Polttopuita ei toimiteta taukopaikoille eikä roskiksia ja käymälöitä huolleta kuten ennen.
Keskustan kansanedustaja Tuomas Kettunen huomauttaa, että esimerkiksi Kuhmon alueella huollon ulkopuolelle jää tänä vuonna 26 kohdetta.
– Hallituksen tärkeysjärjestys on pahasti sekaisin, kun tästä leikataan mutta rahaa riittää Turun tunnin junaan ja yksityisille terveysjäteille, Kettunen puhisee tiedotteessa
Persujen viha Kuhmoa kohtaan uskomaton
13
299
Vastaukset 13
- Anonyymi00001
Eipä siinä voi kuin puhista kun valtaa ole minkään päätöksen tekoon/asian hoitoon.
- Anonyymi00002
Kettunen nyt puhisee mitä sattuu
- Anonyymi00003
Nalle puh koko ukko, jos ei saa mitään järkevää aikaan. 🐼🥱
- Anonyymi00004
Polvinen äänestetään jatkoon muut ei välitä jos pedot yulevat pihoihin
- Anonyymi00005
Kettunen ollut suuri pettymys. Ei osaa muuta kuin räkyttää muita!
- Anonyymi00006
Taukopaikan käyttäjä voisi viedä puut mukanaan ja viedä paskat kotiinsa ja taukopaikan siivota käytyään. Ei siihen veromarkkoja tarvita.
- Anonyymi00007
Persut voisi irvistellä kotonaan eikä julkisuudessa nolaten koko Suomen maineen ulkomailla.
- Anonyymi00008
Taisivat jo paljon ennen tätä hallitusta alkaa lakkauttamaan noita metsähallituksen tauko/laavu paikkoja.
- Anonyymi00009
No tästä lähtien,, poltan taukopaikan ,kunnes olen makkarat syönyt. Alkaa Lapin tapa toimia.
- Anonyymi00010
Perussuomalaiset on ainoa puolue joka pitää SUOMALAISTEN puolta. Siksi viimeisimmässä gallupissa kannatus noussut hurjasti.
- Anonyymi00011
Onneksi persuja ei enää koskaan nähdä maamme hallituksessa. Kolme vuotta niin he ovat saaneet maamme kaaokseen.
- Anonyymi00012
Persuillahan on kannatus kasvanut vain.
- Anonyymi00013
Vihervasemmisto ulisee kun perussuomalaisten kannatus noussut 5 prosenttiyksikköä vuodessa 👏👏👏
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521030
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍113984Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust27920Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7834- 86767
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.3654Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it187610Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25597- 73597
- 57593