Poika käyttäytyi harkoissa just niinku sä äsken, joten siitä arvasin, että jotain on nyt tapahtunut. Raiskaus on rikos.” Verneri itki vielä enemmän ajatellessaan sitä pientä poikaa, joka joutui oman setänsä uhriksi. Tuulia rauhoitteli häntä ja istui siinä kauan Vernerin kanssa. ”Sä oot mulle kuin toinen äiti”, Verneri sanoi ja halasi Tuuliaa.
”Sä oot ollu aina mun lempioppilas, semmonen superpoika”, Tuulia vastasi ja keinutti Verneriä syleilyssään. ”Me selvitään tästä, usko pois. Niin selvisi se 10-vuotiaskin”, Tuulia jatkoi. Verneri sulki silmänsä ja kuvitteli halaavansa tuota pientä poikaa. Tuulian lämpö tuntui ihanalle. Kuvitelmassa tuo pieni poika halasi Verneriä tiukasti takaisin.
Vuoden päästä
Verneri alkoi toipua veljensä teoista pikkuhiljaa. Tuulia oli etsinyt hänelle ihanan Emilia-nimisen psykologin. Emilia ymmärsi Verneriä täysin, koska oli itsekin kokenut nuorempana lähisuhdeväkivaltaa. Verneri oli jo selvästi iloisempi ja lähentynyt entisestään Emman kanssa. He saisivat olla myös tulevan teoksen pääpari: prinssi ja Prinsessa Ruusunen. Myöhemmin Emma alkoi seurustella Vernerin kanssa.
Valtteri puolestaan sai potkut balettiryhmästä ja tuomittiin maksamaan Vernerille tuntuvat korvaukset aiheuttamastaan kivusta ja särystä. Valtteri oli ikänsä puolesta rikosoikeudellisessa vastuussa, joten hän joutui haastaville lapsille tarkoitettuun koulukotiin. Koulukoti oli Muhoksella asti, joten Verneri sai elää rauhassa ilman pelkoa veljensä läsnäolosta. Koulukodissa lymyili kostaja.
Eräänä yönä koulukodissa asuva 17-vuotias Mikael teki Valtterille sen saman, minkä hän oli tehnyt kauan sitten Vernerille. Mikael nimittäin tiesi, mitä Valtteri oli tehnyt ja päätti kostaa pojan kärsimykset. Kiimainen Mikael hiipi Valtterin huoneeseen ja kiskoi peiton nukkuvan pojan päältä. ”Mitä?!” Valtteri kiljaisi, kun lihaksikas Mikael tuli väkisin hänen sänkynsä viereen. ”Turpa kiinni ja kuuntele! Vittu, sä raiskasit oman pikkuveljes! Nyt saat tietää, miltä se tuntuu! Saat maksaa kaiken pikku perseelläs”, Mikael ärähti. Valtteri oli kauhuissaan, kun isokokoinen poika alkoi riisua collegehousujaan. Housujen läpi erottui kivikova kulli. ”Sä otat tän jytkyn kiltisti peppuun, etkä raiskaa enää ikinä ketään”, Mikael sanoi ja heilutteli kulliaan kauhistuneen Valtterin nenän edessä. Valtteri ymmärsi, että Mikael oli kuullut raiskausjuorun muilta osaston pojilta. Lisäksi hänen tekosestaan oli uutisoitu maanlaajuisesti otsikoilla ”15-vuotias poika raiskasi pikkuveljensä kahdesti, poika otettu poliisin huostaan” ja ”Teinipoika raiskasi kaksosensa väkivalloin”. Valtteri oli ansassa. ”Nyt on maksun aika”, Mikael murahti ja Valtteri ei voinut kuin totella.
Mikael joi kulaksen energiajuomastaan ja katsoi itkevää Valtteria silmiin. Poika selvästi pelkäsi häntä. Mikael oli poikaa päätä pidempi ja paljon lihaksikkaampi. ”Vitun pikkuhomo, eihän tuo paina paljoo mitään”, Mikael hän ja hymyili ilkeästi. Valtteri sulki silmänsä ja rukoili: ”Ei, älä tee sitä. Mun veli oli siinä leikissä ihan yhtä innokkaasti mukana kun mäkin! Tiedäthän sä balettipojat...” Mikael ei kuunnellut pojan itkuvirttä, vaan veti rimpuilevan pojan eteensä. ”Mee nelinkontin, vauhtia!” Mikael käski, ja Valtteri ei voinut muuta kuin totella. Mikael sylkäisi Valtterin peppuvakoon ja levitti räkäklimpin pojan reiälle. ”Täähän näyttää oikein hyvälle, taidat olla korkkaamaton poika!” Valtteri oli kauhuissaan ja vapisi suuren peukalon painautuessa hänen pikkupeppuunsa. Mikael naurahti: ”Kyllä on liukas reikä…” Sitten tapahtui se, mitä Valtteri oli koko ajan pelännyt: Mikael työntyi häneen. Poika ähisi ja puhisi hänen korvaansa: ”Likainen pikkupoika, sano mua isiksi!” Valtteri huohotti kivusta ja järkytyksestä, kun iso kulli upposi yhä syvemmälle hänen teinipojan kehoonsa. Paksu jääkiekkoilijan elin repi häntä kappaleiksi ja jokainen liike sattui. Valtteri irivisti kivusta. Mikael nautti pojan itkusta ja jatkoi: ”Sano, että isi nussi mua. Isi, mä oon sun pikkupoika! SANO SE!” Valtteri itki ja sanoi hiljaa: ”Isi, nussi mua. Isi, mä oon sun pikkupoika.” Mikael oli tyytyväinen ja ähisi: ”Iskä tykkää! Mun poika on kiree ku kiimainen teinityttö!” Valtteri itki ja tunsi Mikaelin pallit pakaroillaan. Pahin oli vasta edessä.
Mikael otti kovemmin kiinni Valtterin lantiosta ja aloitti kunnon nainnin. Mikael huokaisi nautinnosta, kun pieni pyllyreikä kiristi hänen kulliaan. Kireys tuntui taivaalliselta! ”Sähän oot tiukka! Tältä se tuntuu, kun oma veli ottaa sut! Jumalauta, sä oot ihana!” Mikael kehaisi ja nai pientä reikää entistä kovemmin. Valtteri itki ja ulisi hänen allaan, mikä kiihotti häntä vain lisää. Pojan vinkuminen vain lisäsi hänen intoaan. ”Äläs nyt, Valtsukka! Etkös säkin oo balepoju? Sähän tykkäät tästä!” Mikael nauroi ja kovensi tahtiaan. Kyrpä upposi syvemmälle helposti, kun Valtterin suoli antoi periksi. Valtteriin sattui ja olo oli likainen. Hän ei uskaltanut sanoa mitään, kun lätkää pelaava Mikael otti hänestä kovemmin kiinni ja kovensi naintitahtia entisestään.
Balettipojan korkkaus, osa 5
Anonyymi-ap
1
179
Luetuimmat keskustelut
- 1831799
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.113940Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo114840En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209684- 135646
- 56631
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 38568