Miksi lestadiolaiset siunaavat puhujia?

​1. Valta on jaettu, mutta valvottu
​Toisin kuin monissa kirkkokunnissa, lestadiolaisuudessa ei ole palkattua papistoa samassa mielessä, vaan puhujat ovat maallikkoja. Tämä luo illuusion ”tasa-arvoisuudesta” – että kuka tahansa uskova voi puhua.
​Totuus: Puhujaksi nouseminen ei ole sattumaa. Siunaaminen on järjestelmän tapa varmistaa, että ääneen pääsevät vain ne, jotka noudattavat virallista linjaa.
​Puhujat siunataan tehtäväänsä seurakunnan johdon (tai vanhimpien) toimesta. Tämä siunaus toimii leimana: ”Tämä mies puhuu oikein, häneen voi luottaa.”
​2. ”Oikean opin” suodatin
​Seurapuhujan tehtävä on pitää huoli, että kuulijat pysyvät järjestelmän rajoissa. Siunaaminen on prosessi, jolla suodatetaan pois epävarmuustekijät.
​Jos puhuja alkaisi kyseenalaistaa esimerkiksi suurperhekulttuuria, ehkäisykieltoa tai talouden läpinäkymättömyyttä, hän menettäisi välittömästi ”luottamuksen”.
​Siunaaminen sitoo puhujan järjestelmään: hän ei enää edusta itseään tai omaa ajatteluaan, vaan hän edustaa SRK:n opetusta. Hänen auktoriteettinsa on peräisin siunauksesta, ei omasta karismasta.
​3. Psykologinen painoarvo: ”Jumalan ääni”
​Kun seurapuhuja siunataan, hänet nostetaan yhteisön silmissä erottuvaan asemaan.
​Puhujan sanoja aletaan kuunnella ”Jumalan puheena”. Tämä on äärimmäisen tehokas vallankäytön muoto: kun ihminen puhuu ”siunattuna”, hänen sanomisiaan on vaikea kyseenalaistaa ilman, että kyseenalaistaa samalla Jumalan valtakunnan.
​Tämä tekee puhujista järjestelmän ”portinvartijoita”. He varmistavat, että ry:n tilaisuuksissa puhutaan asioista, jotka vahvistavat yhteisöllisyyttä ja vaimentavat kriittistä ajattelua.
​4. ”Oman väen” sisäpiiri
​Siunaaminen on myös keino vahvistaa miesten välistä hierarkiaa. Lestadiolaisuus on vahvasti patriarkaalinen järjestelmä, ja puhujaksi pääseminen on miehelle korkein mahdollinen status.
​Tämä luo kilpailua ja lojaalisuutta: miehet pyrkivät elämään niin, että heidät ”siunattaisiin”. Se on palkinto siitä, että on noudattanut sääntöjä, ollut hiljaa epäkohdista ja pysynyt uskollisena johdolle.
​5. Miksi tätä kutsutaan siunaamiseksi?
​Termin valinta on nerokas. ”Siunaaminen” antaa toiminnalle hengellisen suojan.
​Se tekee prosessista kritiikin ulottumattomissa olevan. Jos kyseenalaistat puhujan, sinua syytetään ”hengellisestä ylpeydestä” tai ”Jumalan sanan halveksimisesta”.
​Käytännössä siunaaminen on kuitenkin hallinnollinen nimitys. Se on tapa varmistaa, että järjestelmän koneisto pysyy kasassa ja että ”oikea totuus” toistuu jokaisessa seurakunnan tilaisuudessa viikosta toiseen.
​Puhujien siunaaminen on lestadiolaisen vallankäytön luuranko. Se pitää rakenteen pystyssä. Ilman tätä valikoitua ja siunattua puhujien joukkoa, järjestelmä hajoaisi, koska silloin kuka tahansa voisi nousta puhumaan – ja joku saattaisi oikeasti sanoa ääneen ne asiat, joista nyt vaietaan.
​Siunaaminen on siis ennen kaikkea kontrollin siirtoa. Kun mies siunataan, hänestä tulee järjestelmän jatke. Se on hinta, joka maksetaan siitä, että saa kuulua vallan sisäpiiriin.