Joensuussa kuten monissa Suomen kaupungeissa rakenntaan kattavaa kevyen liikenteen verkostoa.
Samaan aikaan hajaasutusalueita, maasetua, landea rampautetaan jättämällä tiestö rappiolle.
Suunta vaikuttaa samalta kuin Helsingissä joka ghettoutetaan ja sallitaan vain pyöräily sähköpyörillä.
Varmaankin vihreän ajattelun mukaan tavarankuljetuskin ulkoistetaan skuutti ja tsuppariliikenteeksi.
Mittavat investoinnit kevytliikenteeseen ei välttämättä ole huono asia.
Mutta eräs asia Joensuussa on täysin unohdettu.
Siirtymäliikenne kaupunki ghettoon on olematon.
Jaamankankaalle. Kontiomäkeen ja Liperiin tulee tehdä siirtymä pysäköintialueet ja tietenkin PKOn vuokrasähköpyörät ja skuutit joilla hurautetaan kaupungin iloihin ja valoihin.
Kevyen liikenteen väylät
7
86
Vastaukset 7
- Anonyymi00001
Kuinka paljon maksaa teiden kunnostus syrjäseuduille, jossa asuu yksi juoppo peräkammarin poika kymmentä kilometriä kohden? Ihmiset kaupunkeihin ja maaseutu susien ja karhujen reservaatiksi. Kuka haluaa siellä asua, liikkukoon maastomönkijällä.
- Anonyymi00003
Ai niin, unohdin kertoa että 4 miljoonaa m3 tuottaa keskustan asukkaille 180 miljoonaa euroakantohintaa ja verotuloja 61 miljoonaa euroa, josta suuri osa jää, ikävä kyllä sinne syrjäkylille.
On siinä kaupunki rälssille tuhlattavaa.
- Anonyymi00004
Joensuussa sellainen sekamelska kolmioo ei kolmioo pyöräsujatietä ym eihän noita tajuu kun akateemikonalut
- Anonyymi00005
Sekamelskan juurisyy on Vladimir Vladimirovitš Putin.
- Anonyymi00007
Itse olen kokenut iloja lähes poikkeuksetta maaseudulla enkä kaupungissa.
- Anonyymi00008
Maaseuduilla ei haise enää paskakaan kun lehmät ja siat hävitetty. Ainoastaan hevosen paska haisee ja se haisee tosi hyvälle, kuten meetvursti leivän päällä.
Putin Valdimirzi - Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Maaseuduilla ei haise enää paskakaan kun lehmät ja siat hävitetty. Ainoastaan hevosen paska haisee ja se haisee tosi hyvälle, kuten meetvursti leivän päällä.
Putin ValdimirziNykyjään paska taitaa haista vain siellä teidän liikenneympyröissä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47808
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561