enää koskaan lähestyä minua, koska hänen näkemisensä saa minussa aikaan pakokauhun tunteen! Putoan syvälle ja kestää monta päivää selvitä sellaisesta kohtaamisesta! Se on ihan sama kuin hän olisi lyönyt minua turpaan! Koen kaiken hänessä syvästi ahdistavana ja minua rikkovana, josta ei tunnu olevan mitään ulospääsyä! En ole voinut elää normaalia elämää kymmeneen vuoteen, koska pelko on pitänyt minua otteessa stalkkerin takia! Ei sitä ole voinut sanoa hyväksi elämäksi koskaan kaikkina niinä vuosina, kun elämääni on tarkoituksellisesti häiritty monin tavoin! Ja toivottavasti se kaikki loppuu nyt tähän päivään, koska jaksamiseni alkaa olla todella kovilla!
Stalkkeri ei saa
Anonyymi-ap
677
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vedä vaikka lisää peukkua vielä
Länkytätkö palstasedälle tästä peukusta nyt nääs ihan vaan sen takia, että trendaava aihe on vai haikailetko kauttarantain paremman päihteen perään? TaTo
Ihan uteliaisuudesta kysyn, mitä olet joutunut kokemaan, että sinulla on noin kovat mielikuvat olleet stalkkaamisesta 10- vuoden jälkeenkin? Oliko todellista uhkaa olemassa vai olitko vain maalannut sellaisen uhkan mieleesi toisesta?
Sanoiko tai tekikö jotain todella pahaa sinulle, josta synnytit tämän tunteen? Todellinen uhka on ihan eri juttu kuin mielikuva uhakasta, jota sitten ajan saatossa maailailee vielä pahemmaksi kuin oli?
Todellisuus ja harhat voivat tuntua yhtä pahoilta, jos ne itselleen haluaa kokea/ myydä niin (uhriutuminen). Olen kohdannut vain itse tällaisen harhaisen, joka oli kaukana todellisesta uhkasta.
Ristiriidat kaikelle olivat suuria ja toinen ruokki stalkkailua harrastaen sitä myös itse ja olemalla aloitteellinen kaikelle. Ja minä aktivoiduin niistä uskomaan väärää, kun olin kaiken suhteen varovainen haluten varmistusta toisen tuntemuksista minua kohtaan.
Haluan ymmärtää stalkattua, joka koki mielestään kovia/ pahoja tuntemuksia. Olin itsekin stalkattu näin jälkeenpäin ajateltuna, enkä ollut tämän kaiken pahan alulle panija edes.
Kaikkea hyvää toivon sinulle ja ymmärrystä toisen väärin ymmärtämiselle sinua kohtaan. Näin pääset traumasta paremmin irti, etkä vatvo sitä vuosienkin jälkeen aina vain uudelleen.
Ymmärsikö toinen sinun käytöksen häntä kohtaan alussa väärin ja siksi asiat kärjistyivät teillä pahemmaksi kuin olivat todellisuudessa? Ymmärrän myös sen, että on sitä pahaa stalkkaamista, joka voi synnyttää pysyvämpiäkin traumoja ja jossa on sitä todellista uhkaa sanojen ja tekojen myötä.
Vähän liiankin päälleliimattua psykologista ymmärtämistä nyt, aloittajaäijä. Taidat pitää muita lievästi sanoen idioot teina, no hyvin ovat innokkaat selostajat siihen omahyväisyyteen vastetta antaneetkin, ei ihme että on noussut hattuun
Sitä vaan, että sinäkin sen todistat omalla kapeakatseisuudellasi, että väärin ymmärtäminen on se helpoin tie kaikkeen. Sopiminen ja ymmärtäminen vaatii paljon enemmän kuin uhriutuminen.
Vastuun otto ja -kanto molemmin puolin olisi se paras keino, jolloin tilanteet harvemmin kärjistyisivät tälle tasolle, että syntyy turhia pelkoja ja samalla harmituksia.
Tyhmyyttä minusta kapeakatseisuus näissä. Sysätään aina vastuu enemmän muille, kun ei kyetä itse vastuuta kantamaan. Kun ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä toiselle aiheutetaan väärin ymmärtämisellä.
Anteeksi. Älä tee pahaa itsellesi. En ole sen arvoinen. Kohta kuolen kuitenkin. Mulla on syöpä. Uskon sen levinneen. Veriarvot olivat sen verran huonot. Viimeinen toiveeni on, että sinä olet onnellinen elämässäsi. Löydät jonkun joka rakastaa sinua oikealla tavalla. Olet hyvä ja ihana ihminen, muista se. Älä välitä, mitä tällä palstalla sanotaan. Olen loukannut sinua kaikilla mahdollisilla tavoilla. Anteeksi joka ikinen loukkaus. Ottaisin, vaikka luodin sinun puolestasi.