseessasi.
Ihmetys oli suuri kun näin silloin viime vuonna kohdatessamme sinun auran. Se oli samanvärinen kuin sillä eläimellä unessa. Erityinen väri. Tiesin jo silloin että uni on merkityksellinen.
Outlanderille haluan sanoa jotain
6
265
Vastaukset 6
- Anonyymi00001
Siinä kun ulkopuolella sitten katsoimme toisiamme silmiin ja kävelin teidän suuntaan niin tapahtui jotain erikoista. Tunsin kuinka lennähdin ilmassa aivan sinun eteen. Olin kylki sinuun päin mutta korvalehteni oli melkein kiinni huulissasi ja sanoit minulle rakastavia sanoja. Seuraavaksi olin taas siinä missä olin ollutkin eli kävelemässä sinua kohti noin viiden metrin päässä. Ajattelin mielessäni että rakastuminen muuttuisi arjessa rakkaudeksi. Ellei muuttunut juuri silloin. Näin monia asioita silloin ensi kerran tavatessamme, niinkuin kerroinkin puhelimessa sinulle alussa. Olen myös aistinut sinun tulevan vastaan jo 40metriä ennen kuin olemme olleet toistemme kohdalla. Silloin suojatiellä kun en osannut hymyillä 😅
Ap- Anonyymi00005
Oliko sinulla siivet? 🤣
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Oliko sinulla siivet? 🤣
Ei.
Ap
- Anonyymi00002
Aurasi väri oli eri silloin alussa joten uuden hetken väri tuli tietooni vasta viime vuonna. Lisäys 👍🏻
Ap - Anonyymi00003
Nielaisit sitten kaiken.
- Anonyymi00004
😅😂🫨
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361770Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 65575
- 47568
- 30556
- 68553
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522