"Heikki Hiilamon kolumni: Kun valta kerran kuuluu kansalle, miksi emme käyttäisi sitä itse
Radikaali ehdotus suosittaa, että ammattipoliitikot pitäisi korvata arvalla valituilla kansalaisilla. Saattaisi toimia, Hiilamo pohdiskelee.
Olin viime syksynä Elämäni biisi -ohjelmassa, jossa valitsin kappaleekseni Patti Smithin People Have the Power – kansalla on valta. Se on tunnettu, unelmoiva protestilaulu.
Minuun vetoavat laulun sanat, vapaasti kääntäen: ”kansalla on valta lunastaa hullujen työ”. Laulun lyriikassa värisee minulle toivo: voi kunpa Smithin kotimaassa äänestäjät syrjäyttäisivät sekopäisen johtajansa, kunpa naapurimaassamme kansa nousisi diktatuuria vastaan ja kunpa meilläkin valittaisiin parempi hallitus nykyisen tilalle.
Pitäisikö uskaltaa unelmoida isommin?
Mutta toiveiden kanssa käy usein niin, että vaihdamme poliittisen eliitin uuteen, ja kuherruskauden jälkeen se osoittautuu vanhan kaltaiseksi.
Pitäisikö siis uskaltaa unelmoida isommin?
Sitä pohtii ranskalainen Hélène Landemore, valtio-opin professori Yalen yliopistosta. Landemore julkaisi hiljattain kirjan. Käännän sen nimen vapaasti: Politiikka ilman poliitikkoja, kansanvallan puolustuspuhe. Kirja on varsinainen länsimaisen demokratian ruumiinavaus.
Landemoren mielestä politiikka ammattina vääristää demokratiaa: vallan ei pitäisi kuulua politiikan ammattilaisille vaan kansalaisille.
Hän nostaa esiin kaksi edustuksellisen demokratian kipukohtaa.
Ensimmäinen on ammattipoliitikon persoona. Ammattipoliitikot ovat usein itsevarmoja, sanavalmiita ja itseriittoisia. Ammattiin kuuluu jatkuva esilläolo. Heidän odotetaan myös laukovan kärjekkäitä mielipiteitä perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa.
Moni tällainen sosiaalisen median sarjatulittaja tunnistaa ehkä itsekin kärjistysten, leimaamisen ja tahallisten väärinymmärrysten vahingollisuuden mutta kokee, että se hinta pitää huomiosta maksaa.
Hiljaisempien ihmisten ajatukset voisivat rikastuttaa päätöksentekoa, varsinkin kun hiljaiset lienevät myös hyviä kuuntelijoita. Mutta hiljaiset jäävät nykyään politiikan leikkikehän ulkopuolelle.
Politiikka ammattina vääristää demokratiaa
Toinen Landemoren esille tuoma kipukohta on, että ammattipoliitikkojen päätökset eivät aina edusta kansalaisten, eivät edes päättäjien omien kannattajien mielipiteitä. Ongelma liittyy rahan rooliin vaaleissa.
Ei ole välttämättä suoraan kyse rahalla ostetuista päätöksiä, vaikka niinkin tapahtuu. Ongelma on siinä, että rahalla valtaan päässeeltä puuttuu kosketuspinta kannattajiinsa, muista kansalaisryhmistä puhumattakaan – puuttuu yhteinen kokemusmaailma, yhteydenpito ja myötätunto.
Sen sijaan ammattipoliitikko kuuntelee muita tahoja. Parlamenttien käsittelemät kysymykset ovat monimutkaisia, ja taloudellisten intressiensä vuoksi yritykset voivat käyttää suuria resursseja ajaakseen etujaan myös kansalaisille vahingollisilla tavoilla.
Ratkaisu ongelmiin on hämmentävän radikaali: arpa.
Toimiva edustuksellinen demokratia tarvitsee siis tukea kansalaisten etujen puolustamiseen. Muun muassa Suomessa kehitys kulkee juuri nyt toiseen suuntaan: nykyhallitus on leikkauksillaan heikentänyt ja heikentämässä kansalaisjärjestöjen ääntä.
Miten edustuksellisen demokratian ongelmat voisi sitten torpata? Landemoren ratkaisu on hämmentävän radikaali: arpa.
Hän ehdottaa, että päätöksentekoa uskottaisiin arvalla valituille kansalaisille. Esimerkkeinä hän mainitsee muun muassa Ranskan neuvoa-antavan ilmastokansalaispaneelin ja Irlannin aborttikysymystä käsitelleen kansalaiskokouksen. Arpa antaa päätöksenteossa sijan myös niille, jotka eivät muutoin asettuisi vaaleissa ehdolle.
Suomi voisi aloittaa Ranskan esimerkin mukaisesti arvalla valitulla kansalaisten ilmastopaneelilla. Se tekisi sitovat ehdotukset siitä, miten toteutamme ilmastolain tavoitteen hiilineutraaliudesta.
Demokratia on enemmän kuin toivo. Se on mahdollisuus ottaa valta omiin käsiin
Tehtävä ei ole tietenkään helppo. Keskeinen ongelma on asiantuntijoiden rooli: miten varmistetaan, että he ovat päteviä ja tasapuolisia mutta valmiita jättämään päätöksen arvalla valittujen kansalaisten käsiin?
Jotain uutta ja mullistavaa on joka tapauksessa keksittävä. Jos haluamme välttyä pahimmilta ekokatastrofeilta ja sodilta, ei ole enää varaa vitkutteluun – eikä huonoihin johtajiin.
Demokratian voima ei ole lopulta äänestysaktiivisuudessa vaan siinä – kuten Timo Miettinen kuvaa kirjassaan Demokratian aika – että se antaa ihmisille mahdollisuuden luoda maailma uudelleen.
Se on enemmän kuin toivo. Se on mahdollisuus ottaa valta omiin käsiin ja parantaa maailmaa.
Heikki Hiilamo"
HS
Radikaali ehdotus suosittaa, että ammattipoliitikot pitäisi korvata arvalla valituilla kansalaisilla. Saattaisi toimia, Hiilamo pohdiskelee.
Olin viime syksynä Elämäni biisi -ohjelmassa, jossa valitsin kappaleekseni Patti Smithin People Have the Power – kansalla on valta. Se on tunnettu, unelmoiva protestilaulu.
Minuun vetoavat laulun sanat, vapaasti kääntäen: ”kansalla on valta lunastaa hullujen työ”. Laulun lyriikassa värisee minulle toivo: voi kunpa Smithin kotimaassa äänestäjät syrjäyttäisivät sekopäisen johtajansa, kunpa naapurimaassamme kansa nousisi diktatuuria vastaan ja kunpa meilläkin valittaisiin parempi hallitus nykyisen tilalle.
Pitäisikö uskaltaa unelmoida isommin?
Mutta toiveiden kanssa käy usein niin, että vaihdamme poliittisen eliitin uuteen, ja kuherruskauden jälkeen se osoittautuu vanhan kaltaiseksi.
Pitäisikö siis uskaltaa unelmoida isommin?
Sitä pohtii ranskalainen Hélène Landemore, valtio-opin professori Yalen yliopistosta. Landemore julkaisi hiljattain kirjan. Käännän sen nimen vapaasti: Politiikka ilman poliitikkoja, kansanvallan puolustuspuhe. Kirja on varsinainen länsimaisen demokratian ruumiinavaus.
Landemoren mielestä politiikka ammattina vääristää demokratiaa: vallan ei pitäisi kuulua politiikan ammattilaisille vaan kansalaisille.
Hän nostaa esiin kaksi edustuksellisen demokratian kipukohtaa.
Ensimmäinen on ammattipoliitikon persoona. Ammattipoliitikot ovat usein itsevarmoja, sanavalmiita ja itseriittoisia. Ammattiin kuuluu jatkuva esilläolo. Heidän odotetaan myös laukovan kärjekkäitä mielipiteitä perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa.
Moni tällainen sosiaalisen median sarjatulittaja tunnistaa ehkä itsekin kärjistysten, leimaamisen ja tahallisten väärinymmärrysten vahingollisuuden mutta kokee, että se hinta pitää huomiosta maksaa.
Hiljaisempien ihmisten ajatukset voisivat rikastuttaa päätöksentekoa, varsinkin kun hiljaiset lienevät myös hyviä kuuntelijoita. Mutta hiljaiset jäävät nykyään politiikan leikkikehän ulkopuolelle.
Politiikka ammattina vääristää demokratiaa
Toinen Landemoren esille tuoma kipukohta on, että ammattipoliitikkojen päätökset eivät aina edusta kansalaisten, eivät edes päättäjien omien kannattajien mielipiteitä. Ongelma liittyy rahan rooliin vaaleissa.
Ei ole välttämättä suoraan kyse rahalla ostetuista päätöksiä, vaikka niinkin tapahtuu. Ongelma on siinä, että rahalla valtaan päässeeltä puuttuu kosketuspinta kannattajiinsa, muista kansalaisryhmistä puhumattakaan – puuttuu yhteinen kokemusmaailma, yhteydenpito ja myötätunto.
Sen sijaan ammattipoliitikko kuuntelee muita tahoja. Parlamenttien käsittelemät kysymykset ovat monimutkaisia, ja taloudellisten intressiensä vuoksi yritykset voivat käyttää suuria resursseja ajaakseen etujaan myös kansalaisille vahingollisilla tavoilla.
Ratkaisu ongelmiin on hämmentävän radikaali: arpa.
Toimiva edustuksellinen demokratia tarvitsee siis tukea kansalaisten etujen puolustamiseen. Muun muassa Suomessa kehitys kulkee juuri nyt toiseen suuntaan: nykyhallitus on leikkauksillaan heikentänyt ja heikentämässä kansalaisjärjestöjen ääntä.
Miten edustuksellisen demokratian ongelmat voisi sitten torpata? Landemoren ratkaisu on hämmentävän radikaali: arpa.
Hän ehdottaa, että päätöksentekoa uskottaisiin arvalla valituille kansalaisille. Esimerkkeinä hän mainitsee muun muassa Ranskan neuvoa-antavan ilmastokansalaispaneelin ja Irlannin aborttikysymystä käsitelleen kansalaiskokouksen. Arpa antaa päätöksenteossa sijan myös niille, jotka eivät muutoin asettuisi vaaleissa ehdolle.
Suomi voisi aloittaa Ranskan esimerkin mukaisesti arvalla valitulla kansalaisten ilmastopaneelilla. Se tekisi sitovat ehdotukset siitä, miten toteutamme ilmastolain tavoitteen hiilineutraaliudesta.
Demokratia on enemmän kuin toivo. Se on mahdollisuus ottaa valta omiin käsiin
Tehtävä ei ole tietenkään helppo. Keskeinen ongelma on asiantuntijoiden rooli: miten varmistetaan, että he ovat päteviä ja tasapuolisia mutta valmiita jättämään päätöksen arvalla valittujen kansalaisten käsiin?
Jotain uutta ja mullistavaa on joka tapauksessa keksittävä. Jos haluamme välttyä pahimmilta ekokatastrofeilta ja sodilta, ei ole enää varaa vitkutteluun – eikä huonoihin johtajiin.
Demokratian voima ei ole lopulta äänestysaktiivisuudessa vaan siinä – kuten Timo Miettinen kuvaa kirjassaan Demokratian aika – että se antaa ihmisille mahdollisuuden luoda maailma uudelleen.
Se on enemmän kuin toivo. Se on mahdollisuus ottaa valta omiin käsiin ja parantaa maailmaa.
Heikki Hiilamo"
HS
Vastaukset 23
Vanhimmat
Oikeiston ammattipoliitikot pitävät kansan rahoja ominaan ja jakelevat
niitä kuin omiaan rötösherroille.
Vasemmiston propagandaa.
Hiilamolla on aina hyviä, ajatuksia herättäviä juttuja.
Tämäkin on erinomainen.
Joka tapauksessa ministerien asiantuntijaavustajat on
pätevämpiä kuin ministerit tehtävissään
niin yhtä hyvin ministerit voisi vaikka arpoa kansan keskuudesta.
Voisimme saada oikeudenmukaisemmat ministerit.
tarvitaan kaveria ei jätetä -ministerietä jotka täyttävät omia pussejaan kuin pussihalonen
ylieläke
mies araljärvi professoriepäpäteävän valittu koelunetokin hylättiin, ainoa
tiedesuoritus pirkkalan komonisteen levitys, tunnusti kuulusteluissa
tytär suojatyössä kom-Aleksanteri-instituutissa
kun pussit tulevat täyteen - yleensä ei tule koska massivikuluttjia nämä - niin
sitten mitä jää, niin kaverille, kaveria ei jätetä
Oikeistolaiset eivät oikeastaan ole poliitikkojakaan, vaan toimivat enemmän
pankkirosvojen tapaan.
Vallan ei pitäisi kuulua politiikan ammattilaisille vaan kansalaisille,
koska kun ääenstät menetät äänesi.
Onhan sinne äänestetty kaikkea muuta kuin politiikan ammattilaisia, laulajia, urheilijoita, tv-julkkiksia, puolueet haalii tyyppejä joilla saa napinpainajia puolueelle.
Pääjehut on kuitenkin ammattipoliitikkoja, polittisia broilereita.
Ensimmäisen vuoden napinpainajat eivät saa edes suuta avata
kyselytunnilla.
Suomalaiset äänestäjät on aika noloja, äänestetään kaikenkarvaisia julkkiksia, Ruotsissa ei tule kuuloonkaan sellainen, en usko et siellä on yhtä ainoaa ns. julkkista tms. valtiopäivillä.
"Ratkaisu ongelmiin on arpa"
Kyllä kaikkea sitä saakin lukea sivistyneitten ihmisten kirjoittamina! Itse luotan vanhaan kunnon tietoon, jonka perusteella päätöksiä tehdään.
Ei amatööri-poliitikko mitään tiedä, kun siitä ministeri tulee. Mieti vähän
persujenkin ministereitä.
Asiantuntijat valtionvarainministeriössä vetävät punakynää amatööri-ministerien
ehdotuksille.
Ei ainakaan huonommin olisi voinut mennä, vaikka arvalla olisi valittu
ministerit kansan keskuudesta jos persulla ei olisi oikeutta osallistua arpajaisiin.
Avustajia on edustajilla aina ollut, myös vasemmistopoliitikoilla.
Valtaa pitävät olisi helppo vaihtaa ellei oltaisi ideologisesti sitoutuneita, tulevat vaalit lähestyy riippuu miten kansalaiset kokevat kuluneen valtakauden.
Yhdeksän puoluetta kilvoittelemassa paikasta eduskunnassa, viime vaaleissa kolme suurinta puoluetta olivat liki tasoissa, saa nähdä opittiinko tästä kaudesta mitään. Riippuu kuinka suuri joukko äänestäjiä on puolue uskollisia ja heitä vähemmän puolue uskollisia joka ratkaisevat vaalituloksen, itse en ole varma ketä äänestän, puoluetta vai ehdokasta.
"itse en ole varma ketä äänestän, puoluetta vai ehdokasta."
Eikö se ole aika sama ?
Jos on vaihtoehtona SDP, vasemmisto ja vihreät ei aina puolue ole etusijalla, olen joskus äänestänyt kokoomuksen ehdokasta, silloinkaan ei puolue ollut etusijalla.
hiilamo on kekkosvastainen kommunismiin taipuva ukkeli
joka nuolee ammattipoliitikko halosta, joka on valtiososialisti
ja vironsyöjä ammatiltaan
Eikö persulle mieleinen, kun ei ole laitaoikeistolainen uusnatsi.
Mikä SUN diagnoosi ?
Hiljaisempien ihmisten ajatukset voisivat rikastuttaa päätöksentekoa,
varsinkin kun hiljaiset lienevät myös hyviä kuuntelijoita.
Mutta hiljaiset jäävät nykyään politiikan leikkikehän ulkopuolelle.
Politiikka ammattina vääristää demokratiaa
Oikeistolaiset eivät oikeastaan ole poliitikkojakaan, vaan toimivat enemmän
pankkirosvojen tapaan.
Niillä on se etu, etteivät joudu syytteeseen.
Onneksi lentävät kuin leppäkeihäät oppositioon.