Olen useasti asettanut omaan arvoonsa rajatut valokuvat.
Puheena olevassa asiassa niin on jälleen tapahtunut, mutta Tytön puuttuminen oikeaan käteen on myös erittäin vahva.
Asiassa Numba on nyt selvitysvelvollisen vuorossa.
Tämä on alkuperäinen fotosarja rajauksineen joiden rajauksien tarpeellisuutta en ymmärrä.
https://ibb.co/bfBdk2G
Tässä valokuvassa on kyseinen kolmanneksi kädeksi muodostunut käsi toiseen valokuvaan.
https://ibb.co/XfnJsFH7
Ja tässä valokuva jossa ei ole kolmatta kättä, mutta tämä valokuva ei ollut alkuperäisessä valokuvasarjassa.
https://ibb.co/zhgxPSMn
Kysymys siis kuuluu, miksi yksi kuva muodostuu kahdesta kuvasta kun on olemassa kaksi kuvaa?
Minun näkemyksen mukaan polkupyörän omistussuhteen osalta ei ole epäselvää, se on Numban kuin myös hänen vaimostaan kirjoittelemisten olisi syytä loppua.
PYYDÄN ETTÄ TÄSSÄ ASIASSA RAKKAIDEN SIVUVITTUILUT JÄTETÄÄN POIS JA SELVITETÄÄN ASIA ASINMUKAISESTI.
Puolueeton Senssu Tuomarina.
40
116
Vastaukset 40
Kirjallinen valmistelu on edennyt siten että kumpikin osapuoli on antanut lausuntonsa.
Numba viittaa tietokoneohjelmaan ja Tyttö tahalliseen valokuvien väärentämiseen.
Tietokoneohjelmilla valokuvien väärentämisistä on usein ollut kiistaa ja nyt Tyttö toteaa että valokuviin voi ongelmitta lisätä esimerkiksi tahtomiaan henkilöitä.
Nyt riita-asian kirjallisen valmistelun tässä vaiheessa asiakirjojen valossa olisi annettavissa yksipuolinen tuomio Tytön hyväksi Numban häviten, mutta oikeudenmukaisuuden johdosta on syytä antaa Numballe lisäselvitysoikeus.
Tämä edellyttää uusia rajaamammomia valokuvia joissa on jotain todisteellista mukana osoittamassa valokuvauspäivän.- Anonyymi00001
En tiedä mistä johtuu todennäköisesti tekoäly vain yhdisti väärin kaksi kuvaa yhdeksi.
Ja siitä se kolmas käsi sai alkunsa, en edes huomaanut sitä ja näytin vaimolle ei hänkään, naurahti kun sanoin katso tuossa sinulla on kolme kättä.Chiang Main puolueeton rosis on myöntänyt sinulle oikeuden uusiin valokuviin, joissa ei tule olla moitteen sijaa miltään osin.
Ja teen tämän myös tarkoituksella että vihdoin minä saan oikeuden olla olemassa, kun muut huutelee puskistaan.- Anonyymi00002
SENSSU kirjoitti:
Chiang Main puolueeton rosis on myöntänyt sinulle oikeuden uusiin valokuviin, joissa ei tule olla moitteen sijaa miltään osin.
Ja teen tämän myös tarkoituksella että vihdoin minä saan oikeuden olla olemassa, kun muut huutelee puskistaan.kysyin asiaa tekoälyltä, tuossa vastaus
"huomaatko että teit kuvassa pienen virheen vasemmassa reunassa naisella on kolme kättä miksi."
Huomasit aivan oikein! Se on selkeä virhe kuvassa.
Tämä johtuu siitä, miten yritin yhdistää teiltä saamani kaksi erilaista selfie-kuvaa yhdeksi kollaasiksi. Toisessa kuvassa nainen pitää aurinkolaseja kädessään ja toisessa hän pitää kättään eri asennossa. Yrittäessäni luoda "keskiarvon" näistä kahdesta eri kuvasta samalle alueelle, päädyin vahingossa näyttämään osia kummastakin asennosta samanaikaisesti, mikä loi illuusion kolmannesta kädestä.
Se on tyypillinen virhe, jonka teen käsitellessäni ja yhdistellessäni liikkuvia kohteita tai eri asentoja useista eri kuvista. Kiitos tarkkaavaisuudestasi, se auttaa minua oppimaan!
Tuossa on pari kuvaa kun vaimoni puhdistaa keräämiään mustikoita olohuoneen lattialla, kuvassa on televisio joka oli meillä thaimaassa, luulen että tämä riittää tästä asiasta... tämä asunto on kolmio, oma ja asia on osaltani loppuun käsitelty.
huomaatko että teit kuvassa pienen virheen vasemmassa reunassa naisella on kolme kättä miksi.
https://ibb.co/5hbb3qPG
https://ibb.co/FbxZ4NVV
johan nyt taas on pelleilyä... - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
kysyin asiaa tekoälyltä, tuossa vastaus

johan nyt taas on pelleilyä...ja huomaa että kuvassa on minun ns. "ruokapöytä"

johan nyt taas on pelleilyä...Uusien asiakirjojen valossa on selvää että Numban viehättävä vaimo on Suomessa ja heidän yhteisessä asunnossa.
Odotetaan Tytön kirjallista vastinetta ja mikäli ei tule niin yksipuolinen tuomio Numban eduksi on selviö.- Anonyymi00004
SENSSU kirjoitti:
Uusien asiakirjojen valossa on selvää että Numban viehättävä vaimo on Suomessa ja heidän yhteisessä asunnossa.
Odotetaan Tytön kirjallista vastinetta ja mikäli ei tule niin yksipuolinen tuomio Numban eduksi on selviö.Tuossa on vielä yksi kuva, https://ibb.co/jvTvh10s se on otettu eri kameralla, siinä on aika ja paikka leimat, kuvan metassa, Senssu minä en väärentele mitään kuvia, koskaan sille en voi mitään jos tekoäly sen tekee en vain huomannut sitä...
Me varmasti asumme yhdessä, radpower bike on 100% oma, nyt on syytä tutkia tätä 2010 hieman tarkemmin, tämä Senssu on helvetin lapsellista. - Anonyymi00005
Anonyymi00003 kirjoitti:
ja huomaa että kuvassa on minun ns. "ruokapöytä"
Pieni on sun kolmion olkkari! "Ruokapöytä", talkkari ja pakastin, kaikki samassa läävässä. Meitillä jääkaappi/pakastin, 300 litran erillinen pakastin ja kaikki muu mitä keittiöön kuuluu on keittiössä. Olkkarissa on puolikkaassa ruokailutila isolle porukalle, ja toisessa puolikkaassa normi köyhälistön olohuone sohvineen ja 55 tuumaisine telkkareineen, Vaan eihän noita voi kelakämpästä odottaa.
48000€/v - Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Pieni on sun kolmion olkkari! "Ruokapöytä", talkkari ja pakastin, kaikki samassa läävässä. Meitillä jääkaappi/pakastin, 300 litran erillinen pakastin ja kaikki muu mitä keittiöön kuuluu on keittiössä. Olkkarissa on puolikkaassa ruokailutila isolle porukalle, ja toisessa puolikkaassa normi köyhälistön olohuone sohvineen ja 55 tuumaisine telkkareineen, Vaan eihän noita voi kelakämpästä odottaa.
48000€/vNoniin se tyttö vastasi, kyllä eläkeläinen sinun asuntosi on kivistössä, paikassa jonne kukaan ei halua, alue on täysin epäonnistunut, kaikessa paitsi keräämään kelan maksamia asukkaita, sinne alueelle maksetaan eniten kelan toimeentulotukea, todellinen miljonääri alue.
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Noniin se tyttö vastasi, kyllä eläkeläinen sinun asuntosi on kivistössä, paikassa jonne kukaan ei halua, alue on täysin epäonnistunut, kaikessa paitsi keräämään kelan maksamia asukkaita, sinne alueelle maksetaan eniten kelan toimeentulotukea, todellinen miljonääri alue.
tämä asunto on n.60m2, 3h+K aivan sopiva kahdelle hengelle, lapsiperheelle liian pieni, naapuri muutti just pois koska kaksi pentua eivät tulleet toimeen keskenään...
Vaihtoivat rivariin. meilläkin on jääkaappi pakastin sekä sitten tuo pakastin arkku...
Sinne menee taas marjoja talveksi. - Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
tämä asunto on n.60m2, 3h K aivan sopiva kahdelle hengelle, lapsiperheelle liian pieni, naapuri muutti just pois koska kaksi pentua eivät tulleet toimeen keskenään...
Vaihtoivat rivariin. meilläkin on jääkaappi pakastin sekä sitten tuo pakastin arkku...
Sinne menee taas marjoja talveksi.Tässä on kaksi makuuhuonetta, keittiö, jossa kaikki tarvittava, kiertoilma uuni, mikro, induktioliesi, astianpesukone, 3 hkö baari ruokapöytä... tämä on lisäksi lähes uusi.
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Tässä on kaksi makuuhuonetta, keittiö, jossa kaikki tarvittava, kiertoilma uuni, mikro, induktioliesi, astianpesukone, 3 hkö baari ruokapöytä... tämä on lisäksi lähes uusi.
Juuri siksi syöt yksin rahin päällä taikka Ikean kirjoituspöydälläsi ja katat aina yhdelle. Nyt siis on taas keittiö, viimeksi se oli studiokeittiö.
Ei se kyllä selittelemällä korjaannu se vaimon kolmas käsi. Halusit esitellä sormukset yhdistelemällä kuvia keskenään ja näin siinä sitten kävi. Hienoa että sinulla on näin auttavainen kaveri Senssu, joka kirjoittaa kymmeniä puolustuspuheita sinulle vaikka ei edes tunne sinua. Anonyymi00004 kirjoitti:
Tuossa on vielä yksi kuva, https://ibb.co/jvTvh10s se on otettu eri kameralla, siinä on aika ja paikka leimat, kuvan metassa, Senssu minä en väärentele mitään kuvia, koskaan sille en voi mitään jos tekoäly sen tekee en vain huomannut sitä...
Me varmasti asumme yhdessä, radpower bike on 100% oma, nyt on syytä tutkia tätä 2010 hieman tarkemmin, tämä Senssu on helvetin lapsellista.En minä epäile sinun kuviasi ja pyrin vain tässä asiassa pysyttelemään asianmukaisella linjalla.
Nämä rakkaiden kommentit ei ole sitä hydraulijarruineen ja näemmä suureläkeläinenkin aktivoitui omalla tavallaan.- Anonyymi00010
Anonyymi00006 kirjoitti:
Noniin se tyttö vastasi, kyllä eläkeläinen sinun asuntosi on kivistössä, paikassa jonne kukaan ei halua, alue on täysin epäonnistunut, kaikessa paitsi keräämään kelan maksamia asukkaita, sinne alueelle maksetaan eniten kelan toimeentulotukea, todellinen miljonääri alue.
Kivistön kämpän olkkari(t) https://ibb.co/xK804fyd
- Anonyymi00011
SENSSU kirjoitti:
En minä epäile sinun kuviasi ja pyrin vain tässä asiassa pysyttelemään asianmukaisella linjalla.
Nämä rakkaiden kommentit ei ole sitä hydraulijarruineen ja näemmä suureläkeläinenkin aktivoitui omalla tavallaan.Viime kesänä laittamassasi kuvassa ei ollut levyjarruja. Nyt noista ulkona ottamistasi kuvista näkee että pyörässä ei ole levyjarruja, vaan takana näkyy musta jarrusatula, joten kuvat jotka olet muokannutm on otettu viime kesänä.
Missä koirankopissa vaimosi asuu? Ei todellakaan ole sama kämppä kuin sinulla. - Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Viime kesänä laittamassasi kuvassa ei ollut levyjarruja. Nyt noista ulkona ottamistasi kuvista näkee että pyörässä ei ole levyjarruja, vaan takana näkyy musta jarrusatula, joten kuvat jotka olet muokannutm on otettu viime kesänä.
Missä koirankopissa vaimosi asuu? Ei todellakaan ole sama kämppä kuin sinulla.Kun Pasanen selittelee niin jää kiinni samalla myös uusista valheista.
- Anonyymi00013
SENSSU kirjoitti:
En minä epäile sinun kuviasi ja pyrin vain tässä asiassa pysyttelemään asianmukaisella linjalla.
Nämä rakkaiden kommentit ei ole sitä hydraulijarruineen ja näemmä suureläkeläinenkin aktivoitui omalla tavallaan.Juu nämä kaikki on 2010 pääntuotetta.
- Anonyymi00014
Anonyymi00011 kirjoitti:
Viime kesänä laittamassasi kuvassa ei ollut levyjarruja. Nyt noista ulkona ottamistasi kuvista näkee että pyörässä ei ole levyjarruja, vaan takana näkyy musta jarrusatula, joten kuvat jotka olet muokannutm on otettu viime kesänä.
Missä koirankopissa vaimosi asuu? Ei todellakaan ole sama kämppä kuin sinulla.Vaimo asuu noin 14 neliön yksiössä ja koettaa epätoivoisesti saada matkarahat Thaimaahan poimimalla marjoja, kun ukollakaan ei ole rahaa.
- Anonyymi00016
Niin? Ei tuota joka päivä tule kuvattua. Mitäs GPS sanoi?
- Anonyymi00017
Anonyymi00008 kirjoitti:
Tässä on kaksi makuuhuonetta, keittiö, jossa kaikki tarvittava, kiertoilma uuni, mikro, induktioliesi, astianpesukone, 3 hkö baari ruokapöytä... tämä on lisäksi lähes uusi.
Pitäähän vanhalla juopolla olla baari...
- Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Pitäähän vanhalla juopolla olla baari...
Possolainen kutsuu baaripöydäksi keittokomeron taittopöytää, mutta punkero ei mahdu sinne komeroon niin syö siksi rahin päällä tai paskaisella kirjoituspöydällä.
Vaimonsa asunto on niin onnettoman pieni että joutuu reppana "olohuoneessa" tekemään marjojen siivoamiset. - Anonyymi00019
Anonyymi00010 kirjoitti:
Kivistön kämpän olkkari(t) https://ibb.co/xK804fyd
Ilmiselvästi Bonavan kämppä.
- Anonyymi00020
Anonyymi00013 kirjoitti:
Juu nämä kaikki on 2010 pääntuotetta.
Kolmekätinen vaimo ja viime kesän kuvat polkupyörästä ovat siis nimimerkki 2010 pääntuotetta? Miten hän on tunkeutunut sinun kuviisi ja lisännyt käsiä ja vanhoja polkupyöriä uusiin kuviisi?
- Anonyymi00026
Anonyymi00019 kirjoitti:
Ilmiselvästi Bonavan kämppä.
Nyt mökillä "Bonavan" 300 -neliöisestä! Päivän eväät, ruodottomaksi (itse) fileoitu hauki, kauden perunat ja kanttarellikastike. Maistuis varmaan Possollekin. https://ibb.co/Df04m3q9
48000€/v - Anonyymi00028
Anonyymi00019 kirjoitti:
Ilmiselvästi Bonavan kämppä.
Kuka on tuo Bonava
- Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Kuka on tuo Bonava
Yritys joka kauppaa sopuhintaisia asuntoja eläkeläisille!
- Anonyymi00021
"Uusien asiakirjojen valossa on selvää että Numban viehättävä vaimo on Suomessa ja heidän yhteisessä asunnossa" - kertoi asiamies Senssu.
https://ibb.co/FbxZ4NVV
Tuo kuva ei ole Hurtti-Arskan asunnosta. Hurtin asunto on päätykulmassa, mutta tuossa asunnossa näkyy verhojen läpi rakennus, jollaista ei näy Hurtin asunnosta, ja parvekkeen kaide on erilainen, pinnat ovat vanhempia kuin Hurtin asunnossa ja lattiamateriaali on erivärinen. Telkka on varsin säälittävä 24 tuumainen, eikä sellaista kannata Thaimaasta roudata, vaan ostaa torista. Kolmion olohuoneessa ei ole TV-tason päällä tulostinta eikä silityslautaa siinä vieressä eikä siellä perata marjoja eikä säilytellä pakastimia.- Anonyymi00023
Telkka on 32" ostin sen thaimaasta, lattian väri on sama, huoneisto on kolmio, pidä 2010 lupauksesi, tosin tiesin miten tässä taas käy, paljon puheita ja vähän tekoja, se että, sinua ei ole lainkaan olemassa, olet vain sairas trollipoika, jostain suomalaista laitoksesta, jopa kirjoitin on thaimaasta, se on omalla tavalla aivan helvetin hyvä, siihen käy musteet suoraan, ilman lastua, yksi tuloste ei maksa mitään vaikka olisi a4 valokuva.
- Anonyymi00024
Kuva jonka Pasanen laittoi melkein heti muutettuaan Pähkinärinteeseen oli otettu parvekkeelle päin ja parvekkeen ovi oli sillä sivulla jossa oli kirjoituspöytä. Tuossa huoneessa parvekkeen ovi on eri sivulla. Ei todellakaan ole sama asunto.
- Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Kuva jonka Pasanen laittoi melkein heti muutettuaan Pähkinärinteeseen oli otettu parvekkeelle päin ja parvekkeen ovi oli sillä sivulla jossa oli kirjoituspöytä. Tuossa huoneessa parvekkeen ovi on eri sivulla. Ei todellakaan ole sama asunto.
Niin on tässäkin tämä on toinen makkari olohuone on vasemmalla puolella, sinun juttusi on hieman harhaisia... https://ibb.co/4xTxqs3
- Anonyymi00027
Anonyymi00025 kirjoitti:
Niin on tässäkin tämä on toinen makkari olohuone on vasemmalla puolella, sinun juttusi on hieman harhaisia... https://ibb.co/4xTxqs3
katso iltalehti.fi näet että se on nykyinen... 555555
- Anonyymi00030
Anonyymi00025 kirjoitti:
Niin on tässäkin tämä on toinen makkari olohuone on vasemmalla puolella, sinun juttusi on hieman harhaisia... https://ibb.co/4xTxqs3
EI ollut minun kommenttini tuo mutta nuo on eri asunnoista nuo kuvasi.
Vaimosi on saanut sentään viritettyä verhot asuntoonsa, joita sinulla ei ole ja kahta parveketta asunnossa ei ole.
Mutta jos sinulla on siinä kamera valmiudessa edelleen niin nappaa kuva kolmikätisen vaimosi sormuksista, sillä tekoälyn luomasta kuvasta niitä ei tunnistanut samoiksi kuin aiemmin.
Elelette kumpikin kuin siat vatukossa ja olohuoneet on täynnä romua. Jos olisi kunnon kokoinen ruokapöytä, niin siinä ne siivotaan ne marjat eikä lattialla, mutta kun ei ole.
2010 - Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:

2010Lopeta asioiden vääntely ole mies ja pidä sen minkä lupaat, laitoin jo kuvat framelle kun kävimme aamupäivästä myyrmäessä, kuvia on yhteensä yhdeksän... tuossa on linkit uudelleen
https://ibb.co/LdkfjZ0x
https://ibb.co/0y9ZGYGc
https://ibb.co/dst570pL
https://ibb.co/wFGbfyHQ
https://ibb.co/0jnjMsy2
https://ibb.co/MdpcrsJ
https://ibb.co/ZzGL6snB
https://ibb.co/WvXnNzzb
https://ibb.co/395Csqv2
Olen pitänyt mitä lupasin nyt on sinun vuorosi, heti, toisin tiedän että keksit verukkeita, ja minua sellainen säälittää...
Asunnossa ei ole mitään romua, joskus sotkuisempaa, joskus ei, otin baarityyppisen ruokapöydän kolmella tuolilla kaksi vuotta sitten ikeasta samalla reissulla kun ostin työpöydän joka näkyy kuvassa. - Anonyymi00032
Anonyymi00023 kirjoitti:
Telkka on 32" ostin sen thaimaasta, lattian väri on sama, huoneisto on kolmio, pidä 2010 lupauksesi, tosin tiesin miten tässä taas käy, paljon puheita ja vähän tekoja, se että, sinua ei ole lainkaan olemassa, olet vain sairas trollipoika, jostain suomalaista laitoksesta, jopa kirjoitin on thaimaasta, se on omalla tavalla aivan helvetin hyvä, siihen käy musteet suoraan, ilman lastua, yksi tuloste ei maksa mitään vaikka olisi a4 valokuva.
Mulla 32" mökillä, sekä tuvassa että saunatuvassa. Kumpaakaan ei ole raahattu Thaimaasta.
48000€/v - Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
Mulla 32" mökillä, sekä tuvassa että saunatuvassa. Kumpaakaan ei ole raahattu Thaimaasta.
48000€/vSinun ongelmasi ei minun, ota kuitenkin rauhallisesti, minä en katso oikeastaan koskaan töllöä, vaimoni tykkää katsoa, telkku maksoi 100euroa, ja on ns. hyvin monipuolinen, kiinan suurin valmistaja... ei ole suomessa myynnissä.
- Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
Sinun ongelmasi ei minun, ota kuitenkin rauhallisesti, minä en katso oikeastaan koskaan töllöä, vaimoni tykkää katsoa, telkku maksoi 100euroa, ja on ns. hyvin monipuolinen, kiinan suurin valmistaja... ei ole suomessa myynnissä.
Osaa kuitenkin puhua muutakin kuin kiinaa?
- Anonyymi00035
Anonyymi00025 kirjoitti:
Niin on tässäkin tämä on toinen makkari olohuone on vasemmalla puolella, sinun juttusi on hieman harhaisia... https://ibb.co/4xTxqs3
Eikös tuo kuva olekaan omistus rivitalosta Simonkylästä?
Olenko harhainen kun muistan sinun kertoneen tuon kuvan olleen otetun Simonkylässä ennen kuin muutitte vuokralle Pähkinävuoreen?
>§< - Anonyymi00036
Anonyymi00035 kirjoitti:
Eikös tuo kuva olekaan omistus rivitalosta Simonkylästä?
Olenko harhainen kun muistan sinun kertoneen tuon kuvan olleen otetun Simonkylässä ennen kuin muutitte vuokralle Pähkinävuoreen?
>§<Ummet lammet selitteli että eivät mitään tuo Thaimaasta kun kuolinpesän rivariasunnossa on kaikki huonekalut valmiina ja nyt tarina on muuttunut peräti kymmeneen 25 kilon matkalaukulliseen tarinaa kun sitä ennen ehti jo kertoa hommanneensa luottokortin kun muuttaminen on todella kallista kun joutuu hommaamaan kaiken itse. Sama meininki jatkuu kuin Hua Hinissa, eli pienet ja paskaiset vuorakämpät.
- Anonyymi00037
Anonyymi00036 kirjoitti:
Ummet lammet selitteli että eivät mitään tuo Thaimaasta kun kuolinpesän rivariasunnossa on kaikki huonekalut valmiina ja nyt tarina on muuttunut peräti kymmeneen 25 kilon matkalaukulliseen tarinaa kun sitä ennen ehti jo kertoa hommanneensa luottokortin kun muuttaminen on todella kallista kun joutuu hommaamaan kaiken itse. Sama meininki jatkuu kuin Hua Hinissa, eli pienet ja paskaiset vuorakämpät.
Jos sinulla 2010 olisi pienemmissä määrin järkeä päässä, laittaisit tämän oven lopullisesti kiinni etkä koskaan enää avaisi sitä, on olemassa vain sinä ja Senssu ja minä, siinä kaikki, sinä olet kaikken herjojen takana, oman etusi mukaisista ei ole koskaan paljastaa kuka olet, sinun aikasi tällä palstalla on täysin ohi.
Riski on liian suuri että jää vahingossa kiinni, se voi kyllä olla vaikeaa koska sinä et ole terve, 2010 ei ole olemassakaan, kaiken olet varastanut netistä, toki joku asuu thaimaassa mistä saat sieltä kuvia, mutta sinulla ei ole älyä tekoälyllä muokkaamiseen, todennäköisesti et edes laitoksessa pääse niihin, siksi sinulla on vanha windows, ja photofilte 7 ohjelma, millä olet muokkauksesi tehnyt.
asia on osaltani loppuun käsitelty, ja se meni juuri kuten arvelinkin, jos teen kuten sanot alkaa vänkääminen, joten se siitä, reppana.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.373856- 100842
- 76630
- 50625
- 65615
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38599Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei149591- 30576
Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48557- 57556