Besserwisserit jauhavat paskaa tällä palstalla

Sellaiset henkilöt, jotka eivät itse ole ulosotossa vierailevat täällä ahkerasti, muita ulosotossa olevia maahan painamassa.
Muuta iloa noilla raukoilla ei elämässä ole, kuin tällä paskanjauhamiseen asiasta, josta heillä ei ole mitään oikeaa tietoa.
Myös maistissa olevat vuodit jauhavat SKEIDAA täällä. Kyllä täytyy olla heillä päässä vikaa!
22150
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Yrittävät kirjoittaen mollata meidät uskomaan, että olemme maan kamalin rikollissakki. Unohtavat ulosotossa olevien ison luvun, yli puoli miljoonaa, ja se määrä vaikuttaa jo yhteiskunnallisti ja tämän maan talouslukuihin.
Jos kaikki uo-kurmotetut äänestäisivät yhtä samaa puoluetta tulevissa vaaleissa (vanhaa tai uutta), valta vaihtuisi aikas haipakkaan myös päättävissä elimissä. Kannattaa muistaa kuka poliitikkokin kiusaa ja kuka heittelee muka-viisauksiaan ja mistä leiristä. Porvarioikeistosta ei ole milloinkaan tullut myötätuntoa saati oikeutta.

Äänestä
  • Puoli miljoonaa laskujaan maksamatonta tosiaan vaikuttaa tämän maan talouslukuihin.

    Äänestä

  • Mitä hyötyä siitä olisi, että ne puoli miljoonaa ulosottolaista äänestäisivät samaa puoluetta? Mitä muutoksia ajattelit, että sellainen puolue tekisi? Ja vaikka jostain löytyisikin puolue, joka vaalilupauksissaan vaikka armahtaisi kaikki ulosottolaiset ja romuttaisi koko nykyisen tiettyyn velkarahan hintaan ja takaisinmaksun välttämättömyyteen perustuvan luottoinstituution, luuletko, että ne loput nelisen miljoonaa äänioikeutettua eivät äänestäisi sille riittävää vastavoimaa?

    Äänestä

Suomessa on ennätysmäärä ihmisiä ulosotossa, ja Ulosottolaitoksen ennusteiden mukaan kokonaismäärä voi ylittää jopa 600 000 velallisen rajan. Samanaikaisesti ulosotossa on yksittäisenä ajankohtana tarkasteltuna keskimäärin noin 269 000 velallista, joista peräti 91 prosenttia on yksityishenkilöitä.Alta löydät keskeisimmät tiedot suomalaisten ulosottotilanteesta, suojaosuuksista sekä keinoista hakea apua.Ulosoton nykytilanne SuomessaMäärät kasvussa: Heikentynyt taloustilanne ja korkotason muutokset näkyvät viiveellä velallismäärän kasvuna.Pienet velat yleisiä: Hieman alle 40 prosentilla velallisista ulosotossa oleva summa on alle tuhat euroa.Nuorten osuus: Joka kahdeksas ulosotossa oleva velallinen on nuori.Pitkäaikaiset ongelmat: Suomen Asiakastiedon mukaan yli 18 kuukautta kestäneessä pitkäkestoisessa ulosotossa olevien määrä on noussut yli 20 000 ihmiseen.Omaisuuden myynti: Asuntojen, kiinteistöjen ja autojen ulosottomyynnit ovat lisääntyneet, koska vakuuksien arvot ovat laskeneet eivätkä ne aina riitä kattamaan jäljellä olevaa velkaa.

Äänestä

Luulen että osa täällä viisastelijoista on perintäfirmojen listoilla. Pitävät yllä sellaista pelkokerrointa velkaantuneille, ettei muka uskalleta vastustaa näitä rahamikkoja. Pieleen on mennyt jo, koska uutista on tullut väärinkohteluista ja liikalaskutuksista.
Itse ovat rikollisia härskin koronkiskonnan kautta ja Suomen kansalaisten rahojen varastamisesta ulkomaiden paratiiseihin.
Kännisistä voudeista en tiedä, mutta kaipa heidänkin pallit tutisee jo.

1Äänestä

Täällä tosiaan besserwisserit jauhavat paskaa.
Ihan vastikään eräs besserwisseri antoi ymmärtää, että on jotenkin poikkeuksellista ja kohtuutonta, kun ulosotossa maksuerä kohdistetaan ensin kuluihin ja korkoihin ja sitten vasta pääomalle.
Toinen besserwisseri väitti kivenkovaan, että ulosotossa sovelletaan korkoa-korolle-laskentatapaa, eikä yksinkertaista korkoa.
Kolmas besseerwisseri koitti esittää Jean Sibeliuksen esimerrkinä henkilöstä, joka täysin ilman omaa syytään ja aivan kunnollisena ja tunnollisena talousihmisenä joutui ulosottoon ja menetti arvoflyygelinsä.

Tosiaan, kaikenlaisia besserwissereitä täällä on jauhamassa paskaa.

1Äänestä
  • Ikävää ettet itse tunnista olevasi besserwisser. Tai paremminkin sanottuna olet mulkku.
    Vaikken itse urologi olekaan niin kyllä minä sentään mulkun tunnistan.

    2Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ikävää ettet itse tunnista olevasi besserwisser. Tai paremminkin sanottuna olet mulkku.
    Vaikken itse urologi olekaan niin kyllä minä sentään mulkun tunnistan.

    Puhtaaseen ad hominemiin vailla mitään asiasisältöä se "järkevä keskustelu ulosotosta" taas ulosottolaisen suunnalta saturoitui.
    Eipä se yllätyksenä tokikaan tullut.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Puhtaaseen ad hominemiin vailla mitään asiasisältöä se "järkevä keskustelu ulosotosta" taas ulosottolaisen suunnalta saturoitui.
    Eipä se yllätyksenä tokikaan tullut.

    Sinulla on joku alemmuuskompleksi. Toimit todennäköisesti kellon ympäri muita miellyttäen ja salaa haaveilet irtiotosta. Luet meidän tarinoita suurennuslasilla ja mietit miten hitossa ne pärjää ja naureskelee, kun pitäisit oikeana saada puolimiljoonaa velallista kontilleen syömään kuraa.
    Mene hoitoon. Tai ala elää.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei ne täällä luettavan perusteella naureskelevan ja pärjäilevän tunnu. Ja mitä kellon ympäri toimimiseen tulee, niin kukahan se oli, kun ad hominemejaan kirjoitteli yömyöhällä?
    Eikä se sisältö siiitä aamun valossa muuksi muuttinut.
    Minä lähden kohta harrastusten pariin näin kesälomalla. Sinä voit jatkaa päivystämistä. Pakataan asiaan illemmalla, kun on taas luppoaikaa lueskella sontafoorumia.

    1Äänestä

En ole ottanut pikavippejä ikinä. Enkä mitään lainaa mistään.
Sekä maksanut laskuni ajallaan, yleensä.
Välillä olen pelännyt turhan vuoksi olenko maksanut kaiken ajallaan.

1Äänestä
  • Jep. Mutta sinä mahdutkin mitä ilmeisemmin tähän määritelmään

    "Toimit todennäköisesti kellon ympäri muita miellyttäen ja salaa haaveilet irtiotosta. Luet meidän tarinoita suurennuslasilla ja mietit miten hitossa ne pärjää ja naureskelee, kun pitäisit oikeana saada puolimiljoonaa velallista kontilleen syömään kuraa.
    Mene hoitoon. Tai ala elää."

    Et vain ole vielä ymmärtänyt, miten hienoa on "ottaa irti ja pärjätä ja naureskella" ulosotossa. Ja sitten kuitenkin kitistä samalla, kuinka kurja se ulosottomies on ja mikä riistäjä se velkoja on, kun haluaa omansa takaisin ja vielä vähän korkoa.

    Äänestä

Eräs kerran sanoi viisaasti, että joillekin on elämää tärkeämpää laskujen maksu. Tämä 90-vuotias sitä kovasti ihmetteli. Samoin eräs toinen sanoi, että opettaa lapsensa olemaan nälässä, jotta oppivat elämän arvot. Sanoi, ettei koskaan anna yhtään liekaa iloon, koska se on vahingollista. Luojaani kiitän, että meillä ei mennä tällaisella meiningillä. Laskut maksetaan tietysti, kun rahaa on, mutta ruoka vaikka varastetaan jos pentujen mahat kurnii. Isomamma olisi valmis pankkiryöstöönkin, jos tarve vaatii, konttoreita ei vain ole enää mailla halmeilla. Omia puolustetaan aina.
Noh, me ollaankin sotilassukua.

Äänestä
  • Jep. Sotilassukua tosiaan tunnutte olevan. Nimittäin venäläistä sotilassukua. Siellä se doktriini on se, että ei omien joukkojen huollon kuulukaan toimia, kun valloitettavat kansalaiset voidaan ryöstää ja raiskata. Soditaan vain menemään mieluummin, kun mietitään riittääkö omat rahat siihen.

    Mutta joo, ilmeisesti se elämä on parempaa, kun jättää omat laskut maksamatta ja elää vaikka väkisin muiden rahoilla sen sijaan, että ensisijaisesti varmistaisi omien rahkeiden riittävän.

    Kyllä minäkin pankin ryöstän, jos oma lapsi on nälkään kuolemassa. Mutta sitä ennen teen kyllä kaikkeni, että omat rahkeet riittävät sen lapsen ruokaan. Suomessa se onneksi ei ole kovin vaikeaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jep. Sotilassukua tosiaan tunnutte olevan. Nimittäin venäläistä sotilassukua. Siellä se doktriini on se, että ei omien joukkojen huollon kuulukaan toimia, kun valloitettavat kansalaiset voidaan ryöstää ja raiskata. Soditaan vain menemään mieluummin, kun mietitään riittääkö omat rahat siihen.

    Mutta joo, ilmeisesti se elämä on parempaa, kun jättää omat laskut maksamatta ja elää vaikka väkisin muiden rahoilla sen sijaan, että ensisijaisesti varmistaisi omien rahkeiden riittävän.

    Kyllä minäkin pankin ryöstän, jos oma lapsi on nälkään kuolemassa. Mutta sitä ennen teen kyllä kaikkeni, että omat rahkeet riittävät sen lapsen ruokaan. Suomessa se onneksi ei ole kovin vaikeaa.

    Sisälukutaito kuuluu sivistykseen. Viimeisen kappaleesi totuutta edellinenkin kuulutti. Konditionaali kuuluu molemmissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Sisälukutaito kuuluu sivistykseen. Viimeisen kappaleesi totuutta edellinenkin kuulutti. Konditionaali kuuluu molemmissa.

    Niinhän se kuuluu kuuluu. Sinulta se taito selvästi puuttuu.
    Edellinen oli sitä mieltä, että mitäpä sitä laskuista, kun "eläminen" on tärkeämpää. Sitten voi vaikka ryöstää pankin, että on ruokaan varaa, kun ensin on "eletty" ja huolehdittu laskuista vasta jossain myöhemmällä sijalla.. Minulle se pankin ryöstäminen (toisin sanoen toisten rahoilla eläminen) on se viime sijainen keino, kun mitään muuta ei ole tehtävissä. Sitä ennen selvitään omilla rahkeilla.

    Ja Suomessa ei ihan aikuisten oikeasti kenenkään tarvitse ryöstää pankkia ruokkiakseen lastaan, jos edes ihan vähän viitsii yrittää rehellisin keinoin. Viimeinen vaihtoehto on siis hypoteettinen,

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Voi voi mikä pelkuri siellä aukoo päätään. Kokoomuksen jäsenkirjalla, vanhempien rahoilla elävä, ja koulukiusaajamenneisyys paistaa läpi ilman mikroskooppitirkistelyäkin. Surkuhupaisa tapaus, jonka maallinen varsi riittää ehkä justjust kukkaron nyöreihin. Siis toisten taskuihin ja vapaamatkustamiseen ilman omaa ansiota yhtään mihinkään. Suoli24-prototyyppi.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ulosotossa oleva puhuu toisten taskuista ja vapaamatkustamisesta. LOL

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Voi voi mikä pelkuri siellä aukoo päätään. Kokoomuksen jäsenkirjalla, vanhempien rahoilla elävä, ja koulukiusaajamenneisyys paistaa läpi ilman mikroskooppitirkistelyäkin. Surkuhupaisa tapaus, jonka maallinen varsi riittää ehkä justjust kukkaron nyöreihin. Siis toisten taskuihin ja vapaamatkustamiseen ilman omaa ansiota yhtään mihinkään. Suoli24-prototyyppi.

    Tyypillistä ulosottolaisen tekstiä. Ei mitään itse asiasta, vain täysin sisällötöntä ulosoton tai kanssakeskustelijoiden solvaamista.
    Tällaisten kirjoittelijoiden kanssa keskustelu saturoituu kyllästyttävän nopeasti, kun asiasta eksytään oman pahan olon projisoimiseen muihin heti.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Minä olen vanhus ja nautin teidän keskusteluistanne. Kun takana on monien vuosikymmenien elämä kaikkine iloineen ja suruineen ja on nähty muutakin kuin vain herkkupöytiä, hyväosaiset "perintämiehet" täällä muita mollaamassa vain saavat minut nauramaan. Ei hyväntahtoisesti kuitenkaan.
    Uhriutuvien sakki, jossa heti itketään kun harmittaa. Äitii...

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    "Uhriutuvien sakki, jossa heti itketään kun harmittaa. Äitii..."

    Osuvasti kuvattu tavallinen Suomi24:ssä kirjoittava ulosotottolainen.

    Äänestä

”Yksi elämänvaihe on pysyvästi ohi”. Kelläpä on oikeus olla olemassa julkisessa elämässä siinä tilassa. Just siinä. 🖕🏽

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Sellaiset henkilöt, jotka eivät itse ole ulosotossa vierailevat täällä ahkerasti, muita ulosotossa olevia maahan painamassa.
Muuta iloa noilla raukoilla ei elämässä ole, kuin tällä paskanjauhamiseen asiasta, josta heillä ei ole mitään oikeaa tietoa.
Myös maistissa olevat vuodit jauhavat SKEIDAA täällä. Kyllä täytyy olla heillä päässä vikaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu