Kivi-ja varhaismetallikausi

Anonyymi-ap

Asutusta ollut enimmäkseen (huom. enimmäkseen) Kirkkosaaren ympäristössä.
Mm. kivikaudella asutus on perustettu matalille hiekkarannoille. Hyvin kivisiltä ja louhikkoisilta paikoilta lähes turha etsiä kivikautisia asutusta.

15

119

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Iso-Kiukoisen päästäkin, rannalta löytynyt jotain mikä viittaa muinaiseen-asutukseen/toimintaan
      Kirkkosaaren lisäksi mm. Rauniosaaressa merkkejä muinaisesta kulttuurista.
      Kuvitelkaa että Pielavedellä ollut asutusta jo monia monia tuhansia vuosia sitten.
      Kivikauden ihmisiltä ei ole jäänyt jälkeen roskia..ei muovia eikä lasia..ainoastaan luita, hiiltä, kiviesineitä, kvartsi-iskoksia, jyviä..
      Kivikauden jälkeen alkoi Pielavedellä varhaismetallikausi. Pronssikaudesta ei voitane puhua koska ei tainnut pronssia kulkeutua Pielavedelle merkittäviä määriä.

    • Anonyymi00002

      Pielaveden kirves on merkittävä historiallinen esine, joka kertoo Pohjois-Savon ja koko Suomen rautakauden varhaisvaiheista ja kauppayhteyksistä. Se liittyy kiinteästi seuraaviin historiallisiin ja arkeologisiin yksityiskohtiin: Löytövuosi ja -paikka: Pielaveden Taipaleen kylästä vuonna 1878 löytynyt kirves on ajoitettu rautakaudelle. Kulttuurillinen tausta: Kirveen terä ilmentää itäistä Seiman kulttuurin aluetta.
      Se todistaa varhaisista metallikauden kontakteista idän ja lännen välillä. Esineen ominaispiirteet: Pielaveden kirves on varhainen metalliesine, joka edustaa alueen muinaishistoriaa ajalta, jolloin raudan ja pronssin käyttö alkoi vakiintua alueella, tosin liekö pronssikauden löytyjä tehty Pielavedellä, siitä ei minulla ole varmaa tietoa.

    • Anonyymi00003

      Niitä ei silloin ole varmaankaan kyökkäjäisiä ollut.

      • Anonyymi00004

        Mistäpä tiedät ettei ole ollut?


      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Mistäpä tiedät ettei ole ollut?

        Kyllä kivikaudella mm. kilpailtiin ym. Luolapiirrokset/maalaukset esittää juoksevia ihmisiä yms. Kilpailtiin erähenkisesti eli jousiammuntaa ja keihäänheittoa, tietysti kokeiltiin myös kuka olin nopein juoksemaan tai uimaan.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Kyllä kivikaudella mm. kilpailtiin ym. Luolapiirrokset/maalaukset esittää juoksevia ihmisiä yms. Kilpailtiin erähenkisesti eli jousiammuntaa ja keihäänheittoa, tietysti kokeiltiin myös kuka olin nopein juoksemaan tai uimaan.

        ...eli jonkinlaista kyökkäjäistoimintaa on ollut.


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        ...eli jonkinlaista kyökkäjäistoimintaa on ollut.

        Eipä tainnu tanhunjoukkue pärjätä.


    • Anonyymi00008

      Kivikauden ruokavalio koostui pääasiassa lihasta, kalasta, lisäksi syötiin marjoja, juureksia, sieniä ja pähkinöitä.
      Nykypäivänä tällaista ruokavaliota kutsutaan nimellä paleodieetiksi.

    • Anonyymi00009

      Jos haluaa etsiä mahdollisia kivikauden asuinpaikkoja niin otollisia paikkoja ovat matalat hiekkarannat. Silmin havaittavissa pyöreät, laakeat kuopat sekä kivilatomukset.
      Aivan rannasta niitä ei löydy sillä järvenpinta ollut kivikaudella korkeammalla, muinaisrannat on kohtuullisen helppo erottaa rantamaisemasta.

    • Anonyymi00010

      Suomessa kivikausi alkoi noin 9000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua ja päättyi noin 1900-1700 vuotta ennen ajanlaskumme alkua jolloin alkoi pronssi-/varhaismetallikausi.
      Kuvitella vaan voi kuinka kauan siitä voikaan olla kun ensimmäiset ihmiset tallusti Pielaveden rannoilla. Käsittääkseni kivikaudella oli ympäri vuoden niin lämmintä että pärjäsi vaatimattomissa asumuksissa.

    • Anonyymi00011

      Tiesitkö että kivikaudella ihminen oli älyltään ja anatomialtaan nykyihmisen kaltainen.

      • Anonyymi00012

        Järki ei ole kehittynyt vaan se on tainnut vaan vähentyä muun kehityksen myötä


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Järki ei ole kehittynyt vaan se on tainnut vaan vähentyä muun kehityksen myötä

        Näinkin voi olla. Nykyään ei tarvitse käyttää omaa järkeä kun kaikki vastaukset ja ratkaisut löytyy netistä.


    • Anonyymi00014

      Osa Pielavetisistä on jäänyt kivikaudella,esim.tuulivoiman vastustajat.Eivät osaa lukea,eikä kirjoittaa.Puheen ymmärtäminen on myös todella heikkoa.

      • Anonyymi00015

        Jospa kivikauden ihmiset eli nämä mainitsemasikin, ovat älykkäämpiä kuin me jotka olemme aivomme tuhonneet lisäaineilla, tupakalla, alkoholilla ja tietokoneella.
        Lisäksi taidat olla narsisti kun pidät itseäsi muita älykkäämpänä ja vain se on oikein mitä itse kannatat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1604
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      956
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      307
      856
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      62
      612
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe