Sielu kuin poistuisi ja palaisi takaisin

Sielu ei ole koko ajan kehon vieressä/kehossa.
Kun sielu loitonee, mieliala muuttuu apaattiseksi.

Ehkä keho synnyttää uusia vapaita sielun energioita koko ajan
ja vanhat siirtyvät itsenäisiksi.
Sillä tavoin synnytys on monitasoinen, eikä rajoitu sukupuoleen.
On henkistä synnytystä, mentaalista, fyysistä.

Krishna osasi monistua kymmeniksi tuhansiksi sieluiksi.
Joten metafyysinen ajatus ja vanha ja mahdollinen.
Uskon asiassa kyse on näkemisestä, kuka näki sen.

Huomasin vihdoin, te rakkaat ystävät, että sää, avaruuden sää vaikuttaa sieluun.
Aurinko, horoskooppi, kaukoavaruuden sää, maapallon sää.

Jotkut avaruuden säteilyt saavat sielun loitonemaan ja lähentymään.
Sielu kotona tuntuu lämpimältä, rakkaudelliselta, omalta itseltäni.

Ehkä taustalla on biorytmikin, että on fyysinen, mentaalinen, henkinen voima,
jotka vaihtuvat.
Ja biorytmi on henkilökohtainen vibraatio kaikkeuden vibraatiossa.
Jossakin menisi yhteen ja jossakin loitonee.



Mutta jos loitoneminen on normaali tapahtuma,
joka kuitenkin pahimmillaan pitkittyneenä voi luoda mielialahäiriön,
silloin ihmisen on opittava sietämään yksinäisyys, riittämättömyys.
Mehän yritetään päteä koko ajan ja saavuttaa saavuttamatonta.
Syytetään ketä mistäkin, vaikka kyse koko ajan luonnosta, ei meistä.
Voimme oppia erottamaan tapahtumia, emme muuttamaan niitä.

Yksinäisyyden hetkinä tapahtuu koko ajan tärkeätä työtä!
Ei ele merkityksetöntä elämää olemassa.
Jokainen hetki on käytön tärkeä.
Siinä tapahtuu monentasoista uuden luomista.
Suhde on ajan ja paikan ja minän itsen.
Asennoitumalla oikein, me kyetään moneen asiaan.
Voimme synnyttää paljon uutta.
Ihan kuin keho prosessoisi jotakin ympäristöstä ja tuottaisi sen henkiseen maailmaan.
Hyvin syvä ajatus.