Jo sen perusteella kun olemme joskus jutelleet. Jos kertoisin jollekin ystävälleni/läheiselleni meidän väleistä tai mitä tunnen sinua kohtaan, niin he ajattelisivat että oon mennyt ihan sekaisin ja menettänyt harkintakykyni lopullisesti. Ajattelisivat juuri niin että olen helposti johdateltavissa sinun itsekkäisiin tarkoitusperiisi ja että hyväksikäyttäisit minua jne. Ja varmaan he näkisivätkin sen mikä on totta. 🤷♀️
Minua on varoiteltu sinusta
Anonyymi-ap
28342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Tätä minä olen joskus miettiny. Miksi aikuisten ihmisten pitäisi tai tarviisi kysyä ihmissuhteilleen hyväksyntä tai lupa
Olen jopa hämmästynyt siitä, että ihmiset puhuu avoimesti parisuhteistaan muille
Toisaalta sekin tulee mieleen, ett mihin sitä suhdetta edes tarvii, jos kerta ystäviä ja muita, perhettä yms on ympärillä muutenkin
Hyvin sanottu. Vielä sekin miten pitää kuunnella ystävällisiä varoituksia joiden takana saattaa olla vain halua kahlita toisen elämä omiin tarkoituksiin.
Kaikkien luonteet eivät sovi yhteen, toiset ovat laskelmoivempia, kilpailuhenkisempiä ja kokevat, että kaikki keinot ovat sallittuja silloin, jos sillä voi olla negatiivisia vaikutuksia toisen luomaan tilanteeseen, suhteessa omaan suhteeseen muissa?
Sovittelevat ihmiset pärjäävät monien kanssa, riidan haluiset harvemmin hyvää pataa monien kanssa? Riidan haluiset ovat yleensä heitä, toisten mustamaalaajia. Sovitteleva ihminen voi saada toisesta niitä hyviä puolia esille, mikä jollekin toiselle voi olla mahdotonta.
Toisilla on kykyä nähdä hyvää toisesta, joka ei sitten muille näy ollenkaan samoin. Luottamus yleensä paljastaa sen todellisuuden toisesta, jos sellaisen saa synnytettyä? Itse koen, että harvojen kanssa saa. Tämäkin yksilöllistä. Sivusta.
Lauseesi on puhtaasti narsistinen alusta loppuun, loppukaneetti on jo aivan omaa luokkaansa
Hieman täytyy ihmetellä sitäkin, että millaiset mielenvikaiset näin skeidaa mutuilua äänestää. Pelatkaa vaikka simssiä
En tunne kyllä ketään joka kyselis tuttavilta tai ystäviltä parisuhteesta. Loppujen lopuksi kuinka paljon aikuiset edes viettää ystävien kanssa jatkuvasti aikaa.
Minä tunnen moniakin sellasia
Kerro itsellesi tai itsestäsi oudossa valossa kirjoitteleva äijä näistä itsekkäistä tarkoitusperistä tai hyväksikäytöstä. Taitaa liittyä inhorealismiisi sexuaalisuuden osa-alueella. Vaikea lause, mutta yrittäkkee
Eli sen, että oot menny ja ihastunut tai jopa rakastunut.
vihaan kaloja :) horoskooppimerkit kertoo paljon
Tieteellisen näkökulman mukaan viihdehoroskoopit ovat ympäripyöreää näennäispuhetta. Niissä hyödynnetään niin sanottua Forer-ilmiötä eli Barnum-vaikutusta, jossa yleispätevät ja positiiviset luonteenkuvaukset saadaan tuntumaan erittäin henkilökohtaisilta.
Tieteellinen tausta
Ei näyttöä: Tiede ei ole löytänyt mitään todisteita sille, että tähtien tai planeettojen asennolla syntymähetkellä olisi vaikutusta ihmisen luonteeseen tai tulevaisuuteen.
Yleispätevyys: Lehtien horoskoopit on kirjoitettu niin laveasti, että ne sopivat keneen tahansa.
Vahvistusvinouma: Ihminen poimii tekstistä helposti ne kohdat, jotka osuvat omaan elämään, ja unohtaa ne, jotka eivät sovi lainkaan.
Miksi niitä silti luetaan?Viihde ja lohtu: Ne tarjoavat kevyttä pohdintaa, lohtua tai arjen piristystä.Itseään toteuttava ennustus: Positiivinen tai innostava teksti saattaa ohjata ihmisen omaa käytöstä niin, että ennustettu asia toteutuu.
toistan kalat on yks pahimmista
Toistan: horoskoopit on täyttä pskaa
Jos 2020-luvulla joku uskoo horoskooppeihin se on periaatteessa sama kuin eläisi yhä 1200-luvulla eli ei ole juuri sivistystä ja tietämystä minkään suhteen
Sulla on matonaamana vonkale väärässä koukussa.
En mä niihin lehdissä oleviin höpöpöpö horoskooppeihin usko.
Ehkä ne horoskooppien luonne analyysit voipi enemmän pitää paikkaansa, ainakin itse löytänyt mun luonteeseen sopivan kuvauksen.
Toki huumorilla otan nekin.
Minun silmänliiketerapeutti varoitti, että älä pyörittele silmiäs ympäri kun seuraat netissä meriselityksiä itselleen tekeviä setämiehiä. Sivusta
Monet horoskooppeihin uskovat ottavat/ omivat niitä itselle hyvältä tuntuvina piirteinä ja monesti vielä tukeutuvat niihin mm. leijonaemon rooleihin ym. Huvittaa, mutta ehkä sillä roolillaan hyötyvät itsekin arjessaan paremmin sitten? Ja saa muilta tukea helpottamaan ehkä omaakin arkea näin?
Korjaan, muidenkin arkea näin?
Yxx Radioharrastelija veti omat selityksensä 8.5 väärän tiskin alta.
Sinun pitää siis itse ottaa selvää, kuinka vaarallinen olen. 😏
olen paha.
läheisenikin tietävät olen itsekkääksi kasvanut narsistinen hyväksi käyttäjä
olen äärimmäisen omistushaluinen ja aina valmiina ta ppamaan
Eihän sun tarvi ku kerran pierasta, ni koko kylän kärpäsparvi papereineen tippuu alta aikayksikön. Kuulemma. Not You clear.
Sä yrität itse koska oot kuulemma rahanahne
Saada naisen rikkomaan lakia
Sun omien himojen kassa mies
Ja sitten viet oikeuteen myöhemmin
Kun kylästyt leikkimään kivaa ihmistä lekuri .
Myös mua on varoitettu susta
Ajat sitten joten luottamus on niin ja näin
Saan pelätä että jos kokonaan katoan niin perästä kuuluu.....
Älä yritä sitä muhun kiitos
Vaan lopeta ajoissa !
Uskon, että varoittelijoilla on itse itsekkäitä tarkoitusperiä sinun suhteen, he kyllä tietävät miten voimakastunteinen ja välittävä olen, ystävistä ja rakkaista- Bunny
Miksi kerrot tuon minulle? Jokatapauksessa on mukavaa kuulla että sinulla on ympärilläsi välittäviä ihmisiä hyvät turvaverkot jne... Ehkä on parempi ettet koskaan kerrokaan kenellekään sanot vaan että sielähän tuota joskus näkee töissä ja joskus huomenta saattaa sanoa niin eivät turhaan huolesta. Työtuttujahan tässä vain ollaan ei mitään vakavaa...