Lamotrigiini ja itsetuhoisuus

Anonyymi-ap

Hei. Täällä kirjoittelee vastadiagnosoitu bipo (20, F). Ketipinoria olen vedellyt jostain maaliskuusta asti, bipo todettiin kesäkuussa jo vuoden kolmannen hypomanian jälkeen ja samalla aloitettiin lamotrigiini hitailla annosnostoilla. Heti 25mg aloituksen jälkeen alkoi rajut itsemurha-ajatukset, viikkoa myöhemmin otin tupla-annoksen ketiä ja haahuilin sillan liepeillä, sairaalareissuhan siitä tuli. Silti lääkäri totesi että annosnosto 50mg. Viidelläkympillä mieliala oli hetken hyvä ja valoisa, jopa onnellinen, sitten nosto sataseen ja taas uusi impulsiivinen itsemurhayritys. Tästä nyt pari päivää aikaa ja lääkäri soittaa muutaman päivän päästä.

Mieliala vaihtelee rajusti että en tiedä olisiko olo sama ilman lamoakin, todella toivoton olo, pistin vähän aikaa sitten tulevaisuuden suunnitelmat opiskelun suhteen täysin uusiksi kun luin että unelmieni alalla on todella heikko työllisyys, silti pelottaa että jos lähden opiskelemaan niin valmistun työttömäksi. Ostin yksi ilta yhtäkkiä netistä painopeiton ihan törkeän kalliilla ihan kuin rahaa muka olisi. Vuoroin levoton, vuoroin vetämätön olo ja ahdistuksia, itkukohtauksia, mutta myös todella korkea toimintakyky ja välillä jopa liikaa virtaa. Ja tietenkin noita impulsiivisia itsetuhoyrityksiä. Onko jollain lamo tehnyt samaa vai onko sekamuotoinen jakso päällä? Vituttaa lääkkeet tässä kohtaa, tekee mun elämästä helvettiä.

1

<50

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Olen käyttänyt tuota Lamotrigiiniä monta vuotta. Se on ainoa käytössäni oleva psyykenlääke. Minulle se ei ole aiheuttanut itsetuhoisuutta.
      Aikoinaan käytin monet vuodet neuroleptejä, johon lääkeryhmään myös Ketipinor kuuluu. Kävin monia eri valmisteita läpi vuosien varrella. Omalla kohdallani neuroleptit oli syynä silloiseen itsetuhoisuuteen. Olin itsetuhoinen niin kauan kun neuroleptejä käytin. Itsetuhoisuus loppui heti, kun lopetin viimeisenkin neuroleptin.
      Lamotrigiini siis enää käytössäni, eikä ole aiheuttanut itsetuhoisuutta, ei tosin muitakaan haittoja. Paitsi vuosia sitten, kun kokeiltiin isompaa annosta 2x100-150 mg, aloin nähdä kaksoiskuvia, eli kaikki näkyi vähän kuin kahtena. Annostus oli liian suuri. Sitä alennettiin heti pienemmäksi.
      Pitkään olen käyttänyt 2x50 mg ja se on ollut sopiva annostus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      86
      902
    2. 53
      839
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      67
      664
    4. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      610
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      58
      598
    6. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      542
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      33
      538
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      24
      512
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      468
    10. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      39
      453
    Aihe