Rantapallo hukassa

Ei ole tuonkaan kirjoittajalla mittasuhteet ja paikkaymmärrys ihan kohdallaan. Puhuu Kolista ja Pielisen toisella puolella olevista seuduista ikään kuin ne olisivat hyvinkin lähellä toisiaan.
On tullut koettua, etteivät ole.
Todellisuudessa Vuonislahti on suurimman osan vuodesta noin 80 kilsan päässä Kolista, usein koko vuoden.
Kumma juttu, että Koli kuuluu Lieksaan, vaikka kartasta katsoen Juuka tai Kontiolahti tuntuisi luontevammalta.
Käykö ne Lieksan kuntatekniikan huolto- ja kunnossapidon työntekijät Lieksasta saakka Kolilla töissä?
Tuntuu koko ajatus aivan järjettömältä, koska Googlen mukaan Lieksan keskustan ja Kolin välimatka on noin sata kilsaa. Siinähän menee puolet työajasta välimatkoihin.

https://www.rantapallo.fi/suomi/koli/
1<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kolilla halutaan liittyä Kontiolahden kuntaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei ole tuonkaan kirjoittajalla mittasuhteet ja paikkaymmärrys ihan kohdallaan. Puhuu Kolista ja Pielisen toisella puolella olevista seuduista ikään kuin ne olisivat hyvinkin lähellä toisiaan.
On tullut koettua, etteivät ole.
Todellisuudessa Vuonislahti on suurimman osan vuodesta noin 80 kilsan päässä Kolista, usein koko vuoden.
Kumma juttu, että Koli kuuluu Lieksaan, vaikka kartasta katsoen Juuka tai Kontiolahti tuntuisi luontevammalta.
Käykö ne Lieksan kuntatekniikan huolto- ja kunnossapidon työntekijät Lieksasta saakka Kolilla töissä?
Tuntuu koko ajatus aivan järjettömältä, koska Googlen mukaan Lieksan keskustan ja Kolin välimatka on noin sata kilsaa. Siinähän menee puolet työajasta välimatkoihin.

https://www.rantapallo.fi/suomi/koli/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu