Lauantaina 11.7.
Voisiko jatkossa äänentoiston antaa jonkun muun kuin Iisalmen Sanomien tehtäväksi? Ei toiminut lainkaan, vaan oli lähinnä noloa seurata päätoimittajan poukkoilua, kun yritti saada ääniä toimimaan. Häiritsi tilaisuutta tosi paljon.
Voisiko jatkossa äänentoiston antaa jonkun muun kuin Iisalmen Sanomien tehtäväksi? Ei toiminut lainkaan, vaan oli lähinnä noloa seurata päätoimittajan poukkoilua, kun yritti saada ääniä toimimaan. Häiritsi tilaisuutta tosi paljon.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vanhat ukot horisevat mitä sattuu. Olisivat aikoinaan päätöstenteko aikoinaan toimineet suomen kansan edunmukaisesti, esim kuten Urho Kekkonen. Eivät vallassa ollessaan osanneet toimia suomen kansan etu edellä, nyt ollaan sitten jouduttu valehtelun tuloksena EU-kommunisteiksi. Nyt sitten yritetään jälkiviisaina nostaa omaa ekoa, arvoon arvaamattomaan. Valehdeltiin kansalle mm eu:hun menovaiheessa, että jokainen maa vastaa omista veloistaan. Ei pitänyt paikkaansa. Ruoan hinta laskee, ruoan arvonlisävero suomessa 14%, Ranskassa 2,5% ,Luxenburissa 2%, siis valetta. Energian piti halveta, nousi yli 20%. Nyt sitten ollaan tilanteessa, työttömiä 350.000, ulosotossa yli 600.000, velkaa kuntien kanssa yli 300 miljardia. Kyllä julkishallinto porskuttaa, lähes 800.000 viranhaltijaa, julkishallinnon kustannukset 59,7 % bruttokansan tuloista.Sote uudistus täysin perustuslain vastainen ja pahasti epäonnistunut. Ei ihme, että mielenterveysongelmat lisääntyvät jatkuvasti, koska nuoret tajuavat, mitä heillä on vastattavanaan. Tässpä tätä su evankeljumia nyt alkuun!
IS Päätoimittelijaa ei pitäis päästää mihinkään vastuulliseen hommaan.