Suomalaisten suosikkikarkki ei ole kovin terveellistä

Lakritsissa ja salmiakissa on glykyrritsiinä, joka voi nostaa verenpainetta merkittävästi ja saada aikaan pahanlaatuisia rytmihäiriöitä.
Suomessa lakun syönti on vienyt potilaita tehohoitoon.

Lakutuotteiden epäillään vaikuttaneen merkittävästi myös siihen, että potilas sai aivoverenvuoden ja vammautui.

Lakutuotteissa on usein lakritsiuutetta. Suomessa elintarvikkeen tuoteseloste ei yleensä kerro, kuinka paljon lakritsiuutetta tuote sisältää, vaikka runsaassa lakun nauttimisessa muhii vaara.

– On huolestuttavaa, että ihmiset eivät tiedä, mitä vaikutusta lakritsilla voi olla, sanoo sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Leena Norvio.

Norvio työskentelee osastonylilääkärinä Husissa. Hän kertoo, että potilastyössä tulee silloin tällöin vastaan tapauksia, joissa perusterve aikuinen on joutunut lähtemään apua sairaalan päivystyspoliklinikalta lakritsista johtuvien oireiden vuoksi.

Potilas voi olla huonovointinen, hänen päätään voi särkeä ja hänellä on hyvin korkea verenpaine.

– Jotkut henkilöt ovat jopa päätyneet tehovalvontahoitoon vaarallisen korkean verenpaineen ja hengenvaarallisen matalan kaliumtason vuoksi, Norvio sanoo.

Lakritsituotteen syöminen voi paljastua oireiden syyksi vasta silloin, jos lääkäri kysyy tarkasti potilaan ruokavaliosta ennen oireiden alkamista.

Suomalaisten rakastamaa lakun makua löytyy monista jäätelöistä, juomista, vanukkaista, jogurteista, välipalapatukoista, teestä ja pian myös pikapuurosta.

Jos tänään syöt pussillisen lakua, sen vaikutus voi kestää elimistössä jopa viikkojen ajan.

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/a3469221-1bba-43c8-9d55-47990640a70b

Onko lakritsi tai salmiakki sinun suosikkikarkkisi ?
Harva kai syö karkkia ollenkaan, vai .... ?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lakritsissa ja salmiakissa on glykyrritsiinä, joka voi nostaa verenpainetta merkittävästi ja saada aikaan pahanlaatuisia rytmihäiriöitä.
Suomessa lakun syönti on vienyt potilaita tehohoitoon.

Lakutuotteiden epäillään vaikuttaneen merkittävästi myös siihen, että potilas sai aivoverenvuoden ja vammautui.

Lakutuotteissa on usein lakritsiuutetta. Suomessa elintarvikkeen tuoteseloste ei yleensä kerro, kuinka paljon lakritsiuutetta tuote sisältää, vaikka runsaassa lakun nauttimisessa muhii vaara.

– On huolestuttavaa, että ihmiset eivät tiedä, mitä vaikutusta lakritsilla voi olla, sanoo sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Leena Norvio.

Norvio työskentelee osastonylilääkärinä Husissa. Hän kertoo, että potilastyössä tulee silloin tällöin vastaan tapauksia, joissa perusterve aikuinen on joutunut lähtemään apua sairaalan päivystyspoliklinikalta lakritsista johtuvien oireiden vuoksi.

Potilas voi olla huonovointinen, hänen päätään voi särkeä ja hänellä on hyvin korkea verenpaine.

– Jotkut henkilöt ovat jopa päätyneet tehovalvontahoitoon vaarallisen korkean verenpaineen ja hengenvaarallisen matalan kaliumtason vuoksi, Norvio sanoo.

Lakritsituotteen syöminen voi paljastua oireiden syyksi vasta silloin, jos lääkäri kysyy tarkasti potilaan ruokavaliosta ennen oireiden alkamista.

Suomalaisten rakastamaa lakun makua löytyy monista jäätelöistä, juomista, vanukkaista, jogurteista, välipalapatukoista, teestä ja pian myös pikapuurosta.

Jos tänään syöt pussillisen lakua, sen vaikutus voi kestää elimistössä jopa viikkojen ajan.

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/a3469221-1bba-43c8-9d55-47990640a70b

Onko lakritsi tai salmiakki sinun suosikkikarkkisi ?
Harva kai syö karkkia ollenkaan, vai .... ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu