Nyt on aivan pakko tilittää tänne palstalle, koska tuntuu etten kestä enää. Olen seurustellut avomieheni kanssa 2v. Suhde on ollut myrskyisä, alusta asti on tuntunut jotenkin "hankalalta", mutta olen ajatellut asioiden vielä muuttuvan parempaan suuntaan. Olemme toistemme parhaita kavereita, nauramme samoille jutuille ja olemme samalla alalla. Suhteestamme on kuitenkin puuttunut intohimo alusta asti. Mieheni (oikeasti!!) inhoaa suutelemista ja läheisyyttä. Ajattelin kestäväni tämän, koska muuten tulemme niin hyvin toimeen. Seksiä meillä ei ole ollut kohta kahdeksaan kuukauteen. Ennen jaksoin tehdä aloitteita joihin useimmiten sain torjuvan vastauksen, mutta mutta..
Puoli vuotta sitten ajauduin intensiivisiin keskusteluihin mieheni hyvän kaverin kanssa. En voinut käsittää, miten samalla aaltopituudella olinkaan. Ihastuin miehen älylliseen puoleen ja uskoin ihastukseni olevan viatonta ja täysin yksipuolista. Emme nähneet toisiamme moneen kuukauteen, mutta mies pyöri mielessäni silloin tällöin. Kun sitten vihdoin näimme uudestaan, sydämeni pomppasi kurkkuun ja tajusin olevani edelleen ihastunut. Lopulta mies tunnusti minulle olleensa minuun myös kovin ihastunut, eikä sen takia ollut voinut nähdä minua, olinhan hänen kaverinsa tyttöystävä.
Tämän kuuluisi olla moraalisesti tarinan päätös, eikös totta? Kaikki elivät elämänsä hyvällä omalla tunnolla loppuun asti... Mutta kun ei. Tuo ihastukseni oli tavatessamme juuri aloittanut seurustelun ja sillä varjolla uskaltautui jälleen elämääni. Päädyimme silti suutelemaan intohimoisesti ja minusta tuntui niin oikealta.. Selvitimme tuntojamme sähköpostitse, molemmat salassa kumppaneiltamme. Totesimme, että suuteleminen oli väärin ja ystävinä jatketaan. Pystyimmekin muutaman kerran näkemään "kavereina", kunnes taas sorruimme. Tällä kertaa tilanne eteni jo pidemmälle, onneksi ei sänkyyn asti. Tunteeni tuota miestä kohtaan ovat järkyttävän vahvat. Sovimme toisillemme niin älyllisesti kuin fyysisestikin. Ihastuminen on molemminpuolista, mutta meistä ei voi koskaan tulla paria. Ihastukseni uutukainen tyttöystävä tuli nimittäin välittömästi raskaaksi, he muuttivat yhteen ja aloittivat yhteisen elämän. Kirjoitin miehelle viimeisen kirjeen, jossa jouduin sydän murtuneena jättämään hyvästit ja sanomaan myös ystävyyssuhteemme irti. Tiedän, että tein oikean (moraalisen) ratkaisun, mutta tuntuu että menetin jotain ainutlaatuista. Näin syviä tunteita ei ihminen montaa kertaa elämässään koe...
Auttakaa, hyvät ihmiset! Luuletteko, että jonain päivänä vielä voisimme saada toisemme? Onko tämä ikuisesti ohi?

Vastaukset 3
Vanhimmat
No kyllä se ohi on, kun kerta ihastuksesi tyttöystävä on raskaana. Minkä ihmeen takia se meni panemaan sen paksuksi jos on sinuun ihastunut? Taitaa olla pelimies. Olin jo sanomassa että jätä miehesi, kenenkään ei tarvitse olla kylmässä suhteessa, ja ota siitä ihastuksesta mies itsellesi. Mutta kun niillä on jo pulla uunissa niin unohda. Ihan tosissaan.
pelimieheksi minäkin ihastustani epäilen, mutta ei se muuta tunteitani häntä kohtaan. En tiedä uskonko kohtaloon vai mihin, mutta tuntuu niin epäreilulta että se tyttö tuli raskaaksi juuri nyt! Tietenkään en voi mennä heidän suhteensa väliin, minun kohtaloni lienee sitten elää ilman sitä suurta rakkautta.. kiitos sulle vastauksestasi!
Voin jossain tasolla samaistua tunteisiisi. Mutta unohda hyvä nainen molemmat ukot. Toinen ei ole seksuaalisti normaalillla aktiivisuuden tasolla ja se toinen pani sitä toista. Hei haloo! Etsi joku joka diggaa panna ja jolla ei ole siteitä muihin. Jos se miehes kaiffa ois tosissaa susta digannu ei se ois pannu muita paksus. Hunsvontti. Se sun nyksä taas on neutri tai estonen tai homo tms. Oon ollu 11 v suhteessa ja kyllä normaalilla miehellä on panohalut. EDellinen halus nussii jopa siinä vaiheessa kun sillä oli jo toinen. Ei sun nyksällä oo normaalii toi seksihommeli- OK voit auttaa sen ongelmis, mutta onks järkee ruveta terapeuteks. Se toinen taitaa vaan olla pelimies. Ts. pidä huolta kropastas kuntoilemlla ja aivokopatas harrastamalla ja opiskelemalla. Ja ole kaiffojes kaa. Ukko ja rakastaja löytyy, jos on löytyykseen ja parempi olla ilman, kun huolii JÄTETTÄ. Usko ittees, sä oot upee nainen. Paree olla ilman kun ala-arvosten kanssa.
t. Jotain jo kokenut