Moi. Olen 25-vuotias yhden lapsen äiti, ja haluaisin kertoa teille, miten paljon minua masentaa.
Olen vastuussa nii paljosta, en kuitenkaan jaksa kantaa sitä. Ainoa ihminen, jolle pystyn puhumaan tästä taakastani, on avomieheni. Hän ei kuitenkaan ymmärrä olotilaani ja on kotonakin harvoin. Tiedän, että olen hoidon ja lääkärin tarpeessa, mutta en jaksa varata aikaa lääkäriin. Toivon, että joku muu huolehtisi joskus minusta, tilaisi minulle ajan lääkäriin ja kantaisi sinne väkisin. Olen niin kyllästynyt olemaan aina vahva; olen kyllästynyt niihin puheisiin, että täytyy itse hoitaa itsensä kuntoon ja olla vahva, koska vain sillä tavoin pärjää tässä maailmassa. Mutta entä kun ei enää jaksa pienimpiäkään asioita?
Tuntuu, etten koskaan tule saamaan töitä. Minulla on hyvä koulutus, mutta jo kesätöiden saaminen aikonaan tuotti suuria vaikeuksia. Silloin, kun vielä jaksoin olla iloinen, yrittäväinen ja ns. "hyvä tyyppi", jota työelämä hakee. Nyt en ole mitää niistä.
Ainoa asia, jossa koen jotenkin onnistuneeni, on lapseni. Muuten tuntuu, kuin katselisin jonkin sumun takaa tätä maailmaa. Avomieheni, ja ne vähäiset ystäväni eivät tavoita minua. Vai olenko jo vieraannuttanut ystävänikin, ja voiko heitä enää edes ystäviksi kutsua.
Tuntuu siltä, että kaikki yrittämiseni elämässä parempaan suuntaan ovat vain johtaneet umpikujaan - lähes aina. Olen menettänyt kolme minulle läheistä ihmistä lähivuosien aikana. Lisäksi fyysiset sairaudet ovat alkaneet nyt vaivata minua, kun mieli on maassa. En tahdo jaksaa.
Kertokaa joku, mitä helvettiä teen.
Olen vastuussa nii paljosta, en kuitenkaan jaksa kantaa sitä. Ainoa ihminen, jolle pystyn puhumaan tästä taakastani, on avomieheni. Hän ei kuitenkaan ymmärrä olotilaani ja on kotonakin harvoin. Tiedän, että olen hoidon ja lääkärin tarpeessa, mutta en jaksa varata aikaa lääkäriin. Toivon, että joku muu huolehtisi joskus minusta, tilaisi minulle ajan lääkäriin ja kantaisi sinne väkisin. Olen niin kyllästynyt olemaan aina vahva; olen kyllästynyt niihin puheisiin, että täytyy itse hoitaa itsensä kuntoon ja olla vahva, koska vain sillä tavoin pärjää tässä maailmassa. Mutta entä kun ei enää jaksa pienimpiäkään asioita?
Tuntuu, etten koskaan tule saamaan töitä. Minulla on hyvä koulutus, mutta jo kesätöiden saaminen aikonaan tuotti suuria vaikeuksia. Silloin, kun vielä jaksoin olla iloinen, yrittäväinen ja ns. "hyvä tyyppi", jota työelämä hakee. Nyt en ole mitää niistä.
Ainoa asia, jossa koen jotenkin onnistuneeni, on lapseni. Muuten tuntuu, kuin katselisin jonkin sumun takaa tätä maailmaa. Avomieheni, ja ne vähäiset ystäväni eivät tavoita minua. Vai olenko jo vieraannuttanut ystävänikin, ja voiko heitä enää edes ystäviksi kutsua.
Tuntuu siltä, että kaikki yrittämiseni elämässä parempaan suuntaan ovat vain johtaneet umpikujaan - lähes aina. Olen menettänyt kolme minulle läheistä ihmistä lähivuosien aikana. Lisäksi fyysiset sairaudet ovat alkaneet nyt vaivata minua, kun mieli on maassa. En tahdo jaksaa.
Kertokaa joku, mitä helvettiä teen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
sun pitäisi tilata aika mielenterveystoimistoon/psykiatrille. Siellä voit jutella tilanteestasi ja saat mahdollisesti masennuslääkkeet.
Vointeja kuitenkin!
...oli meinaan kun oma viesti... Ikää, lasta, avomiestä ja tuntemuksia myöden. Ainoa että olen töissä tällä hetkellä, jopa ihan hyvissä töissä, mutta itseni kannalta epätyydyttävässä ja että avomiehenikään ei oikein ymmärrä, äitini ja siskoni jumalan kiitos kyllä.
Anna kunta ja tiedot niin varaan sinulle ajan psykologille, itse sen jo tein! Loppuelämä alkaa jo tänään, ja kuten osuvasti sanottua, olet arvokkainta mitä sinulla on! Ja jo lapsenkin takia, ota puhelin käteen! Ainakin täällä meilläpäin psykologi oli niin mukavan kuuloinen jo puhelimessa ja tuntui aidosti olevan kiinnostunut minusta, että meinasi tulla itku jo puhelimessa! Yleislääkäri jo ehdtti masennhuslääkkeitä, mutta en suostunut ottamaan ennen kun saan "nuppitohtorin" mielipiteen.
Fyysinen paha olo on minullakin arkipäivää, sen takia joussut taas useilla lääkäreillä, testien mukaan terve... Epäilys itää senkin takia että viimeksi juoksin lääkäreissä 7 vuotta ja mitään muka ei ollut vialla, kunnes eräänä aamuna kauniina todettiinkin että se oli keliakia... Että ei fyysistä vaivaakaan ehkä kannata poissulkea.
Jaksamista ja ilmoittele palstalla jos haluat kirjoitella!
hei ota joku läheinen mukaan ja mene tervk. tai pyydä puolisoa varaamaan aika lääkärille ja menkää yhdessä sinne ja kertokaa kaikki mitään säästelemättä. kyllä sieltä apu löytyy. tai sitten soitatte mielenterveys toimistoon. voimia ja iyse koen samaa juuri nyt jos haluat mailailla niin pyydä osoite tai anna oma.
Annatko osoitteesi? Olisi kiva kysellä neuvoja ja jakaa ajatuksia/kokemuksia. En ole vieläkään saanut tehtyä asian eteen mitään. Mut joka tapauksessa olisi kiva "saada" vertaistukea. =)
[email protected]
...mutta silti niin erilaista on mun elämä. Kuitenkin sanoit viestissäsi saman asian,jota olen koittanut kertoa lähipiirilleni jo vuosia: "Auttakaa! Viekää minut hoitoon,en jaksa enää! En jaksa enkä halua olla enää vahva!!" =( Mutta eipä kukaan ikinä vie...Kerran olen ilmaissut olotilani vanhemmilleni ja he suuttuivat tästä minulle. Ei kuulemma saisi häiritä tuollaisella asialla.... Lopputulos? En osaa/pysty sanomaan enää mitään, väitän kaiken olevan "ihan sama", vaikkei se todellisuudessa niin olekkaan. Ei todellakaan...
Voimia sulle,toivottavasti syksy alkaa hyvin!