Oon aina aatellutki

Että se M nainen on pirun ärsyttävä tapaus. Ja nythän se koko luonne tuli kunnolla esille. Ja itsehän se vei toiselta miehen ja sanoi ettei voinyt mitään ku rakastui. Eli ei voi tuomita toisia.
44431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Tuollainen etuoikeutuksen käytösmalli kertoo kyllä aika karulla tavalla minkälaisesta ihnisestä on kyse. Miksi hänen rakkaus olisi ollut tärkeämpää kuin heidän rakkaus?

Äänestä
  • Vaikken kannata kenenkään suhteisiin sekaantumista, niin onko pariskunnan välillä ollut rakkautta, jos mies on ollut "vietävissä".

    Imo kenenkään suhteet tai suhteettomuudet eivät ole juorumyllyjen asia penkoa, mutta toisaalta kertoohan se juoruajien oman elämän köyhyydestä, jos muiden suhteet kiinnostavat ylenmäärin.

    4Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vaikken kannata kenenkään suhteisiin sekaantumista, niin onko pariskunnan välillä ollut rakkautta, jos mies on ollut "vietävissä".

    Toki on myös tilanteita, että on sitä rakkautta, mutta ihmisillä on heikot hetkensä. Sivuhuomio

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Toki on myös tilanteita, että on sitä rakkautta, mutta ihmisillä on heikot hetkensä. Sivuhuomio

    Yksi heikko hetki tuskin johtaa suhteen päättymiseen ja miehen viemiseen. Tai tuskin miehen tahdosta, jos on kyse tosiaankin heikosta hetkestä. Puoliso on tosin todennäköisesti eri mieltä suhteen jatkosta, jos hairahdus tulee hänen tietoonsa.

    Tuskin kukaan tietoisesti ja tarkoituksella rakastuu varattuun ellei kärsi jonkinasteisesta häiriöstä. Suurin osa tahtoisi todennäköisesti oman puolison, ja ns. helpon suhteen alun, ilman kolmiodraamoja ja erosotkuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kyllä voi johtaa eroonkin. Syyllisyyden ja häpeän takia esmes. Muitakin syitä on, mutta päällimmäisenä tähän nyt nuo vain esimerkiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Yksi heikko hetki tuskin johtaa suhteen päättymiseen ja miehen viemiseen. Tai tuskin miehen tahdosta, jos on kyse tosiaankin heikosta hetkestä. Puoliso on tosin todennäköisesti eri mieltä suhteen jatkosta, jos hairahdus tulee hänen tietoonsa.

    Tuskin kukaan tietoisesti ja tarkoituksella rakastuu varattuun ellei kärsi jonkinasteisesta häiriöstä. Suurin osa tahtoisi todennäköisesti oman puolison, ja ns. helpon suhteen alun, ilman kolmiodraamoja ja erosotkuja.

    No eipä siinä millään häiriöllä ole mitään tekemistä. Ehkäpä suhde on vuosien saatossa viilentynyt, ei voi tietää.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sitäkin ja sekin voi olla täysin tilapäinen seikka, mutta just sopivalla hetkellä kun tuo häikkä sattuu olemaan eli viilentyneet välit tai itse suhde, ei ole ehkä käsitelty asiaa, ei välttämättä löydy puhehaluakaan. Ei kenties tiedä, miten lähestyä asiaa niin, ettei loukkaa toista tai pelkää jopa, jos avaa suunsa, että se toinenkin sanoo, että juu ei nyt tunnu miltään minussakaan, on haaleeta.

    Viittasin siihen, että on ehkä jotakin häikkää, jos tarkoituksella pyrkii rakastumaan varattuihin ja rikkomaan suhteita. En suhteen viilenemiseen.

    Kuten jo mainitsin: Suurin osa halunnee oman kumppanin eikä sivusuhteen satunnaisuutta tai kolmiodraamaa ja erosotkuja. Tai mistäpä minä tiedän kaikkien puolesta, mutta henkilökohtaisesti moniavioisuus ei ole fanituslistallani ja sivusuhteessa saa vain murusia eikä yhteistä arkea ja elämää.

    Imo sinkkumies on mielestäni puoleensavetävämpi vaihtoehto ja miehen sormessa vilahtava vihkisormus lähinnä haluntappaja-paitsi, jos kyse on kanssani hankitusta vihkisormuksesta.

    Pointtina siis se, ettei rakastumisia valitse tietoisesti, mutta tuskin miehen parisuhdestatus varattuna on plussapuolen seikkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Toki suhteissa on erinäisiä vaiheita. Kuitenkin usein yhdessä pysytään vaikkei kumppani enää kiinnostuisi ja haetaan seksiä sivusuhteesta/suhteista.

    Ei varattu mies ja sivusuhdekumppanuus ole naiselle lottovoitto ellei elä itsekin väljähteneessä suhteessa, jolloin kumpikin on samassa tilanteessa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Sekin ja jos kumpikaan ei saa sitä suutaan avattua, onko ihme, että tapahtuu jotain, mitä kumpikaan ei haluaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Viittasin siihen, että on ehkä jotakin häikkää, jos tarkoituksella pyrkii rakastumaan varattuihin ja rikkomaan suhteita. En suhteen viilenemiseen.

    Kuten jo mainitsin: Suurin osa halunnee oman kumppanin eikä sivusuhteen satunnaisuutta tai kolmiodraamaa ja erosotkuja. Tai mistäpä minä tiedän kaikkien puolesta, mutta henkilökohtaisesti moniavioisuus ei ole fanituslistallani ja sivusuhteessa saa vain murusia eikä yhteistä arkea ja elämää.

    Imo sinkkumies on mielestäni puoleensavetävämpi vaihtoehto ja miehen sormessa vilahtava vihkisormus lähinnä haluntappaja-paitsi, jos kyse on kanssani hankitusta vihkisormuksesta.

    Pointtina siis se, ettei rakastumisia valitse tietoisesti, mutta tuskin miehen parisuhdestatus varattuna on plussapuolen seikkoja.

    Tärkeä huomio! Jos aidosti rakastuu ja kohde on varattu ei sitä itse päätä kyllä ne tunteet aidossa rakkaudessa on niin vahvat ja voimakkaat ettei auta vastaanpyristelyt.

    Jos sitten se kohde on varattu niin se on voi voi. Ihmiset voi olla suhteesa jossa ne tunteet ei koskaan oo ollu kovin voimakkaat mut yhteen on menty kuitenkin. Asiat elämässä on tällasia eli valintoja joita myöhemmin voi katua.

    2Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Viittasin siihen, että on ehkä jotakin häikkää, jos tarkoituksella pyrkii rakastumaan varattuihin ja rikkomaan suhteita. En suhteen viilenemiseen.

    Kuten jo mainitsin: Suurin osa halunnee oman kumppanin eikä sivusuhteen satunnaisuutta tai kolmiodraamaa ja erosotkuja. Tai mistäpä minä tiedän kaikkien puolesta, mutta henkilökohtaisesti moniavioisuus ei ole fanituslistallani ja sivusuhteessa saa vain murusia eikä yhteistä arkea ja elämää.

    Imo sinkkumies on mielestäni puoleensavetävämpi vaihtoehto ja miehen sormessa vilahtava vihkisormus lähinnä haluntappaja-paitsi, jos kyse on kanssani hankitusta vihkisormuksesta.

    Pointtina siis se, ettei rakastumisia valitse tietoisesti, mutta tuskin miehen parisuhdestatus varattuna on plussapuolen seikkoja.

    Oot kyllä niin selvä trolli!! Mietin vaan ett mitenköhän ne sun omat parisuhdekuviot menee kun lukee sun viestin. 🙄🤨 huh huh sentäs. Voisitko laittaa nimesi tänne ett osaa varoa tollasta ihmistä tuolla irl.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vaikken kannata kenenkään suhteisiin sekaantumista, niin onko pariskunnan välillä ollut rakkautta, jos mies on ollut "vietävissä".

    Imo kenenkään suhteet tai suhteettomuudet eivät ole juorumyllyjen asia penkoa, mutta toisaalta kertoohan se juoruajien oman elämän köyhyydestä, jos muiden suhteet kiinnostavat ylenmäärin.

    No sitä omaa elämää ei taida Ap:llä olla kun muiden elämä kiinnostaa noin paljon. Luulen ett tää on se miks Ap tekee näitä aloituksia.

    Aika säälittävää jo sinänsä jos oma elämä on noin köyhää. 🤔

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    No sitä omaa elämää ei taida Ap:llä olla kun muiden elämä kiinnostaa noin paljon. Luulen ett tää on se miks Ap tekee näitä aloituksia.

    Aika säälittävää jo sinänsä jos oma elämä on noin köyhää. 🤔

    Vähemmän kaukaa haetulta vaikuttaa tämä sinun yritys tykätä palsta äijän draamailusta joku hyvin turhan aikainen versio

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Vähemmän kaukaa haetulta vaikuttaa tämä sinun yritys tykätä palsta äijän draamailusta joku hyvin turhan aikainen versio

    Lykätä siis. Mutta sieltä kulloinkin on mentävä missä sitä on matalin tjn

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vaikken kannata kenenkään suhteisiin sekaantumista, niin onko pariskunnan välillä ollut rakkautta, jos mies on ollut "vietävissä".

    Imo kenenkään suhteet tai suhteettomuudet eivät ole juorumyllyjen asia penkoa, mutta toisaalta kertoohan se juoruajien oman elämän köyhyydestä, jos muiden suhteet kiinnostavat ylenmäärin.

    Niin tulee mieleen ett mites ne omat suhteet mites niiden laita kun muiden suhteet kiinnostaa noin paljon?

    Kylän juoruämmätkö ne palstalla pyörii. Onko tämä edes totta ett M naisella suhde johonkin varattuun mieheen.

    Joku mies täällä on kyllä jo pidempään ikävöiny jotain M naista mut en oo nähny kenenkään M naisen täällä muita ikävöimässä ainakaan ketään varattuja.

    Joten taitaa mennä kateellisten juoruakkojen panetteluksi tääkin ketju.

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Oot kyllä niin selvä trolli!! Mietin vaan ett mitenköhän ne sun omat parisuhdekuviot menee kun lukee sun viestin. 🙄🤨 huh huh sentäs. Voisitko laittaa nimesi tänne ett osaa varoa tollasta ihmistä tuolla irl.

    Onko mielestäsi siis tervettä tarkoituksella etsiä jo varattua kumppania ja pyrkiä rikkomaan suhde?

    Äänestä

Voi voi juoruskat taas vauhdissa. Minkälainen ihminen pohtii toisten asioita täällä. Vähintään ilkeä pask..

8Äänestä
  • No äläs muuta sano. Sillä suomi24 juorukellollako ei siellä omassa elämässä oo ollu mitään saman tyyppistä?

    Onhan tämä saattanu olla edessä monellakin kun menty vähän väärän kanssa yhteen kun ei kovin vahvoja tunteita tai ei oo osattu ees ajatella ett jotain paljon vahvempia tunteitakin vois joku muu jatkossa aiheuttaa. Elämä on!

    1Äänestä

Menkää vajakit muualle trollaa!

8Äänestä

Älä koita mustamaalata sitä hyvää ja herkkää, ihanaa ihmistä. Sinä mokasit ja missasit mahdollisuutesi. Älä koita kiillottaa likaista kilpeäsi puhtaammaksi kuin se oikeastaan on.

5Äänestä
  • Sellanen kuvioko tässä? Onko Ap siis joku kateellinen katkera ex? Voin hyvin uskoa 😆 siltähän tää vaikuttaa. Sivusta tää.

    3Äänestä

Minä olen tiennyt sen jo kauan ettei hän ole mikään mukava ihminen!

Äänestä

Minä olen myös M-nainen, yllätyyys!
En ole vienyt kenenkään miestä se tolloille tiedoksi.
En ole ärsyttävä paitsi jos mut suututat niin voi vähän tulla kiukkusta katsetta ja parit valitut sanat.
Älkää tuomitko ihmisiä keitä ette oikeasti tunne henkilökohtaisesti.
Vain IRL merkitsee.

3Äänestä
  • Ovat ja näin kolmantena M-naisena tämän keskustelun tiimoilla, on lähinnä ärsyttävää, jos palstalla käytetään nimikirjaimia, jos ne ovat yks' yhteen ja etenkin samoja ilmaisuja, joita on usein kirjoittanut.

    Onnekseni olin yli kuukauden poissa palstalta ja näillä näkymin sama suuntaus jatkuu tulevaisuudessakin. Eipä tarvitse kenenkään luulla juttuja kirjoittamiseni eikä minun tunnistaa irl palstaan viittaavia veetuiluja.

    3Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ovat ja näin kolmantena M-naisena tämän keskustelun tiimoilla, on lähinnä ärsyttävää, jos palstalla käytetään nimikirjaimia, jos ne ovat yks' yhteen ja etenkin samoja ilmaisuja, joita on usein kirjoittanut.

    Onnekseni olin yli kuukauden poissa palstalta ja näillä näkymin sama suuntaus jatkuu tulevaisuudessakin. Eipä tarvitse kenenkään luulla juttuja kirjoittamiseni eikä minun tunnistaa irl palstaan viittaavia veetuiluja.

    Tää palstahan on tunnetusti kaikkien juorulissujen ja lassien elämisen ehto. Tää palsta on ihan heille tehty. Pääsee juoruikemaan ja keksimään niitä. On se kyl joillakin toi elämä aikas ikävää jos tollanen on ainoo nautinto. 🫵

    2Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tää palstahan on tunnetusti kaikkien juorulissujen ja lassien elämisen ehto. Tää palsta on ihan heille tehty. Pääsee juoruikemaan ja keksimään niitä. On se kyl joillakin toi elämä aikas ikävää jos tollanen on ainoo nautinto. 🫵

    Kiusattua kiusataan aina,,gubbe kuuluis niuvaan,ei ihmisten ilmoille,rikollinen kriminaali on!

    2Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kiusattua kiusataan aina,,gubbe kuuluis niuvaan,ei ihmisten ilmoille,rikollinen kriminaali on!

    On kiusatulle paljon velkaa,harmi,ku ei ole ku tää yks elämä,mutta eiköhän se koston saa tuonpuoleisessa kaikista pahoista teoista,myös hänen kaverinsa,tuhonneet tuon naisen elämän niin psyykkisesti kuin fyysisesti! Missä ihmisoikeudet toteutuu?????

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kun ihmisillä ei ole omaatuntoa,eikä ymmärrystä oikeista asioista,mitä saa ja mitä ei tehdä,pitäis olla laitos,jossa seurattais vähä tollasten psykopaattisten tekemisiä!

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    On kiusatulle paljon velkaa,harmi,ku ei ole ku tää yks elämä,mutta eiköhän se koston saa tuonpuoleisessa kaikista pahoista teoista,myös hänen kaverinsa,tuhonneet tuon naisen elämän niin psyykkisesti kuin fyysisesti! Missä ihmisoikeudet toteutuu?????

    En ole aloittaja äijä lainkaan yllättynyt tästä psykedeelisestä vakio lisäyksestä, kuten ei varmaan olematonta draamaa päivystävätkään sinänsä

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    En ole aloittaja äijä lainkaan yllättynyt tästä psykedeelisestä vakio lisäyksestä, kuten ei varmaan olematonta draamaa päivystävätkään sinänsä

    Se draama mitä eilenkin esitettiin sai minut melkein oksentamaan, kaikki ne viiksekkäät miehet inhottavat minua!

    Äänestä

Valetta kaikki. Kiinnostaisi tietää kuka asialla.

3Äänestä
  • Tässä voi olla myös sekin, että jengi tekee tätä nyt yllin kyllin, kun vielä voi, jos tulee se tunnistautuminen pakolliseksi. En tiedä, mutta aavistus on tästä. Sivu

    2Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tässä voi olla myös sekin, että jengi tekee tätä nyt yllin kyllin, kun vielä voi, jos tulee se tunnistautuminen pakolliseksi. En tiedä, mutta aavistus on tästä. Sivu

    Jatkan vielä, kun mietin samalla, että jos saisi nekin positiiviset asiat yhtä paljon tai jopa enemmän kommentteja, ei tartteis näillä täyttää palstaa. No, siihenkin on keinonsa, miten niitä saisi näiden sijaan.

    Äänestä

  • Asiahan on niin, että sinä et voi leikkiä jostain ihmisoikeus taistelijaa debatoimalla guben aloituksessa tätä nimi kirjainta teatraalisesti puolustellaan ja kokea saavuttavasi sillä jotain muuten kun omissa maailmoissasi. Jos koet, että nimikirjaimet on sinulle tuttuja henkilöitä, niin vika on sinun päässä sinun päässäsi

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Asiahan on niin, että sinä et voi leikkiä jostain ihmisoikeus taistelijaa debatoimalla guben aloituksessa tätä nimi kirjainta teatraalisesti puolustellaan ja kokea saavuttavasi sillä jotain muuten kun omissa maailmoissasi. Jos koet, että nimikirjaimet on sinulle tuttuja henkilöitä, niin vika on sinun päässä sinun päässäsi

    Kenenkään edes tarvitse leikkiä, kun puhutaan oikeasta asiasta. Sivu

    1Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kenenkään edes tarvitse leikkiä, kun puhutaan oikeasta asiasta. Sivu

    Palstaäijän nimikirjainleikeistä et saa ns oikeaa asiaa tekemälläkään 🥱

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tässä voi olla myös sekin, että jengi tekee tätä nyt yllin kyllin, kun vielä voi, jos tulee se tunnistautuminen pakolliseksi. En tiedä, mutta aavistus on tästä. Sivu

    Mites sitte jos sen tunnistautumisen lisäks ne aiemmat viestit liitetään sit oikeisiin henkilöihin jonkun ip osoitteen ja ehkä tietokoneen tietojen mukaan.

    Sehän oliski melkoisen hauskaa näkis pitkältä ajalta minkälaista soopaa itse kukin tänne pistelly tulemaan vuosien varrella.

    Melkeinpä ootan jo sitä. Eikä nää oo täysin salassa nytkään ollu kyllä ne tietyt tiedot pystytään kaikista hakemaan vaikka nimiä ei näy.

    1Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ei nyt kyllä vaikuta vaivan arvoisalta operaatiolta ainakaan tämän guben trollottelusta, eli aloituksen suhteen mätsäillä iipeitä ja tietokoneen tietoja, kuten proosailit, mutta jos koet, että hankkeesi menestyy, niin kannattaa ihmeessä kokeilla. Myötähäpeää tämä fanstasma lähinnä herättää, ei millään pahalla eikä kyllä hyvälläkään

    Äänestä

teitä ja muita ja koko poppoota, aamu alkaa että hakkaan veitsi teidän elämää. takaisin viime vuosista, toivotaan että joka isku toimii ja tuo teille pahaa.

Äänestä

Älä erehdytä ihmisiä esiintymällä.

Äänestä
  • Ehkä ketään muuta ei kiinnosta henkilöidä guben laittamien nimikirjainten perusteella ihmisiä paitsi sinulla. Ongelma on sinun päässä ymmärrätkö?

    Äänestä

34 tuhotaan

Äänestä

Breivikkejä Suomi tarvitsee aivan Helvetisti lisää kiusaamisen homottelun yms takia

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Että se M nainen on pirun ärsyttävä tapaus. Ja nythän se koko luonne tuli kunnolla esille. Ja itsehän se vei toiselta miehen ja sanoi ettei voinyt mitään ku rakastui. Eli ei voi tuomita toisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu