Olipa kerran Hua Hinissa Suomen Puolustusvoimien evp insinöörimajuri, joka kehuskeli olevansa vidhumainen mies ja kertoi vidhuilun olevan platinaa.
Evp insinöörimajuri oli ollut sotakorkeassa viisi vuotta, joka laskettiin hänelle palvelusajaksi ja näin saatiin aikaan 30 vuoden täyteen upseerieläkkeeseen johtanut sotilasura ja siihen päälle ylemmät tutkinnot filosofiasta ja matematiikasta.
Ura hieman kultivoitui kun paljastui että samainen evp oli koelentänyt 8000 tuntia Tikkakoskella kaikella mahdollisella mikä pysyy ilmassa, mainiten esimerkkinä säähavaintopallon ja hydrokopterin. Ura oli niin ansiokas, että hänet nimitettiin lentokapteeniksi. Thaimaassa hän ajeli moottoripyörillä ja harrasti sukellusta.
Kävi Pattayalla kuusi kertaa vuodessa. Suhteilla majoittui siellä kattohuoneistoissa vain muutamalla sadalla bahtilla kansainvälisessä ja arvovaltaisessa seurassa, koska ei viihdy suomalaisten parissa.
Sijoitusasuntoja hänellä oli oman altaallisen talon lisäksi Jomtienilla ja Bangkokin Nanalla, jossa peräti miljoonacondo (euroissa). Rolls Royce-projektin kimpussa hääri kaksi palkollista tarkoitusta varten vuokratussa tallissa. American Express päätti lähettää titaanisen kortin hänelle kysymättä ja pyytämättä.
Vaimonsa omisti kookospuiston jota kaupunki vuokrasi suurella rahalla.
Yhdessä pariskunta harjoitti kukkatarhausta ja hyväntekeväisyyttä, ja hankkivat krääsää Bangkokista jota myymään olivat värvänneet joukon paikallisia jälkeenjääneitä, joista tuli onnellisia diilin myötä.
Suomen valtio luovutti hänelle kaksi armeijan kouluttamaa sotakoiraa, doppareita molemmat, jotka hän otti mukaansa vartioimaan taloaan Hua Hiniin, jonne ei resupekoilla ole asiaa. Ohjaili uima-altaan ääressä kastelulaitteistoa tabletilla ja nautti elämästä kauniin rakkausvaimonsa kanssa lähes perusterveenä, vain toisinaan Buranaa tarviten. Pystyi kiipeämään kuusi kerrosta sairaalan rappusia hikoilematta ja arveli olevansa jopa ylikunnossa.
Onkos tämä majuri missäpäin nykyään vaikuttamassa? Oli käynyt apinatemppelissäkin ja löytänyt Thaimaan parhaan ravintolan ihan siitä kivenheiton päästä taloaan.
Olipa kerran Hua Hinissa
Anonyymi-ap
2
<50
Vastaukset 2
- Anonyymi00001
Joillakin on värikkäitä aktiviteetteja, muualla kuin palstalla.
- Anonyymi00002
Jäljellä noista kultaisista vuosista on vain dementian muokkaamat muistot ja nahkainen olkalaukku. Jippoputki ei mahtunut light-luokan käsimatkatavaroihin eikä natsikiikarit.
Jäljellä on vielä myös oikeudenkäynti jossa syytetty puolustautuu sanomalla että "Herra tuomari... mutta se sanoi minua Hönöksi ja tuli paha mieli..."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471502Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64921Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87647
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 45593
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7552
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24541- 44531
- 61525
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14501Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469- 43435
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409