Tunnetta ja sinua on vaikea kuvailla

Anonyymi-ap

Paremmin se varmaan aukeaa muulla tavalla.

Olen merellä, jossa kovin usein puhkeaa rajuilma ja huomaan taistelevani hurjassa myrskyävässä meressä aaltoja ja tuulta vastaan. Yritän koko ajan pois huonoilta vesiltä, mutta merivirrat vetävät minut takaisin. Välillä näen saaren tai mantereen etäällä ja muutama lintu muistuttaa mantereen ja vankan maaperän olemassaolosta. Ne ovat kuitenkin vain hetkittäisiä vilauksia, ja ei aikaakaan kun toivo on taas kadonnut.

Vene on pieni ja ainoa, joka voisi viedä veneen turvallisimmille vesille on käyttää airoja, mutta voimat eivät soutamiseen tahdo riittää.

Niinä hetkinä kun myrsky laantuu ja saan nukuttua näen unta ihanasta valaistusta satamasta. Se kutsuu luoksensa. Se on rauhan satama, josta olen haaveillut koko merimatkani ajan. Siellä voisi jättää veneen ja airot olemaan ja saisin vankan maan jalkojeni alle. Loppuisi alituinen rauhaton meren vellonta ja epävarmuus siitä pääsenkö koskaan satamaan.

Unissa olen nähnyt tämän ihanan sataman, ja välillä päiväuniassakin vaivun haaveiluun ja yritän kuvitella, miten ihanaa olisi kerran antaa paattini lipua veneen laskupaikkaan.

Sinä olet se satama.

31

379

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Olisin turvasatamasi.❤️

      • Anonyymi00009
        UUSI

        Tule heti tänne, kun itse en pääse.


      • Anonyymi00010
        UUSI
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Tule heti tänne, kun itse en pääse.

        Eihän se ole mahdollista.


      • Anonyymi00012
        UUSI
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Eihän se ole mahdollista.

        Kaikki on mahdollista.


      • Anonyymi00016
        UUSI
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Kaikki on mahdollista.

        Minulle kyllä, mutta ei sinulle.


      • Anonyymi00022
        UUSI
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Minulle kyllä, mutta ei sinulle.

        Myös minulle se on mahdollista.


    • Anonyymi00002
      UUSI

      Kenelle lie...

    • Anonyymi00003
      UUSI

      Sinä haluat seilata siellä merellä, kaikista eniten pelkäät mennä satamaan. Meri on sinulle tuttu, satama edustaa jotain uutta ja pelottavaa.

    • Anonyymi00004
      UUSI

      Olet ihan mahdoton, en jaksa!

    • Anonyymi00005
      UUSI

      Kuumaa - Satama

      • Anonyymi00006
        UUSI

        Onko satama kuuma paikka? Vai tuleeko siellä kuumotus?


      • Anonyymi00008
        UUSI
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Onko satama kuuma paikka? Vai tuleeko siellä kuumotus?

        Hän on kuuma satamasi, ihan varmasti alkaa kuumottamaan.


      • Anonyymi00013
        UUSI
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Onko satama kuuma paikka? Vai tuleeko siellä kuumotus?

        Eikö täällä tunneta poppihittejä?


      • Anonyymi00020
        UUSI
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Eikö täällä tunneta poppihittejä?

        Ok. Kuuntelin.


    • Anonyymi00007
      UUSI

      Miksi on vaikeaa kuvailla?

    • Anonyymi00011
      UUSI

      Meri on ollut elämäni, nopeilla ja hitailla laitteilla. Meri ja tuli. Erään tutun kanssa ollaan joskus tuijotettu yön myskyävää merta lumoutuneena, tuli luo samalaista tunnetta.

      Satamasta on joitakin huonoja kokemuksia laitteistovian vuoksi. Suhteissa on myös tapahtunut kaikenlaista ja luottamus saattaa olla kovan työn takana satamaan rantautuessa.

    • Anonyymi00014
      UUSI

      mitä kauemmin on yksin sitä vähemmä haluu tutustuu keneenkää -vanha piika sivust

    • Anonyymi00015
      UUSI

      Tosi kaunis teksti. Kiva lukea palstalla joskus jotain tällaistakin.

      Taitaa olla siltä R-naisen kaipaajalta tämäkin?

      • Anonyymi00017
        UUSI

        En kaipaa Ärrää.


      • Anonyymi00021
        UUSI
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        En kaipaa Ärrää.

        Ketä kaipaat?


      • Anonyymi00030
        UUSI
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        En kaipaa Ärrää.

        No harmi.


    • Anonyymi00018
      UUSI

      Oot niin lahjakas kirjoittaja. Sun pitäisi hatkita tätä ihan ammatiksesi. Kirjoitan tämän ihan ystävänä.

      • Anonyymi00019
        UUSI

        Et kuitenkaan rakkaana. 😥


      • Anonyymi00023
        UUSI
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Et kuitenkaan rakkaana. 😥

        Oot tärkeä.


      • Anonyymi00024
        UUSI
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Oot tärkeä.

        Ei se tärkeys mitään anna.


      • Anonyymi00025
        UUSI
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Ei se tärkeys mitään anna.

        Ei yksipuolinen rakkauskaan mitään anna. sivusta


      • Anonyymi00027
        UUSI
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Ei yksipuolinen rakkauskaan mitään anna. sivusta

        Ei koko elämä anna mitään. Repikää siitä.


      • Anonyymi00028
        UUSI
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Ei koko elämä anna mitään. Repikää siitä.

        Ei tuolla asenteella..


      • Anonyymi00029
        UUSI
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Ei tuolla asenteella..

        Kultalusikka suussa.


    • Anonyymi00031
      UUSI

      Sinä olet kerran siellä satamassa käynyt, eikä mikään voi sitä yhteyttä väliltämme poistaa.

      Olen sydämesi syvimmässä paikassa jokaisen myrskyn aikana, jonka käyt läpi. Olen vinha tuuli, joka liikuttaa hiuksiasi, ja tähtien kimallus taivaalla. Myrskyn jälkeisessä hiljaisuudessa olen rinnassasi puristava kaipuu ja auringon lämpö poskillasi.

      Menee vielä muutama kuukausi, ennen kuin otan sinuun yhteyttä. Ei mitään erikoista. Kysyn kuulumisia taas.

      • Anonyymi00032
        UUSI

        Kaunista <3


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      116
      709
    2. Mitä kysyisit

      Mihin haluaisit vastauksen häneltä eli mitä kysyisit?
      Ikävä
      77
      673
    3. Tunnustuksia

      Haluatko tunnustaa jotain, mitä on sydämelläsi?
      Ikävä
      48
      638
    4. Sä et vaan töllö tajua että rakastuin

      Mikä stana siinä on niin vaikea ymmärtää?! Täh
      Ikävä
      46
      563
    5. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      39
      556
    6. Kerro jokin

      👻 tarina
      Ikävä
      60
      542
    7. Vielä hyvinvointitalosta

      Suurin osa pyhäjärvisistä on sivistynyttä fiksua porukkaa ja on täysin hankkeen kannalla. Nyt vain pieni äänekäs joukko
      Pyhäjärvi
      71
      516
    8. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      507
    9. 26
      461
    10. Vaikea luottaa täysin

      Kun et oikeasti kerro mitään. Kaikki niin ympäripyöreää ja epämääräistä.
      Ikävä
      52
      444
    Aihe