Ajettavan ruohonleikkurin renkaat

Anonyymi-ap

DEESTONE D265 4PR TL 15X6.00-6 rengas taitaa olla ostohintansa arvoinen laatu. Ostin kärkkäiseltä näitä 1kk sitten että näkee missä tehty ja materiaali.

Rengas on made in thailand, Eli valmistusmaa on Thaimaa, kumia ja nylonia. Tuoksuu oikealle kumille. Rengas oli myös muodossa eli ei ole virheellisesti pakattu konttiin. ( puuilo on myynyt kiinalaisia jäterenkaita jotka oli kiinassa kasattu ja tiukattu konttiin lyttyyn jolloin valtaosa ei saa ilmaa pysymään sisässä, sitten niiden kiinassa tuotujen renkaiden materiaali on väärä.

Laitoin paikalleen, juuri ja vanhan renkaan 20 vuotiaan irroitus ja tämän thaimaalaisen laitto kesti 5 min, sisältäen kahvin haun talon sisältä ja tallin nojatuoliin istumaan.

Vanhan renkaan painon vanteen reunasta koivupölkyn reunan alla ( pihapölkky jonka korkeus 50cm ja halkaisija 65cm, renkaan reuna alle ja nojaa pölkyn päähän. Tiukassakin olevat irtoaa itsestään. Pölkky on monessa hommassa kätevä alusta tallin sisällä ja edessä.

Jolla ei pölkkyä niin lankku renkaaseen ja painavalla moskalla, lekalla, isossa ruuvipenkissa.

Uuden renkaan laitossa kun pitää saada reunan taakse niin ruuvipuristin ja työpöydän reunaan kiinni että kumi pysyy, rengasraudalla vastapuolelta ja toisella vierestä, menee näin itsestään. Rengasrautojen hinta on alle 10e kpl hyvät, n 50cm pitkät. Meisselien kanssa ei renkaita vaihdella ja hajoiteta.

7

62

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Onko tässäkään aloituksessa muutakin pointtia palstan aktivoinnin lisäksi ?

      • Anonyymi00002

        Uusien aloituksien tekeminen ja vanhoihin vastaaminen tulisi kieltää kokonaan, ettei palstan lukeminen aiheuttaisi ahdistusta ja ummetusta.


      • Anonyymi00004
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Uusien aloituksien tekeminen ja vanhoihin vastaaminen tulisi kieltää kokonaan, ettei palstan lukeminen aiheuttaisi ahdistusta ja ummetusta.

        Pyramidi läppä auttaa monenmoiseen ahdistukseen ja ummetukseen.


    • Anonyymi00003

      tuosta nyt mitään selvää saa.youtubes löytyy ihan video ja monta..
      sörssellsön voi ihan ite vaihtaa miten haluaa..

    • Anonyymi00005

      on noissa kumisaappaissakin isot erot kestävyydessä ja hinnoissa..
      uretaanisaappat kestää yhden kesän ..no nyt kokeilen trenton kumi saappaita ,jos kestäisi muutaman vuoden..vikingit oli hyvätkävellä muutta nekin hajosi aika nopeaan,,,parivuotta kesti ja pohja poikki ..

    • Anonyymi00006

      Siis pitäisi olla että uusien turhien aloituksien tekeminen pelkästä palstan aktivoinnin ilosta pitäisi kieltää koskien myös ylläpitoa.......

    • Anonyymi00007

      osa täyttä paskaa...huomasin...sama on kottikärryn renkaissa, taakka kärryissä jne...
      suomessa varmaan menestyisi firma joka myisi laatutavaraa tai edes valmistaisi peienmpiä kumipyöriäja renkaita,,,tietoa ja taitoa kyllä löytyy suomesta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      104
      1065
    2. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      66
      1010
    3. haluaisin paljastaa

      Kuka tämä :/ on
      Ikävä
      67
      502
    4. Olen jo oppinut tuntemaan

      sinun kirjoitustyylisi
      Ikävä
      47
      473
    5. Taiteiden yö

      Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
      Kuhmo
      8
      436
    6. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

      Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
      Ikävä
      112
      431
    7. Hyvää yötä kaipaamalleni

      Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
      Ikävä
      13
      420
    8. Mikä kaivatussasi

      on pahinta?
      Tunteet
      42
      412
    9. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

      Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
      Sinkut
      83
      391
    10. Et vaan tajua

      Että rakastan sua
      Ikävä
      15
      386
    Aihe