saako usko

Mitä ajattelette, että saako usko ahdistaa? Tällä en tarkoita sitä, että ihmistä ahdistaisi itse usko Jumalaan ja Raamattuun. Tarkoitan tilanteita, joissa uskosta tekevät ahdistavan muut ihmiset.
Seurakunnan vastustamisesta on kuulemani mukaan kyse silloin, kun ihminen kyseenalaistaa seurakunnan käskyjä ja kehoituksia, ts. yksittäinen ihminen ei välttämättä näe samoja asioita syntinä, kuin jotkut muut seurakunnassa näkevät. Tämä on vastustamista siksi, että seurakunnan kautta ajatellaan Jumalan ja Pyhän hengen puhuvan ihmisille. Seurakunta on erehtymätön, tämä on usein kuultu lausahdus ja seurakunnan vastustaminen eli sääntöjen rikkominen on syntiä.

Sääntöjä on olemassa, sillä ilman niiden rikkomista ei olisi koskaan ollut hoitokokouksiakaan.

Kysynkin siitä, että jos jotakuta alkaa ahdistamaan ja pelottamaan jotkut uskovaiset henkilöt, niin mitenkäs toimitte? Onko se oikein, että ahdistaa ja pelottaa ja että seurakunnan sisällä ihmisillä on ristiriitoja ja ongelmia? On ihan turhaa sanoa, että ei olisi ristiriitoja. Samaan taivaaseen ollaan matkalla, mutta kuitenkaan kaikki eivät siedä toistensa näkemyksiä synnistä ja näin ollen ollaan ristiriidoissa. Järkeään saa käyttää kohtuullisesti, mutta ei liikaa ja aina kun joku esittää erittäin hyvän kysymyksen, että miksi jokin asia on niin tai noin ja kun siihen ei osata vastata, niin sanotaan, että "höpöhöpö, turhaa miettiä tuollaista".
Raamatun tunteminen on hyväksi jokaiselle uskovaiselle, mutta valitettavsti monikaan ei sitä koskaan lue. Tällöin vältytään ehkä siltä, että jotkut asiat eivät ala ahdistamaan. Niin kauan kuin ottaa vastaan sanomaa ilman, että itse alkaa etsimään vastauksia, säilyy se lapsen usko eli se, että uskot, että kaikki on niin kuin sinulle kerrotaan olevan ja epäillä ei saa.

Kun vain väitelllään siitä, onko jokin asia nyt synti vai ei, niin unohtuu se itse uskon pääasia eli syntien anteeksisaaminen ja antaminen. Seurakunnan keskuudessa on paljon riviuskovaisia, joilla on jokin asia, mikä tekee heistä joidenkin uskovaisten mielestä epäuskovaisia eli esim. tv tai ehkäisy tai hiusten sävyttäminen tai ahdasmielisyys. Tämän mukaan sitten ne joitakin epäuskoisina pitävät eivät voi pyytää syntien anteeksiantamusta näiltä epäuskoisina pitämiltään henkilöiltä.
Mistä tiedät, onko joku uskomassa kuten itse ajattelet oikeasti uskomassa olevan ihmisen olevan? Et mistään, jos et tunne ihmistä.
1227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei ole oikein että uskonto muuttuu ahdistavaksi, siis että toiset ihmiset ryhtyvät esim. painostamaan, pelottelemaan tms. Itse usko Jumalaan ja Raamattuun ei ole minua koskaan ahdistanut, mutta ihmiset kyllä, enkä aio suostua enää kiusattavaksi.
Jokaisella on oikeus tasapainoiseen elämään ilman toisten määräilyjä, mitään "hoitokokouksia" ei tarvita. Usko on henkilökohtainen asia. Mitä se muille kuuluu miten koen uskon ja elämän? Joten, jos sinua joku ahistelee, pelottelee jne. niin hankkiudu eroon sellaisesta ihmisestä, niin minäkin olen tehnyt, ja nyt elän hyvää elämää ilman ahdistuksia. Jumalaa palvo, älä ihmisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdistaa? kirjoitti:

Mitä ajattelette, että saako usko ahdistaa? Tällä en tarkoita sitä, että ihmistä ahdistaisi itse usko Jumalaan ja Raamattuun. Tarkoitan tilanteita, joissa uskosta tekevät ahdistavan muut ihmiset.
Seurakunnan vastustamisesta on kuulemani mukaan kyse silloin, kun ihminen kyseenalaistaa seurakunnan käskyjä ja kehoituksia, ts. yksittäinen ihminen ei välttämättä näe samoja asioita syntinä, kuin jotkut muut seurakunnassa näkevät. Tämä on vastustamista siksi, että seurakunnan kautta ajatellaan Jumalan ja Pyhän hengen puhuvan ihmisille. Seurakunta on erehtymätön, tämä on usein kuultu lausahdus ja seurakunnan vastustaminen eli sääntöjen rikkominen on syntiä.

Sääntöjä on olemassa, sillä ilman niiden rikkomista ei olisi koskaan ollut hoitokokouksiakaan.

Kysynkin siitä, että jos jotakuta alkaa ahdistamaan ja pelottamaan jotkut uskovaiset henkilöt, niin mitenkäs toimitte? Onko se oikein, että ahdistaa ja pelottaa ja että seurakunnan sisällä ihmisillä on ristiriitoja ja ongelmia? On ihan turhaa sanoa, että ei olisi ristiriitoja. Samaan taivaaseen ollaan matkalla, mutta kuitenkaan kaikki eivät siedä toistensa näkemyksiä synnistä ja näin ollen ollaan ristiriidoissa. Järkeään saa käyttää kohtuullisesti, mutta ei liikaa ja aina kun joku esittää erittäin hyvän kysymyksen, että miksi jokin asia on niin tai noin ja kun siihen ei osata vastata, niin sanotaan, että "höpöhöpö, turhaa miettiä tuollaista".
Raamatun tunteminen on hyväksi jokaiselle uskovaiselle, mutta valitettavsti monikaan ei sitä koskaan lue. Tällöin vältytään ehkä siltä, että jotkut asiat eivät ala ahdistamaan. Niin kauan kuin ottaa vastaan sanomaa ilman, että itse alkaa etsimään vastauksia, säilyy se lapsen usko eli se, että uskot, että kaikki on niin kuin sinulle kerrotaan olevan ja epäillä ei saa.

Kun vain väitelllään siitä, onko jokin asia nyt synti vai ei, niin unohtuu se itse uskon pääasia eli syntien anteeksisaaminen ja antaminen. Seurakunnan keskuudessa on paljon riviuskovaisia, joilla on jokin asia, mikä tekee heistä joidenkin uskovaisten mielestä epäuskovaisia eli esim. tv tai ehkäisy tai hiusten sävyttäminen tai ahdasmielisyys. Tämän mukaan sitten ne joitakin epäuskoisina pitävät eivät voi pyytää syntien anteeksiantamusta näiltä epäuskoisina pitämiltään henkilöiltä.
Mistä tiedät, onko joku uskomassa kuten itse ajattelet oikeasti uskomassa olevan ihmisen olevan? Et mistään, jos et tunne ihmistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu