Romutusraha

Hallitus on järjestänyt rikkaille ja keskituloisilla 3000 euron apurahan romutusnimikkeellä uuden auton ostoon. Mistä sitten saa apua se suuri joukko, jotka pakosta joutuvat pitämään muutamien tuhansien arvoista autoa päästäkseen vaikka pätkätöihin, tai hoitamaan asioitaan, missä mahtaa olla tasa-arvo. Autokaupassa puhutaan kuitenkin isoista rahoista, joita pienituloiselta ei löydy ja vanhan auton käyttökustannukset polttoaineineen ovat yleensä suuremmat.
31144
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Mitä se köyhän tukeminen auttaa?
Eihän sillä ole ollut rahaa muutenkaan

Äänestä
  • Leipänsä eteen vähävarainen tekee eniten, lukuunottamatta polulta luisuneita.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Leipänsä eteen vähävarainen tekee eniten, lukuunottamatta polulta luisuneita.

    Jos vähävarainen tekisi yhtään, ei se olisi vähävarainen. Mutta kun ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jos vähävarainen tekisi yhtään, ei se olisi vähävarainen. Mutta kun ei.

    juon kiljua joka päivä mutta olen silti vähävarainen

    Äänestä

Rikkailla tuskin on niitä romuautoja mistä saada apurahaa, jota eivät todellakaan tarvitse.
Toista on sitten nämä kokoomuksen äänestäjät, joilla jo valmiiksi sata tonnia velkaa ja pakko saada uusi auto, kun naapurillakin on.

Äänestä
  • Kokoomus + SDP = Sekoomus

    Äänestä

  • Sitä vaihdellaan kakkosautoa tukiaisilla, sanoo rahakkaat.

    Äänestä

En ottaisi sähköautoa vaikka sitä tuettaisiin 50 000 eurolla.

Äänestä
  • en minäkään sillä jos otat et aja

    Äänestä

  • Se on ihan hyvä niin. Ei sähköauto kaikille sovi

    Äänestä

Joku järkeväkin on osunut joukkoon, sähköautoilun aiheuttamia piilo kustannuksia maksetaan monella muotoa. Patteriautot vaativat majoittuakseen kiinteistöihin monenlaisia muutoksia, joihin asukkaat joutuvat osallistumaan, vaikka ei itsellä ole tarvetta.

Äänestä
  • 4v ollut patteriauto, ainoa meidän taloyhtiössä ja joka yhtiökokouksessa sanon että älkää vaan missään nimessä mitään latauksia suunnitelko tehdä.
    Käytetään rahat ennemmin ylläpitoon, velattomana pysymiseen ja tulevaisuuteen varautumiseen.
    Ei nykypäivänä näillä latausinfralla tarvii mitään kotia, kellään bensa-asemakaan ole omassa pihassa.

    Äänestä

Köyhät valittaa taas. T juorukoukkumummo

Äänestä
  • se on meidän huvimme, ootko parisuhteessa?

    Äänestä

Suomessa on aina ollut rikkaita ja köyhiä ja tulee aina olemaan.Se on yleensä oma valinta joten älkää valittako.

Äänestä

Kokoomuksen periaate on, että sille annetaan joilla jo on. Näkyihän se jo veroratkaisuissa, rikkailta pudotettiin veroprosenttia.

Äänestä
  • Vain työnteon tulee olla kannattavaa.

    Äänestä

Todellakaan tämä niin sanottu romutusraha ei auta sitä todella tarvitsevia. Työnnetään vain jatkossakin käyntiin näitä muutaman tonnin kulkuneuvoja, että päästään työpaikalle.

Äänestä

Tavallaan autetaan hädässä olevia, mutta se ei sovi kokoomuslaisille.

Äänestä

Tuolla on ihan hyvä tehdä pieni veivaus perheen kesken, kiitos siitä

Äänestä

Ei kai se näin pitänyt mennä, että jolla on vähän, niin otetaan sekin pois.

Äänestä

Sehän liene kokoomuksen tapa tehdä rahan voimalla päätöksiä.

Äänestä

Hölmöt aja liisig ja velkavetoisilla kiesseillä.Järetöntä touhua.

Äänestä

uppis

Äänestä

Pienituloiselle polttomoottoriauton käyttäjälle pitäisi antaa polttoaineeseen alennusseteitä, tulisi vähän tasapuolisuutta pakollisiin kuluihin.

Äänestä

Eikös patteriauton ostajalle jaeta alennusseteleitä jo autoa hankkiessa.

Äänestä

Turha kuvitella että ne jotka nytkin ajaa vanhalla muutaman tonnin polttiksella, koskaan ostaisivat sähköautoa.

Äänestä

Jollakin keinolla nämä Suomea pystyssä pitävät halvalla polttomoottori autolla työmatkojaan kulkevat pitää palkita.

Äänestä
  • Polttoaineverot kerryttää valtion kassaa huomattavasti, sähköautot ei.

    Äänestä

Kokoomuksen viinanjakelupuoluetta ei vähärahaiset kiinnosta, olkoot omillaan.

Äänestä

Siis kuka sen romutusrahan saa, kansalainen vai autokauppias?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitus on järjestänyt rikkaille ja keskituloisilla 3000 euron apurahan romutusnimikkeellä uuden auton ostoon. Mistä sitten saa apua se suuri joukko, jotka pakosta joutuvat pitämään muutamien tuhansien arvoista autoa päästäkseen vaikka pätkätöihin, tai hoitamaan asioitaan, missä mahtaa olla tasa-arvo. Autokaupassa puhutaan kuitenkin isoista rahoista, joita pienituloiselta ei löydy ja vanhan auton käyttökustannukset polttoaineineen ovat yleensä suuremmat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu