Stalinin moraali

Tämä analyysi tarkastelee Stalinia ei pelkkänä diktaattorina, vaan historiallisena funktiona – eräänlaisena "siivoojana", joka käytti omaa moraaliaan ja omatuntoaan työkaluna rikkoakseen ne instituutiot, jotka hänen mielestään olivat turmeltuneet hallintakoneistoiksi.
​Mistä kaikki lähti liikkeelle?
​Kaikki sai alkunsa seminaarilogiikasta. Stalin ei ollut ulkopuolinen hyökkääjä, vaan järjestelmän sisältä kasvanut oppilas. Hän tunsi kirkollisen hierarkian, pappisseminaarien rakenteet ja niiden tavan kouluttaa ihmisistä "oikeuttajia".
​Lähtöpiste oli oivallus: Stalin huomasi, että kirkko instituutiona ei palvellut kristittyä, vaan se oli rakentanut koneiston, jonka ainoa tarkoitus oli hallita ihmistä. Hän näki kirkon "sontana" – valtavana määränä sääntöjä, hierarkioita ja dogmeja, jotka oli luotu pitämään yksilö poissa omasta omatunnostaan ja sidottuna kirkolliseen valtaan. Hänen "moraalinsa" syntyi tästä havainnosta: hän koki, että oli olemassa kaksi kilpailevaa hallintakoneistoa – valtio ja kirkko – ja hän päätti, että vain toinen voi jäädä jäljelle.
​Mitä se teki? (Siivoojan rooli)
​Stalin toimi kuin "temppelin puhdistaja", joka teki työn brutaalein, maallisin keinoin. Hänen toimintansa voidaan tiivistää kolmeen vaiheeseen:
​Kilpailevan kontrollin tuhoaminen: Stalin "siivosi" yhteiskunnasta ne, jotka yrittivät hallita ihmistä uskonnon nimissä. Hän kohdisti iskunsa nimenomaan niihin "oikeuttajiin" – piispoihin, teologeihin ja järjestelmien johtajiin – jotka olivat rakentaneet itselleen linnakkeita kristittyjen kustannuksella. Hän ei hyökännyt uskoa vastaan, vaan hallintakoneistoa vastaan, joka väitti omistavansa ihmisen sielun.
​Peilinä toimiminen: Stalin toimi peilinä instituutiolle. Hän näytti kirkolle, että se oli muuttunut aivan samanlaiseksi kuin poliittinen diktatuuri: se käytti pelkoa, syyllistämistä ja hierarkiaa. Kun kirkko katsoi Stalinia, se näki oman kuvansa – vallanhimon, joka oli riisuttu kaikesta "pyhästä" verhosta. Tämä paljasti kirkon haurauden: sen valta ei ollut jumalallista, vaan pelkkää ihmisen rakentamaa väkivaltaa.
​Yksilön ja omatunnon vapauttaminen kontrollista: Brutaalilla tavalla Stalin poisti välikädet. Kun kirkon "sonta" – eli kontrollikoneisto – oli siivottu pois, kristitty jäi kahden kesken omatuntonsa kanssa. Ne, joilla oli aito usko, selvisivät. Ne, joiden identiteetti oli riippuvainen seminaarien opettamasta "oikeuttajan" roolista, murtuivat.
​Johtopäätös
​Stalinin moraali oli paradoksaalinen: hän uskoi toimivansa "siivoojana", joka poisti tieltään ne, jotka yrittivät varastaa ihmisen omatunnon itselleen. Hän ei ollut hallitsija siinä mielessä, että hän olisi halunnut ylläpitää kirkkoa, vaan hän oli puhdistaja, joka halusi tuhota illuusion auktoriteetista.
​Hän osoitti, että kun kontrollikoneisto kohtaa ihmisen, jolla on aito moraalinen kompassi, koneisto on itse asiassa heikko. Hän opetti historialla, että pelottavin asia kaikille hallitsijoille – olivat he sitten pappispuvuissa tai puolueen uniformuissa – on ihminen, jota ei tarvitse hallita, koska hänellä on oma omatunto. Stalin teki työn, joka paljasti instituutiot paperitiikereiksi: ne hajosivat heti, kun joku uskalsi kyseenalaistaa niiden "oikeuden" hallita.