Testamenttini osa 1

Sitten kun tieto kuolemastani saavuttaa lähipiirin
niin ketään ei kiinnosta, lähinnä varmaan ihmettelevät että miten se jaksoikin noin kauan kärsiä yksinäisyydessään. Ainoa joka saattaa itkeä päivän tai kaksi on Äitini mutta sisarukseni eivät. Sisko tosin hakisi sympatiaa somen kautta päivittelemällä että "voi rakas veli jne " mutta todellisuudessa hän inhosi minua ja tekisi sen vain itsensä takia että saisi lohduttelijoita ja huomiota sen vuoksi että kuinka teki kaikkensa ja piti yhteyttä jne vaikka ne ovat kaikki vain valheita. Kukaan ei muistaisi minua 2 päivän jälkeen ja moni olisi niin että " ai että, hyvä kun kuoli! ". Hautajaisiini ei tulisi ketään ja miksi tulisikaan kun harva halusi tulla mihinkään kanssani kun olin elossa. Olin kaikille näkymätön mutta näkyvä vain silloin jos joku jotain hyötyi tai tahtoi saada naurunalaiseksi. On lohduttavaa ajatella että täältä pääsee pian pois... eikä kukaan voi enää satuttaa... eikä heidän vihansa enää yllä minuun...