Vierasvenesatamassa

Anonyymi-ap

Olin luvannut kavereilleni purjehdusreissun Tammisaareen josta itse jatkaisin matkaa Hankoon ja sieltä eteenpäin. Purjehdus Helsingistä Tammisaareen sujuin hienosti ja matkalla yövyime Inkoon ulkopuolella Elisaaressa. Vietime mukavan illan ja seuraamme liittyi seurue joka oli lomalla päättänyt lähteä kalastusreissulle.
Seurueessa oli kaks pariskuntaa joiden meno oli aika humalapitoista ja vähän häiritsevääkin. Illan aikana ystävystyin Jennin kansa joka oli mielestäni seurueen ainoa, joka osasi käyttäytyä ja halusi päästä nauttimaan merellä ja saaristossa olosta. Ilta loppui ja seuraavana aamupäivänä suntasimme kohti Tamisaarta jossa kaverini jäivät pois veneestä ja itse päätin lähteä pyörimään kylälle. Tullessani takaisin veneelle huomasin tutn näköisen veneen joka oli tullut viereiselle paikalle ja myös Jennin. Hän kertoi jääneensä veneelle kun muut olivat suunnanneet matkansa johonkin terassille. Juttelimme kaikkea kesään liittyvää ja parin tunnin jälkeen hänen porukka saapui veneelle aivan tuhannen päissään. Halusin pysyä erossa tuosta porukasta ja istuskelin oman veneeni avotilassa itsekseni ja lueskelin jotin kirjaa. Ilta eteni ja Jennin porukka hyytyi ja meni veneeseen nukkumaan. Jenni oli vielä hereillä ja kysyi jos hän voisi tulla veneeseeni istuskelemaan ja juttelemaan. Sanoin sen sopivan ja esittelin hänelle venettä. Sisällä salongissa katselin Jennin erittäin upeaa takapuolta joka oli vain hieman piilossa ohuen kesämekon alla. Jennin tutkiessa keulapiikin makuutiloja, nojautuneena eteenpäin minua rupesi panettamaan ihan hemetisti ja pikkuveikka ilmoitti myös asiasta alkaen jäykistymään. Käänyessään ympäri Jenni huomasi pullottavan etumkseni ja hymyillen laittoi kätensä etumukselleni ja alkoi hieroa. Tartuin häntä kiinni takapuolesta ja pudotin löysät shrtisini pois, jolloin Jenni otti kivikovan kaluni suuhunsa ja alkoi imemään. Olin aivan hurmoksessa ja ohjasin hänet salongin pöydälle selälleen, jossa lähes repimällä riuhtaisin pois hänen mekon alla olevat bikinit ja aloin nuolla tuota hyvinkin kireää pillua. Vaikka mieleni teki päästä upottamaan kaluni hänen sisäänsä niin päätin antaa hänelle ikinuistoisen "kielikylvyn". Jenni kienurteli ja voihki aika kovaa kun otin vielä sormeni mukaan avustamaan hänen nautintoa. Jenni sai kuulema kaipaamansa orgasmin ja halusi nyt minut sisäänsä. Katselin hetken tuota upeaa näkyä edessäni ja työnsin kaluni häneen voimalla, ihan juurta myöten. Tuntui taivaalliselta ja näytti kiihottavalle kun kaluni pumppasi hänen pillussaan ja hän äänteli voimakkasti. Jatkoin pumppaamista kunnes kuulin kun joku tuli veneen kannelle. Pyysin Jenniä menemään äkkiä vessan puolelle ja itse menin avaamaan veneen luukun. Kannella oli hänen ystävänsä joka käytti kuulema venettäni päästäkseen helpommin laiturille. Hän oli huolissaan kun ei ollut löytänyt Jenniä kaverikseen vessaareissulle. Hän kysyi jos voisi käyttää minun veneen vessaa ettei tarvitse lähteä pidemmälle, mutta sain soperrettua että septitankki on niin täysi että sitä ei voi käyttää. Menin takaisin sisälle ja kerroin Jennille joka kiroili keskeytystä. Työnsin hänet nojalleen pöytää vasten ja aloin naimaan häntä takaapain. Tuo ihana perse edessäni ja koko tilanne oli niin kiihottva että hetken päästä laskin lastini Jennin sisään ja jäimme molemmat huokailemaan nautinnosta. Saimme nauttia olostamme noin 30 sekunttia kun taas kuului kannelta kolinaa. Kaveri oli tulossa vessasta ja hän kolisteli keulatikkaiden kanssa niin kovaa että oli pakko mennä katsomaan. Sain autettua hänet ylös, ja enne kun hän oli siirtymässä omaan veneeseen hän sanoi että haluaisi juoda lasillisen minun kanssani, mutta sanoin että nyt on parepi mennä nukkumaan, ja niin kävikin. Jenni kävi huuhtumassa paikansa ja kysyi jos ottaisimme huomenna uudelleen? Sanoin lähteväni jatkamaan matkaa ja se ei onnistuisi. Aamulla joku tuli koputtamaan ja avasin luukun. Jenni oli kassien kanssa kannella ja sanoi lähtevänsä bussilla kohti Stadia. Juttelimme hetken ja hän kertoi olevansa kyllästynyt tyyppien dokaamiseen ja kalastukseen. Halusi tehdä jotain muuta. Sanoin että tuo kassit sisälle ja suunnataan kohti länttä ja kohti mukavia hetkiä. Jenni suostui ja pysyi piilossa kun irrottelin köydet ja lähdettiin satamasta. Myöhemmin alkoi Jennin puhelin soida ja viestejä tulla. Hän kertoi poikaystävälleen etä tarvitsee aikaa miettiä ja palaa asiaan jos kokee sen tarpeelliseksi. Meidän reissu jatkui j jatkuu edelleen salaisten tapaamisten merkeissä ja molemmat siitä nauttivat.

MERIROSVO

2

273

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Spedellä suoltaa taas aivopieruja yhteen pötköön buaahaa

    • Anonyymi00002
      UUSI

      Kiva tarina ja tuttu ympäristö näin veneiljänä, lisäksi tuo rymistely ja kolistelu kuullosti niin tutulta.

      Miten muuten sun ihana kiimapillu, ottaako mielellään lastit sisään vaikka on meripäivä edessä? Me veneiltiin ennen ja oltiin viikkoja merellä ja rouva ei tykännyt ottaa lasteja aina pilluun, kun se sitten valutteli pitkin päivää. Pumppasin enimmäkseen lastit perseen puolelle tai suuhun. Sieltä ei vakuutellut kesken meripäivän. Ihana muuten nuolla pillua joka on huudettu merivedessä. Oli se sitten nussittu spermattu tai ei. Hyviä muistoja, en toki vain sellaisia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      73
      1207
    2. 71
      1142
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      70
      963
    4. 95
      869
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      774
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      757
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      27
      695
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      659
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      54
      656
    10. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      600
    Aihe