Jos sinä et hyväksy vl-liikkeen tapanormistoja/tai teologiaa niin miksi roikut vielä mukana? Etsi itsellesi uusi seurakuntayhteys. Raamattu ei opeta että kuulu harhaoppiseen porukkaan ja yritä muuttaa sen teologiaa sisältä päin. Toki pelkät tapanormit ei välttämättä ole hyvä syy lähteä jos ne eivät vaikuta pelastukseen, mutta teologiset erimielisyydet on.
Jos kuulut vl-liikkeeseen vaikket allekirjoita sen opetuksia, niin elät myös itse valheessa yhtä pahasti kuin VL-liike suhteessa kansankirkkoon.
Minun mielestä totuus velvoittaa sinua lähtemään ja menemään sinne missä opetetaan mielestäsi oikein.
Jeesus sanoo että sinun täytyy olla valmis hylkäämään KAIKKI hänen vuokseen. Myös harhaoppinen porukka, miten hyvänsä rakas ja tärkeä se sinulle on.
Erimieliset vl-liikkeessä
142
495
Vastaukset 142
- Anonyymi00001
Ei kannata paavia lähteä kumartelemaan kuten eräät. Pankaa synnit pois ja omat käsitykset, älkää panko uskoa ja Jumalan valtakuntaa pois.
- Anonyymi00005
Tuo olisi tietysti paras ratkaisu. En kuitenkaan ymmärrä sellaistakaan, että täynnä hirveää vihaa ja ivaa seurakunnan neuvoja kohtaan roikutaan mukana ja ajatellaan, että yleishengellisyys on pelastavaa uskoa, perinteinen (eksklusiivinen seurakuntaoppi ja seurakunnan neuvoja arvostava asenne) kadottavaa.
= pankaa aivot narikkaan vaikka tosiasiat todistaa että tässähän ollaan harhalahkossa. Ei se ole kyllä oikein Raamatun mukaan.
- Anonyymi00003
Tämä Juuso poloinen ei edes tiedä että myös nimelliset synnit saa uskoa anteeksi yleisestä evankeliumin saarnasta jos saarnaajalla on Pyhä Henki.
Minä en tiedä mitä ne semmoset nimettömät synnit edes on jos kerran nimelliset voi uskoa anteeksi yleisestä saarnasta. Onko ne X ja Y? Miten sitä semmosta nimetöntä syntiä tehdään? 🤭
Minun mielestä ihan nimellisiä syntejä, esimerkiksi vaikka ajatuksissa lievä toisen väärin perustein tuomitseminen, voi uskoa anteeksi ilmankin että joku ne saarnaa anteeksi. Suoraan Jumalalle voi tunnustaa ja Kristuksen sovitustyön perusteella uskoa anteeksi vaikka aamulla postia hakiessa tai illalla suihkussa jos silloin hoksaa että tulipahan tuomittua taas väärin perustein.
Mutta nimettömistä synneistä en tiedä. Tuntematon sotilas ja tuntematon potilas on molemmat tuttuja asioita, mutta tuntematon tai nimetön synti ei, minun tekemillä synneillä on aina ollut nimi tähän asti ;)- Anonyymi00021
JuusoLehtola kirjoitti:
Minä en tiedä mitä ne semmoset nimettömät synnit edes on jos kerran nimelliset voi uskoa anteeksi yleisestä saarnasta. Onko ne X ja Y? Miten sitä semmosta nimetöntä syntiä tehdään? 🤭
Minun mielestä ihan nimellisiä syntejä, esimerkiksi vaikka ajatuksissa lievä toisen väärin perustein tuomitseminen, voi uskoa anteeksi ilmankin että joku ne saarnaa anteeksi. Suoraan Jumalalle voi tunnustaa ja Kristuksen sovitustyön perusteella uskoa anteeksi vaikka aamulla postia hakiessa tai illalla suihkussa jos silloin hoksaa että tulipahan tuomittua taas väärin perustein.
Mutta nimettömistä synneistä en tiedä. Tuntematon sotilas ja tuntematon potilas on molemmat tuttuja asioita, mutta tuntematon tai nimetön synti ei, minun tekemillä synneillä on aina ollut nimi tähän asti ;)Luterilaisuudessa kokovikaisuuus on niin syvää, että Jumalalle tulee tunnustaa nekin synnit, joita ei tiedä/muista. Erherykset kuka ymmärtää.
- Anonyymi00041
Saarnaaja ei ole se joka antaa synnit anteeksi oli se sitten nimellinen tai nimetön tosin minulla ei ole hajuakaan siitä mikä tämä syntien jako kahteen eri luokkaan on. Johtuu varmaan siitä etten kuulu kyseiseen lahkoon enkä ole tietoinen heidän opetuksestaan. Sehän on vähän kuin tuomarin viran anastus jos aletaan antamaan syntejä anteeksi Jumalan puolesta koska lopulta Jumala päättää mikä on syntiä ja mikä ei.
Sitä ei päätä seurakunta eikä sen pastori. Toki yhteisöllä voi olla omat käyttäytymisnormit minkä mukaan toimitaan mutta niiden vastainen toiminta ei välttämättä ole syntiä vaikka se saattaa aiheuttaa pahennusta seurakunnan sisällä.
Matteus 23:12
Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.
Luterilainen - Anonyymi00062
Anonyymi00041 kirjoitti:

LuterilainenTarkoitin sitä elävässä uskossa olevaa ihmistä, joka julistaa synninpäästön. Sen ei tarvitse välttämättä olla saarnamies, vaan kuka tahansa elävässä uskossa oleva.
Joh. 20:
21 Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
22 Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
23 Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt. - Anonyymi00068
Anonyymi00041 kirjoitti:
Saarnaaja ei ole se joka antaa synnit anteeksi oli se sitten nimellinen tai nimetön tosin minulla ei ole hajuakaan siitä mikä tämä syntien jako kahteen eri luokkaan on. Johtuu varmaan siitä etten kuulu kyseiseen lahkoon enkä ole tietoinen heidän opetuksestaan. Sehän on vähän kuin tuomarin viran anastus jos aletaan antamaan syntejä anteeksi Jumalan puolesta koska lopulta Jumala päättää mikä on syntiä ja mikä ei.
Sitä ei päätä seurakunta eikä sen pastori. Toki yhteisöllä voi olla omat käyttäytymisnormit minkä mukaan toimitaan mutta niiden vastainen toiminta ei välttämättä ole syntiä vaikka se saattaa aiheuttaa pahennusta seurakunnan sisällä.
Matteus 23:12
Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.
LuterilainenJumala antaa synnit anteeksi, kyllä. Vl-käsityksen mukaan Jumala antaa anteeksiantonsa elävässä uskossa elävän kristityn julistaman evankeliumin kautta, nk. Pyhän Hengen virka. Tämä poikkeaa luterilaisen kirkon valtalinjan nk. sananpyhitysopista juuri siinä, että kristittyjä synnyttää tosiseurakunta eli Pyhän Hengen saaneet kristityt - ei ulkonainen seurakunta eli muodollisesti uskoa tunnustavat ihmiset, vaikka olisivat kuolleessa uskossa.
- Anonyymi00004
Olen tästä eri mieltä. Liikkeet voivat myös muuttua sisältäpäin, jos niiden jäsenet uskaltavat kyseenalaistaa vääriä opetuksia eivätkä kaikki erimieliset heti lähde pois.
Pikkuesikoisuus on muuttunut paljon 1980-luvulta. Silloin siinä esiintyi laajalti samankaltainen seurakuntaoppi kuin vanhoillislestadiolaisuudessa: ajateltiin, että pelastus löytyy vain lestadiolaisuudesta, ja kun puhuttiin ”kristillisyydestä”, tarkoitettiin käytännössä lestadiolaista liikettä. Näin ei enää yleisesti opeteta.
Pikkuesikoisuus on myös nykyään selvästi luterilaisempi kuin tuolloin. Kasteen, ehtoollisen ja Jumalan sanan merkitystä ymmärretään paremmin luterilaisen tunnustuksen mukaisesti. Tällainen muutos ei olisi ollut mahdollinen, jos kaikki liikkeen opetusta arvostelleet olisivat vain lähteneet pois.
Totuus voi joskus velvoittaa lähtemään, mutta ei aina. Se voi myös velvoittaa jäämään, puhumaan avoimesti ja kutsumaan liikettä takaisin terveempään ja raamatullisempaan opetukseen. Seurakuntayhteisö ei ole pelkkä mielipidekerho, joka vaihdetaan heti, kun ollaan eri mieltä. Siihen liittyvät myös perhe, sukulaiset, ystävät, historia ja vastuu lähimmäisistä.- Anonyymi00006
Pikkuesikoisten usko muuttuu, koska heillä ei ole Pyhää Henkeä.
- Anonyymi00007
Juuri näin.
- Anonyymi00009
Anonyymi00006 kirjoitti:
Pikkuesikoisten usko muuttuu, koska heillä ei ole Pyhää Henkeä.
Tuollainen väite on perusteeton. Jos opin muuttuminen tarkoittaisi sitä, ettei liikkeellä ole Pyhää Henkeä, sama syytös pitäisi kohdistaa myös vanhoillislestadiolaisuuteen. Se on muuttunut huomattavasti suhteessa alkuperäiseen lestadiolaisuuteen.
Lars Levi Laestadius oli luterilainen pappi, eikä hänen opetuksensa seurakunnasta, kasteesta ja ehtoollisesta ollut sama kuin myöhemmin 1900-luvulla muodostuneessa SRK-vanhoillislestadiolaisuudessa. Nykyinen jyrkkä seurakuntaoppi, jossa pelastus käytännössä rajataan omaan liikkeeseen, ei ole sellaisenaan Laestadiuksen oppia.
Pikkuesikoisuus ei siis ole vain ”muuttanut uskoaan”, vaan on monessa asiassa palannut lähemmäksi luterilaista ja Laestadiuksen alkuperäistä opetusta. Sen sijaan SRK-vanhoillislestadiolaisuus on rakentanut myöhemmin oman oppijärjestelmänsä. Joo tietysti täytyy puhua ääneen ja haastaa, mutta niinkuin on huomattu, vl-liikkeestä sellaiset savustetaan yleensä ulos.
Ja en ole sitä mieltä että heti pitää lähteä, jos teologia on tänään OK ja huomenna muuttuu, vaan jos teologia on ollut pielessä jo vuosikymmenet (niinkuin VL) ja olet asian todennut ja ymmärtänyt jo jonkin aikaa sitten. Eli täytyy toki antaa jonkun verran aikaa.
Mutta ei liian kauaa.
Koska jos aletaan soveltaa periaatetta että täytyy pysyä harhaoppisessa liikkeessä jotta saisi teologiaa muutettua sisältä päin niin pitäiskö muslimikäännynnäistenkin sitten jäädä islamiin ja yrittää muuttaa islamin kristologiaa jne?
Ei, eli periaatteena se että yritetään muuttaa jo pitkän aikaa harhassa olleen liikkeen teologiaa ja siksi jäädään on väärä ja huono. On aika lähteä jos teologia on ollut jo kauan pielessä ja itse olet esim vuoden pari asiaa märehtinyt. Jos Herra armahtaa sitten myöhemmin kyseistä liikettä ja johtaa sen takaisin oikeaan, hyvä niin, mutta Raamatun mukaan ei ole mitään osaa eikä arpaa jäädä harhaoppiseen porukkaan, se on syntiä.Anonyymi00009 kirjoitti:
Tuollainen väite on perusteeton. Jos opin muuttuminen tarkoittaisi sitä, ettei liikkeellä ole Pyhää Henkeä, sama syytös pitäisi kohdistaa myös vanhoillislestadiolaisuuteen. Se on muuttunut huomattavasti suhteessa alkuperäiseen lestadiolaisuuteen.
Lars Levi Laestadius oli luterilainen pappi, eikä hänen opetuksensa seurakunnasta, kasteesta ja ehtoollisesta ollut sama kuin myöhemmin 1900-luvulla muodostuneessa SRK-vanhoillislestadiolaisuudessa. Nykyinen jyrkkä seurakuntaoppi, jossa pelastus käytännössä rajataan omaan liikkeeseen, ei ole sellaisenaan Laestadiuksen oppia.
Pikkuesikoisuus ei siis ole vain ”muuttanut uskoaan”, vaan on monessa asiassa palannut lähemmäksi luterilaista ja Laestadiuksen alkuperäistä opetusta. Sen sijaan SRK-vanhoillislestadiolaisuus on rakentanut myöhemmin oman oppijärjestelmänsä.Jep, todellakin jos pikkuesikoisilla ei ole Pyhää Henkeä sillä perusteella että se on muuttunut niin samalla perusteella myös VL on hengetön, koska sen oppi on muuttunut paljonkin jos vertaa Laestadiukseen.
- Anonyymi00018
JuusoLehtola kirjoitti:
Jep, todellakin jos pikkuesikoisilla ei ole Pyhää Henkeä sillä perusteella että se on muuttunut niin samalla perusteella myös VL on hengetön, koska sen oppi on muuttunut paljonkin jos vertaa Laestadiukseen.
Miten VL oppi on muuttunut Lestadiuksen ajoista?
Anonyymi00018 kirjoitti:
Miten VL oppi on muuttunut Lestadiuksen ajoista?
Laestadius esimerkiksi uskoi lain kolmanteen käyttöön eikä uskonut eksklusiiviseen seurakuntaoppiin. Molemmat olen videoillani todistanut.
- Anonyymi00022
Pikkuesikoisuus muistutti vielä kymmeniä vuosia sitten vl-liikettä sakramenttikäsityksissä, mutta on etääntynyt. Seurakuntaoppi sen sijaan oli vl-liikettä laveampi jo alun alkujaan.
- Anonyymi00023
Anonyymi00009 kirjoitti:
Tuollainen väite on perusteeton. Jos opin muuttuminen tarkoittaisi sitä, ettei liikkeellä ole Pyhää Henkeä, sama syytös pitäisi kohdistaa myös vanhoillislestadiolaisuuteen. Se on muuttunut huomattavasti suhteessa alkuperäiseen lestadiolaisuuteen.
Lars Levi Laestadius oli luterilainen pappi, eikä hänen opetuksensa seurakunnasta, kasteesta ja ehtoollisesta ollut sama kuin myöhemmin 1900-luvulla muodostuneessa SRK-vanhoillislestadiolaisuudessa. Nykyinen jyrkkä seurakuntaoppi, jossa pelastus käytännössä rajataan omaan liikkeeseen, ei ole sellaisenaan Laestadiuksen oppia.
Pikkuesikoisuus ei siis ole vain ”muuttanut uskoaan”, vaan on monessa asiassa palannut lähemmäksi luterilaista ja Laestadiuksen alkuperäistä opetusta. Sen sijaan SRK-vanhoillislestadiolaisuus on rakentanut myöhemmin oman oppijärjestelmänsä.Seurakuntaopin osalta olen osin samaa mieltä, Laestadiuksella oli kyllä eksklusiivisuutta, mutta se kohdistui uudestisyntymättömiin, suruttomiin ja armon varkaisiin, eikä vielä hänen eläessään rajannut pelastusta vain lestadiolaisen liikkeen sisälle. Olisi vl-näkökulmastakin mahdotonta ajatella, että elävää uskoa ei Laestadiuksen eläessä olisi ollut muualla, koska vl-opetuksen mukaan elävä usko tulee aina ennen uskoneen välityksellä Pyhän Hengen kautta, joten ennen lestadiolaisuutta elävän uskon on täytynyt vaikuttaa jossain muualla kuin lestadiolaisuudessa. Vl-liikkeen kastekäsitys sen sijaan on Laestadiukselta, ja hänen lapsenusko-käsityksensä elää sellaisenaan vl-liikkeen kasteopetuksessa.
- Anonyymi00026
JuusoLehtola kirjoitti:
Laestadius esimerkiksi uskoi lain kolmanteen käyttöön eikä uskonut eksklusiiviseen seurakuntaoppiin. Molemmat olen videoillani todistanut.
Olet suuri eksyttäjä.
Anonyymi00026 kirjoitti:
Olet suuri eksyttäjä.
Onpas totuudenvastainen kommentti ja vieläpä ilman mitään argumentointia. Miten totuuden paljastaminen voisi olla eksytystä kun Jeesus sanoo että totuus vapauttaa? Tästä kommentista inspiroituneena laitankin tähän linkkiä matskuihin:
Tällä lyhytvideolla selkeä lainaus Laestadiukselta:
https://youtube.com/shorts/2DyonjMVBp8?is=hHGCOZBg5iSacr1W
Tämä on alkuperäinen videoni Laestadiuksen seurakuntaopista tai siitä missä saattoi pelastua suomeksi, sisältää vähemmän materiaalia:
https://youtu.be/oWt05sVqFcA?is=i9YlH2SRnpaXrNwX
Tämä on uusi video englanniksi Laestadiuksen seurakuntaopista tai siitä missä saattoi pelastua, sisältää PALJON enemmän materiaalia kuin alkuperäinen suomenkielinen, suosittelen tämän tsekkaa jos kielitaito riittää:
https://youtu.be/bp0zfYMEfFE?is=gFMLf8r_4KwTsNGW
Laestadius ja lain kolmas käyttö:
https://youtu.be/0JXvroUqbhQ?is=RaRwHYQFx9zHFJ7Y- Anonyymi00046
JuusoLehtola kirjoitti:
Laestadius esimerkiksi uskoi lain kolmanteen käyttöön eikä uskonut eksklusiiviseen seurakuntaoppiin. Molemmat olen videoillani todistanut.
Mitä on lain kolmas käyttö?
- Anonyymi00049
Anonyymi00046 kirjoitti:
Mitä on lain kolmas käyttö?
Se on Yksimielisyyden ohjeessa annettu harhaoppi, jonka mukaan lakia tulee käyttää ojennusnuorana elävässä uskossa oleville. Lain ensimmäinen käyttö on muistaakseni että se suojelee elämää ja järjestystä. Lain toinen käyttö on muistaakseni että laki kurittaa ja peljättää epäuskoista tai kuolleessa uskossa olevaa helvetillä ja ajaa siten Kristuksen ja Jumalan valtakunnan tykö kolkuttelemaan armonovea.
- Anonyymi00052
Anonyymi00049 kirjoitti:

En ymmärrä mitään. On vain yksi laki. 10 käskyä. Ne kuuluvat kaikille.
- Anonyymi00056
Anonyymi00052 kirjoitti:
En ymmärrä mitään. On vain yksi laki. 10 käskyä. Ne kuuluvat kaikille.
Gal. 3:
24 Niin on laki ollut meidän opettajamme Kristuksen tykö, että me uskon kautta vanhurskaaksi tulisimme.
25 Mutta sitte kuin usko tuli, niin emme enempi ole sen opettajan alla.
Laki ei siis ole niille opettaja, jotka ovat elävässä uskossa. - Anonyymi00069
Anonyymi00052 kirjoitti:
En ymmärrä mitään. On vain yksi laki. 10 käskyä. Ne kuuluvat kaikille.
Jumalan pyhä laki on opettaja Kristuksen tykö, tehtävänä paljastaa: olet syntinen, olet tehnyt, teet syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin, vaikka yrittäisitkin elää ihmisiksi. Kun tämä hoksautus on tehty, ihmisellä on vain yksi kysymys: miten saan synnit anteeksi? Elävästä seurakunnasta julistettu synninpäästö Jeesuksen nimessä ja veressä vapauttaa syntikuormasta ja sen jälkeen kristittyä alkaakin opettaa armo lain sijasta. Se ei opeta tekemään syntiä, mutta siltä puuttuu lain rangaistus: iankaikkinen kuolema ja ero Jumalasta. Jeesuksen Kristuksen sovitustyön ansiosta kuuluu sanoma kutsuvana: poikani ja tyttäreni, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.
- Anonyymi00073
Anonyymi00069 kirjoitti:

tämä olo varmaan jumalan pilkkaa jos sanotaan että ole hyvässä turvassa ja se on tarjollavain yhdestä joukosta se on herjaamista
- Anonyymi00075
Anonyymi00073 kirjoitti:
tämä olo varmaan jumalan pilkkaa jos sanotaan että ole hyvässä turvassa ja se on tarjollavain yhdestä joukosta se on herjaamista
oikeastaan lestadiolaisrn saarnan alla kukaan ei ole tehnyt syntiä ne ovat heidän keksimiä sääntöjä joilla ihminenvangitaan syntiin ja omaan ruumiiseensa heidän evan keliumilla
- Anonyymi00076
Anonyymi00075 kirjoitti:

heidän evankeliuminsa on rikkomus lähimmäistä vastaanja siitä täytyy tehdä parannus
- Anonyymi00077
Anonyymi00075 kirjoitti:
oikeastaan lestadiolaisrn saarnan alla kukaan ei ole tehnyt syntiä ne ovat heidän keksimiä sääntöjä joilla ihminenvangitaan syntiin ja omaan ruumiiseensa heidän evan keliumilla
käytännössä se tarkoittaa sitä että synnitön ihminen kuulee lestadiolaisem saarnan ja sille keksitään syntejä jpita se alkaa noudattamaan sanomalöa että vain meidän evankeliumila pääsee taivaaseen eli ihminen joutuu lain alle
- Anonyymi00078
Anonyymi00077 kirjoitti:
käytännössä se tarkoittaa sitä että synnitön ihminen kuulee lestadiolaisem saarnan ja sille keksitään syntejä jpita se alkaa noudattamaan sanomalöa että vain meidän evankeliumila pääsee taivaaseen eli ihminen joutuu lain alle
ei syntinen voi antaa syntejä anteeksi
- Anonyymi00079
Anonyymi00078 kirjoitti:
ei syntinen voi antaa syntejä anteeksi
eli jps epäuskoinen synnitön kuulee lestadiolaisen saarnan niin sen pitää antaa lestadiolaiselle synnit anteeksi kosla se on syntinen
- Anonyymi00080
Anonyymi00079 kirjoitti:
eli jps epäuskoinen synnitön kuulee lestadiolaisen saarnan niin sen pitää antaa lestadiolaiselle synnit anteeksi kosla se on syntinen
mut raamatun mukaan syntejä eivoi usloa amteeksi
- Anonyymi00081
Anonyymi00080 kirjoitti:
mut raamatun mukaan syntejä eivoi usloa amteeksi
vaan usko jeesukseen antaa synnit anteeksi
- Anonyymi00082
Anonyymi00081 kirjoitti:
vaan usko jeesukseen antaa synnit anteeksi
jos sanotaan usko jresukseen että se on sovittanut syntisi vastaan vl mantra uskoa synnit anteeksi ei löydy raamatusta
- Anonyymi00083
Anonyymi00082 kirjoitti:
jos sanotaan usko jresukseen että se on sovittanut syntisi vastaan vl mantra uskoa synnit anteeksi ei löydy raamatusta
usko jeesuksern niin saat syntien vapaitulsen vastaan vl mantra joka lupaa synnit anteeksi
- Anonyymi00084
Anonyymi00083 kirjoitti:
usko jeesuksern niin saat syntien vapaitulsen vastaan vl mantra joka lupaa synnit anteeksi
toisessa tulee suoraan taivaasta ihan itse uskomalla toisessa ihminen asettuu jumalan ja ihmisen väliiin
- Anonyymi00085
Anonyymi00084 kirjoitti:
toisessa tulee suoraan taivaasta ihan itse uskomalla toisessa ihminen asettuu jumalan ja ihmisen väliiin
Ja tapahtui, kun minä näin sen linnun puhuvan, minä sanoin enkelille: ’Mitä tämä on, herrani?’ Ja hän sanoi: ’Tämä on jumalattomuus. Tämä on Azazel.’ Ja hän sanoi sille: ’Häpeä, Azazel! Sillä Aabrahamin osa on taivaassa, mutta sinun on maan päällä, koska sinä olet valinnut ja rakastanut tätä saastaisuutesi olinpaikkaa, siksi Ikuinen Mahtava Herra laittoi sinut kulkemaan maan päällä, ja sinun kauttasi tulee jokainen paha valheiden henki, ja sinun kauttasi viha ja koetukset jumalattomien ihmisten sukupolville, sillä Jumala, Ikuinen, Mahtava, ei ole antanut lupaa, että vanhurskaiden ruumiit olisivat kädessäsi, sen tähden, että sillä tavalla vanhurskaiden elämä ja saastaisten tuho varmistuisi. Kuule tämä, ystäväni, ja katoa häveten luotani! Sillä sinun ei ole annettu leikkiä kiusaajaa, mitä tulee kaikkiin vanhurskaisiin. Pysy erossa tästä miehestä! Sinä et voi johtaa häntä harhaan. Hän on vihollinen sinulle ja niille, jotka seuraavat sinua ja rakastavat himojasi. Sillä katso, se vaatetus, mikä taivaassa oli ennen sinun, on laitettu syrjään häntä varten, ja se kuolevaisuus, mikä oli hänen, on siirretty sinuun!’
Ja enkeli sanoi minulle: ’Tiedä, että tästä lähtien Ikuinen on valinnut sinut. Ole rohkea ja käytä tätä käskyvaltaa sen verran, kuin minä pyydän sinulta, sitä vastaan, joka panettelee totuutta. Enkö olisi kykenevä laittamaan hänet häpeään, joka on hajottanut ympäri maata taivaan salaisuudet, ja on kapinoinut Mahtavaa vastaan? Sano hänelle: Tule maan polttouunin palavaksi hiileksi! Mene, Azazel, maan luoksepääsemättömiin osiin, sillä perintöosasi on hallita niitä, jotka ovat kanssasi, niitä, jotka tulivat tähtien ja pilvien kanssa, ja niitä ihmisiä, joiden osa sinä olet, jopa niitä, jotka ovat olemassa sinun olemuksesi tähden. Vanhurskauttaminen on vihollisesi. Nyt lähde luotani kadotukseesi!’ - Anonyymi00086
Anonyymi00084 kirjoitti:
toisessa tulee suoraan taivaasta ihan itse uskomalla toisessa ihminen asettuu jumalan ja ihmisen väliiin
se on saatana joka leikkii jumalaa jos ihminen ei olisi saatana kuten kristin usko taivaaseen meno olisi helpompaa
- Anonyymi00087
Anonyymi00086 kirjoitti:
se on saatana joka leikkii jumalaa jos ihminen ei olisi saatana kuten kristin usko taivaaseen meno olisi helpompaa
ilmesryskirjan maasta nouseva peto jplla on kaksi lampaan sarvea terveyden huolto ja poliisi
- Anonyymi00088
Anonyymi00087 kirjoitti:
ilmesryskirjan maasta nouseva peto jplla on kaksi lampaan sarvea terveyden huolto ja poliisi
mut jos ilmestyskirjan jutut on mennyt sitten kristin usko on vanhentunutta
- Anonyymi00089
Anonyymi00088 kirjoitti:
mut jos ilmestyskirjan jutut on mennyt sitten kristin usko on vanhentunutta
kristinusko keksittiin uudestaan kun maailma nollattiin 1800 luvulla olemme jäljelle jääneet emmekä tiedä olemassa olomme syytä
- Anonyymi00090
Anonyymi00089 kirjoitti:
kristinusko keksittiin uudestaan kun maailma nollattiin 1800 luvulla olemme jäljelle jääneet emmekä tiedä olemassa olomme syytä
muta tulva jonka jokainen herännyt voi huomata
Mutta aivan niin kuin oli Noah’n päivinä, niin on oleva ihmisen pojan tulemuskin. - Anonyymi00091
Anonyymi00090 kirjoitti:
muta tulva jonka jokainen herännyt voi huomata
Mutta aivan niin kuin oli Noah’n päivinä, niin on oleva ihmisen pojan tulemuskin.kaikkinpi matteuksen tapahtumat tapahtu sillon
- Anonyymi00092
Anonyymi00091 kirjoitti:
kaikkinpi matteuksen tapahtumat tapahtu sillon
ei vpi tulla enää kolmatta vedenpaisumusta
- Anonyymi00093
Anonyymi00092 kirjoitti:
ei vpi tulla enää kolmatta vedenpaisumusta
satoi maa peittyi mutaan ja hiekkaan maa hävisi aurinko pimeni linnut putosivat kuolleina alas ihmiset pakenivat oli ylös nousemus haudat tyhjenivät
- Anonyymi00094
Anonyymi00093 kirjoitti:
satoi maa peittyi mutaan ja hiekkaan maa hävisi aurinko pimeni linnut putosivat kuolleina alas ihmiset pakenivat oli ylös nousemus haudat tyhjenivät
ellei ditten
Tuona päivänä Kristus säälii niitä, jotka ovat Hänen omiaan. Hän lähettää taivaasta 64000 enkeliä, jokaisella niistä kuusi siipeä. Ääni liikuttaa taivasta ja maata, kun he ylistävät ja kiittävät. Nyt ne, joiden otsan ylle on kirjoitettu Kristuksen nimi ja joiden käden yllä on sinetti, sekä pienet että suuret otetaan ylös heidän siipiensä ylle ja nostetaan ylös ennen vihaa. Sitten Gabriel ja Uriel tulevat valopylväiksi johdattaen heidät pyhään maahan. Heille suodaan syödä elämän puusta. He pukeutuvat valkeisiin vaatteisiin ja enkelit vartioivat heitä. He eivät janoa eikä laittomuuden poika kykene hallitsemaan heitä. - Anonyymi00096
Anonyymi00094 kirjoitti:
ellei ditten
Tuona päivänä Kristus säälii niitä, jotka ovat Hänen omiaan. Hän lähettää taivaasta 64000 enkeliä, jokaisella niistä kuusi siipeä. Ääni liikuttaa taivasta ja maata, kun he ylistävät ja kiittävät. Nyt ne, joiden otsan ylle on kirjoitettu Kristuksen nimi ja joiden käden yllä on sinetti, sekä pienet että suuret otetaan ylös heidän siipiensä ylle ja nostetaan ylös ennen vihaa. Sitten Gabriel ja Uriel tulevat valopylväiksi johdattaen heidät pyhään maahan. Heille suodaan syödä elämän puusta. He pukeutuvat valkeisiin vaatteisiin ja enkelit vartioivat heitä. He eivät janoa eikä laittomuuden poika kykene hallitsemaan heitä.matteuksen evankeliumi on kirjotettu liian instiruuruonaalisesti jotwn se ei coi olla aito
- Anonyymi00097
Anonyymi00096 kirjoitti:
matteuksen evankeliumi on kirjotettu liian instiruuruonaalisesti jotwn se ei coi olla aito
onko matteus edes tarkoitettu kristitylle se on aivopesukamaa jollekkin lahkolle
- Anonyymi00098
Anonyymi00094 kirjoitti:
ellei ditten
Tuona päivänä Kristus säälii niitä, jotka ovat Hänen omiaan. Hän lähettää taivaasta 64000 enkeliä, jokaisella niistä kuusi siipeä. Ääni liikuttaa taivasta ja maata, kun he ylistävät ja kiittävät. Nyt ne, joiden otsan ylle on kirjoitettu Kristuksen nimi ja joiden käden yllä on sinetti, sekä pienet että suuret otetaan ylös heidän siipiensä ylle ja nostetaan ylös ennen vihaa. Sitten Gabriel ja Uriel tulevat valopylväiksi johdattaen heidät pyhään maahan. Heille suodaan syödä elämän puusta. He pukeutuvat valkeisiin vaatteisiin ja enkelit vartioivat heitä. He eivät janoa eikä laittomuuden poika kykene hallitsemaan heitä.mutta tuo loppuu sillai että tuleeviimenen tuomio ja luodaan uusi taovas ja uusi maa eli voiko päätellä etviimenen tuomio on mennyt ja ne kristityt elävät jo jeesuksen kanssa siellä
- Anonyymi00099
Anonyymi00098 kirjoitti:
mutta tuo loppuu sillai että tuleeviimenen tuomio ja luodaan uusi taovas ja uusi maa eli voiko päätellä etviimenen tuomio on mennyt ja ne kristityt elävät jo jeesuksen kanssa siellä
mutta ne jotka menetti muistinsa tapauksessa joutuivat joidenkin ihmisten kynsiin ja heille opeyettiin kaikki uudestaan et mistä ne tuli ihmiset joutu kivikaudelle ja olemme kaukana siitä telnologiasta mitä täällä on ollut
- Anonyymi00100
Anonyymi00099 kirjoitti:
mutta ne jotka menetti muistinsa tapauksessa joutuivat joidenkin ihmisten kynsiin ja heille opeyettiin kaikki uudestaan et mistä ne tuli ihmiset joutu kivikaudelle ja olemme kaukana siitä telnologiasta mitä täällä on ollut
onko tämä maa sitten uudelleen asutettu monta kertaa
- Anonyymi00101
Anonyymi00100 kirjoitti:
onko tämä maa sitten uudelleen asutettu monta kertaa
ja kristinusko oli vain yksi aika kausi ja meitä testataan täällä kuka ratkasee koodin ja napsitaan sitä mukaa pois
- Anonyymi00008
VL teologia on muuten kunnossa mutta siinä on kertyneenä mukaan paljon isien perinnesääntöjä joita pitää kitkeä pois. Tätä ei voi tehdä kuin liikkeeseen kuuluvat itse. Työ on hidasta, aiheuttaa riitoja tiukkisten kanssa, mutta palkitsevaa. Jokainen rikkaruoho on parhaimmillaan poistettuna. Historiaan on menneet monet monet säännöt kuten vaikka kirkkokuorossa laulamisen kielto, ehkäisykielto, televisiokielto. Vanhat muistavat hassuja vanhoja kieltoja kuten vaikkapa Itä-Suomen alueella vallinnut parran kasvattamisen kielto.. silloin kun kielto on voimassa, se itkettää. Sitten kun se menee historiaan, sille nauretaan. Näin on käynyt juuri äsken televisiokiellolle. Nuoret nauraa. Vanhat vielä itkee sen perään.
- Anonyymi00010
Kummasti niissä perheissä lapset jättävät vl-uskon, joiden kodissa on televisio. Televisio ei ole uskovaisen huonekalu edelleenkään.
- Anonyymi00012
Anonyymi00010 kirjoitti:
Kummasti niissä perheissä lapset jättävät vl-uskon, joiden kodissa on televisio. Televisio ei ole uskovaisen huonekalu edelleenkään.
Sinun usko on televisiosta kiinni.
- Anonyymi00013
Anonyymi00010 kirjoitti:
Kummasti niissä perheissä lapset jättävät vl-uskon, joiden kodissa on televisio. Televisio ei ole uskovaisen huonekalu edelleenkään.
Meidän ry:n pj:lla on niin iso televisio kotonansa makuuhuoneessa seinällä että sinä varmaankin toivottaisit hänet (uskovaisen miehen) oikopäätä helvettiin jos sen näkisit.
- Anonyymi00014
Tampereella oli lapsilla seurakunnan päiväkerhoissa käyntikielto. Se sääntö poistui kun tuli uusia virkeämpiä yhdistyksiä ympäristöön. Ne eivät vieneet sääntöä mukanaan.
- Anonyymi00015
Anonyymi00010 kirjoitti:
Kummasti niissä perheissä lapset jättävät vl-uskon, joiden kodissa on televisio. Televisio ei ole uskovaisen huonekalu edelleenkään.
Väitteesi ei perustu mihinkään. Niinkuin eivät muutkaan höpinäsi.
- Anonyymi00019
Anonyymi00013 kirjoitti:
Meidän ry:n pj:lla on niin iso televisio kotonansa makuuhuoneessa seinällä että sinä varmaankin toivottaisit hänet (uskovaisen miehen) oikopäätä helvettiin jos sen näkisit.
Mitähän se vaimonsa kanssa siitä katseleekaan? Rytmiä touhuiluunko ?
- Anonyymi00042
Anonyymi00010 kirjoitti:
Kummasti niissä perheissä lapset jättävät vl-uskon, joiden kodissa on televisio. Televisio ei ole uskovaisen huonekalu edelleenkään.
Tuohon en osaa ottaa kantaa, koska en ole havainnut televisioita vl-perheissä, joissa itse kyläilen. En tiedä, onko vl-uskosta luopuneisiin perheisiin ilmestynyt televisio jo ennen luopumista. Mahdollista se toki on.
- Anonyymi00047
Anonyymi00042 kirjoitti:

Onneksi tiukkikset pysyvät omissa tiukkapipo-porukoissaan. Tavalliset ihmiset omissa.
- Anonyymi00050
Anonyymi00042 kirjoitti:
Tuohon en osaa ottaa kantaa, koska en ole havainnut televisioita vl-perheissä, joissa itse kyläilen. En tiedä, onko vl-uskosta luopuneisiin perheisiin ilmestynyt televisio jo ennen luopumista. Mahdollista se toki on.
Miksi vastailet itse omiin sepustuksiisi?
- Anonyymi00055
Anonyymi00050 kirjoitti:
Miksi vastailet itse omiin sepustuksiisi?
En vastannut omaan sepustukseeni, vaan jonkun muun kommenttiin.
- Anonyymi00117
Anonyymi00010 kirjoitti:
Kummasti niissä perheissä lapset jättävät vl-uskon, joiden kodissa on televisio. Televisio ei ole uskovaisen huonekalu edelleenkään.
En ole vl, enkä ole hankkinut tv:tä. Verkosta löytää jotkut tietyt asialliset ohjelmat, joita katsoa tai lähinnä kuunnella, mutta mihinkään ohjelmaan en ole koukussa niin että pitäisi nähdä. En siis seuraa sarjoja. Tietokoneella voi tehdä lisäksi - vaikka samallakin - muita asioita. Voisihan isommalta ja terävämmältä näytöltä olla hieno katsoa joskus etenkin joku luontodokumentti, mutta varmaan voin tehdä sen joskus jossain muuallakin. Ei se ole niin tärkeää. En sen takia tarvitse sellaista erillistä sähkölaitetta, joka tulisi olemaan pääasiallisesti joutilaana, koristamaan seinää tai viemään pöydältä tilaa. Haluan tehdä monipuolisesti asioita elämässä, enkä halua lisätä merkittävästi tv:n kulutusta, joutua koskaan sen orjuuttamaksi.
Ja pitää ohjelmatiedoista tarkistaa mitä kattoo, selaus ei tule kysymykseen, kun siellä voi tulla vastaan kaikenlaista mihin en netin selaustyylilläni juuri törmää.
- Anonyymi00011
Juuso, pahoittelut että huutelen tällä tavoin anonyymisti, mutta voisit tuoda enemmän esiin oman kirkkosi hyviä puolia vl- liikkeen epäkohtien sijasta.
Nyt voi jollekin käydä niin, että eroaa vl- liikkeestä tyhjän päälle.
Mielestäni sekään ei ole hyvä, vaikka itsekään en enää ole vl.Mun ensisijainen missio ei ole saada ketään katoliseen kirkkoon vaikka parastahan se olisi. Niitä tekijöitä on paljon jo ilman minuakin. Ensisijaisesti haluan että ihmiset tulee kääntymykseen. Vllät ensisijaisesti tarkemmin sanottuna. Videollani olen kyllä suositellut hakeutumista lähimpään katoliseen seurakuntaan jos sellainen on.
Sille en voi mitään jos joku eroaa vl-liikkeestä tyhjän päälle, se riski on aina olemassa. Tässä postauksessahan sanoin toki että etsikää uusi seurakuntayhteys.
Enkä usko siihen että mun kirkko on parempi kuin sun kirkko johtaa ihmistä kääntymykseen.
Mitä tulee siihen kun täällä toisessa keskustelussa sinä vakio kommentoija VL sanoit että et ole keskusteluissa ei mitenkään huomaa että ihmiset ajattelisivat eri tavalla säännöistä.
Kyllä aika pusikossa on sun pää. Kasvava osa nuorista ei usko seurakuntaoppiin, moni ihan vakavasti vlläkään. Iso osa nuorista ei usko sääntöihin. Se on fakta. Nuori sukupolvi ei todellakaan ole perimässä samanlaista uskoa kuin sinulla ja sinunlaisillasi.- Anonyymi00016
Nimenomaan nuoret panevat säännöt mielellään roskikseen. Ja hyvä niin. Muutenhan ei saisi tehdä oikein mitään. Aina on joku kääpä narisemassa milloin mistäkin joogassa käymisestä.
- Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Nimenomaan nuoret panevat säännöt mielellään roskikseen. Ja hyvä niin. Muutenhan ei saisi tehdä oikein mitään. Aina on joku kääpä narisemassa milloin mistäkin joogassa käymisestä.
Jooga on hindulaista alkuperää
- Anonyymi00020
Anonyymi00017 kirjoitti:
Jooga on hindulaista alkuperää
Mitä sitten? Judo kai myös? Vai mistä se tulee? Ja mitä väliä?
- Anonyymi00035
Säännöt ovat rauhanyhdistyksissä suunnilleen samanlaiset kuin Oulussa https://www.oulunrauhanyhdistys.fi/fi/yhdistys/yhdistyksen-saannot/. Mikä noissa tietojesi mukaan aiheuttaa eniten närää?
Nuoret ovat iankaiken kokeilleet rajojaan, yritetään paimensauvalla ohjata heitä oikealle tielle. Ei se lain ajokoira vain ole hyvä paimen Hyvän Paimenen lampaille. - Anonyymi00043
Anonyymi00017 kirjoitti:
Jooga on hindulaista alkuperää
Ja kristinusko juutalaista. Mitä väliä sillä, että jooga on Intiasta.
- Anonyymi00074
Anonyymi00043 kirjoitti:
Ja kristinusko juutalaista. Mitä väliä sillä, että jooga on Intiasta.
no lestadiolaiset kukuluvat pahoihin juutalaisiin jotka vainoaa hyviä juutalaisia ja sanovat olevansa kristittyjä
- Anonyymi00024
Juuso ja SaaleminPastori.ko, entiset vanhoillislestadiolaiset, yrittävät eri leireistä osoittaa ylijumalallista Raamatun tuntemusta.
- Anonyymi00025
Hoitokokouksissa ihmiset traumatisoituivat, vaikka ne ovat istuneet koko ikänsä seuroissa, eivät he osaa kertoa uskostaan mitään.
Tämän mykkyyden he ovat opettaneet lapsilleenkin.
Täällä on mukava lukea Juuson, Saaleminpastorin.ko ja muiden rohkeiden ihmisten keskusteluja uskosta. Kerrotko vielä mitä tarkoittaa Raamatun tuntemuksen ylijumalallistaminen?
Tsekkaappa vielä tämä video siitä mitä SRK:n oma julkaisu sanoo Raamatun lukemisesta:
https://youtu.be/bBfcPCeTvkU- Anonyymi00027
JuusoLehtola kirjoitti:
Kerrotko vielä mitä tarkoittaa Raamatun tuntemuksen ylijumalallistaminen?
Tsekkaappa vielä tämä video siitä mitä SRK:n oma julkaisu sanoo Raamatun lukemisesta:
https://youtu.be/bBfcPCeTvkUJuuso poloinen käyttää järkeä uskonasioissa, vaikka ne ei ole järjen asioita.
- Anonyymi00028
JuusoLehtola kirjoitti:
Kerrotko vielä mitä tarkoittaa Raamatun tuntemuksen ylijumalallistaminen?
Tsekkaappa vielä tämä video siitä mitä SRK:n oma julkaisu sanoo Raamatun lukemisesta:
https://youtu.be/bBfcPCeTvkUKukaan ei tarvitse SRK:n ohjeistusta Raamatun lukemisesta.
- Anonyymi00029
Anonyymi00027 kirjoitti:
Juuso poloinen käyttää järkeä uskonasioissa, vaikka ne ei ole järjen asioita.
usko on toiminnan asia
- Anonyymi00030
Anonyymi00029 kirjoitti:
usko on toiminnan asia
ja asioita joita ei näe niiden saaminen ilmoituksena ja toivoa ei niin niin lestasiolainen istuu suu auki ja uskoo puu pökkelönä kaiken mitä puhutaan mutta oma kohtaista uskoa ei ole
- Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:
ja asioita joita ei näe niiden saaminen ilmoituksena ja toivoa ei niin niin lestasiolainen istuu suu auki ja uskoo puu pökkelönä kaiken mitä puhutaan mutta oma kohtaista uskoa ei ole
lestadiolainen jumala istuu kuin toteemi paalu puku päällä ja on heti huutamassa että olet saastainen kun avaa korvat
- Anonyymi00032
JuusoLehtola kirjoitti:
Kerrotko vielä mitä tarkoittaa Raamatun tuntemuksen ylijumalallistaminen?
Tsekkaappa vielä tämä video siitä mitä SRK:n oma julkaisu sanoo Raamatun lukemisesta:
https://youtu.be/bBfcPCeTvkUEi minun tarvitse tietää, mitä SRK sanoo Raamatun lukemisesta. Mielestäsi tunnet Raamattua paremmin kuin Jumala.
Anonyymi00032 kirjoitti:
Ei minun tarvitse tietää, mitä SRK sanoo Raamatun lukemisesta. Mielestäsi tunnet Raamattua paremmin kuin Jumala.
Ai koska tunnen Raamattua paremmin kuin 99% vanhoillislestadiolaisista niin mielestäni tunnen paremmin kuin Jumala?
Ymmärrän, vllille seurakunta eli vanhoillislestadiolaiset on keskimäärin sama kuin Jumala. Siinä koko liike pieleen meneekin.
Itse en mielestäni tunne Raamattua edes superhyvin vaikka hyvin tunnenkin. Mutta ei paljoa tarvita että tuntee enemmän kuin keskiverto VL.- Anonyymi00033
JuusoLehtola kirjoitti:
Ai koska tunnen Raamattua paremmin kuin 99% vanhoillislestadiolaisista niin mielestäni tunnen paremmin kuin Jumala?
Ymmärrän, vllille seurakunta eli vanhoillislestadiolaiset on keskimäärin sama kuin Jumala. Siinä koko liike pieleen meneekin.
Itse en mielestäni tunne Raamattua edes superhyvin vaikka hyvin tunnenkin. Mutta ei paljoa tarvita että tuntee enemmän kuin keskiverto VL.Mutta minä en ole VL, tämä sinulle tiedoksi. Mikset kritisoi myös hellareita, vapareita,jehovia.... . Eihän vaan vanha suola kasvanutta janota?
- Anonyymi00037
Anonyymi00033 kirjoitti:
Mutta minä en ole VL, tämä sinulle tiedoksi. Mikset kritisoi myös hellareita, vapareita,jehovia.... . Eihän vaan vanha suola kasvanutta janota?
Usein tosiaan vanha suola janottaa! 😀

Ok, oletko ex-vl tai muuten vain Vllien kanssa paljon?
Ja kerrotko miksi olet sitä mieltä että tunnen Raamattua paremmin kuin Jumala?Anonyymi00037 kirjoitti:
Usein tosiaan vanha suola janottaa! 😀
Ja ainiin, ei kyllä janota yhtään 🤣
- Anonyymi00038
Anonyymi00025 kirjoitti:
Hoitokokouksissa ihmiset traumatisoituivat, vaikka ne ovat istuneet koko ikänsä seuroissa, eivät he osaa kertoa uskostaan mitään.
Tämän mykkyyden he ovat opettaneet lapsilleenkin.
Täällä on mukava lukea Juuson, Saaleminpastorin.ko ja muiden rohkeiden ihmisten keskusteluja uskosta.Meidät traumatisoitiin ei-vl-koulutovereiden toimesta uittamalla päät vessanpöntöissä kertoen, että näin tehdään lestoille.
Anonyymi00038 kirjoitti:
Meidät traumatisoitiin ei-vl-koulutovereiden toimesta uittamalla päät vessanpöntöissä kertoen, että näin tehdään lestoille.
Eikö tämä pitäisi ottaa vaan iloiten vastaan Kristuksen tähden saatuna vainona? Ei kerro elävästä uskosta minulle kun täällä vllät usein itkee miten heitä on kohdeltu huonosti (itseäni myös joskus sen takia että olin VL).
Anonyymi00033 kirjoitti:
Mutta minä en ole VL, tämä sinulle tiedoksi. Mikset kritisoi myös hellareita, vapareita,jehovia.... . Eihän vaan vanha suola kasvanutta janota?
Ainiin, ja miksi kritisoisin vapaita suuntia? En minä ole niistä kotoisin hengellisesti. En minä tiedä mitkä on niiden sisäisiä ongelmia ja sokeita pisteitä. Ei minulla ole paljon sanottavaa niistä muutakuin että ei se niilläkään ihan nappiin mene opillisesti.
Sen tiedän kuitenkin että vapaissa suunnissa on mun kokemuksen perusteella valtavasti enemmän eläviä kristittyjä ku vl-piireissä, jos vertaan niitä kristittyjä joita olen vapaista suunnista tavannut tai tunnen ja vlliä joita tunnen.
Jehoville voisin alkaa tekeen kontsaa ja Islamille (olettaen että saisin vaimon suostumuksen koska Islamin kanssa voi käydä hassusti, omasta puolestani voisin hyvinkin) myös jos olisi aikaa. Jos lupaat tulla meille lastenvahdiksi joka maanantaiksi, keskiviikoksi ja perjantaiksi ja myös siivoamaan lauantaiksi niin alan tekemään kontsaa noille ☝️🤭😁. Ei meinaa aika riittää enää kunnon kontsan tekemiseen YouTubeen, siksi esimerkiksi en ole juuri pitkiä videoita tehnyt pitkään aikaan. Olisi ideoita kyllä mutta ei ole enää aikaa.
Saattaa olla että lopetan tässä jossain kohtaa vl-kontentin tekemisen, aika näyttää. Tällä hetkellä ei juuri muuta kerkeä ku näillä keskustelupalstoilla heittää kommentin sinne tänne, videoiden tekeminen vaatisi hiukan aikaa jota ei ole.- Anonyymi00044
JuusoLehtola kirjoitti:
Eikö tämä pitäisi ottaa vaan iloiten vastaan Kristuksen tähden saatuna vainona? Ei kerro elävästä uskosta minulle kun täällä vllät usein itkee miten heitä on kohdeltu huonosti (itseäni myös joskus sen takia että olin VL).
Ei vanhoillislestadiolaisia ole koskaan pilkattu Jeesukseen uskonsa tähden vaan lahkoonsa kuulumisensa tähden. Jeesukseen Kristukseen uskovat kaikki kristityt muutkin eikä siinä ole tänä päivänä enää Suomessa mitään pilkattavaa.
- Anonyymi00048
JuusoLehtola kirjoitti:
Ainiin, ja miksi kritisoisin vapaita suuntia? En minä ole niistä kotoisin hengellisesti. En minä tiedä mitkä on niiden sisäisiä ongelmia ja sokeita pisteitä. Ei minulla ole paljon sanottavaa niistä muutakuin että ei se niilläkään ihan nappiin mene opillisesti.
Sen tiedän kuitenkin että vapaissa suunnissa on mun kokemuksen perusteella valtavasti enemmän eläviä kristittyjä ku vl-piireissä, jos vertaan niitä kristittyjä joita olen vapaista suunnista tavannut tai tunnen ja vlliä joita tunnen.
Jehoville voisin alkaa tekeen kontsaa ja Islamille (olettaen että saisin vaimon suostumuksen koska Islamin kanssa voi käydä hassusti, omasta puolestani voisin hyvinkin) myös jos olisi aikaa. Jos lupaat tulla meille lastenvahdiksi joka maanantaiksi, keskiviikoksi ja perjantaiksi ja myös siivoamaan lauantaiksi niin alan tekemään kontsaa noille ☝️🤭😁. Ei meinaa aika riittää enää kunnon kontsan tekemiseen YouTubeen, siksi esimerkiksi en ole juuri pitkiä videoita tehnyt pitkään aikaan. Olisi ideoita kyllä mutta ei ole enää aikaa.
Saattaa olla että lopetan tässä jossain kohtaa vl-kontentin tekemisen, aika näyttää. Tällä hetkellä ei juuri muuta kerkeä ku näillä keskustelupalstoilla heittää kommentin sinne tänne, videoiden tekeminen vaatisi hiukan aikaa jota ei ole.Paljon olet syytänyt subjektiivista tarinaa.
- Anonyymi00071
Anonyymi00044 kirjoitti:
Ei vanhoillislestadiolaisia ole koskaan pilkattu Jeesukseen uskonsa tähden vaan lahkoonsa kuulumisensa tähden. Jeesukseen Kristukseen uskovat kaikki kristityt muutkin eikä siinä ole tänä päivänä enää Suomessa mitään pilkattavaa.
Suomessa ei tosiaan yleiskristilllisyydestä saa pilkkaa. Jeesuksen mukaan Hänen omansa tulevat vihatuiksi kaikilta ihmisiltä Hänen nimensä tähden. Yleiskristillisyydeltä puuttuu tämä tuntomerkki.
Anonyymi00071 kirjoitti:
Suomessa ei tosiaan yleiskristilllisyydestä saa pilkkaa. Jeesuksen mukaan Hänen omansa tulevat vihatuiksi kaikilta ihmisiltä Hänen nimensä tähden. Yleiskristillisyydeltä puuttuu tämä tuntomerkki.
Ööö, no sinä et sitten paljoa kyllä tiedä. Voi hyvänen aika missä tynnyrissä ihminen voi elää omine uskomuksineen 🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi00102
JuusoLehtola kirjoitti:
Ööö, no sinä et sitten paljoa kyllä tiedä. Voi hyvänen aika missä tynnyrissä ihminen voi elää omine uskomuksineen 🤣🤣🤣🤣
Yleiskristillisyydestä saa huonosti pilkkaa/vihaa, mutta Päivi Räsänen kieltämättä on ollut kovan kivityksen kohteena vuosikaudet. Minkähän vuoksi teikäläisiin eli katolilaisiin kuuluva Timo Soini on välttänyt saman kohtalon, vaikka on tuonut konservatiiviskristilliset näkemyksensä (mm. abortin vastaisuus) ryhdikkäästi esiin? En itse tiedä, mikä Räsäsessä provosoi kivittäjiä ja Soinissa ei.
- Anonyymi00103
Anonyymi00102 kirjoitti:

On Soini ollut aika parjattu mm. homosuhde- ja aborttikannoistaan, ja yritettiin ajaa pois ulkoministerin paikalta, kun osallistui ulkoministerin virkamatkallaan abortoitujen puolesta järjestettyyn kynttilävigiliaan Kanadassa.
- Anonyymi00104
Anonyymi00102 kirjoitti:
Yleiskristillisyydestä saa huonosti pilkkaa/vihaa, mutta Päivi Räsänen kieltämättä on ollut kovan kivityksen kohteena vuosikaudet. Minkähän vuoksi teikäläisiin eli katolilaisiin kuuluva Timo Soini on välttänyt saman kohtalon, vaikka on tuonut konservatiiviskristilliset näkemyksensä (mm. abortin vastaisuus) ryhdikkäästi esiin? En itse tiedä, mikä Räsäsessä provosoi kivittäjiä ja Soinissa ei.
Räsänen on ihan omaa luokkaansa. Räsänen on ottanut tavallista enemmän, rohkeasti kantaa ajankohtaisiin jakaviin arvokysymyksiin, Prideen vuosittain somessa ja muualla. Hän on myös vastannut avoimesti, kun toimittajat ovat kysyneet häneltä niistä asioista milloin missäkin. Häneltä on saanut helposti kommenttia, ja hänet mukaan keskusteluihin.
Yhteen aikaan jopa vaalihaastattelujen lomassa tv:ssä toimittajat uteli hänen kantojaan naispappeuteen ja muista uskonnollisista kysymyksistä, liikaakin, kuten homojen ns. eheytyshoidoista, mikä ei ollut vielä silloin ajankohtainen keskustelu eduskunnassa.
On ollut kahdessa homoillassakin keskustelemassa vuonna -95 ja -2010 ja lukuisissa muissa tv- ja radio-ohjelmissa, ja muissa formaateissa vuosikymmeniä vastaväittelijöiden kanssa, kuten homoparien rekisteröity parisuhdelaki-, sisäinen adoptio-, sukupuolineutraali avioliitto-, eheytyshoidot-, abortti-, eutanasia-, ja muissa vastaavissa asioissa ja on kirjoittanut miehensä kanssa joistain teemoista kirjojakin. - Anonyymi00105
Anonyymi00102 kirjoitti:
Yleiskristillisyydestä saa huonosti pilkkaa/vihaa, mutta Päivi Räsänen kieltämättä on ollut kovan kivityksen kohteena vuosikaudet. Minkähän vuoksi teikäläisiin eli katolilaisiin kuuluva Timo Soini on välttänyt saman kohtalon, vaikka on tuonut konservatiiviskristilliset näkemyksensä (mm. abortin vastaisuus) ryhdikkäästi esiin? En itse tiedä, mikä Räsäsessä provosoi kivittäjiä ja Soinissa ei.
Kuuluuhan Räsänenkin vähemmistöön kristillisellä kentällä.
Silläkin on vaikutuksensa, että Räsänen kuuluu valtakirkkoon, jonka toimia on myös paljon arvostellut ajankohtaisuuksiin kantaa ottaen.
Hänen hengellinen koti on vielä liikkeessä, jossa vain miespappeja, joilla on suosituksena ettei ainakaan alttariyhteistyötä naispappien kanssa tehdä ja joista osa on hakenut vihkimyksensä ulkomailta naispapittomista luterilaisista kirkoista, kun eivät ole Suomessa saaneet enää vihkimystä ilman naisten vihkimistä samalla.
Nykyään vihkimys ei onnistu yhtä aikaa naistenkaan kanssa, jollei tunnusta naisia pappeina samoin kuin miehiä, eli ei tee eroa alttariyhteistyön osaltakaan onko siinä mukana miehiä vai naisia.
Liikkeessä jaetaan odotetusti samoja näkemyksiä kuin Räsänen. Liikkeestä on uutisoitu mm. ettei se hyväksy homosuhdetta keneltäkään työntekijältään. Ja siitä käytiin keskustelua: eikö se ole laitonta syrjintää. Sellaista syytä valitsematta jättämiseen työhönottovaiheessa ei tarvitse kuitenkaan kertoa.
Kansanlähetys on saanut valtioltakin kohdistuvasti tiettyyn asiaan tukirahoja, joista on uutisoitu ja niitä useaan kertaan kritisoitu eduskunnassa vihervasemmistosta käsin painottaen mm. liikkeen homosuhteisiin, naispappeihin suhtautumista, pappisvihkimyksiä ulkomailla.
Räsäsen mies on ollut liikkeen opiston rehtorina ja on ollut kirkolliskokousedustajana. Hänet on viimeisinä vuosinaan siellä keskeytettykin, kun hän oli maltillisempien ja uudistusmielisempien mielestä puhunut liian jyrkästi homoparien kirkollista vihkimistä koskevassa asiassa.
Räsänen toimii kirkkovaltuutettuna. Hän on ollut aktiivi kristillisellä kentällä, ollut eri kristillissä tapahtumissa ja postannut niistä. Kristillisellä tv7-kanavallakin ollut usein, etenkin aiemmin vieraana.
TV:ssä/Yle Areenassa näytetyn Homoillan 2010 jälkeen syntyi iso kohu asiasta, kirkosta erottiin paljon, joukollakin masinoiden eroja ja Räsäsestä tehtiin melkolailla yksin syntipukki sille. Sen jälkeen Räsänen kävi paljon haastatteluissa asiaa koskien, puhuen avoimesti vakaumuksestaan ja näkemyksistään, ja siitä saa taas lisää keskusteltavaa maallistunut kansanosa.
Ja muitakin kohujakin on riittänyt, kuten siitä kun Räsänen sanoi että kristityn tulee enemmän tulee totella Raamatun sanaa kuin maallista lakia, yhteydestä Luther-säätiöön kohistiin jo aiemmin: ”vaiettu yhteys ääriliikkeeseen.” ja hänen pamfletistaan ja muissa omissa kirjoissaan esittämiinsä näkemyksiin. Monet kohut liittyivät vääriin, hyvin outoihinkin tulkintoihin hänen sanomisistaan, kuten yhdessäkin älyttömässä tapauksessa ihmiset väittivät hänen tarkoittaneen, ettei olisi niin tärkeä pitää ihmisestä, jonka kanssa menee naimisiin, vaikka hän viittasi Raamattuun ja siihen ettei avioliiton perusta ole siinä että pitää toisesta, vaan miehenä ja naisena olemisessa jne.
Vääristelyjen kautta, olivat ne sitten miten tahattomasti tai tahallisesti muodostettuja, Räsäsestä muodostui monille outo kuva. Hänet koettiin ärsyttävänä, kun hänellä on niin jyrkiksi koetut näkemykset ja on niin paljon esillä näissä syvemmin arvoihin liittyvissä ja niitä jakavissa asioissa. Kaikki eivät ymmärrä hänen vakaumustaan tai haluakaan osoittaa ymmärrystä sille, vaan moittivat häntä eri tavoin ikävänluonteiseksi ihmiseksi.
Tästäkin kaikesta Räsänen saanut vihapisteitä, yleensäkin konservatiivikristillisistä näkemyksistään, joita on tuonut normipoliitikkoa selvästi enemmän esiin ja ottanut kantaa asioihin rohkeasti ja avoimesti. Sen hinta vihaposteineen kaikkineen ei ole estänyt häntä. - Anonyymi00106
Anonyymi00105 kirjoitti:

Tästäkin kaikesta Räsänen saanut vihapisteitä, yleensäkin konservatiivikristillisistä näkemyksistään, joita on tuonut normipoliitikkoa selvästi enemmän esiin ja ottanut kantaa asioihin rohkeasti ja avoimesti. Sen hinta vihaposteineen kaikkineen ei ole estänyt häntä.Juu, sen Räsänen on kuitenkin saanut aikaiseksi, että myös moni vl lisäkseni arvostaa häntä ja sympatiseeraa häntä hänen saamansa epäreilun kohtelun vuoksi. Toki myös maailmalla eri kristityt ovat noteeranneet hänet. Ymmärtäisin kohtelua paremmin, jos hän olisi epäkohtelias töksäyttelijä, mutta kun ei ole lainkaan, vaan viimeisen päälle asiallisesti ilmaisee aina asiansa.
Soinillakin oli tosiaan se kohu ulkoministerinä abortin vastaiseen tilaisuuteen osallistumisesta, mutta muutoin hän on päässyt aika helpolla ottaen huomioon, että näkemykset ovat arvokonservatiivisia. - Anonyymi00107
Anonyymi00102 kirjoitti:
Yleiskristillisyydestä saa huonosti pilkkaa/vihaa, mutta Päivi Räsänen kieltämättä on ollut kovan kivityksen kohteena vuosikaudet. Minkähän vuoksi teikäläisiin eli katolilaisiin kuuluva Timo Soini on välttänyt saman kohtalon, vaikka on tuonut konservatiiviskristilliset näkemyksensä (mm. abortin vastaisuus) ryhdikkäästi esiin? En itse tiedä, mikä Räsäsessä provosoi kivittäjiä ja Soinissa ei.
Lähetyshiippakunta, Sley ja viidesläiset eivät edusta ”yleiskristillisyyttä”
ja niihin on suhtauduttu kielteisesti myös kirkon taholta.
Lähetyshiippakunnan piispa sai myös sakkoja ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”, eli Räsäsen kirjoittaman ja Luther-säätiön kustantaman pamfletin uudelleen julkaisusta/jakamisesta verkossa ja Luther-säätiö sai päälle vielä yhteisösakkoja.
Etenkin naispappeihin ja homosuhteisiin suhtautumisen vuoksi kolehdeista on äänestetty ja tiputettu mm. Sley ja Kansanlähetys pois ja erilaista yhteistyötä
niiden kanssa kirkon taholta on lopetettu, usein kirkkoherran vaihtuessa.
Suomen kirkossa ei annettu Venäjällä vihityn Sleyn papin pitää - oliko se hartaustilaisuus - jonka jo teologian ylioppilas voi pitää. Kyseisestä papista tuli Seinäjoen Sleyn seurakunnasta vastaava pastori, mutta häneltä kiellettiin messujen pitäminen. He ovat jatkaneet messujen toimittamista kielloista huolimatta.
Sleyllä on ollut erityisen hyvät välit naispuolisen kirkkoherran kanssa Porissa ja saivat kirkon tiloissa pitää messujaan ja säännöllisesti myös ev.lut. kirkossa, jolloin ne toimitti ev.lut. kirkon ja Sleyn miespapit yhdessä. Mutta muiden painostuksesta piispan (Leppänen) johdolla joutuivat lähtemään kirkon tiloista ja järjestetyt erityismessut kirkossa lopetettiin.
Esikoiset vuokrasivat heille tilojaan. Mutta sieltäkin kiellettiin ehtoollisen jakaminen ja kehoitettiin tulemaan ev.lut. kirkkoon ehtoolliselle. Jatkoivat kielloista huolimatta ehtoollisten toimittamista siellä. Kaikki eivät pysty omantunnon syistä osallistumaan ehtoolliselle, jota toimittamassa on myös naispappeja ja ehtoollinen jäisi heiltä saamatta. Piispa Leppästä ja kumppaneita häiritsee näiden ehtoollisen vietto, ei niinkään se, jos osa jää ilman ja yrittävät valtaa käyttäen ajaa väärällä tavalla yhtenäisyyttä kirkkoon. Sleyn messut nähdään kilpailijoina ev.lut. kirkon messuille, ei niiden täydentäjinä.
Samaan aikaan kirkon toimesta järjestetään sateenkaarimessuja, kirkko osallistuu prideen ja vihitään homopareja ohi kirkon opin ja kirkolliskokouksen päätösvallan.
Näissä ei nähdä ongelmaa.
Naispappeudesta päätettäessä se hyväksyttiin tärkeän ponnen kanssa. Se on sivuutettu ja päätetty edustavan mennyttä aikaa, vaikka näitä apostolisen virkakannan omaavia yhä riittää kirkossa. Eivät kaikki ole maallistumiskehityksen myötä muuttaneet kantojaan, joiden katsovat perustuvan niin Raamattuun kuin myös alkuperäiseen luterilaiseen tunnustukseen. - Anonyymi00108
Anonyymi00107 kirjoitti:
Lähetyshiippakunta, Sley ja viidesläiset eivät edusta ”yleiskristillisyyttä”
ja niihin on suhtauduttu kielteisesti myös kirkon taholta.
Lähetyshiippakunnan piispa sai myös sakkoja ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”, eli Räsäsen kirjoittaman ja Luther-säätiön kustantaman pamfletin uudelleen julkaisusta/jakamisesta verkossa ja Luther-säätiö sai päälle vielä yhteisösakkoja.
Etenkin naispappeihin ja homosuhteisiin suhtautumisen vuoksi kolehdeista on äänestetty ja tiputettu mm. Sley ja Kansanlähetys pois ja erilaista yhteistyötä
niiden kanssa kirkon taholta on lopetettu, usein kirkkoherran vaihtuessa.
Suomen kirkossa ei annettu Venäjällä vihityn Sleyn papin pitää - oliko se hartaustilaisuus - jonka jo teologian ylioppilas voi pitää. Kyseisestä papista tuli Seinäjoen Sleyn seurakunnasta vastaava pastori, mutta häneltä kiellettiin messujen pitäminen. He ovat jatkaneet messujen toimittamista kielloista huolimatta.
Sleyllä on ollut erityisen hyvät välit naispuolisen kirkkoherran kanssa Porissa ja saivat kirkon tiloissa pitää messujaan ja säännöllisesti myös ev.lut. kirkossa, jolloin ne toimitti ev.lut. kirkon ja Sleyn miespapit yhdessä. Mutta muiden painostuksesta piispan (Leppänen) johdolla joutuivat lähtemään kirkon tiloista ja järjestetyt erityismessut kirkossa lopetettiin.
Esikoiset vuokrasivat heille tilojaan. Mutta sieltäkin kiellettiin ehtoollisen jakaminen ja kehoitettiin tulemaan ev.lut. kirkkoon ehtoolliselle. Jatkoivat kielloista huolimatta ehtoollisten toimittamista siellä. Kaikki eivät pysty omantunnon syistä osallistumaan ehtoolliselle, jota toimittamassa on myös naispappeja ja ehtoollinen jäisi heiltä saamatta. Piispa Leppästä ja kumppaneita häiritsee näiden ehtoollisen vietto, ei niinkään se, jos osa jää ilman ja yrittävät valtaa käyttäen ajaa väärällä tavalla yhtenäisyyttä kirkkoon. Sleyn messut nähdään kilpailijoina ev.lut. kirkon messuille, ei niiden täydentäjinä.
Samaan aikaan kirkon toimesta järjestetään sateenkaarimessuja, kirkko osallistuu prideen ja vihitään homopareja ohi kirkon opin ja kirkolliskokouksen päätösvallan.
Näissä ei nähdä ongelmaa.
Naispappeudesta päätettäessä se hyväksyttiin tärkeän ponnen kanssa. Se on sivuutettu ja päätetty edustavan mennyttä aikaa, vaikka näitä apostolisen virkakannan omaavia yhä riittää kirkossa. Eivät kaikki ole maallistumiskehityksen myötä muuttaneet kantojaan, joiden katsovat perustuvan niin Raamattuun kuin myös alkuperäiseen luterilaiseen tunnustukseen.Mediassa kirjoitetaan Sleystä ja Kansanlähetyksestä yleensä korostetusti naispappeuden ja homosuhteiden vastustajina. Viime syksynä HS:ssä kirjoitettiin ”Kirkko kiihdyttää änkyränkarkoitusta, jossa heidät kuvattiin mm. naisten ja seksuaalivähemmistöjen tallojiksi. Venäjällä sijaitsevan Inkerin kirkon vihkimiin Sleyn, Kansanlähetyksen pappeihin suhtauduttiin niiden noustessa uutisiin halveksuvasti. He eivät saaneet juuri ymmärrystä kansalaisilta tai toimittajilta. Heitä nimitettiin keskusteluissa asiattomasti mm. Putinin mukaan ja esitettiin ikäänkuin olisivat maanpettureita, jotka toimivat nykyisenlaisen Venäjän vallan alla Putinin määräysten mukaan ja antavat samalla tukensa Putinin toimille.
Naispappeuden suhteen on vedottu niin kirkon ja keskusteluun osallistuvien kansalaisten taholta mikseivät toimi kuten vanhoillislestadiolaiset tässä asiassa.
Vanhoillislestadiolaisten ratkaisu esitetään hyvänä vaihtoehtona, vaikka kokonaisuuteen liittyy ne muutkin asiat, eikä näkemykset niissä kohtaa niin että siihen voitaisiin lähteä samalla kaavalla.
Näiden liikkeiden asema kirkon lähetysjärjestöinä haluttaisiin viedä.
On ihmisiä, joita häiritsee näiden saamat pienetkin kolehtivarat kirkolta lähetystyötä varten. Näissä piireissä on korkeat kirkkoonkuulumisprosentit. He maksavat kirkollisveronsa, ovat kirkon aktiiveja. Miksei heidän toimintaansa voisi tukea. On sateenkaarimessuja..kaikenlaista.. Miksei siis voida osoittaa ymmärrystä ja tukea myös konservatiivista vähemmistöä kohtaan. Mitä heidän messunsa on keneltäkään pois - tyyliin kuten liberaaliporukalla on ollut tapana toistella. Miksi suhtautua heihin niin yksipuolisella tavalla? Mahdollisuudesta käyttää valtaa ja sitä kautta vaikuttaa enemmän itse mieleiseensä kirkon suuntaan? Tilan antaminen olisi oikeasti helppoa, sitä ei vain haluta tehdä. - Anonyymi00109
Anonyymi00102 kirjoitti:
Yleiskristillisyydestä saa huonosti pilkkaa/vihaa, mutta Päivi Räsänen kieltämättä on ollut kovan kivityksen kohteena vuosikaudet. Minkähän vuoksi teikäläisiin eli katolilaisiin kuuluva Timo Soini on välttänyt saman kohtalon, vaikka on tuonut konservatiiviskristilliset näkemyksensä (mm. abortin vastaisuus) ryhdikkäästi esiin? En itse tiedä, mikä Räsäsessä provosoi kivittäjiä ja Soinissa ei.
Konservatiivit vaikuttajat muissakin herätysliikkeissä ja kirkossa, muista kristillisistä piireistä saavat osakseen negatiivista, mutta vl on selvästi isoin ja tunnetuin liike kansalaisille ja se korostuu keskusteluissa siksikin, ja painottuu ne tietyt erityiset asiat, jotka he tietävät vl:stä ja jotka eivät liity muihin liikkeisiin. Muiden liikkeiden kohdalla negaatioissa painottuu enemmän muut asiat niin ajankohtaisissa asioissa kenen vain kommentoimana tai muulloinkin niiden kommentoinneissa, joille ne liikkeet ovat tutumpia ja yleensäkin aihealue kiinnostaa jostain syystä, vaikka sen kirkkopolitiikan tai omien kokemusten kautta. Kansanlähetys on tullut monille tutummaksi erityisesti kansanedustaja Räsäsen kautta.
Koska vl on iso liike monilla, varsinkin tietyillä alueilla asuvilla on jotain kokemusta vanhoillislestadiolaisista myös omassa elämästä koulusta, työpaikalta, suvusta tai muuten lähipiiristä.
Haukuista puhuttaessa eri kansanedustajat saavat niitä määrällisesti riippuen useista asioista, mutta vallankäyttö ja kannanotot tietyissä poliittisissa kysymyksissä lisäävät palautetta. Toiset ovat tunnetumpia ja seuratumpia. Räsäsenkin sanomisia jotkut erimieliset seuraavat säännöllisesti ja osa on valmiina keksimään jotain ilkeää kommentoitavaa.
Vanhoillislestadiolaiset kansanedustajat ovat muiden tunnettujen konservatiivikristittyjen tapaan aina ottaneet kantaa eduskunnassa arvoladatumpiin asioihin.
Heitä enemmän sosiaalisessa mediassa seuraavat tietävät paremmin kuinka näkyvästi, vahvasti, usein ovat ottaneet siellä kantaa niihin (eheytyskieltolaki, translaki ym.) arvokysymyksiin, mutta vähemmän seuraavana on käsitys on että yleensä varsin maltillisesti ja keskittyvät mielummin muihin kysymyksiin.
Aittakumpu on ollut tästä poikkeus ja ahkera kannanottaja myös näissä asioissa sosiaalisessa mediassa. Siitä on hintana se kaikki ikävä kova palaute mitä hän saa osakseen siitä, niiden varovaisempien kannanottajien sijaan.
Tv-ohjelmissa jo pitkään ajankohtaisista tunteita voimakkaasti jakavista Israel-Palestiina asioista on ollut keskustelemassa useita kristillisdemokraattisia poliitikkoja, varsinkin yksi on yleensäkin noissa kuvioissa mukana, myös mm. eutanasiaa, eheytyshoitoja koskevissa keskusteluissa 2 KD:n edustajaa on ollut mukana. Vl-edustajia ei niissä näy, vaikka etenkin Aittakumpu olisi hyvä vaihtoehto, kun ottaa näihin asioihin muutenkin niin rohkeasti kantaa. KD on hallituspuolue ja saa jo siksi paljon haukkuja, varsinkin yhtenä konservatiivipuolueena, kun kritiikistä/haukuista osa tulee nykyisenlaisista oppositiopuolueista. Negatiivisiin viesteihin KD:n edustajille liitetään usein kristinusko jotenkin. Heitä haukutaan/nimitellään mm. (näillä tutuilla) ahdasmielisiksi, vihaajiksi, tekopyhiksi/-kristityiksi kansanmurhan puolustajiksi, lahkolaisiksi, hihhuleiksi, äärikristityiksi, uskonhörhöiksi jne.
- Anonyymi00034
Vl työnjohdon ja tekijöitten täytyy hyväksyä vilppi, jos yrityksen omistajat pitää sitä rahanarvoisena ideana.
- Anonyymi00036
Rakas Juuso, elä sinä jaksa osallistua tähän Jumalan valtakunnan hajoittamistyöhön. Se, että ajauduit itse ulos elävästä uskosta, ei anna mielestäni mandaattia alkaa hajoittaa meidän Jumalan lasten joukkoa, joka muutenkin on kokenut viime aikoina suuria ja ikäviä asioita. Esimerkkinä esim erinäiset lokakampanjat, joissa yleistetään marginaalisia asioita ikään kuin valtavirraksi. Tarraryhmä, pf-tapaukset, remonttiryhmät yms ovat huomaamattoman pieniä, mutta saaneet mediassa kohtuuttomasti palstatilaa. Sitten nää haluat olla yhtenä sutena hajoittamassa tätä meidän piskuista joukkoa. Rukoukseni on, että kultaista kynttilänjalkaa ei vietäisi täältä Suomesta. Yhtälailla rukouksenamme on, että eriseuroilta eri puolilla maapalloa vältyttäisiin. Uskallettaisiin sanoa synti synniksi ja kertoa rehellisesti sen, jos joku siioni on lipumassa vääränlaiseen oppiin. Me haluamme rakentaa. Ethän rakas Juuso sinä ole hajoittamassa enää yhtää enempää jo valmiimsi kriisissä olevaa joukkoamme?!
- Anonyymi00039
Jos Juuso on valinnut oikein, niin luulisi menevän eteenpäin eikä kurkkia entiseen. Tossahan käy kuin Lootin vaimolle.
- Anonyymi00040
Anonyymi00039 kirjoitti:
Jos Juuso on valinnut oikein, niin luulisi menevän eteenpäin eikä kurkkia entiseen. Tossahan käy kuin Lootin vaimolle.
Juuri näin. Juuso muuttuu suolapatsaaksi.
Juuso on ajautunut uskossaan niin sivuraiteille, niin en todellakaan lähtisi Juusona arvioimaan elävän seurakunnan olemusta. Juuso on toisin sanoen isonnut liikaa uskossaan ja häneen on tullut arvosteleva henki. Anonyymi00040 kirjoitti:
Juuri näin. Juuso muuttuu suolapatsaaksi.
Juuso on ajautunut uskossaan niin sivuraiteille, niin en todellakaan lähtisi Juusona arvioimaan elävän seurakunnan olemusta. Juuso on toisin sanoen isonnut liikaa uskossaan ja häneen on tullut arvosteleva henki.Paavalillahan oli sama ongelma juutalaisten suhteen, että hän halusi ensisijaisesti juutalaiset pelastaa, jotka olivat ennen hänen kanssaan samassa uskossa, mutta pois poikenneita.
Liekkö jossain Roomassa suolapatsas joka esittää Paavalia 🤭- Anonyymi00051
JuusoLehtola kirjoitti:
Paavalillahan oli sama ongelma juutalaisten suhteen, että hän halusi ensisijaisesti juutalaiset pelastaa, jotka olivat ennen hänen kanssaan samassa uskossa, mutta pois poikenneita.
Liekkö jossain Roomassa suolapatsas joka esittää Paavalia 🤭Mutta ei usko ole niin monimutkainen asia, niinkuin sinä haluat sen selittää.
Anonyymi00051 kirjoitti:
Mutta ei usko ole niin monimutkainen asia, niinkuin sinä haluat sen selittää.
No ei se kyllä niin yksinkertainenkaan asia ole mitä vl-liikkeessä selitetään. Ei tarvitse kuin haluta. No missä Raamatussa sanotaan että ei tarvitse kuin haluta?!?
Vl-logiikka ja monesti muidenkin protestanttinen logiikka on tämä: Ei Jumala voi vaatia (MINULLA ON OIKEUS!!) minulta järvisimpukan älykkyysosamäärää enempää, minulla on oikeus uskoa synnit anteeksi ja unohtaa pyhitys, oikea katumus ja parannus ja kaikki, kunhan yksinkertaisesti kuulun tähän joukkoon!
Ei siellä Raamatussa kyllä tuommoista vähimmän vaivan periaatetta kauan näy missään. Eikä kenelläkään ole oikeus ajatella että on kohtuutonta vaatia mitään.- Anonyymi00053
JuusoLehtola kirjoitti:
No ei se kyllä niin yksinkertainenkaan asia ole mitä vl-liikkeessä selitetään. Ei tarvitse kuin haluta. No missä Raamatussa sanotaan että ei tarvitse kuin haluta?!?
Vl-logiikka ja monesti muidenkin protestanttinen logiikka on tämä: Ei Jumala voi vaatia (MINULLA ON OIKEUS!!) minulta järvisimpukan älykkyysosamäärää enempää, minulla on oikeus uskoa synnit anteeksi ja unohtaa pyhitys, oikea katumus ja parannus ja kaikki, kunhan yksinkertaisesti kuulun tähän joukkoon!
Ei siellä Raamatussa kyllä tuommoista vähimmän vaivan periaatetta kauan näy missään. Eikä kenelläkään ole oikeus ajatella että on kohtuutonta vaatia mitään.No mitä Raamattu vaatii muuta kuin uskoa Jeesuksen uhrikuolemaan? Uhri annettiin siis minun syntieni maksamiseen.
Anonyymi00053 kirjoitti:
No mitä Raamattu vaatii muuta kuin uskoa Jeesuksen uhrikuolemaan? Uhri annettiin siis minun syntieni maksamiseen.
Vl-opin näkökulmasta vaaditaan esimerkiksi myös se että tulee ensin löytää oikea seurakunta. Eikä auta pelkkä usko uhrikuolemaan, vaan täytyy tältä seurakunnalta saada se julistus. Ja sen jälkeen täytyy pysyä tämän seurakunnan porukoissa, välttää syntiä jne.
Eli tosiasiassa se ei ole niin yksinkertaista vl-liikkeessäkään, se on vain hölynpölyretoriikkaa jolla saadaan laskettua rima riittävän alas että nekin joita ei ollenkaan kiinnosta, saataisiin jäämään. Mutta siinä samalla eksytetään ne luulemaan että ne pelastuu kun ne vain haluaa uskoa vaikka mitään hedelmiä ei ole eikä tule.
Eli ei riitä pelkkä usko viemään taivaaseen edes vl-opin näkökulmasta. Tässä nyt ihan perusasiat. Eli usko on vasta ensimmäinen askel. Siitä seuraa esimerkiksi pyhitys jne.
Nämä on aivan perusasioita kristinuskossa. Jos jankkaat pelkkää uskoa mutta hedelmiä ei ole, niin uskoa ei ole vaikka kuinka uskottelisit. Ja tämä se tilanne on vl-liikkeessä suurimmalla osalla. Suurimmalla osalla on suuri uskottelu, mutta hedelmät osoittaa että aito usko puuttuu.- Anonyymi00054
JuusoLehtola kirjoitti:
Vl-opin näkökulmasta vaaditaan esimerkiksi myös se että tulee ensin löytää oikea seurakunta. Eikä auta pelkkä usko uhrikuolemaan, vaan täytyy tältä seurakunnalta saada se julistus. Ja sen jälkeen täytyy pysyä tämän seurakunnan porukoissa, välttää syntiä jne.
Eli tosiasiassa se ei ole niin yksinkertaista vl-liikkeessäkään, se on vain hölynpölyretoriikkaa jolla saadaan laskettua rima riittävän alas että nekin joita ei ollenkaan kiinnosta, saataisiin jäämään. Mutta siinä samalla eksytetään ne luulemaan että ne pelastuu kun ne vain haluaa uskoa vaikka mitään hedelmiä ei ole eikä tule.
Eli ei riitä pelkkä usko viemään taivaaseen edes vl-opin näkökulmasta. Tässä nyt ihan perusasiat. Eli usko on vasta ensimmäinen askel. Siitä seuraa esimerkiksi pyhitys jne.
Nämä on aivan perusasioita kristinuskossa. Jos jankkaat pelkkää uskoa mutta hedelmiä ei ole, niin uskoa ei ole vaikka kuinka uskottelisit. Ja tämä se tilanne on vl-liikkeessä suurimmalla osalla. Suurimmalla osalla on suuri uskottelu, mutta hedelmät osoittaa että aito usko puuttuu.Mitkä hedelmät? Tarkoitatko pyhän hengen hedelmiä? Nehän ovat tietyt ja kirjatut.
- Anonyymi00057
JuusoLehtola kirjoitti:
No ei se kyllä niin yksinkertainenkaan asia ole mitä vl-liikkeessä selitetään. Ei tarvitse kuin haluta. No missä Raamatussa sanotaan että ei tarvitse kuin haluta?!?
Vl-logiikka ja monesti muidenkin protestanttinen logiikka on tämä: Ei Jumala voi vaatia (MINULLA ON OIKEUS!!) minulta järvisimpukan älykkyysosamäärää enempää, minulla on oikeus uskoa synnit anteeksi ja unohtaa pyhitys, oikea katumus ja parannus ja kaikki, kunhan yksinkertaisesti kuulun tähän joukkoon!
Ei siellä Raamatussa kyllä tuommoista vähimmän vaivan periaatetta kauan näy missään. Eikä kenelläkään ole oikeus ajatella että on kohtuutonta vaatia mitään.Joh. 6:
28 Niin he sanoivat hänelle: mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumalan töitä tehdä?
29 Jesus vastasi ja sanoi heille: se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti.
Room. 4:4
Mutta sille, joka työtä tekee, ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta.
Room. 4:5
Mutta joka ei työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi tekee, hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi. Anonyymi00054 kirjoitti:
Mitkä hedelmät? Tarkoitatko pyhän hengen hedelmiä? Nehän ovat tietyt ja kirjatut.
Banaani ja ananas! Tsekkaa mun videoita ja vanhoja keskusteluja, ei jaksa jankata enempää täällä.
Mutta olennaisimpana aivan selvä välinpitämättömyys ja innottomuus Kristusta kohtaan joka näkyy nimenomaan siinä että halutaan vain uskoa mutta ei varmasti mitään muuta. Super itsekästä uskoa. Sellaista ei Raamattu tunne.Anonyymi00057 kirjoitti:
Joh. 6:
28 Niin he sanoivat hänelle: mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumalan töitä tehdä?
29 Jesus vastasi ja sanoi heille: se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti.
Room. 4:4
Mutta sille, joka työtä tekee, ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta.
Room. 4:5
Mutta joka ei työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi tekee, hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi.Minäkin osaan lainata Raamattua:
Toteutuuko tämä sana Vllien uskossa keskimäärin?
1. Pietarin kirje 1:8
[8] Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
Entä se Raamatun kokonaisuuden ottaminen huomioon:
Jaakobin kirje 2:17-23
[17] Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. [18] Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon. [19] Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. [20] Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? [21] Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? [22] Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; [23] ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.
Ei ole usko niin yksinkertaista että hedelmätön puukin katsotaan vanhurskaaksi.
Matteus 24:13
[13] Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
Eikä riitä että uskoo vain synnit anteeksi, täytyy pysyä uskossa ja teoissa loppuun asti. Usko kyllä vanhurskauttaa, mutta ei se usko mitään auta eikä se ole vanhurskauttanut jos ei tekoja näy.
Ja jos usko ei vanhurskauta niin silloin ei ole perusedellytykset täyttyneet, eli aito sydämen katumus jne. eli yksin usko ei auta mitään jos ei ole oikea sydämen asenne.
Usko on yksinkertaista, mutta ihminen ei ole sitä, siksi meille usko ei ole aina niin yksinkertaista. Ei auta uskotella itseään vanhurskaaksi ellei se usko tuota vuosienkaan jälkeen hedelmää. Ei auta uskotella itseään vanhurskaaksi jos ei meinaallaan katua.
Nämähän on aika yksinkertaisia asioita oikeasti.- Anonyymi00070
JuusoLehtola kirjoitti:
Minäkin osaan lainata Raamattua:

Nämähän on aika yksinkertaisia asioita oikeasti.Huomaatteko että Juuso väittelee Raamattua vastaan. Hän pitää siis itseään Raamattua viisaampana. Poloinen Juuso yrittää omilla töillään hankkia itselleen ansioita Jumalan edessä. Juuso ei voi kestää Raamatun sanaa, joka sanoo selvästi, että se joka ei tee työtä, vaan uskoo elävällä uskolla Jumalan valtakunnassa, hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi.
Anonyymi00070 kirjoitti:
Huomaatteko että Juuso väittelee Raamattua vastaan. Hän pitää siis itseään Raamattua viisaampana. Poloinen Juuso yrittää omilla töillään hankkia itselleen ansioita Jumalan edessä. Juuso ei voi kestää Raamatun sanaa, joka sanoo selvästi, että se joka ei tee työtä, vaan uskoo elävällä uskolla Jumalan valtakunnassa, hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi.
Sinä se olet selvä trolli, eli tätä ei kannata jatkaa.
- Anonyymi00072
JuusoLehtola kirjoitti:
Sinä se olet selvä trolli, eli tätä ei kannata jatkaa.
Mikä on trollin määritelmä mielestäsi?
- Anonyymi00110
Anonyymi00070 kirjoitti:
Huomaatteko että Juuso väittelee Raamattua vastaan. Hän pitää siis itseään Raamattua viisaampana. Poloinen Juuso yrittää omilla töillään hankkia itselleen ansioita Jumalan edessä. Juuso ei voi kestää Raamatun sanaa, joka sanoo selvästi, että se joka ei tee työtä, vaan uskoo elävällä uskolla Jumalan valtakunnassa, hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi.
Niillä ei haeta ansiota Jumalan edessä, vaan ne seuraavat sydämen uskosta.
- Anonyymi00111
Anonyymi00070 kirjoitti:
Huomaatteko että Juuso väittelee Raamattua vastaan. Hän pitää siis itseään Raamattua viisaampana. Poloinen Juuso yrittää omilla töillään hankkia itselleen ansioita Jumalan edessä. Juuso ei voi kestää Raamatun sanaa, joka sanoo selvästi, että se joka ei tee työtä, vaan uskoo elävällä uskolla Jumalan valtakunnassa, hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi.
Sinä luet niitä paavalin kirjeitä, mutta Jeesus sanoi, menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia.
Juuso on oikealla asialla. - Anonyymi00112
Anonyymi00057 kirjoitti:
Joh. 6:
28 Niin he sanoivat hänelle: mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumalan töitä tehdä?
29 Jesus vastasi ja sanoi heille: se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti.
Room. 4:4
Mutta sille, joka työtä tekee, ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta.
Room. 4:5
Mutta joka ei työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi tekee, hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi.Pelastus ja pyhitys (uskovan muuttuminen) liittyvät toisiinsa. Raamattu pitää nämä erillään, mutta niitä ei koskaan eroteta toisistaan.
Jakeet, jotka mainitsit (Joh. 6:29 ja Room. 4:4–5), puhuvat nimenomaan siitä, miten ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä. Ne eivät opeta, ettei pyhitystä olisi olemassa tai ettei sillä olisi merkitystä.
* Pelastus on yksin armosta uskon kautta
Paavali opettaa selvästi:
"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." (Ef. 2:8–9)
Tässä ei jää epäselväksi, ettei kukaan ansaitse pelastusta teoillaan.
Mutta heti seuraava jae jatkaa:
"Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä tekoja varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef. 2:10)
Huomaa järjestys:
* ei pelastus tekojen vuoksi, vaan pelastus johtaa tekoihin.
---
Pyhitys on Jumalan tahto jokaiselle uskovalle
Raamattu sanoo suoraan:
"Sillä tämä on Jumalan tahto: teidän pyhityksenne." (1. Tess. 4:3)
Ja:
"Pyrkikää... pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa." (Hepr. 12:14)
Tätä kohtaa joskus ymmärretään väärin ikään kuin pyhitys ansaitsisi pelastuksen. Asiayhteydessä kirjoittaja kuitenkin puhuu uskovien elämästä: todellinen usko näkyy siinä, että Jumala kasvattaa ihmistä.
---
Pyhitys ei ole ensisijaisesti ihmisen oma projekti
"Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa." (Gal. 2:20)
Paavali ei sano:
"Minä omin voimin pyhitän itseni." Vaan: ”Kristus elää minussa”.
Samoin:
"Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi." (Fil. 2:13)
Tämä on tärkeä kohta.
Jumala:
* herättää tahdon, antaa voiman, vaikuttaa kuuliaisuuteen.
Siksi pyhitys ei ole lainomainen suoritus vaan Pyhän Hengen työ.
---
Silti uskovaa kehotetaan taistelemaan syntiä vastaan
Koska vanha ihminen on edelleen olemassa, Raamattu kehottaa aktiivisuuteen.
Esimerkiksi:
"Vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä." (Gal. 5:16)
Ja:
"Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne." (Kol. 3:5)
Tämä ei tarkoita, että ihminen pelastaisi itsensä, vaan että uskova tekee yhteistyötä sen työn kanssa, jota Jumala hänessä tekee.
---
Jaakob täydentää Paavalia, ei kumoa häntä
Monet asettavat vastakkain Roomalaiskirjeen ja Jaakobin kirjeen.
Jaakob kirjoittaa:
"Usko ilman tekoja on kuollut." (Jaak. 2:17)
Hän ei sano: "Teot pelastavat."
Hän sanoo: usko, joka ei muuta elämää, ei ole elävää uskoa.
Vertaus voisi olla:
Elävä puu kantaa hedelmää.
Hedelmä ei tee puuta eläväksi.
---
Jeesus opetti saman
Jeesus sanoi:
"Minä olen viinipuu, te olette oksat... joka pysyy minussa... se kantaa paljon hedelmää." (Joh. 15:5)
Järjestys:
Ei: > kanna hedelmää > pysyt viinipuussa.
Vaan: > pysy viinipuussa > hedelmä kasvaa.
Ja vähän myöhemmin:
"Jokaisen oksan, joka minussa kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän." (Joh. 15:2)
Siinä on kuva pyhityksestä.
---
Voiko siis ajatella: "Riittää, että uskon syntini anteeksi, eikä elämällä ole väliä"?
Paavali vastaa tähän jo Roomalaiskirjeessä:
"Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se!" (Room. 6:1–2)
Ja:
"Kuinka me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, vielä eläisimme siinä?"
Todellinen usko ei tee synnistä yhdentekevää.
---
Entä ajatus, että pelastukseen vaaditaan kuuluminen tiettyyn ihmisryhmään?
Uusi testamentti opettaa, että pelastuksen peruste on Kristus, ei tiettyyn ihmistekoiseen yhdistykseen kuuluminen.
Paavali kirjoittaa:
"Sillä kaikki te olette Jumalan lapsia uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa." (Gal. 3:26)
Ja:
"Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa." (Ap. t. 4:12)
Pelastuksen kohde on Kristus. Kristityt kuuluvat seurakuntaan, mutta Uusi testamentti ei opeta, että pelastus riippuisi jäsenyydestä tietyssä kirkkokunnassa tai herätysliikkeessä. - Anonyymi00113
Anonyymi00112 kirjoitti:
Pelastus ja pyhitys (uskovan muuttuminen) liittyvät toisiinsa. Raamattu pitää nämä erillään, mutta niitä ei koskaan eroteta toisistaan.
Jakeet, jotka mainitsit (Joh. 6:29 ja Room. 4:4–5), puhuvat nimenomaan siitä, miten ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä. Ne eivät opeta, ettei pyhitystä olisi olemassa tai ettei sillä olisi merkitystä.
* Pelastus on yksin armosta uskon kautta
Paavali opettaa selvästi:
"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." (Ef. 2:8–9)
Tässä ei jää epäselväksi, ettei kukaan ansaitse pelastusta teoillaan.
Mutta heti seuraava jae jatkaa:
"Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä tekoja varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef. 2:10)
Huomaa järjestys:
* ei pelastus tekojen vuoksi, vaan pelastus johtaa tekoihin.
---
Pyhitys on Jumalan tahto jokaiselle uskovalle
Raamattu sanoo suoraan:
"Sillä tämä on Jumalan tahto: teidän pyhityksenne." (1. Tess. 4:3)
Ja:
"Pyrkikää... pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa." (Hepr. 12:14)
Tätä kohtaa joskus ymmärretään väärin ikään kuin pyhitys ansaitsisi pelastuksen. Asiayhteydessä kirjoittaja kuitenkin puhuu uskovien elämästä: todellinen usko näkyy siinä, että Jumala kasvattaa ihmistä.
---
Pyhitys ei ole ensisijaisesti ihmisen oma projekti
"Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa." (Gal. 2:20)
Paavali ei sano:
"Minä omin voimin pyhitän itseni." Vaan: ”Kristus elää minussa”.
Samoin:
"Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi." (Fil. 2:13)
Tämä on tärkeä kohta.
Jumala:
* herättää tahdon, antaa voiman, vaikuttaa kuuliaisuuteen.
Siksi pyhitys ei ole lainomainen suoritus vaan Pyhän Hengen työ.
---
Silti uskovaa kehotetaan taistelemaan syntiä vastaan
Koska vanha ihminen on edelleen olemassa, Raamattu kehottaa aktiivisuuteen.
Esimerkiksi:
"Vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä." (Gal. 5:16)
Ja:
"Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne." (Kol. 3:5)
Tämä ei tarkoita, että ihminen pelastaisi itsensä, vaan että uskova tekee yhteistyötä sen työn kanssa, jota Jumala hänessä tekee.
---
Jaakob täydentää Paavalia, ei kumoa häntä
Monet asettavat vastakkain Roomalaiskirjeen ja Jaakobin kirjeen.
Jaakob kirjoittaa:
"Usko ilman tekoja on kuollut." (Jaak. 2:17)
Hän ei sano: "Teot pelastavat."
Hän sanoo: usko, joka ei muuta elämää, ei ole elävää uskoa.
Vertaus voisi olla:
Elävä puu kantaa hedelmää.
Hedelmä ei tee puuta eläväksi.
---
Jeesus opetti saman
Jeesus sanoi:
"Minä olen viinipuu, te olette oksat... joka pysyy minussa... se kantaa paljon hedelmää." (Joh. 15:5)
Järjestys:
Ei: > kanna hedelmää > pysyt viinipuussa.
Vaan: > pysy viinipuussa > hedelmä kasvaa.
Ja vähän myöhemmin:
"Jokaisen oksan, joka minussa kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän." (Joh. 15:2)
Siinä on kuva pyhityksestä.
---
Voiko siis ajatella: "Riittää, että uskon syntini anteeksi, eikä elämällä ole väliä"?
Paavali vastaa tähän jo Roomalaiskirjeessä:
"Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se!" (Room. 6:1–2)
Ja:
"Kuinka me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, vielä eläisimme siinä?"
Todellinen usko ei tee synnistä yhdentekevää.
---
Entä ajatus, että pelastukseen vaaditaan kuuluminen tiettyyn ihmisryhmään?
Uusi testamentti opettaa, että pelastuksen peruste on Kristus, ei tiettyyn ihmistekoiseen yhdistykseen kuuluminen.
Paavali kirjoittaa:
"Sillä kaikki te olette Jumalan lapsia uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa." (Gal. 3:26)
Ja:
"Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa." (Ap. t. 4:12)
Pelastuksen kohde on Kristus. Kristityt kuuluvat seurakuntaan, mutta Uusi testamentti ei opeta, että pelastus riippuisi jäsenyydestä tietyssä kirkkokunnassa tai herätysliikkeessä.Lyhyemmin..:
Vanhurskauttaminen: Ihminen pelastuu yksin armosta, yksin uskon kautta, Kristuksen tähden (Room. 3–5; Ef. 2:8–9).
Pyhitys: sama usko alkaa muuttaa ihmistä Pyhän Hengen vaikutuksesta (Gal. 2:20; Fil. 2:13).
Hyvät teot: eivät ole pelastuksen syy, vaan sen hedelmä (Ef. 2:10; Jaak. 2:17).
Uusi elämä: uskovan sydän muuttuu, ja hän alkaa yhä enemmän tahtoa sitä, mitä Jumala tahtoo. Tämä ei tapahdu täydellisesti eikä ilman kamppailua, mutta suunta muuttuu, koska Kristus elää hänessä.
Sydämen asenne muuttuu ilman yksin ponnisteluja Jumalan ollessa sydämessä ohjaamassa valintoja. Tämä vastaa hyvin monia Uuden testamentin kohtia, kuten:
"Minä annan teille uuden sydämen ja uuden Hengen Minä annan teidän sisimpäänne... Minä annan Henkeni teihin ja vaikutan sen, että te vaellatte Minun käskyjeni mukaan." (Hes. 36:26–27)
Tässä Jumala ei ainoastaan julista syntistä vanhurskaaksi, vaan myös lupaa uudistaa hänen sydämensä. Juuri tämä sydämen uudistuminen on pyhityksen perusta: Kristuksen elämä alkaa näkyä ihmisessä, ei siksi että hän ansaitsisi pelastuksen, vaan siksi että hän on saanut sen armosta. 💛
- Anonyymi00058
Ainoastan harhaoppinen voi tulkita Jumalaa noin väärin. Mikä luulet olevasi Jumalan paikalle itsesi korottamaan? Ihan kirjallisen papyryksenko siihen henkilököhtaisesti sait? Minkä vallan otit kun sen itsekkäästi itsellesi riistit? Lestadiolaiset ei ole mitenkään muita parempia, eikä raamatussa missään kohdassa niin sanota. Jos olisivat, se kyllä siellä nimettäisiin. Älkää kuvitelkokokkaan että muita piiskaamalla, alistamalla ,lyttäämällä ja raamattua omiin tarpeisiinne väärinkäyttämällä taivaspaikan itsekkäästi ansaitsisitte?
- Anonyymi00059
Te pelkäätte. Pelkäätte iteänne mutta ennenkaikkea Jumalaa. Siksi te teette väenväkisin itsestänne ainoita oikeita koska muuten uskonne on mennyt hukkaan. Pelko ajaa tuomitsemaan ja tuomaroimaan. Rakkaus ei pelkoa tunne.
- Anonyymi00060
Anonyymi00059 kirjoitti:

Te pelkäätte eri tavoin ajattelevia, koska se kyseenalaistaa oikeassaolemisenne. Teissä ei ole munaa kohdata toisinajattelevia vaan te tahdotte ne pois teitä piinaamasta koska teillä ei ole sanoja heitä vastustaa. Koska kyseenalaistamiset käy ylivoimaisiksi koska huomaatte että ei teillä ole vastausta. Koska uskonne on pinnallista, vailla totuutta. Ja totuutta uskonne ei kestä. Siksi se pakenee, piiloutuu, eristäytyy, ja sulkeutuu.
- Anonyymi00061
JuusoLehtola kirjoitti:
Kenelle tämä kommentti on suunnattu ja mikä se harhaoppi on josta tätä henkilöä syytä?
Mene itseesi ja mieti onko jokainen eritavoinajatteleva sinulle uhka vaiikko haaste osoittaa tuo lestadiolaisten oikeassaoleminen? Miksi et ota haastetta vastaan vaan ajat toisinajatteelevat pois tai käännytät ajattelemaan samoin. Onko munaa tulla vaikka julkisesti oikeassaolemaan. Jos koet olevasi ainoa oikeassaoleva uskovainen niin miksi piileksit, tai et levitä sanomaasi piirisi ulkopuolelle? Mitä pelkäät? Sitäkö että valheoppisi ja manipulointisi paljastuu ja se miten olet koko uskonnolla rahastanut ja rikastunut?
- Anonyymi00063
Anonyymi00061 kirjoitti:

Oletko auttanut pyyteettömästi yhtäkään lahkosi ulkopuolista, vai oletko pilkannut ja naureskellut? Onko uskosi itsekästä?
- Anonyymi00066
Tarkoitat varmaan Juuso Lehtolaa?
Anonyymi00063 kirjoitti:
Oletko auttanut pyyteettömästi yhtäkään lahkosi ulkopuolista, vai oletko pilkannut ja naureskellut? Onko uskosi itsekästä?
Nyt on kyllä vaikea sanoa kestä puhut, koska minä en ajattele niin että vain katolilaiset voi pelastua, itse kun olen katolilainen ja tämän keskustelun aloittaja.
Eli rauhoitu ja ota selvää ensin kenelle puhut. Tässähän minä julkisesti omalla nimelläni puhun toisinkuin sinä.Anonyymi00063 kirjoitti:
Oletko auttanut pyyteettömästi yhtäkään lahkosi ulkopuolista, vai oletko pilkannut ja naureskellut? Onko uskosi itsekästä?
Ja kyllä olen auttanut, jos se tieto sinua lämmittää 🤣
Anonyymi00061 kirjoitti:
Mene itseesi ja mieti onko jokainen eritavoinajatteleva sinulle uhka vaiikko haaste osoittaa tuo lestadiolaisten oikeassaoleminen? Miksi et ota haastetta vastaan vaan ajat toisinajatteelevat pois tai käännytät ajattelemaan samoin. Onko munaa tulla vaikka julkisesti oikeassaolemaan. Jos koet olevasi ainoa oikeassaoleva uskovainen niin miksi piileksit, tai et levitä sanomaasi piirisi ulkopuolelle? Mitä pelkäät? Sitäkö että valheoppisi ja manipulointisi paljastuu ja se miten olet koko uskonnolla rahastanut ja rikastunut?
Ainiin, se että olen saanut uskonnolla rahaa ja rikastunut 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣. Tämä oli kyllä paras kaikista.
Oon niin PA että läpi tuulee, enkä edes paljon liiottele 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣- Anonyymi00114
Anonyymi00059 kirjoitti:
Te pelkäätte. Pelkäätte iteänne mutta ennenkaikkea Jumalaa. Siksi te teette väenväkisin itsestänne ainoita oikeita koska muuten uskonne on mennyt hukkaan. Pelko ajaa tuomitsemaan ja tuomaroimaan. Rakkaus ei pelkoa tunne.
Jos eivät eristäytyneempinä muista enää elättelisi ajatusta että olisivat ainoa oikea joukko, niin heidän piiristään alkaisi pikkuhiljaa valua porukkaa pois muihin kristillisiin yhteisöihin.
En tunne juuri esikoislestadiolaisia/esikoisia, enkä osaa ottaa kantaa, mutta käsittääkseni sielläkin on ollut tuota jyrkän rajaavaa seurakuntakäsitystä mukana ja on pystytty siitä luopumaan. En tiedä mikä tilanne on nykyään itse seurakuntalaisten keskuudessa, mutta olen kuullut papin siellä saarnaavan, että pelastuvia on muuallakin. Rauhan sana olisi myös yksi lähimpiä liikkeitä, ehkä paikallisesti rukoilevaiset, joka on perinteisempi liike, mutta myös muita vaihtoehtoja on.
Liberaaliteologia/epäuskon/maailman ohjaama teologia ei ole kuitenkaan vaihtoehto.
Sinne on hyvä jäädä missä on hyvä olla ja Raamattua kunnioittava opetus,
ei mennä minkään elämysten perässä, jos itse opetus on kaukana omista käsityksistä. Itseäni ei vedä ns. vapaat suunnat puoleensa, kun olen uskonkäsityksiltäni vahvasti luterilainen. - Anonyymi00118
Anonyymi00114 kirjoitti:
Jos eivät eristäytyneempinä muista enää elättelisi ajatusta että olisivat ainoa oikea joukko, niin heidän piiristään alkaisi pikkuhiljaa valua porukkaa pois muihin kristillisiin yhteisöihin.
En tunne juuri esikoislestadiolaisia/esikoisia, enkä osaa ottaa kantaa, mutta käsittääkseni sielläkin on ollut tuota jyrkän rajaavaa seurakuntakäsitystä mukana ja on pystytty siitä luopumaan. En tiedä mikä tilanne on nykyään itse seurakuntalaisten keskuudessa, mutta olen kuullut papin siellä saarnaavan, että pelastuvia on muuallakin. Rauhan sana olisi myös yksi lähimpiä liikkeitä, ehkä paikallisesti rukoilevaiset, joka on perinteisempi liike, mutta myös muita vaihtoehtoja on.
Liberaaliteologia/epäuskon/maailman ohjaama teologia ei ole kuitenkaan vaihtoehto.
Sinne on hyvä jäädä missä on hyvä olla ja Raamattua kunnioittava opetus,
ei mennä minkään elämysten perässä, jos itse opetus on kaukana omista käsityksistä. Itseäni ei vedä ns. vapaat suunnat puoleensa, kun olen uskonkäsityksiltäni vahvasti luterilainen.Pidän tärkeänä rehellistä Raamatussa pitäytymistä, ei valikointia korvasyyhyyn,
mutta siinäkin on liikkuvuutta, niin että joissain asioissa muodostuneet näkemyserot ovat perusteltuja. VL-liikkeelle en lähtökohtaisesti toivo mitään kutistumista, mutta muutokset seurakuntaopissa luonnollisesti osin johtaisivat enemmän siihen suuntaan.
- Anonyymi00064
Kyllä näitä raamatunlauseita lataatte, selitelläksenne omaa oikeassaolemistanne mutta valikoiden. Paljon jätätte huomiotta,ette osaa niitä selittää. Jos olisit oikeassa ei sinun tarviisi epäiliöitä pois karkottaa.🤷♀️
- Anonyymi00065
Tarkoitatko Juuso Lehtolaa?
- Anonyymi00067
Anonyymi00065 kirjoitti:
Tarkoitatko Juuso Lehtolaa?
Ei mitään henkkoht, en tunne henkilöä. Yleisesti🤷♀️
Paljon sinä paasaat mutta kenenkään väitteitä et ole kumonnut, minun tai lestadiolaisten. Tyhjää puhetta.
- Anonyymi00095
Komppaan Juusoa, vaikka olen usein väitellyt hänen kanssaan: käyt levittelemässä eri ketjuihin käsiäsi, mutta olet helisevä vaski ja kilisevä kulkunen, koska puuttuu rakkaus - kaikista viesteistä välittyy pelkkä paheksunta.
- Anonyymi00115
Vähän parempi olisi ”selitelläksenne” sijasta käyttää sanaa ”perustellaksenne” ja jättää moinen hymiö pois.
- Anonyymi00116
Ilman hymiötä huomio kohdistuisi enemmän itse viestiin kuin sen sävyyn, jos se on tarkoituksena. Jos hymiöllä haluaa ilmaista ihmettelyä, kysymysmerkki toimisi usein paremmin. Tuollaisessa viestissä kyseinen hymiö voi antaa hieman vähättelevän tai ylimielisen vaikutelman, vaikkei se olisi tarkoitus. Jos sitä käyttää jokaisessa viestissä, siitä voi tulla maneeri, retorinen tehokeino, joka korostaa muille kirjoittajan omaa varmuutta. Tällaisissa tilanteissa ratkaisevampaa on usein se millaisen vaikutelman viesti antaa, eikä niinkään se, mitä hymiöllä on tarkoitettu, jos tarkoitus ei käy viestistä selvästi ilmi.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361780Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 65575
- 71571
- 47568
- 30556
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522