Hallitus teki tuossa alkoholin kotiinkuljetuksessa selkeästi väärän päätöksen, mutta tuskin se on kuitenkaan syy ravintoloiden viime vuosien heikkoon menestykseen. Ei kai se nyt vuosien ajan ennakkoon kuitenkaan vaikuttanut.
Toki vaikutuksensa oli myös pandemialla ja sodalla, mutta nehän koskivat koko alaa. Yrittämisessä on riskinsä ja vuosikymmenien kokemuksella voin sanoa, että tiedän mistä puhun.
Ehkäpä tuossa ravintola-alan kurimuksessa kyseessä on kuitenkin vain ihmisten järkiintyminen, siis muutos. Ilmiö joka on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Tämän päivän nuorempi väki ei juo, koska he tiedostavat alkoholin terveysriskit. Lisäksi he kokevat, että sillä rahalla saa runsaasti muita viihdykkeitä, joista ei tule krapulaa.
Jos ravintoloitsijat eivät ole vielä havainneet, niin nuorempi väestönosa alkaa viihtyä mm. luonnossa ja aivan täysin ilman alkoholin turruttavaa vaikutusta tai stimulantteja.
Muutama alkoholisoitunut ikiteini koettaa tuopin äärellä elää nuoruuttaan uusiksi, mutta iän tuoma krapulaherkkyys ohentaa nautintoa, eikä diskoakaan enää ole.
Olisiko ravintola-alan aiheellista tutkiskella sitä omaa konseptivalintaansa? Olisiko syytä miettiä toimialan vanhanaikaisuutta.
Olisiko ravintoloiden konseptin vaihtaminen paikallaan?
Oma kokemukseni on, että näitä alkoholin (ja kovan musiikin) varaan rakennettuja ravintoloita on ihan selkeästi liikaa. Ns. luonnonvalinta toimii ja konkurssien määrä on AINA sopivalla tasolla.
Joissakin yhteyksissä törmää sanontaan "vähemmän on enemmän" ja se osunee tähänkin.
Antaa kannattamattomien kaatua. Selviytyjille jää riittävä markkina.
Terveisin: Ex ravintolayhtiön osakas.
Kauheeta kun ihmiset ei ryyppää
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset 1
- Anonyymi00001
Kaikki MaRaTa-toiminta kiellettäisiin välittömästi, jos oikeasti haluttaisiin suojella ympäristöä. Mutta ei näytä kiinnostavan ketään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2072059
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,491217Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1761108- 81976
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56871- 71793
- 100782
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77737Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.347693- 29676