Uskotko, että kohtalosi on ennalta määrätty ?

En usko, että elämä on ennalta määrätty. Elämä on enemmänkin sattumaa.
Muiden ihmisten valinnat vaikuttavat myös meihin.

Ajatellaan nyt vaikka esimerkiksi jos Venäjää ei johtaisi nykyään Putin,
voisi Ukrainan (ja muunkin maailman) tilanne olla ihan eri.

Jotkin sattumat vievät meitä paljon "pidemmälle" kuin toiset, mutta sekin on vain sattumaa.

Jos uskoo kohtaloon niin miten se sitten toimii, kun muutkin ihmiset
ja tapahtumat vaikuttavat elämäämme ?

Valinnat ovat olemassa. Mutta ne tiedetään kyllä koska aika on rajoite vain ihmisille. Kohtalo on vastuunpakoilua. Mutta valinnat ovat myös merkityksettömiä omien tavoitteiden suhteen. Valinnat on jo tiedossa.

Aina on ollut vaihtoehtoja, mistä valita. Jälkeenpäin tässä vaan ihmetellään. mietin silloin ja silloin olisi mennyt, jos olisin valinnut jotenkin toisin. Kuin ajopuu koskessa; läpi on päästy. Tietyt asiat määrittivät alussa. Isä kuoli, kun olin pikkupoika ja menin sitten keskikouluun. Jos ei olisi kuollut, ei isä olisi päästänyt kouluun, kuten ei päästänyt vanhempia ja fiksumpia sisaruksiani. Jos en olisi vaivoin saanut keskikoulua käydyksi, en olisi päässyt siihen hyvään ammattiin, mihin päädyin ja jos-ja jos niin... tätä se oli. Ja jos en olisi mennyt siihen tanssipaikkaan, niin ei kohta vietettäisi kuuskytvuotis hääpäivää.

Not.

Sattumat sinällään on vaikuttaneet elämään kyllä. Mutta en todellakaan usko mihinkään ennalta kirjoitettuun käsikirjoitukseen.

Just siks on sattumia, jotka voi heittää eloa vaikka miten.

Elo on eloa, ei muuta. Pitääpi ottaa yllättävätkin käänteet vaan jotenkin tyynesti vastaan. Se kyllä totta, kaikki ei mene, niinkuin ite on haavaillut. Mutta se tekee elämistä jotenkin kiinnostavaksi.

=DW=

Johtuu se varmaan henkilöstä itsestäänkin, miten se menee. Toiset on aina jossain vaikeuksissa, itse järjestetyissä, aina riitaa johonkin suuntaan, napit vastakkain milloin kenenkin kanssa. Mikään ei mene ilman häslinkiä.

En ihan niin tarkkaan raamattua usko että Jumala päämme hiuskarvojen putoamisen todentaisi, mutta hänen johdatukseensa uskon. Että kaikki on etukäteen määrätty miten asiat menevät. Ei yksityiskohtaisesti, mitä jonakin päivänä syö tai missä piipahtaa, mutta päälinjat uskon olevan ennalta määrätyt.
Tiedän sen siitä että kun kohtaan vastoinkäymisen, karvaasti sitä kärvistelen, mutta kas, myöhemmin tajuan että näin se piti mennä ja siitä koitui toisaalla jotain hyvää, kaunista ja tarpeellista. Eikä niin että jok´ikinen vastaantuleva naapurin Taavi olisi ennalta sille paikalleen määrätty, mutta isommat kohtaamiset, sellaiset joilla on vaikutusta myöhempään elämääni, ovat johdatusta.
Uskon myös että kuolemamme on ennalta määrätty, ja juuri se punainen Opel, joka meihin törmätessään elämämme lopettaa.

Ratkaisevaa on miten itse kykenee käyttämään hyväkseen tarjoutuneet mahdollisuudet ja välttämään sudenkuopat. Ulkopuolisille, mittaville katastrofeille emme mahda mitään mutta usein niistä selviytyminen riippuu, enemmän tai vähemmän meistä itsestämme.
Sama koskee myös onnistumisen mahdollisuuksia.
Omien resurssien arviointi > tavoitteet aikataulutettuina > toiminta ja epäonnistumisista selviytyminen sekä tavoitteiden tarkistus.

En tiedä, mihin uskoa. Vieläkään. Mutta taannoin naapurikaupungin kirkkoherran kuolinjutusta lehdessä luin hänen sanomansa: "sattumia ei ole". Kaikella on tarkoituksensa siis.

Jumala lähetti minulle viestin, että minun täytyy tehdä itsemurha ja pääsen Paratiisiin Jumalan Herran luokse: KIITOS JUMALALLA, YLISTÄKÄÄ HERRAA JEESUSTA! Minä tulen! Kiitos Jumala.