Sosiaalisten tilanteiden pelot

Olen elänyt yksinäisen lapsuuden. Minua on rääkätty henkisesti koulussa. Työelämässä on käytetty hyväksi... TIEDÄN kaiken tuon, ja tiedän miksi minusta on tullut estynyt, pelokas, syrjäänvetäytyvä ihminen. Mutta ei tämä tieto pelon syistä mitään hyödytä. En muutu automaattisesti sosiaaliseksi ja ihmisrakkaaksi koettuani koko elämäni että jokainen kontakti ihmisiin johtaa aina kielteisiin kokemuksiin.

Se mikä minua auttaisi olisi se että olisin niin paljon ihmisen joukossa, että ne kielteiset kokemukset jäisivät selkeästi vähemmistöksi KAIKKIEN kokemusten joukossa. Mutta arvatkaa huvittaako hakeutua omatoimisesti ihmisten sekaan?

NN kirjoitti:

Olen elänyt yksinäisen lapsuuden. Minua on rääkätty henkisesti koulussa. Työelämässä on käytetty hyväksi... TIEDÄN kaiken tuon, ja tiedän miksi minusta on tullut estynyt, pelokas, syrjäänvetäytyvä ihminen. Mutta ei tämä tieto pelon syistä mitään hyödytä. En muutu automaattisesti sosiaaliseksi ja ihmisrakkaaksi koettuani koko elämäni että jokainen kontakti ihmisiin johtaa aina kielteisiin kokemuksiin.

Se mikä minua auttaisi olisi se että olisin niin paljon ihmisen joukossa, että ne kielteiset kokemukset jäisivät selkeästi vähemmistöksi KAIKKIEN kokemusten joukossa. Mutta arvatkaa huvittaako hakeutua omatoimisesti ihmisten sekaan?

Hei,

terapiassa juuri keskeinen idea on, että terapeutin ja potilaan välille muodostuu luottamus, ja potilas saa hyväksynnän kokemuksia omalle identiteetilleen..

Pelkojen syiden tietäminen ei auta yksin, vaan täytyy saada muodostettua mieleen myönteisiä minäkuvia ja maailmankuvia. Tunnekokemusten muuttaminen voi kestää vuosikausia, mutta se on mahdollista. Usein motivaatio ja päämäärätietoisuus voi olla hiukan kadoksissa, mutta omaa tahtoaan ja toivoaan voi myöskin vahvistaa monin tavoin.

Tälläisistä elämänkokemuksista ulos astuminen ja uuden suunnan löytäminen edellyttää tietynlaista "hyppyä tuntemattomaan", eli on uskallettava kyseenalaistaa aikaisemmat kokemuksensa ja käsityksensä.

Uhrin rooli on vaikea, ja alitajuisesti eri sosiaalisiin tilanteisiin astuessa tämä rooli tuppaa automaattisesti käynnistymään uudestaan. Anteeksianto ja hyväksyntä voi vapauttaa ihmisen toimimaan omana itsenään, ja se onkin melkoisen henkisen kasvun haaste että tähän pystyy. Itse olen todennut, että on tärkeämpää vapautua menneisyyden kokemuksista esim anteeksiantoharjoitusten avulla, kuin tarrata siihen että vääryyttä on tapahtunut: tarrautumisella negatiivinen sidos menneeseen jatkuu, anteeksiannolla siitä vapautuu. Aina kun mielessään palaa menneeseen, yleensä vain vahvistaa näitä vääryyden kokemuksia ja sidoksia.

Pelkojen syntymisessä ja voimistumisessa merkittävä rooli on ihmisen omilla ajatuksilla ja mielikuvituksella. Tiedostaessaan oman osuutensa kokemustensa ja sosiaalisten tilanteiden luomiseen, voi päästä asiassa eteenpäin.

Mielensä muuttamiseen voi löytyä myös monenlaista ns. vaihtoehtoista apua, näitä ovat mm. hypnoosi, mielikuvaharjoitukset, rentoutus, itsetuntemusta ja -luottamusta lisäävät liikuntaharrastukset, psykodraama, rukous... jne

Myös kirjoittaminen voi auttaa. Esimerkiksi kokemuksistaan voi kirjoittaa jännitystarinan, jossa pääosaa näyttelee itse. Tarinaan voi kirjoittaa eri roolihahmoja, ja näin voi saada tilaisuuden katsoa tilannetta mm. sivullisten, vihamiesten, tukijoiden tms. näkökulmista. Ehkäpä tositarinoihin pohjautuvaa tarinaa voi myös muokata uuteen suuntaan, jos vaikka kaikki alkaisikin kääntyä ylösalaisin: itse voi sepittää tarinaa, joka alkaakin muokata todellisuutta.

taukki kirjoitti:

Hei,

terapiassa juuri keskeinen idea on, että terapeutin ja potilaan välille muodostuu luottamus, ja potilas saa hyväksynnän kokemuksia omalle identiteetilleen..

Pelkojen syiden tietäminen ei auta yksin, vaan täytyy saada muodostettua mieleen myönteisiä minäkuvia ja maailmankuvia. Tunnekokemusten muuttaminen voi kestää vuosikausia, mutta se on mahdollista. Usein motivaatio ja päämäärätietoisuus voi olla hiukan kadoksissa, mutta omaa tahtoaan ja toivoaan voi myöskin vahvistaa monin tavoin.

Tälläisistä elämänkokemuksista ulos astuminen ja uuden suunnan löytäminen edellyttää tietynlaista "hyppyä tuntemattomaan", eli on uskallettava kyseenalaistaa aikaisemmat kokemuksensa ja käsityksensä.

Uhrin rooli on vaikea, ja alitajuisesti eri sosiaalisiin tilanteisiin astuessa tämä rooli tuppaa automaattisesti käynnistymään uudestaan. Anteeksianto ja hyväksyntä voi vapauttaa ihmisen toimimaan omana itsenään, ja se onkin melkoisen henkisen kasvun haaste että tähän pystyy. Itse olen todennut, että on tärkeämpää vapautua menneisyyden kokemuksista esim anteeksiantoharjoitusten avulla, kuin tarrata siihen että vääryyttä on tapahtunut: tarrautumisella negatiivinen sidos menneeseen jatkuu, anteeksiannolla siitä vapautuu. Aina kun mielessään palaa menneeseen, yleensä vain vahvistaa näitä vääryyden kokemuksia ja sidoksia.

Pelkojen syntymisessä ja voimistumisessa merkittävä rooli on ihmisen omilla ajatuksilla ja mielikuvituksella. Tiedostaessaan oman osuutensa kokemustensa ja sosiaalisten tilanteiden luomiseen, voi päästä asiassa eteenpäin.

Mielensä muuttamiseen voi löytyä myös monenlaista ns. vaihtoehtoista apua, näitä ovat mm. hypnoosi, mielikuvaharjoitukset, rentoutus, itsetuntemusta ja -luottamusta lisäävät liikuntaharrastukset, psykodraama, rukous... jne

Myös kirjoittaminen voi auttaa. Esimerkiksi kokemuksistaan voi kirjoittaa jännitystarinan, jossa pääosaa näyttelee itse. Tarinaan voi kirjoittaa eri roolihahmoja, ja näin voi saada tilaisuuden katsoa tilannetta mm. sivullisten, vihamiesten, tukijoiden tms. näkökulmista. Ehkäpä tositarinoihin pohjautuvaa tarinaa voi myös muokata uuteen suuntaan, jos vaikka kaikki alkaisikin kääntyä ylösalaisin: itse voi sepittää tarinaa, joka alkaakin muokata todellisuutta.

Tuo sinun viestisi oli täyttä asiaa. Itse olen kärsinyt viimeistä about puolta vuotta lukuunottamatta huonosta itseluottamuksesta ja juuri tuollaisista sosiaalisten tilanteiden pelosta mitä itsesääli tuo mukanaan.

Se varsinainen prosessi jossa muutosta ajatusmaailmassa alkoi tapahtumaan kesti vähän yli puoli vuotta. Kenties se alkoi jo aiemmin mutta itse huomasin sen kun todella aloin kyseinalaistamaan asioita , kuten mainitsit.

Tiesin , miksi ryvin itsesäälissä. Takana oli ´koulukiusaus ensimmäisinä vuosina koulussa.. ja aivan , jotenkin tarrasin liikaa siihen menneeseen kuten katkelmassasi mainitsit:
-> "Anteeksianto ja hyväksyntä voi vapauttaa ihmisen toimimaan omana itsenään, ja se onkin melkoisen henkisen kasvun haaste että tähän pystyy. Itse olen todennut, että on tärkeämpää vapautua menneisyyden kokemuksista esim anteeksiantoharjoitusten avulla, kuin tarrata siihen että vääryyttä on tapahtunut: tarrautumisella negatiivinen sidos menneeseen jatkuu, anteeksiannolla siitä vapautuu."

Aina kuin muistelin sitä miten käsitin itseni huonompana kuin muut ja miten muut kohtelivat minua aiemmin huonosti niin ruokin vain sitä negatiivis´ta kuvaa. Mutta enää en asiaa edes ajattele eli toisin sanoen olen antanut anteeksi. Kaikkien näiden kokemusten kautta olen tullut täksi ihmiseksi mikä minä nyt olen.. enkä mitään haluaisi vaihtaa pois! Sillä olen oppinut elämästä paljon.. vaikeuksien kautta.

"Pelkojen syntymisessä ja voimistumisessa merkittävä rooli on ihmisen omilla ajatuksilla ja mielikuvituksella. Tiedostaessaan oman osuutensa kokemustensa ja sosiaalisten tilanteiden luomiseen, voi päästä asiassa eteenpäin. "

Tuo edellinen pätkä sinun tekstissäsi.. siis paremmin ei voisi asiaa ilmaista! Jokainen ihminen luo ITSE omat käsityksensä ja kuvansa maailmasta. Jokainen ihminen kokee erilaiset tilanteet omalla tavallaan.. esim. minulla on aika vilkas mielikuvitus , olen joskus pelännyt aika naurettaviakin asioita , mutta nykyään olen hyväksynyt tuollaiset silloin tällöin esiintyvät pelokkaat ajatukset luonnollisina. En siis pelkää niitä niin ne menevät ohi. En anna pelolle valtaa.

Kulunut vuosi on ollut ainakin minulle suurta kasvun aikaa.

Siteeraus:
"Minulle hyvin tuttu ongelma!!Olen jo keski-ikäinen,hyvin ulospäinsuuntautunut persoonallisuus.Koko ikäni olen ollut asiakaspalvelussa.Kunnes.....pikkuhiljaa alkoi hiipimään mitä monimuotoisemmin ja salakavalemmin pelot.aloin pelkäämään ihmisiä!! ......"

Tärkeä kirjoitus kokonaisuudessaan, kiitos siitä. Tekstin sisältö kuitenkin kirkastuisi, jos kirjoittaja kiinnittäisi huomiota oikeinkirjoitukseen. Esimerkiksi äskeisen kappaleen loppuosa menee hyvällä suomella näin:

"Kunnes ... pikku hiljaa alkoi hiipiä mitä monimuotoisimpia ja salakavalimpia pelkoja. Aloin pelätä ihmisiä....."

Esim.
- alkaa infinitiivi !!!!
- mitä monimuotoisin (adjektiivin superlatiivi!)

Kiitos. Äidinkielenkin taidon parantaminen lisää mielenterveyttä, siis jos hyvä kielenkäyttö on arvo.

Suominen kirjoitti:

Siteeraus:
"Minulle hyvin tuttu ongelma!!Olen jo keski-ikäinen,hyvin ulospäinsuuntautunut persoonallisuus.Koko ikäni olen ollut asiakaspalvelussa.Kunnes.....pikkuhiljaa alkoi hiipimään mitä monimuotoisemmin ja salakavalemmin pelot.aloin pelkäämään ihmisiä!! ......"

Tärkeä kirjoitus kokonaisuudessaan, kiitos siitä. Tekstin sisältö kuitenkin kirkastuisi, jos kirjoittaja kiinnittäisi huomiota oikeinkirjoitukseen. Esimerkiksi äskeisen kappaleen loppuosa menee hyvällä suomella näin:

"Kunnes ... pikku hiljaa alkoi hiipiä mitä monimuotoisimpia ja salakavalimpia pelkoja. Aloin pelätä ihmisiä....."

Esim.
- alkaa infinitiivi !!!!
- mitä monimuotoisin (adjektiivin superlatiivi!)

Kiitos. Äidinkielenkin taidon parantaminen lisää mielenterveyttä, siis jos hyvä kielenkäyttö on arvo.

Paras olisi ensin perehtyä suomen kieleen ennen kuin kritisoi toisten kirjoituksia. Sinun kannattaa aloittaa alkeista. Kirjoitit aivan eri asiaa kuin alkuperäisen viestin kirjoittaja ja senkin väärin. Näin olisi mennyt sinun "keksimäsi" juttu oikein: " Kunnes.. pikku hiljaa alkoi hiipiä mitä monimuotoisempia ja salakavalampia pelkoja." MUTTA HUOMIOI että alkuperäinen kirjoittaja ei suinkaan tarkoittanut tuota mitä sinä vaan oikein korjattuna se olisi mennyt näin: "Pikkuhiljaa pelot alkoivat hiipiä mitä monimuotoisemmin ja salakavalammin." Joten mitä tästä opimme.. alkuperäisen viestin kirjoittaja kirjoitti oikeammin kuin sinä.

Suometar kirjoitti:

Paras olisi ensin perehtyä suomen kieleen ennen kuin kritisoi toisten kirjoituksia. Sinun kannattaa aloittaa alkeista. Kirjoitit aivan eri asiaa kuin alkuperäisen viestin kirjoittaja ja senkin väärin. Näin olisi mennyt sinun "keksimäsi" juttu oikein: " Kunnes.. pikku hiljaa alkoi hiipiä mitä monimuotoisempia ja salakavalampia pelkoja." MUTTA HUOMIOI että alkuperäinen kirjoittaja ei suinkaan tarkoittanut tuota mitä sinä vaan oikein korjattuna se olisi mennyt näin: "Pikkuhiljaa pelot alkoivat hiipiä mitä monimuotoisemmin ja salakavalammin." Joten mitä tästä opimme.. alkuperäisen viestin kirjoittaja kirjoitti oikeammin kuin sinä.

Tässä näkee, mitä syntyy, kun kirjoittaja ei osaa kirjoittaa ajatuksiaan suomeksi. En tiedä, mitä alkuperäinen kirjoittaja Sumulintu on tarkoittanut, mutta sen tiedän että jos hän olisi pystynyt kirjoittamaan parempaa suomea, niin sanomakin olisi mennyt paremmin perille.
Mitä hämärämmin asiansa ilmaisee, sitä epäselvemmäksi viesti käy. Siinäpä adjektiivin vertailumuodoista komparatiivi; ja se sopii mitä suloisimmin juuri tähän kohtaan. Huomasitteko, että ei voi sanoa: mitä suloisemmin, vaan "mitä suloisimmin" eli superlatiivissa.

Tapelkaa te Suominen ja Suometar niin paljon kuin haluatte alkuperäisviestin sisällöstä, niin minä nautin suomen moniosaamisesta ... Suominen on teknisesti oikeassa Suomettareen verrattuna jos siis otamme huomioon sen, että emme tiedä Sumulinnun sanoman sisältöä, koska se ei noussut esiin sumuisen ulkomuotonsa vuoksi. Jos lähdemme sille tielle, että tämänkin foorumin suomenkielisest keskustelut joudutaan jatkuvasti tulkkaamaan suomeksi, niin siinähän sitten olemme.... paitsi että siinähän me Suomessa jo olemme.

Aina voi kuitenkin harjoitella kirjoittamaan paremmin: mitä enemmän harjoittelee, sen paremmin osaa. Tämä on mitä parhain ohje! Ja jos vielä viestinnästä puhutaan, niin Suomettaren umpisuomalaisen karkea ja voitonriemuinen viestintätyyli on mielestäni... No jos sellainen ihminen on kasvattajan roolissa, niin silloinhan ne sosiaaliset pelot vasta muodostumaan pääsevätkin... Mitä vihaisempi olet ja mitä selvemmin sen näytät, sen vaikeammaksi viestin vastaanottaminen käy ja sitä enemmän kehittyvälle lapselle kasvaa sosiaalisia estoja, pelkoja ja traumoja.