ihmiset ei ehkä käsitä että kun sinulla on ollut todenn totta kohta kolmekymmentä vuotta kaaos päässäsi niin et kaipaa elämääsi juurikaan ns ylimääräisiä ihmisiä sitä nauttii kun saa olla yksin ei tarvitse soitella eikä väkipakolla tavata teennäisesti yhtään ketään kun ei aidosti kiinnosta enää en minä pahaa toivo heille jotka joskus elämääni kuuluivat kunnioitan ja toivon heille hyvää elämää minulla vaan ei ole sinulle/teille yhtään mitään annettavaa enää liian monta asiaa liian vtuiksi väärinymmärryksiä ihmettelyä sekä teeskentelyä ei niitä pieni ihminen kerta kerran jälkeen jaksa jossain kohtaa päästää kädet vapaaksi vapauttaa kaiken menee jos on mennäkseen katsotaan mitä tapahtuu ja kas ei mitään kaaos sisälläni säilyi eivätkä ne ihmiset koskaan osanneet sitä rauhoittaa
kolmekymmentä vuotta kaaos
Anonyymi-ap
166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin. Joskus oli ihminen, johon luotin ja joka ihmeellistä kyllä rauhoitti. Joskus käsivarren mitan päässä ja joskus kauempana, mutta teki rauhallisen mielen ja kuplivan hyvän olon. Ihan vaan sillä, että oli olemassa. Ei siitä sen enempää, muuta kuin, toteamus, että voi joku ihminen läsnäolollaan oikeasti rauhoittaa ja maadoittaa myrskyävän mielen.