Vieläkö ikävöit kaivattuasi

Ei kyllä vaikuta siltä noiden aloitusten määrän perusteella

Jäi ikuinen kaipuu 💔😭
En minä häntä unohda
Mutta elämään noin muuten pitää ottaa järkevämpi ote jatkossa .
Naiselta miehelle

Vielä. Ihan samalla tavalla kuin tähänkin asti. Odotan edelleen.

Vaihtelevalla menestyksellä.

En ole varma. Luulen että hän jää jollain tavalla ikuisesti sydämeen, ja aina vähän leimahtaa kun hänet näkee. Komea ihana mies, mutta ei minun ❤️

Järki on nyt voittanut tunteet. Olen varma, että kun taas joskus ohimennen kohtaamme, katson sinua kuin ketä tahansa muutakin mukavaa kaveria. Ei meistä tule ikinä meitä, tiedän sen nyt ja hyväksyn.

Löysin juuri kuvan, johon olit tarttunut mukaan muutama viikko sitten. En edes ihmisiä kuvannut, satuit vain siinä olemaan muiden joukossa. Komea olet. Pukeudutkin niin kivan rennosti, tykkään tyylistäsi. Tuonkin vihreän paidan nappeja olisi kiva avata... eikun hetkinen, olenhan lopettanut turhan haaveilun! Ei tällaista enää.

Lopettanen tämän palstan seuraamisenkin. Vähitellen. Pikkuhiljaa.

Olen päässyt hyvin eteenpäin kun ei tämä tyyppi edes vastannut viesteihin, luki kyllä. Se jotenkin teki sen suunnan ja taitaa olla ihan oikea suunta. 😂

En purkaisi mieltäni täällä, jos olisin unohtanut tai haluaisin unohtaa. Kuten ei kukaan muukaan normaali ihminen. Jokainen joka tulee muuta kirjoittamaan, on pahainen trolli.

Olen ymmärtänyt olevani aivan mahdoton. Eniten harmittaisi jos nainen haluaisi rakastaa minua, mutta en uskalla puhua ja näyttää mitä tunnen. Se jos hän menettäisi jotain minussa, se harmittaisi. Oman tuskani kanssa pärjään. Mieheltä.

Välillä ikävöin häntä. Välillä olen päättänyt luovuttaa ja otan järkevän suhtautumistavan. Nyt mietin, että ehkä auttaisi, jos ihastuisi johonkin toiseen? Ja jos ei ihan ihastuisi, niin alkaisi aktiivisesti katselemaan muita miehiä sillä silmällä. Niin jos sit pääsisi yli hänestä?🤔 Ei toki saa mennä niin pitkälle, et joku viaton ihastuisi minuun. Ei saa satuttaa ketään tahallaan.

Ikävöin, mutta olen suhtautunut ihan järkevästi aina. Olosta en niinkään tiedä. Toivon, että hänellä on parempi olo kuin minulla.

En tiedä muista, mutta täällä tulee aina surullinen olo. Näkymättömiksi jääneitä ihmisiä kaipaamassa jotain jolle on näkymätön.

Mulla on aina järkevä suhtautuminen asioihin tilanteen/hetken tarvitseman/vaatiman tavan mukaan mä osaan muuntautua

Hänen käyttäytymisensä sai ymmärtämään, että se mitä oli, tai ei ollut, ei koskaan palaa. Joten toimin sen mukaisesti.

Alkuajan pienimuotoista sekoamista lukuun ottamatta olen ollut tämän tunteen kanssa aina suhteellisen järkevä vaikka välillä lipsuikin olotila perusteettomasti yltiöoptimismin puolelle. Järkevästikin ajattelevanakin voi toki ikävöidä, ja niin edelleen teen. Kun ei tässä ole kyse tunteista, jotka voi noin vain kuolettaa.

Saahan sitä ikävöidä vaikka järki olisikin palannut aikoja sitten päähän.
Kun en muutenkaan ihastu usein niin siellä sydämessä se omassa pikku nurkassaan itsekseen ihmettelee se kaipaus.

Ei tästä ikävöinnistä järki puutu. Mutta tarvitsen vastakaikua.

Sanotaanko näin että olen aikaa sitten tietoinen ettei hän ole kiinnostunut ja hän on sitoutunutkin jo ja hänet pitää jättää rauhaan. Olen avoin tuleville tunteiden/rakkauden mahdollisuuksille mutta olen päättänyt etten etsi mitenkään kiihkeästi ketään oikeaa vaan se tulee jos on tullakseen, toivoittavasti loppuelämäksi.