Aikuiseksi kasvaminen vain edelleen jatkuu vaikka Tarja alkaa kohta olla viisikymppinen. Yksi mahdollisuus voi olla vaihdevuosien alku ja sitä seurannut masennus. Joo, haukutkaa vain misogyyniksi, ei haittaa.
https://www.inferno.fi/uutiset/tarja-turunen-nightwishista-ja-potkuistaan-minun-olisi-pitanyt-tehda-siita-heille-helvetin-paljon-vaikeampaa/
Tarja jälleen uhriutuu, itkee ja kiukuttelee
36
265
Vastaukset 36
- Anonyymi00001
Eiköhän tuo tehnyt olosta vaikeaa jo bändissä ollessaan. Tasoituksen vuoksi myös bändi, eli retkue keskenkasvuisia janttereita, teki saman hänelle eikä ottanut myöskään niitä laulajansa realistisia tarpeita huomioon. Osataan sitä puolin ja toisin joten turha valittaa. Nyt on hyvä hetki ala-arvoiselle loanheitolle kun Nightwish on tauolla.
Onneksi tiedetään että Tuomas on mennyt eteenpäin, tehnyt itselleen uuden elämän taloineen, vaimoineen ja Aureineen ja on kaukana irti vanhoista draamoista.- Anonyymi00002
Eikä ole muuten antanut yhtäkään pahaa lausuntoa vanhoista bändikavereista ainakaan vuosikymmeneen.
- Anonyymi00005
Tarjalla myös oma elämä taloineen tytärkin on ja mies.
- Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Tarjalla myös oma elämä taloineen tytärkin on ja mies.
Sama äijä joka oli jo yövissu aikana ja hommasi Tarjalle potkut.
- Anonyymi00023
Anonyymi00002 kirjoitti:
Eikä ole muuten antanut yhtäkään pahaa lausuntoa vanhoista bändikavereista ainakaan vuosikymmeneen.
Miksi uuden laulajan piti olla Tarjan kopio, saiko uusi solisti parempaa palkkaa, kuin orjaliksalla laulanut Tarja.
- Anonyymi00003
Minua myös kuten Tarjaa ottanut koville se kun on kokenut ikäviä asioita. Luonteelleen kun ei voi mitään kun murehtiva luonne ja ei koskaan haavat tunnu umpeutuvan kiinni kun on niin herkkä ja hauras kuin heikko lasi.
Ymmärrän Tarjaa koska olen itse samanlainen.
Hienoa kuitenkin että Tarja on jaksanut työelämässä porskuttaa luomalla vankkaa musauraa.
Minä luovutin ihan täysin kokonaan jo kauan sitten siirtyen nuorena eläkepäiville.
Hyvä tarja ja voimia sulle! Sun soolotuotanto on komea. Etenkin se joululevy joka on vahva osoitus monipuolisuudesta. - Anonyymi00004
Tarja oli liian kiltti peräkammarin pojalle.
Marcohan pyysi anteeksi omasta puolestaan .- Anonyymi00019
Markohan potkujen takana olikin joten ymmärrettävää, että pyysi anteeksi.
- Anonyymi00006
Ymmärtääkseni poikien allekirjoittamassa erotuskirjeessä ei haukuttu Tarjaa julkisesti. En menisi kirjeen perusteella haastamaan ketään käräjille.
Tarja oli aiemmin ilmoittanut lähtevänsä sooloilemaan, joten minun silmissäni hänellä ei ollut syytä tuntea itseään julkisesti nolatuksi. Lähtö tuli kaavailtua aikaisemmin, koska Tarjan ukko uhkasi sekaantua liikaa bändin liiketoimintaan.
Jos Tarja ei enää tunnista Nightwishin levyjä laulamikseen, vika ei ole Nightwishissa. Jos Tarja ei menesty Suomessa ja maailmalla haluamallaan tavalla, ainakaan Nightwish ei ole syypää. On täysin mahdollista, että laulajatar ja levyt eivät erotu harmaasta massasta. Lycka till uusimman rundille!- Anonyymi00008
Muisteloni mukaan käräjillä käytiinkin mutta mitään ei kyennyt Cabuli-Turuset todistamaan vääräksi väitteeksi ja jäi rahat saamatta. Muistanko aivan väärin?
- Anonyymi00013
Anonyymi00008 kirjoitti:
Muisteloni mukaan käräjillä käytiinkin mutta mitään ei kyennyt Cabuli-Turuset todistamaan vääräksi väitteeksi ja jäi rahat saamatta. Muistanko aivan väärin?
Muistat oikein.
- Anonyymi00009
Vaihdevuodet ovat kova paikka.
- Anonyymi00011
Tuomas ei sitten jälkeläisiä ole saanut.
- Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Tuomas ei sitten jälkeläisiä ole saanut.
Ja miten tämä liittyy asiaan?
- Anonyymi00014
Anonyymi00012 kirjoitti:
Ja miten tämä liittyy asiaan?
Tuomas on hedelmätön, eikä ihme.
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Tuomas on hedelmätön, eikä ihme.
Yhden teorian mukaan Tarja sai potkut kun Tuomas ei päässyt edes kokeilemaan. Sekin väite tosin on kepuli-Cabulin suusta.
- Anonyymi00016
Anonyymi00014 kirjoitti:
Tuomas on hedelmätön, eikä ihme.
Sitä se pitkäaikainen päihteiden käyttö aiheuttaa.
- Anonyymi00017
En tiiä Tarjan tarinaa ja hänen tuntoja mutta itte kun koin henkisen romahduksen joskus 26 vuotta sitten joka oli lopullinen romahdus että mun maailma romahti ja luovutin esim ja meni maailma ihan pirstaleiksi niin kun sairastelen noita henkisiä sairasteluja niin ainakin mun kohdalla menee niin että otan itseeni muitten sanomiset että se tuntuu usein normaalia pahemmalta että ne tunteet jää kehoon&mieleen että ei niistä vain pääse eroon koskaan ehkä.
Voimia tarja sinulle! Iloisuutesi on varmaan suurin syy ja työsi että oot jaksanu. Mulla ei ole oikein mitään paitsi omat lähimmäiseni . - Anonyymi00018
On jotenkin surkuhupaisaa seurata kuinka Tarja vieläkin saa jotkut miehet näkemään punaista. Miten yksi nainen voi ärsyttää niin paljon vielä 20 vuoden jälkeen?
- Anonyymi00020
Faneja harmittaa että Tarjan hieno uusi Frisson Noir albumi ei saa juuri palstatilaa naisen omien draama-avautumisten vuoksi. Tarja tekee hallaa itse itselleen.
- Anonyymi00021
Varsinainen taidepläjäys. https://www.youtube.com/watch?v=hWb9zQOj1lc&list=RDhWb9zQOj1lc&start_radio=1
- Anonyymi00022
Tarjalle menee hyvin, konsertteja pitkin maailmaa. Yhtye tienadi Tarjan lauluilla, Tarja sai palkaksi roposia. Tarja sai tylysti potkut tekstarilla. Ei ollu miestä antaa potkuja henkilö kohtaisesti. Muut orkan jäsenet veti miljoonien palkkaa, Tarja lauloi orja palkalla.
- Anonyymi00024
"Kasva jo aikuiseksi, Brooke!"
Mutta mikä on miehiään mystinen Marc Garrison? "Häikäilemätön opportunisti?!" - Anonyymi00025
Joko Tarja on pyytänyt anteeksi? Tai Tarjan ukko. https://areena.yle.fi/1-77347316
- Anonyymi00026
Kaamos, osa 3 kesä.
- Anonyymi00027
Tarja ei antanut omasta mielestään mitään syytä potkuihin. Julkisesti hän on murehtinut vain omaa kohtaloaan pohtimatta lainkaan Nightwishin jäsenten ja etenkin Holopaisen tuntemuksia.
Läheisten tuki oli korvaamatonta potkuista selviytymiseksi, mutta soolouralla korostuu minäminä, vaikka minä on ollut vain osa koko tuotantokoneistosta.
On aivan eri asia esittää omia biisejä kuin muiden, mutta silti Tarja laulaa yhä Nightwishiakin. Kuinka paljon Tarjan soolotuotannosssa on Tarjan yksin tekemiä kappaleita? Onko hänen rakastamansa klasssinen musiikki Tarjan vai jonkun muun tekemää? - Anonyymi00028
Oliko Tarjalla todella aivoinfarkti? Siitä ei toivuta muutamassa päivässä keikkakuntoon. Miksi ihmeessä hän koki keikat Stratovariuksen kanssa tärkeämmiksi kuin oman terveytensä? Miksi hän keikkailee yleensäkään, jos siitä tulee kestämätön stressi?
- Anonyymi00029
Ei pahalla, mutta Tarja ei ole mikään järjen jättiläinen. Kun Cabuli nosti naista jalustalle ohi bändin, nainen omi mielihyvin diivan roolin sen, että bändistä syntyi kahden kerroksen orkesteri. Manageri ja diiva ja soittajat, kuljettiin eri kyydeillä keikoille, naista ei näkynyt harjoituksissa jne. Myös Tarjan ajattelemattomat lausunnot bändistä ja hänen uransa jatko siinä. Kun välit tulehtuivat riittävästi Tuomas ja bändi auttoi Tarjaa valinnoissaan. Taustalla oli paljon kismaa manageriportaassa, koska herra Cabuli ohitti bändin ja sorkki keikkailua ihan omana soolonaan ja arvosteli managereja. Näin jälkikäteen Tuomas ja bändi on ollut hiljaa, vitutus purkui aivoimeen kirjeeseen ja muutamaan biisiin sitä ei ole tarvinnut jauhaa loputtomiin.
Arvostin Nettanin suoritusta (levy) vaikeassa paikassa, rouvalla oli bändin tuki takanaan, hän lauloi loppupelissä hyvin, hänen ongelmasa syntyi vasta terveyden pettäessä, joka ei ollut mikään ihme. Myös Floor tunsi ongelmat, häneltä loppui voimat ja nappula omassa bändissään. Hänelle pesti Nightwishiin oli hermolepoa, koska bändissä kaikki toimi, hänen tarvinnut kun laulaa. (Floorin oma maininta)
Y.J- Anonyymi00030
Kylläpäs täällä taas ollaan kateellisia. Tarja tekee levyjä ja keikkailee. NW taas hermovapailla.
- Anonyymi00031
Tarja ollut jotain parikyt vuotta jo poissa, ja silti uutisoidaan toisesta noin paljon mediassa tai bändin fanit jaksavat puhua Tarjan haastattelusta näinkin paljon? Kertoo, että se oli se paras aikakausi sitten Tarjan aikana, ja mielestäni kyllä olikin mutta myös Marcon äänilisällä. Nyt ollaan kaukana noista ajoista, jolloin oli vielä särmää ja mahtipontisuutta. Nyt hienollakin ja ehkä parhaimmalla livelaulajalla ollaan kaukana mahtipontisuudesta, symfonisuus kun ei sitä automaattisesti ole saati hieno sävellys. Ihme tilulilutusta nykyään, ei enää mitään metallia, ei edes sitä särmää mitä eeppisessä musassa voisi olla, vain simfonista ympäripyöreää jotain. Ja tämä on vain minun mielipiteeni, ymmärrän, että olen tämän kanssa yksin, mutten ymmärrä, miksi vieläkin halutaan haukkua Tarjaa??? En minäkään hauku Flooria tai Anettea, ja NW arvosteluni perustuu siihen, että musa ei enää toimi minulle, mutten lähde ketään henkilökohtaisesti haukkumaan tai arvostelemaan. Ja tuo haastattelu osoitti, ettei Tarja hauku ketään, ja ehkä emme tiedä koko stooria edes kaiken takana vieläkään vuosien jälkeen.
- Anonyymi00037
Hyvä että Marco pyysi anteeksi Tarjalta omasta ja bändin puolesta.
- Anonyymi00032
Tarja lähti Nightwishistä tai sai potkut 2005. Ja silti on tiukkaa tekstiä täällä vieläkin 2026 toista vastaan. Kaikille ei muutokset elämässä toimi...
- Anonyymi00033
Kaikki yllä kirjoitettu löytyy NW:n kirjasta, joka ei ole romaani vaan dokumetti. Kirjasta on Cabuli väittänyt, että olisi valetta ja herjausta, mutta siinä tiedot koko bändiltä ja myös ulkpuolisilta. Tietysti innokkaimmat Tarja fanit voi väittää mitä tahansa, kuten ovat tehneet. https://fi.wikipedia.org/wiki/Nightwish_(kirja)
Liekkö Tarja itse tai joku fani, haukkunut usein Holopaista ilman mitään järkeenkäypää faktaa. - Anonyymi00034
Brooke, olet oikea opportunisti!
- Anonyymi00035
Epäilen että kohta tulee ero. Tarja muuttaa Suomeen tyttärensä kanssa. Selvät merkit jo ilmassa.
- Anonyymi00036
Mikäli Ylen Kaamos-metallisarjaan on uskomista, Nightwish ei ole tehnyt muuta kuin potkaissut kuningattaren maanpakoon.:)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95913
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34614Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36512
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106467Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427