Onko tietoa onko missään linkkiä /FB sivuja Säkylästä " Yhdistys on alkuaikoinaan vuosittain avustanut vähävaraisia jäseniään huolto- ym. avustuksilla mm. jouluavustuksilla. Yhdistys on tukenut jäseniään lasten ja äitien lomaleirien matkakuluissa ja myöhemmin terveyslomien matkakuluissa. Yhdistys on lähettänyt tuberkuloottisten lapsia tai itse tuberkuloosia sairastavia lapsia Säkylässä järjestetyille lasten kesäleireille 1965-1970. " toimineesta KESÄLEIRISTÄ ?? yt YKSI leiriläinen 1966-1968 .
Vastaukset 4
- Anonyymi00001
Vuonna 1967 oli liiton järjestämillä lastenleireillä leiriläisiä jo ennätysmäärä, 950 lasta. Leirit järjestettiin tavan mukaan Säkylän, Virtojen ja Anttolan kesäkodeissa. Leireillä moni lapsi oppi välttävän uimataidon ja uimisen lisäksi kilpailut, leikit ja retket kuuluivat leiriohjelmaan. Iltanuotiot, retket ja makkaranpaisto olivat kuuluneet leirien ohjelmaan jo monia vuosia.
- Anonyymi00002
Haapsaari on aikaisemmin ollut saari, nykyään niemen kärki. Pyhäjärven pintaa laskettiin 1850-luvulla, jonka jälkeen Haapsaaren ja mantereen välinen alue liettyi ja kasvoi pikkuhiljaa umpeen.
Haapsaaren läheisyydessä Säkylän Pyhäjärven rannalla sijaitsi talvisodan aikana lentokenttä. Lentokentän pienoismalli on nähtävillä Säkylän talvi- ja jatkosotamuseossa. Pienoismallissa on mukana myös Väinö Kausen rakentama Huvila Haapsaaren päärakennus, joka on kuitenkin rakennettu vasta kesällä 1940.
Kause hankki niemenkärjen 2,2 ha:n maa-alueen maanviljelijä Mattilalta vaihtokaupalla yhteen hehtaariin savipeltoa. Mattila tarvitsi savea savitehtaallaan ja Haapsaari oli siihen aikaan käytännössä arvotonta rantapusikkoa.
50-luvulta 60-luvun lopulle Haapsaaressa pidettiin Forssan Seudun Tuberkuloosiyhdistys ry:n kesäleirejä.
70-luvun alusta vuoteen 2010 Haapsaaressa toimi Vientikunta Munan, myöhemmin Osuuskunta Munakunnan kurssi- ja koulutuskeskus.
Vuonna 2010 Haapsaaressa aloitti toimintansa Huvila Haapsaari.
- Anonyymi00003
Ainakin vuosien 1880 ja 1999 välinen aika olisi mielenkiintoista päästä havainnoitsemaan sopivan aikakoneen kanssa ikään kuin telkkaria katsomalla. Aikalaisten ei tarvitsisi edes tiedostaa, että joku aikamatkaaja tarkkailee vaan eläisivät omaa elämäänsä kuin elivät. Olisi mielenkiintoista päästä havainnoitsemaan, miten elämä on muuttunut ja kehittynyt kyseisenä aikavälinä. Tiettyjä asioita omasta menneisyydestä tekisi mieli päästä myös muokkaamaan. Juolahti juolukoitta mieleen tämmöset asiat, kun menneistä ajoista oli tässä keskustelussa kyse.
- Anonyymi00004
Wanhoissa Suomileffoissa ja mainoksissa voi " vähäsen peruuttaa menneisyyteen " ....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va571608Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3641151- 132918
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13742Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41588
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 45529
- 45498
- 44456