Seksi ei kelpaa, porno kyllä!

Tahtoisin kysellä mitä mieltä ihmiset ovat tilanteestani, sillä itse ei välttämättä aina ymmärrä asioita oikein.
Eli, olen parikymppinen nainen ja halukas harrastamaan seksiä, olen ollut mieheni kanssa nyt vuoden ajan yhdessä, mieheni on minua muutaman vuoden vanhempi.
Suhteemme alussa meillä oli paljon seksiä, ja tuntui ainakin että molemmat nautti siitä.

Viimeiset reilu puoli vuotta seksiä on ollut vähemmän, ja viime kuukausina ei juuri lainkaan (max. kerran kuussa).
Olen miettinyt että mikä on vialla kun miestäni ei kiinnosta, itse kyllä olisin halukas paljon useammin.

Mieheni ei siis halua harrastaa kanssani seksiä, mutta nyt onkin ruvennut katsomaan "salaa" (öisin minun mentyä nukkumaan) pornoa telkkarista, mutta oikea seksi ei kyllä kelpaa.
Missä siis vika? Olen miehelleni maininnut että kuinka salaa katselee pornoa mutta minä en kelpaa, niin raivostuu hyvin pahasti kun otan asian puheeksi, eikä suostu keskustelemaan asiasta. Joten on aivan turha yrittää neuvoa minua keskustelemaan asiasta hänen kanssaan, EI AUTA KESKUSTELLA.

En ole mikään mallikaunotar, vaan "tavallinen" maan tallaaja, ehkä en siis ole haluttava?

Auttakaa ihmiset ja kertokaa mikäli on samoja tuntemuksia tai muuten ajatuksia herätti jokin.

VAIN ASIALLISIA KOMMENTTEJA, KIITOS!
236321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Lisäksi löysin juuri tietokoneeltamme TUHANSIA porno kuvia naisista...

Äänestä
  • http://www.sexpo.fi/nettivastauksia/nettivastauksia_13_2004.html

    :

    "Kysymys: Moi! Oon 23-vuotias tyttö ja seurustellut 3 vuotta vanhemman kundin kanssa kohta 5 vuotta. Alussa oli mieletöntä seksiä ja kaikki aika hyvin, yhteen muuttamisen jälkeen (melkein 3 vuotta sitten) seksi alkoi olla vähän harvinaisempi juttu. Nyt sitten selvisi että poikaystävälläni on ollut pornoaddiktio jo parisen vuotta. Lähinnä siis nettipornon kanssa masturbointia, joka on sitten vienyt energiaa meidän suhteesta.
    Nuorempana pidin itseäni todella seksuaalisena ja haluttavana, viime vuodet on itsetunto vähän kärsinyt. Nyt sitten kun tää juttu selvisi en tiedä miten pitäis suhtautua; ahdistaa että oma avoin suhtautuminen seksuaalisuuteen on todellakin koetuksella? Lisäksi en tiedä voinko enää luotta poikaystävääni, sillä se käyttäytyy todella addiktille tyypillisesti eli valehtelee kun kysyn että vieläkö se jatkaa sitä touhuaan jne.
    Olen itsekin masturboinut suhteemme aikana ja se on ollut mielestäni ihan ok niin kauan kun " ei ole toiselta pois" eli jaksaa vielä harrastaa seksiä toisenkin kanssa.
    Vaikka seksi yhdessä ois hyvää ja mies jaksaisi panostaa muhun nyt ongelman tiedostettuaan, mulle tulee alemmuuskomplekseja ja ahdistusta kesken seksin (en vastaa pornomaailman naiskuvaa jne).
    Siihenkin on vaikea suhtautua että mieheni on pari viime vuotta väittänyt vain olevansa haluton ja ylipäätään että seksi ei kiinnosta, ja nyt sitten kun seksiaddiktio selvisi, se muuttaakin koko käsitykseni siitä tyypistä. Olen aina toivonut miestä joka olisi tosi seksuaalinen, mutta että se haluais mua eikä jotain pornoteollisuuden tuottamaa ahdistavaa paskaa.
    Rakastan miestäni ja haluan jatkaa, mutta olen aika hukassa.
    Vastaus: Yhteen muuttaminen tai jokin sen aikainen tapahtuma on voinut olla syynä seksin harventumiseen kumppanin kanssa. Yhteen muuttaminen saattaa aiheuttaa tunteen oman, toisesta erillisen elämän menetyksestä, millä voi olla negatiivisia vaikutuksia sekä itsetuntoon että parisuhteeseen. Olette molemmat harrastaneet sooloseksiä, joten sinänsä haluttomuudesta ei ole kyse, vaan parisuhteen dynamiikassa tapahtuneesta muutoksesta. Kumpikaan teistä ei ole syypää yhteisen seksinne harvenemiseen ja ilmiö on yleinen pidemmissä parisuhteissa.
    Sooloseksi on omista tarpeista huolehtimista. Sooloseksi ei ole toiselta pois. Sooloseksi eli oikeus omaan ruumiiseen on ihmisen perusoikeus. Miehesi on vaistonnut, että koet hänen sooloilunsa uhaksi. Siksi hän on pitänyt parempana olla siitä puhumatta ja jopa kieltänyt asian kysyttäessä.
    Koska itsekin harrastat sooloilua ja todennäköisesti myös fantasioit jostakin samalla, voisitko antaa myös miehellesi luvan omiin sooloiluihinsa, joihin porno kiinteästi liittyy? Miehesi stimuloi itseään pornon avulla, kun taas sinun kiihokkeesi pysyvät pään sisällä "turvassa". Jos siis koet pornon ahdistavaksi, pyydä miestäsi pitämään se sellaisessa paikassa, ettet vahingossakaan joudu sitä näkemään. Huolehtikaa siitä, että teillä on omaa aikaa ja tilaa sekä kotona että sen ulkopuolella. Erillisyyden tiedostaminen on hyvin tärkeää yhteisen aikanne, suhteenne ja myös seksinne kannalta.
    Seksiriippuvuus on diagnoosi, jota ei pitäisi herkästi antaa. Seksiriippuvuuden kuvaus löytyy sivulta: www.paihdelinkki.fi/tietopankki/500_riippuvuuslinja/536.htm
    Seksiriippuvuuden hoidossa on olennaista, että henkilö itse kokee tarvitsevansa apua hallitsemattomalle käytökselleen.
    Mari Koivunen, Sexpo säätiö 5.4.2004"

    Äänestä

  • Gaizada kirjoitti:

    http://www.sexpo.fi/nettivastauksia/nettivastauksia_13_2004.html

    Runkkailu on nopea tapa päästä paineista, seksissä joutuu enempi vääntämään ja kääntämään.
    Ya know what i mean. :)

    Äänestä

Vanhat miehet sanoivat 30 vuotta takaperin näin.

Ei sen naisen tarvitse olla mitenkään kaunis, sellainen on riskisijoitus.
Ei naisen ulkonäöllä ole mitään merkitystä kuin muutama vuosi alussa,
sen jälkeen merkitsee ”miten hän osaa tarjota”.
Mietipä edellistä jos olisi jotain sinulle sopivaa.

Ja vähän vielä, tarjoatko liian suoraan ja nopeasti.
PUHUKAA syistä, jos poika on vaikkapa väsynyt eikä uskalla yrittää kanssasi kun pelkää epäonnistuvansa.
Kyllä se monella pitkän avioliiton miehillä on melko pian ohimennyt tarve.
Mutta kyllä se silti on kiva kun on kotona, ettei tarvis aina etsiä.

Voihan olla vaikka yleinen kyllästyminen suhteeseen, vaikka hän ei vielä osaakaan tehdä lopullista ratkaisua.
Joten ole ystävällinen ja ota selvää.

Äänestä

Ihan niinkuin olisin omaa kertomustani lukenut! Minullakin on sellainen tilanne, että mies haluaa seksiä n. 1 kert/kk. Yöllä kun minä ja lapset nukumme, hän istuu tietokoneen ääressä netissä ja selaa porno- ja seksisivuja ja katselee pornofilmejä jos sellaisia sattuu olemaan, yläkerran mies ainakin auliisti lainasi seksi cd:itä joita mieheni katseli yön hiljaisina ja rauhallisina tunteina ilman yllätetyksi tulemista.

Kerran mieheni oli poissa kotoa, ja sanoi minulle puhelimessa, että nettiin ei nyt saa mennä, siellä on hänellä "hommat kesken". Lapsemme joka ei tiennyt kiellosta, meni koneelle ja oli löytänyt pornosivun ruudulta!

Sivuhistoriasta tutkimme asiaa ja kappas vaan, löytyy pilvin pimein sivuja joissa hän on käynyt! Yleensä hän tulee nukkumaan aamuyöllä joskus klo 5 aikoihin, kun koko yö on mennyt netissä surffaillen.Onko kellään muilla vastaavia kokemuksia, ja mistähän tällainen käytös voisi johtua?

Äänestä

Se internetpornon kiinnostavuus menee ohi, jossain vaiheessa miehesi ei enää tiedä mikä häntä siellä kiinnostaa, eikä siinä ole sen kummempaa. Etsi sinä netistä pornoa ja pyydä miestäsi kommentoimaan. Jos miehesi suostuu katselemaan kanssasi nettipornoa ja jos huomaat miehesi herkistyneen, niin käytä tilaisuutta hyväksi, niin miehestäsi ei ole enää niin kivaa katsella yksin nettipornoa. Toivottavasti ei tarvitse tarkentaa, sillä saattaa sensuuri iskeä.

Äänestä

jonkinlainen potenssi ongelma? Siis ettei "kehtaa" harrastaa seksiä jos sitten ei seisokkaan tai laskee kesken kaiken, yksinhän tuo ei haittaa....?! Tai jos sä olen hänen mielestään liian vaativa? Siis et yksin pääsee helpommin ja nopeammin orgasmiin...

Tämä nyt oli vain tälläistä pohdintaa....

Äänestä

Meillä on aivan samanlainen tapaus. Olemme olleet yhdessä reilu 10 vuotta ja seksielämä on hiipunut pikkuhiljaa.
Aluksi luulin, että mies ei vaan halua niin paljon seksiä (eikä siis minun kanssani haluakaan). Sitten satuin vahingossa löytämään tietokoneelta sinne tallennetut pornokuvat (joita lienee tähän mennessä kertynyt jo muutama tuhat). Äskettäin löysin miehen piilottamat pornoelokuvat. Olemme joskus aiemmin (vuosia sitten)katselleet ko. elokuvia yhdessä, joten mies tietänee ettei minulla ole mitään niitä vastaan. Hän vain tuntuu olevan kiinnostuneempi kaikenlaisesta "pornokrääsästä" kuin minusta.
Kun yritän tehdä jonkunlaista aloitetta seksin suhteen, niin yleensä saan vastaukseksi "huomenna". Milloin on syynä väsymys, päänsärky yms. "klassista". Mies ei kuitenkaan koskaan ole niin väsynyt etteikö jaksaisi keskellä yötäkään herätä runkkaamaan, joten ilmeisesti vika lienee kuitenkin minussa...Saan "yllytettyä" hänet seksiin ehkä kerta/kk, mutta en muista milloin viimeksi mies olisi tehnyt aloitteen. Tilanne syö naista aikatavalla. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Itsetunto on tippunut aivan nollille (miltei miinuksen puolelle) ja joskus on todella vaikeaa yrittää keskittyä töihin yms. arkiasioihin kun koko ajan panettaa... Mielestäni en ole mitenkään "vaativa" seksin suhteen vaan pelkkä läheisyys panokin riittää. Siihen kun ei pysty yksin...
Meilläkään mies suostu keskustelemaan asiasta vaan sulkeutuu täysin jos yritän ottaa asian puheeksi. Rakastan kuitenkin miestäni enkä halua tämän vuoksi hänestä erota. Eihän kukaan kuitenkaan ole seksin puutteeseen kuollut, eikä se nyt ole elämän tärkein asia. Sitä ei vaan aina meinaa muistaa...

Äänestä
  • .... torjutuksi tuleminen syö naista! Saan kyllä useimmin, mut monesti aloite on minun.... Ja meillä minä olen se joka katsoo filmiä... Nytkin mietin uuden tilaamista... Välillä tuntee itsensä epänormaaliksi kun kaikki "naistenlehdet" toitottaa miehen puutteesta... tule olo et on ainut nainen joka kärsii MIEHEN pihtaamisesta?! En edes uskalla ehdottaa mitään "perverssiä"... vaan pitää tyytytä siihen mitä saa... :(

    Korjataan että en ole alkuperäisen viestin lähettäjä.

    Äänestä

  • Niin, siis seksihän ON tärkeää... Pitää vain joskus yrittää vähätellä sen merkitystä itselleen, ettei pää aivan hajoa sen puutteeseen. Saa toi puutteessa olo ainakin meikäläisen niin pahalle tuulellekin... Kokoajan tulee äksyiltyä ja ukko vaan ihmettelee et miks oon pahalla tuulella (voi tietty olla ettei sen takia uskalla lähestyä !?) Joskus ajattelen etten enää jaksa tällaista. (Menee hyvä tavara hukkaan ;)) Mutta tässä sitä vielä kuitenkin kärvistellään...
    "Salarakastakin" oon joskus heikolla hetkellä harkinnut, mutta ainakin toistaseks tyytyny hieromasauvaan...
    Mainitaan nyt vielä sekin, et meillä seksi (sillon ku sitä on) ei oo äheltämistä pimeessä peiton alla ja olen ostanu viimeaikoina jos jonkinlaista uutta pitsipöksyä yms mutta ei vaan oo apua ollu. Oon ajatellu, et oonko ehkä liiankin tyrkky? Eli eikö kiinnosta jos aina on liian helposti saatavilla?

    Äänestä

  • Niinpä niin, onhan sitä elämää ilman seksiäkin eikä sen puutteeseen tietääkseni kukaan ole kuollut vielä. Mutta kuten sanoit, niin kyllä se syö naista ja kovalla kädellä. Kun miestä kiinnostaa netin pornosivut kovasti, mutta ei oma puoliso niin kyllä siinä luonnetta kysytään. Saammekohan koskaan selitystä miesten haluttomuudelle, jota he eivät itse osaa tai halua selittää. Aihe tuntuu olevan tabu, vain naisten haluttomuudesta aina puhutaan, vaikka miesten haluttomuus tuntuu olevan tosi yleistä.

    Äänestä

Joskus itsellä kävi sama juttu, ei vaan kiinnosta vaikka panettaa ihan pirusti. mahdollista on myös, että kaverilla stressiä,kyllästynyt tai jotain vastaavaa, joka sekoittaa pään.

Äänestä

sinun vika tietenkään, mutta jos tunnet että olet tavallinen tallaaja niin ostappa itsellesi jotain seksikästä päälle pantavaa niin ehkä se herättää miehesi, jos hänelle on tullut tunne ettei seksissä ole mitään yllättävää ja sponttaanisuutta(?) en tiedä mutta pitkä suhteet voi mennä linjalle et 'pimeässä peitonalla'.

Äänestä
  • Yritin eilen keskustella asiasta, tyynen rauhallisesti, jolloin mieheni raivostui toden teolla, huusi ja meuhkasi. Oli todella raivoissaan kun yritin vain jutella. Yirtys jäipi lyhyeen.
    Joku mainitsi että kokeilisi jotakin "ekstraa" ettei aina pimeässä peiton alla, se voisi olla yksi keino jota kokeilla, suhteen alussa toki oli erilaista.
    Rakastan miestäni, ja niinkuin joku jo sanoikin ei seksi ole tärkeintä suhteessa, mutta olisi sitä kuitenkin hyvä jonkin verran olla, muuten suhde kuolee.

    Äänestä

  • seksitön kirjoitti:

    Yritin eilen keskustella asiasta, tyynen rauhallisesti, jolloin mieheni raivostui toden teolla, huusi ja meuhkasi. Oli todella raivoissaan kun yritin vain jutella. Yirtys jäipi lyhyeen.

    olen 24v nuorimies ja eritttäin viriili. olen seurustellu 6v saman aivan ihanan naisen kanssa ja meillä on nykyään noin 1 kerran kahdessa kuussa.. olen koittanut kaikkea.. ruuat. lelut. ym en tiedä mistä on kyse ollaan puhuttu asiasta monta kertaa ja silloin kun sanon että et määrä ei oikeen riitä niin silloin yleensä saa..! mutta makaakuin lahna paikallaan niin silloin olen joskus itsekkin lopettanut kesken.. mutta taitaa johtua mies hormoonista koska haluaa tuijotella muidenkin tissejä.. itse olen ruvennut käyttämään netin laajaa valikoimaa pornosta. mutta vain pitääkseni itseni järjissäni kun tekee pirusti mieli mutta ei saa..

    Äänestä

  • seksitön kirjoitti:

    Yritin eilen keskustella asiasta, tyynen rauhallisesti, jolloin mieheni raivostui toden teolla, huusi ja meuhkasi. Oli todella raivoissaan kun yritin vain jutella. Yirtys jäipi lyhyeen.
    Joku mainitsi että kokeilisi jotakin "ekstraa" ettei aina pimeässä peiton alla, se voisi olla yksi keino jota kokeilla, suhteen alussa toki oli erilaista.
    Rakastan miestäni, ja niinkuin joku jo sanoikin ei seksi ole tärkeintä suhteessa, mutta olisi sitä kuitenkin hyvä jonkin verran olla, muuten suhde kuolee.

    minusta on sääli ettei ymmärretä seksin tärkeyttä suhteessa, se ei tosiaan ole tärkein asia suhteessa ei, mutta sen puutteen vaikutus kyllä näkyy joka asiassa suhteen arjessa. Jos ei seksiä ole niin sitten ollaan ns.kämppiksiä ja totuus on mielestäni että terve ihminen kaipaa seksiä elämään.Vaikka suhde ei ole niin sanotus nuori niin kait siihen voi ns. mausteita laittaa,eli jotain pikku tuhma piristystä ja pilkettä silmäkulmaan ;)

    Äänestä

Eli et kait sinä vain odottele suihkun jälkeen kylpytakki päällä ilman mitään alla et se mies ois jotenkin kiinnostunut susta sillon?
Miksi se olis,olisitko ite kiimassa jos miehes kävis suihkussa ja odottaa alasti sua jossain tuolilla et menet kiihkossa hämmentään siihen,ehkä.
Teeppäs sillain et teet ihan itse sen aloitteen,eli otat vaikka suoraan sen mulkun suuhun ja imet sitä jonkun aikaa vaikka loppuun niin alkaa ihan varmasti halut tulemaan takaisin,eli ole omatoiminen äläkä oota että olisit jossain täys hoitolassa,se toimiii ja hyvin.

Äänestä
  • totta! jos nainen ei osaa tai halua ottaa suihin niin kyllä ei muukaan seksi maita.
    Varmaan pätee toisinpäinkin.

    Äänestä

  • Kuulostat ihan omalta mieheltäni puhetyylissäsi.. Anteeksi mutta pakko nauraa, ja ehkä vähän jopa myöntyä tuohon (vaikkakin noloa) :D

    Nyt sait minut miettimään asiaa uudelta kantilta, kiitoksia vain :)

    Äänestä

  • seksitön kirjoitti:

    Kuulostat ihan omalta mieheltäni puhetyylissäsi.. Anteeksi mutta pakko nauraa, ja ehkä vähän jopa myöntyä tuohon (vaikkakin noloa) :D

    Nyt sait minut miettimään asiaa uudelta kantilta, kiitoksia vain :)

    Siis edellinen viestini oli tarkoitettu nimimerkille "seksitön?".. :)

    Äänestä

  • seksitön kirjoitti:

    Siis edellinen viestini oli tarkoitettu nimimerkille "seksitön?".. :)

    Eihän tästä nyt näy tulevan mitään, eli teksti oli tarkoitettu nimimerkille "selväksi?"... pahoittelen...

    Äänestä

Meidän suhteessa on sama ongelma - mieheni haluaisi vaikka kuinka paljon, itseäni ei haluta. Olemme siitä puhuneet ja pohtineet - mieheni tietää asian. Itse en osaa nimetä yhtään syytä miksi en halua. Rakastan häntä erittäin paljon, enkä koe häntä vastenmieliseksi tmv. Valitettavasti tosin katselen joskus salaa itse pornoa (kyllä, naisetkin voivat sitä katsoa) ja saan itseni "omin käsin onneen". Joskus kerron siitä miehelleni, toisinaan en.
Meillä on sama ongelma, mutta toisin päin, tosin pystymme asiasta keskustelemaan. Itse en osaa antaa neuvoja tuohon asiaan, muuta kuin sen, että asiasta täytyy keskustella - jos miehesi raivostuu niin tulee mieleeni muutamia syitä tähän purkaukseen: hän ehkä pettää (anteeksi, mutta usein hyökkäys on puolustus, varsinkin ihmisillä, joilla on jotain salattavaa), hän häpeää itseään, hän ei uskalla ilmaista omia halujaan seksin suhteen...Nämä tulisivat ensimmäisenä mieleen raivokohtauksen syiksi.
Parisuhteessa asioista puhuminen on tärkeää, sillä vain siten voi päästä todella selville mitä toinen ajattelee. Jos miehesi saa aina vain kohtauksia, niin tee selväksi ettet ota sellaista käyttäytymistä vastaan, ja että olette fiksuja aikuisia, joiden tulee osata puhumalla selvittää asiat - muutoin teidän suhteellenne käy nopeasti huonosti.

Äänestä

Meneppäs ensi kerralla mukaan katsomaan elokuvia. Siitä voisi seurata jotakin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

seksitön kirjoitti:

Tahtoisin kysellä mitä mieltä ihmiset ovat tilanteestani, sillä itse ei välttämättä aina ymmärrä asioita oikein.
Eli, olen parikymppinen nainen ja halukas harrastamaan seksiä, olen ollut mieheni kanssa nyt vuoden ajan yhdessä, mieheni on minua muutaman vuoden vanhempi.
Suhteemme alussa meillä oli paljon seksiä, ja tuntui ainakin että molemmat nautti siitä.

Viimeiset reilu puoli vuotta seksiä on ollut vähemmän, ja viime kuukausina ei juuri lainkaan (max. kerran kuussa).
Olen miettinyt että mikä on vialla kun miestäni ei kiinnosta, itse kyllä olisin halukas paljon useammin.

Mieheni ei siis halua harrastaa kanssani seksiä, mutta nyt onkin ruvennut katsomaan "salaa" (öisin minun mentyä nukkumaan) pornoa telkkarista, mutta oikea seksi ei kyllä kelpaa.
Missä siis vika? Olen miehelleni maininnut että kuinka salaa katselee pornoa mutta minä en kelpaa, niin raivostuu hyvin pahasti kun otan asian puheeksi, eikä suostu keskustelemaan asiasta. Joten on aivan turha yrittää neuvoa minua keskustelemaan asiasta hänen kanssaan, EI AUTA KESKUSTELLA.

En ole mikään mallikaunotar, vaan "tavallinen" maan tallaaja, ehkä en siis ole haluttava?

Auttakaa ihmiset ja kertokaa mikäli on samoja tuntemuksia tai muuten ajatuksia herätti jokin.

VAIN ASIALLISIA KOMMENTTEJA, KIITOS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu