Pari juttua tästä ajasta selviämiseen

Miksi viranomaiset eivät sulje tätä saksalaistaustaista chattia, sen kauttahan tätä koko hulluutta pyöritetään. Ei siellä pidä käydä, se on saatananpalvelijoiden pyörittämä, sieltä tarttuu pahuus. Ottakaa psyyken lääkkeenne, jotka sitä tarvitsevat. Sitä saattaa tarvita niinsanotut terveetkin Vihan ajasta selvitäkseen. Tajunnan taso nousee, jää henkivallat pois. Se on kuuriluontoinen, sen voi lopettaa parannuttuaan. Se on siis parantava lääke , ei hoitava.

Miksi viranomaiset eivät toimi, Ruotsissa viranomaiset lopettivat koko hulluuden alkuunsa. Miksi viranomaiset eivät ota tekijöitä kiinni?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ikävä todeta, että S-24:sen henkilökunta on yksi Vihan ajan pyörittäjistä. Eihän se näin pitänyt mennä, tämä hankittiin alustaksi, missä asioista voi kertoa ilman sensuuria. Te poistatte asiallisia viestejä, joissa pyritään tilannetta korjaamaan.

Äänestä

Tosiasia on, että Vihreät ja saatananpalvojat pyörittävät tätä toimintaa ainakin öisin. Yksi keskeinen tekijä on Naisasialiike Unioni, jonka juuret on Saksan terrorismissä, Baader-Meinhof ryhmässä. Heidät poistettiin häiriöiden vuoksi Suviseuroista VIRANOMAISVOIMIN.

Äänestä

Miksi tulette tänne kun tämä niin paha paikka kerran on?
Menkää ja pysykää pois näin pahasta paikasta, jos tämän kerran sellaiseksi koette!

Äänestä

AI:n vastaus kysymykseen, onko Suomi24 saksalaistaustainen chat:

"Ei ole, Suomi24 (mukaan lukien sen chat- ja keskustelupalvelut) on täysin suomalaistaustainen verkkopalvelu.Sivuston taustasta ja omistushistoriasta on hyvä tietää seuraavat pääkohdat:Alkuperä: Palvelun perusti alun perin ruotsalais-suomalaisen tietoliikenneyhtiön osana toiminut Telia InfoMedia vuonna 1998. Aluksi sivusto tunnettiin nimellä Sirius, mutta se nimettiin pian uudelleen Suomi24:ksi.Omistushistoria: Vuosien varrella sivustolla on ollut eri pohjoismaisia omistajia. Pitkään sen omisti tanskalaisen mediakonsernin suomalainen tytäryhtiö Aller Media. Palvelulla ei ole missään vaiheessa ollut saksalaista taustaa tai saksalaisia perustajia.Nykyinen omistus: Palvelu palasi täysin kotimaiseen omistukseen, kun suomalainen digitaalisiin alustoihin erikoistunut City Digital Group (nyk. City Digital Oy) osti sen.Sekoitatko mahdollisesti Suomi24:n johonkin toiseen palveluun, vai liittyikö kysymyksesi johonkin tiettyyn chatissa liikkuneeseen huhuun?"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi viranomaiset eivät sulje tätä saksalaistaustaista chattia, sen kauttahan tätä koko hulluutta pyöritetään. Ei siellä pidä käydä, se on saatananpalvelijoiden pyörittämä, sieltä tarttuu pahuus. Ottakaa psyyken lääkkeenne, jotka sitä tarvitsevat. Sitä saattaa tarvita niinsanotut terveetkin Vihan ajasta selvitäkseen. Tajunnan taso nousee, jää henkivallat pois. Se on kuuriluontoinen, sen voi lopettaa parannuttuaan. Se on siis parantava lääke , ei hoitava.

Miksi viranomaiset eivät toimi, Ruotsissa viranomaiset lopettivat koko hulluuden alkuunsa. Miksi viranomaiset eivät ota tekijöitä kiinni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu