Koska en tiedä miten voit.
Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut.
Tunteiden prosessointi on todella haastavaa ja muistoja kadonnut sinusta trauman vuoksi.
Ennen kaikki oli selkeää, nyt vain mietin millä kaikilla tavoilla olen loukannut ja satuttanut sinua tiedostamatta.
Mä vaan aidosti uskoin että olit hyvä ihminen, olen pahoillani että en kykene maksamaan sinulle korvauksia aiheuttamastani kivusta.
En halunnut uskoa että raha oli sinulle tärkeää. Et vaikuttanut materialistiselta.
Toivon että saan apua ja hoitoa, koska mun on vaikea edes prosessoida mitä kaikkea kamalaa on tapahtunut.
En ole mitään pahaa sulle tai kenellekkään muulle halunnut.
En vain saa edelleenkään selkeää kokonaiskuvaa asioista. Jokin pala puuttuu ja oon miettinyt pääni puhki, miksi koin tietyt asiat tietyllä tavalla ja miksi kaikki tuntui aidolta.
Ehkä joku paha ihminen vaan manipuloi mut uskoon kaiken, en osaa sanoa.
Älä laita haukkumisviestejä, ne ahdistaa, ja koen empatiaa haluta korjata tilanteen puhumalla, koska haukkuminen johtuu peloista tai kivuista.
Olen tunnelukon ja tunteiden välisessä tilassa. Koska molemmat ääripäät on aivan yhtä pahoja.
Kyllä mä oikeasti haluan parantua. Siihen menee aikaa, tiedät että olen hyvin herkkä ihminen.
En halua nähdä sua, koska en halua itkeä ja ahdistaa sinua enempää omilla järjettömil tunteillani. Enkä myöskään tiedä kestäisinkö sitä.
En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä
29
552
Vastaukset 29
- Anonyymi00001
Nyt sinun on kyllä sanottava sukupuolesi. Tämä on tärkeää.
- Anonyymi00005
Ja kirjain kenelle aloitus. Muuten tulee taas kauhea hässäkkä.
- Anonyymi00027UUSI
Joiltakin naisilta jossain vaiheessa "aiheesta", voi tulla tällaisia tuntemuksia? Se vain todistaa enemmän sitä, että heistä on tullut enemmän vastuullisesti ajattelevia. Kohdannut heitä, jotka sysää aina vastuun kuulijalle, eivät ota mistään itse vastuuta, vaikka käyttäytyvät itse vastuuttomasti. Arvostan ap sinua aloituksesta. Sivusta.
- Anonyymi00004
Ihan perus. Ajattelette liikaa mitä toinen ajattelee. Mitä järkee
- Anonyymi00008
Vitalis. On tässä joutunut ajattelemaan monien, monien muiden ihmisten puolesta ties mitä. Miksei saisi ajatella itse kukin, mitä on tarvetta ajatella.
- Anonyymi00006
- Anonyymi00007
Prosessoippa nyt itsesi nukkumaan. Tiedän, krapula on kauhea kokea tuolla iällä. Tulee häpeä mitä on tehnyt kellekkin. Mutta sitä saa mitä.....
- Anonyymi00020
Joo voit sulkea kampauspöydän peilin. Koit jo itsesi.
- Anonyymi00009
Ei auta kuin lepo. Lepo lepo. Pitää maadoittua. Ulos kävelemään paljain jaloin. Olla luonnossa. Vedessä auringossa. Tuulessa. Metsässä. Ladata akkuja universumista niin että hiukset nousee pystyyn sähköstä.
Pitää rakastaa itseä ensin. Sitten vasta voi rakastaa muita.
Pahojen kanssa ei tarvitse olla ollenkaan.- Anonyymi00010
Katoin niit siihen asti silmiin kunnes tulin. Ja lähin meneen.
- Anonyymi00011
Toivottavasti saat tarvittavan avun itsellesi mies. Toivoin sitä aidosti 🥲
- Anonyymi00016
Minusta aloittaja on kylläkin nainen.
- Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Minusta aloittaja on kylläkin nainen.
Toisia esittävä pentu se on.
- Anonyymi00021
Anonyymi00016 kirjoitti:
Minusta aloittaja on kylläkin nainen.
Mielestäsi, että voisit uskottavasti valehdella.
- Anonyymi00022
Anonyymi00016 kirjoitti:
Minusta aloittaja on kylläkin nainen.
Minusta aloittaja on kylläkin mies, jankuttaja
- Anonyymi00012
Ihan rauhassa vaan, kaikki kyllä menee hyvin.
- Anonyymi00013
Tämä on manipulointia, ei yllätä tällä sivulla.
- Anonyymi00018
Ei nää muuta täällä teekkään. Koska nekin haluaa vaan. Rakkautta ja välittämistä.
- Anonyymi00014
Oma kurjaa. Mulle trauma aiheuttaa vaan epätoivon tunnetta, ahdistusta, itkusuutta ja pelkotiloja. Saatan vapista ja täristä sekä itkeä. Muttei ei mitään tuollaista. Koitahan pärjätä.
- Anonyymi00015
Etsiä osaa mua enää sanoittaa, ellei kohdata kasvoilla, vain huomasin sen.....
Mitä sulla sunnuntaina?
https://m.youtube.com/watch?v=d16B2QK_WPA&list=RDd16B2QK_WPA&start_radio=1- Anonyymi00023
AP tietää tästä että olen saanut viestin perille.💔
https://youtu.be/I5K8jexrrt0?is=ok9d9kaBpPvUIung
- Anonyymi00019
Halaus sinulle
- Anonyymi00024
Älä narsisti esitä.
En usko näytelmiisi pätkääkään.
Olen onnellinen ja ympäröivän luonnon sekä ystävieni kanssa tasapainossa.
Et tule koskaan kuulumaan elämääni edes töissä, jossa sinua satunnaisesti näkee. - Anonyymi00025UUSI
Lopeta nyt tuo paskan jauhaminen sitten jo ei ole enää mitään tunteita tuollaista paskan puhujaa kohtaan ala painua helvettii.
- Anonyymi00026UUSI
Oikeasti vaikutuksia anteeksipyynnöllä olisi oikeassa elämässä. Juuri sille oikealle ihmiselle, hänelle ja myös sinulle. Toki täällä nyt kaikki muut tuntemattomat voivat miettiä omaa elämäänsä, joka ei liity sinun.
- Anonyymi00028UUSI
Aloitus on sekavaa horinaa. Yritä ap tiivistää, mitä haluat ja mihin pyrit.
- Anonyymi00029UUSI
Minun mielestä aloitus on ihan selkeästi ja kauniisti kirjoitettu. Hän voisi kylläkin miettiä, voisiko kertoa sen oikeassa elämässä sille henkilölle, jota on kenties satutettu. Myös satuttajaa.
- Anonyymi00030UUSI
Peukutitko oman kommenttisi? Eikö se ole vähän noloa?
- Anonyymi00031UUSI
Täällä voi oikeasti herkkiä ihmisiä omimassa, miettikää vähän kun kirjoitatte. Teette enemmän hallaa niille kuin sille jota oikeasti yritätte tavoittaa. Se tuskin käy edes koskaan lukemassa
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1571480Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1291170Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216869- 65791
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus62710- 46675
- 52670
- 76576
- 52572
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187568