Ajan 2.6 litraista V6-Vectraa Vm.-01.
Ostin autoni uutena siinä mielessä että auto
olisi hyvin kiihtyvä ja muutenkin tehoja löytyisi
kotitarpeiksi.
Kuitenkin nyt viikonloppuna tuli viivalle musta
pieni Honda Civic. Auto näytti hienolta ja
nopealta. Päätin ottaa haasteen vastaan, koska
autoni on kuitenkin aika tehokas. Kiihdytimme
moottoritien alusta n. 0-120 km/h, ja Civic oli
siinä vaiheessa n. 20 metriä edellä!!!???
Se laittoi vihaksi, ja päätin painaa Hondan
kassalle moottoritiellä koska liikennettäkään ei
ollut lainkaan ja autostani löytyy aika paljon
enemmän vääntöä. Menin vierelle, vaihdoin
kolmoselle ja kiihdytin kolmosen ja nelosen
tappiin. Siinä vaiheessa Civic oli auton mitan
verran edellä ja itselläni oli vauhtia n. 190
km/h, mutta Honda vaan kiihtyi ja kiihtyi.
Kanttini loppui 220:ssä, jolloin Civic oli jo
noin kolmen auton mitan verran edellä.
kotiin päästyäni tutkin autolehtiä ja löysin
luultavimman syyllisen: Honda Civic 1.6 Vti.
Vuosimalli on luultavimmin 98-00. Täytyy myöntää
että on aika tehokas auto noin pieneksi.
Pysähdyin seuraavalla bensiksellä tankkaamaan ja
siellä oli tutun näköinen auto, eli sama Civic.
Oli pakko kysyä kuskilta autosta. Vastaus oli
minulle melkein sokki: Vakio-peli. Ainoat asiat
mitä siihen oli tehty, oli madallus, leveät
renkaat ja isot vanteet.
Eli kyllä ne muutkin kun saksalaiset näyttää
osaavan. Vaikka ainahan sitä löytyy nopeampi auto
kun mitä itsellään on, silti vähän jäi
kismittämään koko homma... Täytynee harkita
merkin vaihtoa...
Ostin autoni uutena siinä mielessä että auto
olisi hyvin kiihtyvä ja muutenkin tehoja löytyisi
kotitarpeiksi.
Kuitenkin nyt viikonloppuna tuli viivalle musta
pieni Honda Civic. Auto näytti hienolta ja
nopealta. Päätin ottaa haasteen vastaan, koska
autoni on kuitenkin aika tehokas. Kiihdytimme
moottoritien alusta n. 0-120 km/h, ja Civic oli
siinä vaiheessa n. 20 metriä edellä!!!???
Se laittoi vihaksi, ja päätin painaa Hondan
kassalle moottoritiellä koska liikennettäkään ei
ollut lainkaan ja autostani löytyy aika paljon
enemmän vääntöä. Menin vierelle, vaihdoin
kolmoselle ja kiihdytin kolmosen ja nelosen
tappiin. Siinä vaiheessa Civic oli auton mitan
verran edellä ja itselläni oli vauhtia n. 190
km/h, mutta Honda vaan kiihtyi ja kiihtyi.
Kanttini loppui 220:ssä, jolloin Civic oli jo
noin kolmen auton mitan verran edellä.
kotiin päästyäni tutkin autolehtiä ja löysin
luultavimman syyllisen: Honda Civic 1.6 Vti.
Vuosimalli on luultavimmin 98-00. Täytyy myöntää
että on aika tehokas auto noin pieneksi.
Pysähdyin seuraavalla bensiksellä tankkaamaan ja
siellä oli tutun näköinen auto, eli sama Civic.
Oli pakko kysyä kuskilta autosta. Vastaus oli
minulle melkein sokki: Vakio-peli. Ainoat asiat
mitä siihen oli tehty, oli madallus, leveät
renkaat ja isot vanteet.
Eli kyllä ne muutkin kun saksalaiset näyttää
osaavan. Vaikka ainahan sitä löytyy nopeampi auto
kun mitä itsellään on, silti vähän jäi
kismittämään koko homma... Täytynee harkita
merkin vaihtoa...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vuosisadan vitsi :) Nyt on teinipoika keksinyt
hienon jutun oikein internettiin kerrottavaksi.
Että pitää olla köyhää ... todellakin.
niin mitä ihmeellistä siinä on?
Sekö, että tehokas 1.6 ei voi kiihtyä paremmin
kuin 2.6 vai mikä. Kyseessä painoltaan hieman eri
sarjan autot!
miten jaksoit tarinoida noin pitkästi? civicistä
tuli vaan mieleen että tossa tuli vaihdossa yksi
suht uusi civic ja onnistui sitten hajoamaan
kesken koeajon! Nyt saisi halvalla jos
kiinnostaa, uusi kytkin on varmasti!!!
Itselläni on aivan samoja kokemuksia.
Käännyin Munkkiniemestä Turunväylälle uudehkolla
Alfa 166 3,0 v6:llani aikomuksenani täräyttää
lasiin sellaiset lukemat, että takanani valoissa
ryntäyttänyt BMW saisi vain ihmetellä pölypilveä
ja mustaa vanaa.
Odotin Bemun siirtyvän viereiselle kaistalle,
mutta jostain sinne pujahtikin kirkkaan keltainen
Honda Jazz.
Kun valot vaihtuivat, löin tallan pohjaan.
Jouduin kuitenkin tiukassa mutkassa hellittämään
hiukan. Honda ei tuntunut hellittävän yhtään,
vaan syöksähti tiukassa vasemmassa ohi kuin
heittämällä.
Yllätyin, että Hondassa oli niin paljon parempi
alusta kuin Alfassa! Vielä enemmän yllätyin
kuitenkin, kun suora alkoi ja annoin kutosen
kiertää 7000 kierrokseen kakkosella ja tarjosin
kolmosta pesään. 530i oli jonkin verran jo
jäänyt, mutta Honda oli edelleen saman verran
edellä.
Tunnelma oli jotenkin epätodellinen. Ajattelin,
että kun vauhtia tulee lisää, Alfan vääntö ja
virtaviivainen kori tekee tehtävänsä, ja jos ei
mikään muu, niin pikkukinnerin välitykset
loppuvat pakosta kesken. Vaan ei.
Mikään ei tuntunut pysäyttävän tuota pikkupetoa,
joka vain kasvatti etumatkaansa. Kun vauhtia oli
mittarin mukaan 245 ja Alfa hyppi routaheitoissa
kuin kenguru, Honda jatkoi etääntymistään kaiken
lisäksi täysin vakaasti kulkien kuin kiskoilla.
Kun pysähdyin moottoritien päässä Nesteen
huoltamolle, oli samainen Honda jo täyttänyt
pissapojan säiliönsä.
Yritin löytää autosta jotain Integra, MugenJJ,
Type-R-ys tai vastaavaa merkintää, mutta auto
näytti aivan vakio-Jazzilta. Vain alle vaihdetut
leveämmät (155/70) renkaat isommilla (13")
vanteilla kielivät auton ja ajajan
urheilullisesta luonteesta.
Kysyin kuljettajalta (n. 50-v. liikemies), onko
autoon vaihdettu kone BAR-Honda-F1:stä vai Civic
CRX:stä. Vastaus oli tyrmäävä: vakio kone, 1,2-
litrainen! Varmuuden vuoksi pyysin saada
kurkistaa konepellin alle, ja totta se oli. Vain
ilmansuodattimet oli vaihdettu
vapaavirtaustyyppisiin. Alustakin oli renkaita
lukuunottamatta vakio! Myöhemmin kuulin, että
Hondan alusta onkin suoraan lainattu F1:sistä.
Jatkoimme jutustelua samalla, kun tankkasin
Alfaan 60 litraa korkeaoktaanista. Tankki oli
ollut puolillaan ennen lähtöä Helsingistä. Honda-
mies sanoi tankaanneensa lähteissään aamulla
Imatralla ja aikovansa tankata seuraavan kerran
vasta Turussa. 20 litran tankillinen riittäisi
rauhallisessa ajossa pitempäänkin, mutta kovat
moottoritienopeudet nostavat kulutuksen helposti
neljännelle litralle satasella.
Kysyin vielä, mitä Hondan nopeusmittari oli
parhaimmillaan näyttänyt. 220 sanoi mies ja
pahoitteli, että mittari heittää 2 km/h jo noissa
nopeuksissa. Täydessä vauhdissa heittoa on
kuulemma vieläkin enemmän.
Jäin karsomaan äijän Hondan perään ja sitten omaa
autoani, jonka arvo näytti laskevan omissa
silmissäni vieläkin enemmän kuin Vehon Honda-
myyjän okulaareissa.
Nyt ymmärrän, miksei 86-Accordilla ajava
naapurini ollut syttynyt vähääkään nähdessään
ensikertaa uuden autoni. Luulin, että äijä vain
kateuttaan oli kuin ei olisikaan, mutta totuus
onkin se, etteivät tällaiset tusinaeuroladat
jaksa paljon sytyttää, kun on alla kuljettajansa
persoonallisuutta heijastavaa japanilaista
huipputeknologiaa laadukkaimmissa mahdollisissa
kuorissa.
No siitäs sait kun ostit jonkun italialaisen
pommin... laita siihen ferrarin alusta suoraan F-
1:stä niin eiköhän se siitä... :)
Kyllä on Civic-kuski katkera, kun viitsii noin
pitkiä satuja tänne kirjoittaa! Osta itsekin
Opeli niin ei tarvitse täällä itkeä!
Hehe , todella hyvä tarina :)
Unohdin mainita, etten ennen huoltoasemalle
poikkeamista ehdin kuitenkin käydä kotona
lukemassa Tekniikan Maailmaa ja löytyihän sieltä
se todennäköinen syyllinen:
Honda Jazz Futura 1,2 DL.
Ja sitten kaahasin taas 2 mk lasissa Nesteelle ja
siellä se kanarialinnunkeltainen Jazi edelleen
täytteli pissapoikaansa.
on se ettei Opelilta löydy yhtään niin tehokasta
laitetta kuin japsit ovat!
7 japsi alla, eikä karvanoppaooppelit ole olleet
kuin taustapeilissä!
Miten ne 7 japsia on sinne sun autos alle joutunu?
Taitaa olla taas tarinoita joka lähtöön;) Tosi
asiahan on se että Hondista ei väätö löydy, mutta
puhallin välijäähdyttimineen auttaa hiukan
tilannetta.....
Myös minulla on vastaavia kokemuksia, jotka ovat
opettaneet, ettei Hondaa pidä aliarvioida.
Lähdin kotoani Kauniaisista vm. -98 Porshe
Carrera turbollani niin, että kumi kiljui.
Paahtaessani kiihdytyskaistaa huomattavaa
ylinopeutta rinnalleni kiri punavalkoinen,
tyylikkäännäköinen Honda Monkey.
Löin tallan pohjaan. Honda ei hellittänyt yhtään,
vaan syöksähti vasemmalta ohi kuin
heittämällä.
Tunnelma oli jotenkin epätodellinen. Ajattelin,
että kun vauhtia tulee lisää, Porshen vääntö
tekee tehtävänsä. Vaan ei.
Mikään ei tuntunut pysäyttävän tuota pikkupetoa,
joka vain kasvatti etumatkaansa. Kun vauhtia oli
mittarin mukaan 265 Honda vain jatkoi
etääntymistään kaiken isäksi täysin vakaasti
kulkien kuin kiskoilla, vaikka moottoritien kaksi
kaistaa ei tahtonut enää riittää Porshelle.
Häpeissäni käännyin kotiin ja aloin lukea Mopo-
Sportin kataloogia ja löysinkin mielestäni
syyllisen: Honda Z-50 Monkey 10-piikkisellä
eturattaalla, tehoputkella ja Dellorton 16-
millisellä kaasuttimella.
Lähdin takaisin baanalle ja ajoin nopeasti
moottoritien päässä olevalle huoltikselle, josta
uskoin löytäväni kiusaajani.
Samainen Honda olikin siellä jo ehtinyt lisätä
ilmaa renkaaseen ja kun minä vasta hankasin
hyttysiä tuulilasista, niin kuljettaja - suuren
pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtaja - pelasi
jo hedelmäpeliä täyttä päätä.
Huoltiksen pihassa oli mustaa vanaa ja ilmassa
tleijui kumin käry, joten arvelin, että
kyseisessä pedossa voisi olla jopa 80-kuutioinen
pytty. Yritin löytää jotain MugenJJ-, Type-R- tai
F1-merkintää, mutta mopo näytti aivan vakio-
Monkeyltä. Vain lyhennetty kuraläppä kertoi
korutonta kieltään pedon voimavaroista.
Kysyin kuljettajalta, onko 80 cc pyttyä paljonki
viritetty. Vastaus oli tyrmäävä: vakio kone, 50
kuutiota ja 11-millinen Mikunin kaasari. Edes
ilmanputsaria ei oltu korvattu sukkahousulla.
Polttoaineenakin käytettiin varmuuden vuoksi
2%:sta, vaikka kyseessä on nelitahtikone!!.
Varmuuden vuoksi pyysin saada kurkistaa
sytytystulppaan, ja totta se oli: selvä
nokipiikki oli havaittavissa.
Alustakin oli kuraläppää lukuunottamatta vakio!
Myöhemmin kuulin, että Monkeyn alusta onkin
suoraan lainattu RR-pyörästä:sistä.
Kysyin vielä, mitä Hondan nopeusmittari oli
parhaimmillaan näyttänyt. 240 sanoi mies ja
pahoitteli, että mittari heittää ½ km/h jo noissa
nopeuksissa. Täydessä vauhdissa heittoa on
kuulemma vieläkin enemmän!!
Jäin karsomaan äijän ja Hondan perään ja sitten
tutkailin autoani, joka alkoi näyttää silmissäni
yhä enemmän siltä, mikä se totta vie
todellisuudessa onkin - Kupla-Volkkarin
kupeemallilta.
Nyt ymmärrän, miksei -79:llä invalidimopolla ajava
naapurini ollut syttynyt vähääkään nähdessään
ensikertaa uuden autoni. Luulin, että äijä sokea,
mutta myöhemmin minulle on selvinnyt, että hän on
myös kuuro, eikä siksi autoni muhkeat äänetkään
ole tehneet häneen kärpäsensurinaa kummempaa
vaikutusta.
Ai niin, jos haluatte nähdä tämän minua
nöyryyttäneen namupalan kuvan, niin käykää
katsomassa sitä osoitteesa
http://www.neonlighting.com/HondaMonkey1999.html
Täältä hondapuolelta saa aina hyvät naurut!!